Hallitus toimii hölmöläisten tapaan säästämällä säästämisen vuoksi.
Vaihtoehtona olisi älykäs säästäminen, mikä johtaisi parempaan tulokseen jatkumona?
Suurituloisten rahankäyttö määräytyy heidän omista mieltymyksistä, tarpeista ja valinnoista. Heidän kulutukseensa ei tule muutosta, oli hallitus mikä tahansa. Muutos tapahtuu pienituloisissa. Miksi hallitus ei näe sitä, että kun pienituloisten kulutuskäyttäytyminen tyrehdytetään, on sillä vaikutusta yrittäjyyteen. Jos ei ole kysyntää, ei hallituksen ponnistelut yrittäjyyden tukemiseksi auta.
Näin on tapahtunut minulle ja monelle muulle pienituloiselle eläkeläiselle Suomessa.
Ruokalaskuni on pienentynyt huomattavasti. Ostan ainoastaan tarjoustuotteita halvimmasta päästä. Minulla ei ole varaa syödä ulkona. En voi käydä kahviloissa, ostaa jäätelöä kioskeista tai hemmotella itseäni muutenkaan. Juhlapyhien ruoat eivät juurikaan eroa arkiruoista. Ei voi mässäillä tai käydä viinipulloa alkosta.
Ostan kaikki vaatteeni kirpputoreilta ja lopetin kokonaan asioinnin vaatetusliikkeissä. Maksulliset kulttuurikokemukset on täytynyt jättää. En käy enää teatterissa, en konserteissa, en näyttelyissä jne.
En voi ostaa kirjoja, tilata lehtiä tai ostaa irtonumeroita.
Ei ole varaa itsensä hoidattamiseen tai hemmotteluun, koska rahat eivät riitä saunamaksuihin, kampaajalla-, hierojalla-, kosmetologilla- tai elokuvissa käynteihin. Reseptilääkkeeni olen omatoimisesti vähentänyt puoleen lääkärin määräämistä. Silmälääkärissä olisi aihetta käydä, silmälasit uusia, mutta kun ei ole rahaa tehdä sitä. Hammaslääkärikäyntejä on pitänyt harventaa. Pitkiin lomamatkoihin ei ole rahaa, eikä lähimatkailuunkaan enää. Kaikki maksulliset liikuntaharrastukset on pitänyt lopettaa. Puhelinlaskut pidettävä tiukassa kurissa ja soitettava ainoastaan pakolliset puhelut. Mitään hankintoja ei voi tehdä. Ei voi vaihtaa puhelinta, ei ostaa pyykkikonetta, auton pitäminen on liian kallista jne. On säästettävä ihan kaikessa, kuten veden kutuluksessa, sähköissä jne.
Yksinelävien pienituloisten eläkeläisten verohelpotuksista luopumisella on seurauksensa, eikä yksinomaan kulutuksen muodossa.
Rahattomuus johtaa yksipuoliseen ruokavalioon, ihmisistä eristäytymiseen, yksinäisyyteen, masennusoireisiin, terveyden huonontumiseen, mielenterveysongelmiin ja ylipäätään elämänlaadun kokonaisvaltaiseen kurjistumiseen. Sitäkö nykyinen hallitus meille toivoo? Olemme tehneet voitavamme, rakentaneet tätä maata ja uskoneet tulevaisuuden kantavan. Emme pyydä kohtuuttomia. Toivomme vain, että ihmisarvoamme ei vietäisi vaikeuksienkaan keskellä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Juuri näin, hyvä ahdistunut kirjoittaja. Tiedän tarkalleen mistä puhut.
Vaikka kuinka vatuloisin ja vatuloisin rahatilannettani, en ymmärrä mistä vielä voisin iteroida menojani. Olen karsinut jo ihan kaikesta.
Hyvää kesälomaa ja Herran siunausta vain teille Sipilä, Stubb ja Soini! Sinnikkäänä suomalaisena lupaan tehdä kaikkeni, jotta pysyisin hengissä kesän yli olemattomilla tuloillani ja jos en pärjääkään, sehän sopii teille.
On olemassa sana: Yhteisvastuu. Sana talkoot on aika lähellä sitä.
Saatikka yhteiset talkoot.
Ovatko ne, yhteiset?
Siinäpä kesäksi kysymys arvon hallitukselle.
Miten paljon pitäisi jokaisen yksittäisen aikuisen, plus jokaisen yrityksen ja organisaation antaa yhteisiin talkoisiin, jotta tarvittava määrä saadaan kokoon?
Tässäpä toinen kesäkysymys hallitukselle.
Jään odottamaan vastausta.
Tämä hallitus ei ole tehnyt vielä yhtikäs mitään, ongelmasi ovat edellisten hallitusten tekemiä tai itsesi.
Valtion veroja ei köyhä maksa tuloistaan lainkaan ainoastaan kunnallisveroa ja siitäkin tulee vähennyksiä.
Suomella on valtion velkaa jo 100 miljardia ja kuntienkin velkaa runsaasti , on päivänselvää ettei kulutusjuhlia ja jakopolitiikkaa voida enää jatkaa.
Suurimpia kurjistavia tekijöitä on verotuksen tarve, joka tulee julkisen sektorin ylläpidosta. Siellä viiden tonnin kuukausipalkkalaisia riittää ja kesälomalla 7500 €. Muutenkin lomaedut ovat pitkät ja usein työtahtikin heikohko.
Nykyiselle hallitukselle suosittelen julkisen sektorin suojattujen työpaikkojen palkan alennusta esim. 10 prosenttia ja lomaoikeudesta pari viikkoa pois, niin verotuksen tarve putoaa miljardeja.
5 vuoden irtisanomissuoja on aivan kauhistuttava, kun yksityistä sektoria kilpailutetaan ja työntekijöitä kiivaaseen tahtiin kortistoon.
Pieni palkan alennus ja työehtojen pieni leikkaaminen on paljon parempi vaihtoehto, kuin lopputili ja työttömyys.
Rikkaita on niin vähän kuitenkin, että vaikka kaikki verotettaisiin, ei tästä tilanteesta selvittäisi. Keskiluokan on nyt luovuttava eduistaan ja tuloerojen syntymistä vältettävä jo yhteiskuntarauhankin puolesta.
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin vielä töissä, joten vielä voidaan katastroofi estää oikeilla päätöksillä.
jaahas ja mitähän sinäkin ymmärrät!!!! Maatalous jäi ulkopuolelle samoin pääomatulot, ylisuuret eläkkeet ja valtion ja kuntien johtohenkilöiden etuudet mm kokoontumispalkkiot. listaa kyllä riittäis vaikka kuinka ja miksi ei puututa veroparatiiseihin missäs se näkyy!!??
ja vielä missäs säästä itse eduskunta, nytkin kesälomille palkallisena 3kk ja joululoma yli 1kk vuodessa palkallista lomaa 4-5kk täysin järjetöntä!!!
Olen nk pieneläkeläinen, vuositulot n. 13 000 €. Aloitin työelämän alle kaksikymppisenä. Opiskelin aikuisena opintolainalla ja suoritin akateemisen loppututkinnon. Avioiduin, erosin ja jäin kolmen lapsen yksinhuoltajaksi ilman ex-puolison rahallista tukea. Sitten seurasi lama ja pienipalkkaista pätkätyötä yli kymmenen vuotta. Eläkeikäni olisi ollut 65, mutta yllätyksekseni sairastuin vakavasti ja jouduin eläkkeelle paljon ennen eläkeikääni. Asun pääkaupunkiseudulla ja pelkästään vuokra on jo 600 euroa ja se nousee joka ikinen vuosi. Vaikka säästän ihan kaikesta (jopa lääkkeistä), on elämä todella tiukkaa, eivätkä rahat tahdo millään riittää edes perustoimeentuloon, saatika sitten muuhun normaaliin elämään.
Tähän mennessä en ole vielä turvautunut sosiaalitoimiston tukeen. Kelasta olen saanut kaikille kuuluvia avustuksia hoito-, lääke- ja matkakuluihin. Tosin omavastuut ovat niissäkin korkeita.
Toivon, että hallitus päätöksillään auttaisi meitä pienituloisia eläkeläisiä pärjäämään omillamme. Kynnys mennä anomaan apua sosiaalitoimistosta on korkea ja jo pienikin 20-30 € verohelpotus kuukaudessa tuntuisi suurelta. Sillä summalla saisi jo esim. tarvittavat lääkkeet ja rahaa jäisi vuokrankorotuksiin. Pääkaupunkiseudulla eläminen on todella kallista, mutta elämä ja tutut ovat täällä. Kaikki eläkeläiset eivät voi muuttaa vieraaseen ympäristöön maaseudulle, eikä kaikilla ole siellä perintötaloa asuttavaksi.
Kaikki kirjoitukset ovat täyttä asiaa ja eläkeläisen arkea. Näyttää siltä, että on siellä minkällainen hallitus hyvänsä, vähäosaiset pistetään kärsimään. Ei ole näkynyt julkisuudessa kuinka paljon maajusseilta leikattiin, hallituksen paukapäät eivä uskalla tietoa julkistaa, on ilmeisesti alettava kovempiin toimenpiteisiin Suomessakin, että ns. "roskakansa" huomataan.
Tämän hallituksen tavoitteena taitaa olla köyhien eliminointi, että saadaan nämä kuuluisat vajeetkuriin.
Hävetkää siellä hallituksessa koko porukka.
Kysymykseni kuuluu! Kuinka paljon valtion taloutta kohennetaan jos 900 - 1300 € kuukaudessa eläkettä nostavan, nälässä sinnittelevän pääkaupunkiseudulla vuokra-asunnossa elävän yksinäisen eläkeläisen verotusta vielä kiristetään? Väitän, että säästöä ei synny, päinvastoin. Näiden eläkeläisten hoitomenot kasvavat psyko-fyysisen terveyden järkkyessä. Suomen vanhukset ajetaan leipäjonoihin, roskisdyykareiksi, kerjäämään, asunnottomien turvataloihin ja sosiaalitoimiston luukuille?
Mietin vakavissani, mihin maahan voisin lähettää turvapaikkahakemuksen. Tunnen itseni turvattomaksi Suomessa.
Toimenpiteet ovat täysin oikeat, kyllä se on myös köyhän etu, ettei velkaannuta enää yhtään enemmän. Mitä pidemmälle tämä talouden repsahdus pääsee, sitä synkempää köyhällä on.
Pääomaveron nosto vain nostaisi vuokrakuluja, jotka nyt jo ovat kestämättömiä, varsinkin pääkaupunkiseudulla.
On puututtava verotuksen tarpeeseen, alentamalla julkisen sektorin palkkoja ja leikattava näiden etuoikeutettujen järjettömiä etuja.
Vihervasurit Demarien tuella ovat saaneet aikaiseksi melkoisen laskutusautomaatin julkiselle sektorille, yksi näistä oli kokouspalkkioiden muuttaminen kokouspalkaksi, jolla taas lisättiin eläke-etuja ja sitä kautta verotuksen tarvetta.
Maatalouden tukia on leikattu jo parikymmentä vuotta ja aiheutettu pienten ja keskisuurten tilojen kannattamattomuus. Niistä porukka on tullut töihin palkollisiksi ja traktorilla pilataan urakat lumitöissä ja maanrakennuksessa koko maassa. Metsän omistajatkin ovat jo pääsääntöisesti rikkaita kaupunkilaisia.
Jos olotilaasi kuuluu jotain pien -alkuista, olet tuhoon tuomittu!
Tämä porvarihallitus ei aja pientuloisten, pienyrittäjien, pieneläkeläisten, pientilallisten, pienten lasten eikä kenenkään pien -alkuisten asioita.
Suomi on varakkaita varten.
Aivan ensitöikseen hallitus rupesi säästämään omassa järjen käytössä. Ja tämä säästötoimi onnistuu varsin hyvin.