Ympäristöministeriön fundamenttivihreys-

Tiensä_päässä

-on mennyt jo liian pitkälle. Ympäristöministeriö ei elä tätä päivää.
Ministeriön on ymmärrettävä, että hallitusohjelma sitoo sen toimintaa. Se ei voi olla enää Greenpeacen ja Maan ystävien tai vastaavien fundamenttivihermilitanttien luottamusmies.

Mikäli ympäristöministeriö jatkaa fundamenttiviherlinjalla myös tulevassa Pariisin ilmastokokouksessa, osoittaa se, ettei sillä ole majapaikkaa Sipilän hallituksen kammareissa. Hallitusohjelmassa todetaan yksiselitteisesti, ettei teollisuuden kustannuksia tulla lisäämään vaalikauden aikana. Se merkitsee, että Suomen on irtauduttava EU:n ilmastotavoitteista.

EU:n ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet tappavat kotona ja puutarhassa. Sähkön hinnan arvioidaan nousevan 30–75 prosenttia, bensan hinnan 10–20 prosenttia. Jokainen voi jo näiden lukujen valossa hahmottaa, että vihreän valheen polku on vihdoin tullut tiensä päähän.


Ympäristöministeriö virkamiehineen on asettanut itsensä muiden yläpuolelle, eikä kansan ja elinkeinoelämän palvelijaksi. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on ympäristöministeriön ylimielinen ja kaikkea järkevää taloudellista toimintaa vastustava toiminta herättänyt oikeutettua kritiikkiä.

Malminetsintä on käytännössä tukahdutettu Suomessa. Samaan aikaan Ruotsissa ja Suomessa suuri kansainvälinen malminetsintäyritys laittoi lupahakemukset vetämään. Nyt Ruotsissa kaivostoiminta on alkamassa. Suomessa ei ole vieläkään päästy edes ensimmäiseen koeporaukselle saatuun lupaan asti.

5

<50

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikki_vahingot-

      Wiheriäiden kuuluisi korvata omasta pussistaan

      Niin oppivat mitä se "vastuu oikeasti tarkoittaa"

    • Tuon tekstin kirjoittaja on persujen "työmies" Matti Putkonen, joten esitettyihin mielipiteisiin voi suhtautua samalla vakavuudella kuin suhtautuu persuihin ja Matti Putkoseen yleensäkin.

      Esimerkiksi viimeinen lainattu kappale jää roikkumaan ilmaan, kun siinä ei esitetä tarkempaa tietoa, eikä lähdettä. Noin epämääräisistä tiedoista tulee kuva, että Putkonen vihjailee, että ympäristöministeriö viivyttelisi normaalia suomalaista vauhtia enemmän kyseisen yrityksen lupahakemuksen käsittelyssä tai jopa estää siltä malminetsinnän. Onko se totta, on eri asia. Yhtiöllähän voi olla omat syynsä olla hötkyilemättä Suomessa.

      http://www.mantsalanuutiset.fi/blogi/295526-ministerion-kohtalo-ratkeaa-pariisissa

      • Työvänenpuolueita

        Tuo on ainakin poliittinen kommentti. Demarit ja persut otteleekin paljon samoista äänestäjistä. Demari luonnollisesti kumoaa persujen sanoman. Siinä ei mitään uutta.
        Demarit vaikuttaakin nykyisin aika tyhjiltä. Elävät menneisyydessä.
        Eliitti jo niin vaurastunut, miljonäärejä. Mitäpä sitä sitten.

        Mutta, asiaan, kyllä aloittaja on ihan oikeassa. Vihreät ei oikein sovi armaaseen isänmaahamme. Haluvat laittaa kalliita maksuja (en erittele).
        Se heidän politiikkaansa, kun ei heillä oikein oikeitten asioitten sujuminen onnistu, kun ei kokemuksia niihin, sitten näitä , radikaalimpia.

        Taas toisaalta, pitäisi hillitä turhaa tuhlaustakin.
        Ihmisiäkö jo liikaa maapallolla. Vai onko ihmiset vain ahdettu paikkoihin liian tiuhasti.


      • minä_ja_kapi
        Työvänenpuolueita kirjoitti:

        Tuo on ainakin poliittinen kommentti. Demarit ja persut otteleekin paljon samoista äänestäjistä. Demari luonnollisesti kumoaa persujen sanoman. Siinä ei mitään uutta.
        Demarit vaikuttaakin nykyisin aika tyhjiltä. Elävät menneisyydessä.
        Eliitti jo niin vaurastunut, miljonäärejä. Mitäpä sitä sitten.

        Mutta, asiaan, kyllä aloittaja on ihan oikeassa. Vihreät ei oikein sovi armaaseen isänmaahamme. Haluvat laittaa kalliita maksuja (en erittele).
        Se heidän politiikkaansa, kun ei heillä oikein oikeitten asioitten sujuminen onnistu, kun ei kokemuksia niihin, sitten näitä , radikaalimpia.

        Taas toisaalta, pitäisi hillitä turhaa tuhlaustakin.
        Ihmisiäkö jo liikaa maapallolla. Vai onko ihmiset vain ahdettu paikkoihin liian tiuhasti.

        Kun persut puhuu, demarit heti älähtää.
        Demukat on ylimielisiä, että minä vain...


    • Tuulisähkö_19_MW

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1383
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      124
      1111
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      872
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      849
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe