Virossa on juhlapäivä 23.6.1919 vapaussodassa saadun voiton kunniaksi. Silloin virolaiset löivät saksalaiset pohjoisen Latvian alueella käydyssä taistelussa. Päivä on ollut virallinen liputuspäivä vuodesta 1935 alkaen, mutta en tiedä, miten siihen suhtauduttiin toisen maailmansodan aikana, kun Viro oli Saksan miehittämä. Onko kellään tietoa?
Virossa Voitonpäivä 23.6.
88
2977
Vastaukset
- HyväSitkeäViro
Viron itsenäisyys saavutettiin Venäjästä ja bolshevikeista ja Neuvostoliitosta. Onnea Virolle ja Viron itsenäisyydelle.
- Ei-ihan-noinkaan
Varsinaisesti Viro katsoi päässeensä saksalaisista. Heidän koettiin yläluokkana sortaneen virolaisia 700 vuotta, myös tsaarinvallan aikana..
Kyllä myös bolsevikkeja vastaan taisteltiin. Siinä olivat mukana suomalaisetkin. - kolkhoz
Mitä nyt jos ensin itkettiin Suomelta ja Englannilta valtavia määriä ruokaa, lääkkeitä, aseita ja vaatteita. Puna-Armeija marssi tuohon aikaan joskus jopa ilman saappaita.
- itevaa
Ei-ihan-noinkaan kirjoitti:
Varsinaisesti Viro katsoi päässeensä saksalaisista. Heidän koettiin yläluokkana sortaneen virolaisia 700 vuotta, myös tsaarinvallan aikana..
Kyllä myös bolsevikkeja vastaan taisteltiin. Siinä olivat mukana suomalaisetkin.Virolaisten ja saksalaisten välillä syttyi sota piikkikypärien tuettua valkoisia venäläisiä. Kyllä Venäjä oli suurempi uhka jo silloin.
- Lykkäät-pötyä
Saksa ei missään vaiheessa tukenut valkoisia venäläisiä. Rauha tehtiin bolsevikkien kansa ja yritettiin jopa saada heidät mukaan karkottamaan brittejä Jäämeren rannalta. Sota loppui kuitenkin ennen sitä.
Saksalaiset vapaajoukot yrittivät saada Baltian maita haltuunsa 1919 ja toisaalla oli Venäjä, jossa bolsevikit olivat tykkänään unohtaneet puheet pienten kansojen itsenäisyydestä.
Englanti tuki Baltian maita. - aisinäkö
Lykkäät-pötyä kirjoitti:
Saksa ei missään vaiheessa tukenut valkoisia venäläisiä. Rauha tehtiin bolsevikkien kansa ja yritettiin jopa saada heidät mukaan karkottamaan brittejä Jäämeren rannalta. Sota loppui kuitenkin ennen sitä.
Saksalaiset vapaajoukot yrittivät saada Baltian maita haltuunsa 1919 ja toisaalla oli Venäjä, jossa bolsevikit olivat tykkänään unohtaneet puheet pienten kansojen itsenäisyydestä.
Englanti tuki Baltian maita.Saksalaiset aloitti Venäjältä paenneiden upseereiden kestitsemisen jo 1918.
- Lykkäät-pötyä
Venäläiset upseerit olivat 1918 sotavankeja. Sodan päätyttyä osa palasi Venäjälle, suuri osa jäi länteen.
Saksalla ei 1918 ollut ruokaa edes omien upseerien kestitsemiseen.
- jesseowensss
Se on hyvä, että pienen saksalaisen porukan lyömistä juhlivat, varsinaiselle Suomenkin avustaneelle Saksan armeijalle ei sitten pärjättykään sen enempää keisarillisen Venäjän kuin omankaan porukan kanssa.
- SuomalainenSatu
Wikipedia vuoden 1919 tapahtumista:
"Valkoisten armeijoiden tultua voitetuksi etelässä, keskiosassa ja idässä, oli bolsevikeillä edelleen eräs uhka: Judenitšin brittien tuella organisoima pieni armeija Virossa. Lokakuussa 1919 hän yritti vallata Pietarin yllätyshyökkäyksellä noin 20 000:lla miehellä. Hyökkäys oli odottamaton ja lähes kaikkien puna-armeijan joukkojen taistellessa Ukrainassa ja Siperiassa, hyökkäystä oli vastaanottomassa vain muutama puna-armeijan osasto. Lokakuussa Judenitšin joukot olivat saavuttaneet Pietarin esikaupungit. Bolsevikkijohto Moskovassa olisi halunnut luovuttaa Pietarin, mutta Trotski kieltäytyi tästä ja lähti henkilökohtaisesti kaupunkiin organisoimaan sen puolustusta. Trotski teki kaiken voitavansa, kuten aseisti alueen tehdastyöntekijät. Puolustus piti ja Judenitšin hyökkäys torjuttiin. Hän luovutti ja vetäytyi joukkoineen Viroon. Palattuaan hänet riisuttiin aseista, ja Viron armeija löi häntä seuranneen bolsevikkijoukon. On usein arveltu, että Suomen armeijan liittyminen Pietarin valtaukseen olisi ratkaissut taistelun valkoisten eduksi; tätä mieltä oli muun muassa Lenin. Pietarin menetyksen merkitys koko vallankumouksen kannalta tilanteessa, jossa käytännössä koko muu Venäjä oli bolsevikkien hallussa, on toinen asia.[5]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Judenitš
https://fi.wikipedia.org/wiki/Baltiansaksalaiset
Baltiansaksalaiset olivat samanlainen parasiittikansanosa kuin suomenruotsalaiset. - määtiirä
SuomalainenSatu kirjoitti:

Baltiansaksalaiset olivat samanlainen parasiittikansanosa kuin suomenruotsalaiset.Ei sitä Viroa kaltaisesi idiootit rakentaneet.
- TarkkisItkee
Tarkkispoika jaksaa olla yhä katkera Viron itsenäisyydestä!
Ja mikä pahinta: Viron talous on vahva ja kepittää Venäjän mennen tullen! - TsemppiäViro
TarkkisItkee kirjoitti:
Tarkkispoika jaksaa olla yhä katkera Viron itsenäisyydestä!
Ja mikä pahinta: Viron talous on vahva ja kepittää Venäjän mennen tullen!Se siinä juuri vaaratekijä on taas, että kun Viro menestyy, niin Virolla on jotakin ryöstettävää. Virosta tulee naapurille makoisa saalis. Mutta Viron kimppuunhan ei käydä. Siitä on bolshevikin kunniasana.
- UrmasMerimägi
TarkkisItkee kirjoitti:
Tarkkispoika jaksaa olla yhä katkera Viron itsenäisyydestä!
Ja mikä pahinta: Viron talous on vahva ja kepittää Venäjän mennen tullen!Viro on paljon muutkin kuin Tallinna, Pärnu, Tartto jne. Maaseudulla eläminen ja olot ovat samanlaiset kuin Suomessa 50- ja 60- luvuilla. Siellä on sitä aitoa varautta ja "menestystä".
- estpuol
TarkkisItkee kirjoitti:
Tarkkispoika jaksaa olla yhä katkera Viron itsenäisyydestä!
Ja mikä pahinta: Viron talous on vahva ja kepittää Venäjän mennen tullen!Minkälainen idiootti juhlii pienen useissa taisteluissa väsyneen entisestä hävinneen armeijan hevosmiehistä koostuneen sotajoukon lyömistä? No virolainenpa Tietysti!
- puol
TsemppiäViro kirjoitti:
Se siinä juuri vaaratekijä on taas, että kun Viro menestyy, niin Virolla on jotakin ryöstettävää. Virosta tulee naapurille makoisa saalis. Mutta Viron kimppuunhan ei käydä. Siitä on bolshevikin kunniasana.
Sitähän se Putin haluaa, lisää patalaiskoja rosvo ja ja HIV-positiivisia Venäjälle. HEHAHE
- specialll
UrmasMerimägi kirjoitti:
Viro on paljon muutkin kuin Tallinna, Pärnu, Tartto jne. Maaseudulla eläminen ja olot ovat samanlaiset kuin Suomessa 50- ja 60- luvuilla. Siellä on sitä aitoa varautta ja "menestystä".
Kyllä noissakin läävissä porukka elää joko suomalainen mulkku tai käsi suussaan. Virossa poliitikoilla on esimerkiksi Italian parlamentasrikkojen tasoiset palkat.
- toispual
estpuol kirjoitti:
Minkälainen idiootti juhlii pienen useissa taisteluissa väsyneen entisestä hävinneen armeijan hevosmiehistä koostuneen sotajoukon lyömistä? No virolainenpa Tietysti!
Minkälainen idiootti näkee vaivaa munatakseen itsensä alati nettikeskusteluissa. Pietarintrollipa tietysti.
- Nuo-joukot
estpuol kirjoitti:
Minkälainen idiootti juhlii pienen useissa taisteluissa väsyneen entisestä hävinneen armeijan hevosmiehistä koostuneen sotajoukon lyömistä? No virolainenpa Tietysti!
koostuivat Saksan armeijan veteraaneista. Tarkoitus oli muodostaa koko Baltia saksalaisten hallitsemaksi.
- MiehityshänTuli
Nuo-joukot kirjoitti:
koostuivat Saksan armeijan veteraaneista. Tarkoitus oli muodostaa koko Baltia saksalaisten hallitsemaksi.
Lopulta Neuvostoliitto sopi Hitlerin kanssa asioista ja miehitti rehvakkaasti koko Baltian. Neuvostoliitto ja Stalin sopivat samoilla sopimisilla Puolan jaosta ja aloittivat siten yhteistuumin toisen maailmansodan.
- Kaikkeajaossa
MiehityshänTuli kirjoitti:
Lopulta Neuvostoliitto sopi Hitlerin kanssa asioista ja miehitti rehvakkaasti koko Baltian. Neuvostoliitto ja Stalin sopivat samoilla sopimisilla Puolan jaosta ja aloittivat siten yhteistuumin toisen maailmansodan.
Suomea jaettiin niissä jaoissa myös. Sen mukaisesti Neuvostoliitto aloitti Talvisodan. Mutta siitä tuli pettymys.
- pelkkääpeetä
Nuo-joukot kirjoitti:
koostuivat Saksan armeijan veteraaneista. Tarkoitus oli muodostaa koko Baltia saksalaisten hallitsemaksi.
Kyseessä oli lähinnä harrastajien joukko jota johti muutama kokenut von der Goltzin kaltainen preussilainen upseeri. Tässäkin huomaa eron, suomalaisten enemmistölle ryssää vastaan taistelleet on sankareita virolaisten nähdessään nämä "saksalaisina sortajina". Virolaiset oikein änkesivät kuolemaan tsaarin puolesta, mutta eihän niistä maaorjien kakaroista lopulta mihinkään ollut.
- Kyllä-kyse-oli
Saksan armeijan veteraaneista, joita paikalliset saksalaiset tukivat.
Saksalaiset olivat 700 vuotta muodostaneet omistavan luokan.
Virolaiset olivat jopa liittoutuneet venäläisten kanssa 1800-luuvulla saadakseen äänensä kuuluviin.
Saksalaisia vihattiin, ei venäläisiä.
Virolaiset palvelivat tsaarin armeijassa kuten muutkin. Se oli myös vapaustaistelua johtavien upseereiden tausta. Sotilaat olivat yleensä saaneet sodasta tarpeekseen. Vapaustaistelu innosti lähinnä koulupoikia. - Puhuitestäsvaa
pelkkääpeetä kirjoitti:
Kyseessä oli lähinnä harrastajien joukko jota johti muutama kokenut von der Goltzin kaltainen preussilainen upseeri. Tässäkin huomaa eron, suomalaisten enemmistölle ryssää vastaan taistelleet on sankareita virolaisten nähdessään nämä "saksalaisina sortajina". Virolaiset oikein änkesivät kuolemaan tsaarin puolesta, mutta eihän niistä maaorjien kakaroista lopulta mihinkään ollut.
Ite oot maaorjien kakara. Pietarintrolli.
- senkiväärinpäin
estpuol kirjoitti:
Minkälainen idiootti juhlii pienen useissa taisteluissa väsyneen entisestä hävinneen armeijan hevosmiehistä koostuneen sotajoukon lyömistä? No virolainenpa Tietysti!
Tästa tarkkiksesta kirjoitetaan paljon, onko hän käynyt vain kansakoulun.
- oivatyra
UrmasMerimägi kirjoitti:
Viro on paljon muutkin kuin Tallinna, Pärnu, Tartto jne. Maaseudulla eläminen ja olot ovat samanlaiset kuin Suomessa 50- ja 60- luvuilla. Siellä on sitä aitoa varautta ja "menestystä".
täpselt!
- Humoristiko
TsemppiäViro kirjoitti:
Se siinä juuri vaaratekijä on taas, että kun Viro menestyy, niin Virolla on jotakin ryöstettävää. Virosta tulee naapurille makoisa saalis. Mutta Viron kimppuunhan ei käydä. Siitä on bolshevikin kunniasana.
"Mutta Viron kimppuunhan ei käydä. Siitä on bolshevikin kunniasana."
HEHE! Vale --> Emävale --> Bolsevikin kunniasana! - VirollaNATO
Humoristiko kirjoitti:
"Mutta Viron kimppuunhan ei käydä. Siitä on bolshevikin kunniasana."
HEHE! Vale --> Emävale --> Bolsevikin kunniasana!Suomen ei kannata mennä Natoon. Mutta Viro on jo Natossa ja kannattaa. Mikäpä olisi heillä nyt tilanne, jos ei olisi aikanaan liittynyt. Tilanne muistuttaisi niitä ankeita hetkiä ennen Baltian miehitystä 1940. Stalin antoi kuuluisan bolshevikin kunniasanan, että ei miehitetä. Ja miehittipä kuitenkin.
- höpisettaas
VirollaNATO kirjoitti:
Suomen ei kannata mennä Natoon. Mutta Viro on jo Natossa ja kannattaa. Mikäpä olisi heillä nyt tilanne, jos ei olisi aikanaan liittynyt. Tilanne muistuttaisi niitä ankeita hetkiä ennen Baltian miehitystä 1940. Stalin antoi kuuluisan bolshevikin kunniasanan, että ei miehitetä. Ja miehittipä kuitenkin.
Mitään tuollaista ei Stalin sanonut. Suomi hoitaa itsenäisen maan tavoin oman puolustuksensa.
- josvalitahaluat
höpisettaas kirjoitti:
Mitään tuollaista ei Stalin sanonut. Suomi hoitaa itsenäisen maan tavoin oman puolustuksensa.
Stalinhan sanoi. Ja valehteli siinäkin. Mutta pahinta ei Stalinissa ollut valehtelu, tietenkään. Vaan murhaaminen!
- Voileipäkakku
Näissä itäblokin maissa on aina ollut voiton päivä... ja välillä leivätönkin!
- zdanov
Se onkin hyvä juhlia jotain sata vuotta sitten saatua voittoa muutamasta preussilaisesta hevosmiehistä, kohta taitaa varsinkin Tartossa jonne ei muutaman vuoden kuluttua ole enää edes lentoyhteyksiä olla ainut juhlan aihe.
- hapankaalidunkkis
mitä sinäkin pietarintrolli luulet ihmisten juhlivan
- Näin-se-meni
Latvian vallanneet saksalaisjoukot lähtivät keväällä 1919 valtaamaan myös Viroa. Ne koostuivat vapaaehtoisesta Landeswehristä ja veteraanien muodostamasta "Rautaisesta Divisioonasta". Vahvuus oli noin kaksi divisioonaa.
Virolaiset olivat hieman alivoimaisia. Heillä oli kuitenkin virolainen divisioona. latvialainen rykmentti ja ratsuväkeä sekä kaksi panssarijunaa. Saksalaisilla oli puolestaan tykistöylivoima.
Ankara taistelu syntyi Vonnun ( Wenden) kaupungin lähellä 19.6. 1919. Saksalaisten hyökkäys torjuttiin ja lopuksi virolaiset saavuttivat murskavoiton 23.6. 1919. He ajoivat saksalaisia takaa Riian lähistölle.
Kyllä 23.6. on juhlapäivän aihe. Virolaisille sortajia ovat saksalaiset, ei venäläiset.- vieläonkes
Ja sitten oikeasti se kaikki saksalaisviha katosi jostain kumman syystä kesän 1940 jälkeen.
- OikeassaElämässä
"Virolaisille sortajia ovat saksalaiset, ei venäläiset."
Paitsi kun virolaiselta kysytään, niin sortajissa mainitaan venäläiset, venäläiset, venäläiset (sitten tulee venäläisiä vielä monta pykälää) ja sitten voi tulla jossakin vaiheessa saksalaiset. Jos jaksaa niin kauan kuunnella. Yleensä Virolainen ei itsekään ehdi luettelossaan saksalaiseen asti. Venäläisissä riittää puhumista enemmän kuin tarpeeksi. - Näin-asia-on
Virolaiset itse toteavat, että saksalaisvihaa kasvatettiin 700 vuotta.
Neuvostomiehitys nosti venäläisvihan vuodessa kovemmaksi. Kansan enemmistö tervehti saksalaisia vapauttajina.
Uusi miehitys vain pahensi asioita. - eienää
OikeassaElämässä kirjoitti:
"Virolaisille sortajia ovat saksalaiset, ei venäläiset."
Paitsi kun virolaiselta kysytään, niin sortajissa mainitaan venäläiset, venäläiset, venäläiset (sitten tulee venäläisiä vielä monta pykälää) ja sitten voi tulla jossakin vaiheessa saksalaiset. Jos jaksaa niin kauan kuunnella. Yleensä Virolainen ei itsekään ehdi luettelossaan saksalaiseen asti. Venäläisissä riittää puhumista enemmän kuin tarpeeksi.Virossa on saksalaisen terrorin kokeneet olleet työntämässä nurmea jo vuosikymmeniä. Virolaiset 80-luvulla kasvaneet muistaa miten vauraampia suomisedät oli aina väiskiä myöten, tätä nöyryytystä ei olla annettu venäläisille anteeksi. Venäläisten voimatoimet Baltian maissa ja myöhemmin Tsetseniassa ovat yksi syy miksi siellä vihataan ryssää ja pirua niin kovasti. Baltian maat ovat rikkirevittyjä kansoja jotka vielä toipuvat musikkoiden sikailusta. HIV-positiivisten venäläisten katkera uho ja rajaton röyhkeys ei paranna tilanetta.
- eitervehtinyt
Näin-asia-on kirjoitti:
Virolaiset itse toteavat, että saksalaisvihaa kasvatettiin 700 vuotta.
Neuvostomiehitys nosti venäläisvihan vuodessa kovemmaksi. Kansan enemmistö tervehti saksalaisia vapauttajina.
Uusi miehitys vain pahensi asioita.Enemmistö yritti parhaansa mukaan suojella itseään kahdelta hululta. Gestapo vainosi kansallismielisiä virolaisia siinä missä NKVD. Kesä 194t oli viimeinen rohkea yritys pitää Viro vapaana ja eurooppalaisena aasialaiselta rutolta.
- raskasmiehitys
eitervehtinyt kirjoitti:
Enemmistö yritti parhaansa mukaan suojella itseään kahdelta hululta. Gestapo vainosi kansallismielisiä virolaisia siinä missä NKVD. Kesä 194t oli viimeinen rohkea yritys pitää Viro vapaana ja eurooppalaisena aasialaiselta rutolta.
Vanja veli putsasi lähtiessään kaikki, mitä irti lähti. Paitsi jälkiään ei putsannut. Siellä on mm. lentokenttien ympäristöön kaadettu ylijäämäpolttoaineita tonnikaupalla ja puhdistaminen kallista. Yhteiskunnan infra jäi vanjan jäljiltä rappiokuntoon. Kaikki korjattava! Nyt on päästy vasta paremmin alkuun Virossa.
- takaseitulemist
raskasmiehitys kirjoitti:
Vanja veli putsasi lähtiessään kaikki, mitä irti lähti. Paitsi jälkiään ei putsannut. Siellä on mm. lentokenttien ympäristöön kaadettu ylijäämäpolttoaineita tonnikaupalla ja puhdistaminen kallista. Yhteiskunnan infra jäi vanjan jäljiltä rappiokuntoon. Kaikki korjattava! Nyt on päästy vasta paremmin alkuun Virossa.
Ei ne ainakaan ruumiita tällä kertaa jättäneet. Dudajev kieltäytyi käyttämästä virolaisiin vuoden 1941 kaltaista väkivaltaa. Viimeiset joukot poistuivat Virosta elokuussa 1993 Clintonin suostuttua maksamaan Amerikan pusista näille asunnot ja sosiaalituet.
- NeKuvatMuistuvat
takaseitulemist kirjoitti:
Ei ne ainakaan ruumiita tällä kertaa jättäneet. Dudajev kieltäytyi käyttämästä virolaisiin vuoden 1941 kaltaista väkivaltaa. Viimeiset joukot poistuivat Virosta elokuussa 1993 Clintonin suostuttua maksamaan Amerikan pusista näille asunnot ja sosiaalituet.
Niissä Viron itsenäistymisen loppukriiseissä pääsi heti telkkareissa maailmanlevitykseen ne kuvat kun neukkupanssareilla ruhjottiin ihmisiä. Loppui Neuvostoliiton ulkopoliittinen kestokyky siihen. Oli pakko antaa suosiolla periksi.
- eestinaisedtykkää
Virossa on 019 vapautuksen päivä Donetskin Govorov pataljoonan vapautettua Viron Natoon ikeestä.
- mieluumminvarkautus
Virolaiset taistelivat neukkuja vastaan 1944. Monet erilliset ankarat taistelut korostavat sitä. Puna-armeija kärsi virolaisia vastaan huomattavia tappioita. Suomessakin tunnetaan hyvin vähän virolaisten osuutta toisen maailmansodan loppurähinöissä. Viron alueen taisteluita tulkitaan liiaksi saksalaisten vastarinnaksi. Mutta esim. Sinimäen taistelu korostaa virolaisten omaa vapaudenkaipuuta ja uhrautumishalua. Ja sitä, että Neuvostoliittoa ei maahan haluttu. Puna-armeijaa ei nähty minkäänmoisena vapauttajana. Molo-Ribbentrop-sopimuksen takiahan Viro oli aluksi itsenäisyytensä menettänyt. Virolaisilla oli antipatiaa kumpaistakin "kaverusta" kohtaan.
- KukapaTeistäTykkäis
TODELLISUUDESSA Viro on vapautettu VENÄLÄISTEN IKEESTÄ eivätkä he maahan pääse ilman viisumia!
- VenäjäTykkääEestistä
Todellisuutta on se, että Viron väkiluku on n. 1,4 milj. Heistä n. 340 000 määritellään Viron venäläisiksi. Venäjän kansalaisia heistä on n. 90 000 . Aika isot luvut noin pienessä maassa. Venäläiset ovat siis jo Virossa. He ovat olleet siellä jo kauan ja ilman viisumia eikä heitä sieltä pois saada.
- EestiEiTykkääVenäjästä
Ja syykin on selvä! Viron elintaso on verrattomasti parempi kuin Venäjän ja Viron passilla sentään tekee jotakin päinvastoin kuin Venäjän passilla, joita ei kukaan maailmassa kaipaa!
- zdanov
EestiEiTykkääVenäjästä kirjoitti:
Ja syykin on selvä! Viron elintaso on verrattomasti parempi kuin Venäjän ja Viron passilla sentään tekee jotakin päinvastoin kuin Venäjän passilla, joita ei kukaan maailmassa kaipaa!
Putin on luvannut suojella vironvenäläisiä.
- mikävapaus
Yksi suuri kaupunki on kokonaan venäläinen ja pääkaupungin asukkaista puolet on venäläisiä. Venäläiset hoitaa isojen kaupunkien pisnekset virolaisten lutkuttaessa jenkkipojan munaa.
- TarkkisOnGay
Viimeisestä lauseesta tunnistaa taas heti homo-tarkkiksen!
Tarkkiksen Viro-viha ei lepy! On se vaan niin väärin, että erosi Neuvostoliitosta ja menestyy Venäjää paremmin! - ParemmatOlot
zdanov kirjoitti:
Putin on luvannut suojella vironvenäläisiä.
"Putin on luvannut suojella vironvenäläisiä."
Suojella miltä? He voivat muuttaa Venäjälle halutessaan paikallisbussilla!
- opettele_lisää_herjoja
Poika parka sekoittaa kielen ja kansallisuuden keskenään. Niinhän Suomessakin on yksi maakunta jonka kaikki asukkaat ovat ruotsalaisia, vai mitä?
- TodellisuusJaHarhat
Viron venäläiset voisivat koska hyvänsä muuttaa Venäjälle. Jostakin syystä he eivät sitä tee! Mikseivät? He tietävät, että Virossa on heillä verrattomasti paremmat oltavat!
- Mixilähtisivät
TodellisuusJaHarhat kirjoitti:
Viron venäläiset voisivat koska hyvänsä muuttaa Venäjälle. Jostakin syystä he eivät sitä tee! Mikseivät? He tietävät, että Virossa on heillä verrattomasti paremmat oltavat!
Jo Neuvostoliiton aikana Viron alue oli "paratiisi", johon koetettiin päästä Sisä-Neuvostoliitosta. Ja aika paljon joukkoa pääsikin tunkemaan alueelle. Nythän tilanne on vielä houkuttelevampi. Heti sieltä pois muutettaisiin, jos olisi siinä jotain mieltä. Nyt on se ekstraetu vielä, ettei tarvitse pelätä postista kutsua johonkin Putinin rettelöön.
- burekrakija
Ihan etnisiä venäläisiä ne on, ei kukaan venäjää osaava uzbekki minnekään Viron persläpeen neuvostoaikana muuttanut.
- pizapoika
Mixilähtisivät kirjoitti:
Jo Neuvostoliiton aikana Viron alue oli "paratiisi", johon koetettiin päästä Sisä-Neuvostoliitosta. Ja aika paljon joukkoa pääsikin tunkemaan alueelle. Nythän tilanne on vielä houkuttelevampi. Heti sieltä pois muutettaisiin, jos olisi siinä jotain mieltä. Nyt on se ekstraetu vielä, ettei tarvitse pelätä postista kutsua johonkin Putinin rettelöön.
Ja paskat oli, pelkkä Leningradin upseerien ilotalo ja lomapaikka.
- ontoki
TodellisuusJaHarhat kirjoitti:
Viron venäläiset voisivat koska hyvänsä muuttaa Venäjälle. Jostakin syystä he eivät sitä tee! Mikseivät? He tietävät, että Virossa on heillä verrattomasti paremmat oltavat!
Kuolevat AIDSIIN kuin kärpäset Viron fasistien "rankaisupolitiikan" takia. Urhea virolaiset "pronssisoturit" ovat nyt paskat housussa Donetskin tapahtumista alkaneet huomioimaan "miehittäjien" tarpeita.
- onkohompoteltu
ontoki kirjoitti:
Kuolevat AIDSIIN kuin kärpäset Viron fasistien "rankaisupolitiikan" takia. Urhea virolaiset "pronssisoturit" ovat nyt paskat housussa Donetskin tapahtumista alkaneet huomioimaan "miehittäjien" tarpeita.
Miten pahaksi arviot kärpästen keskuudessa tuon AIDS-ongelman?
- luonnollisesti_
Totta kai. Lisäksi suurin osa Viron venäjänkielisistä asukkaista on Viron kansalaisia. Miksi muuttaisivat maastaan pois?
- Tieten..kin
Siksi, että saisivat palveluja äidinkielellään ja pääsisivät Puten sotilasparaateja katsomaan!
- joosiihensuuntaan
Tieten..kin kirjoitti:
Siksi, että saisivat palveluja äidinkielellään ja pääsisivät Puten sotilasparaateja katsomaan!
Ai että Venäjälle muuttamaan? Leipä ei tahdo riittää ja talous muutenkin pahasti kuralla. Mutta onpahan sotilasparaatit. Ja jos muutat, niin voit saada kutsun aseisiin. Joku kiva kriisi jossain, mitä ei ole ja ei missään. Venäjä on niin kiva!
- kaikenlaista_on
Suuri osa niistä venäjänkielisistä joilla ei ole Viron kansalaisuutta ei ole mitään muutakaan kansalaisuutta koska Neuvostoliittoa ei enää ole. Näille on käytössä ns. Nansenin passi eli muukalaispassi.
- AleksanteriInstituutti
Aleksanteri Instituutin ainoa tehtävä on ymmärtää rikollinen miehitys länsimielisen Kansallisvaltio nerokkaan Kiinan ja Euroopan välissä. Koko Venäjä on rikosta roskaa.
Venäjä on vain paljon ihmisiä, joista yli 100 miljoonaa ihmistä näkee pahasti nälkää.
Venäjä on vain kirous tärvelty "kaatopaikka", jota ei suinkaan omista rikolliset paha KGB murhaaja pyöveli, joka leikkii Venäjää. Rikosväki ei ole maa. Ei ole mitään edes
halua milloinkaan järjestää oikeita vaaleja. Kaikki on tärvelty. Kaikki on varastettua.
Ei hylätty rikosväen kopla ole mikään valtio. RUSSIA vankila on saatanan valtakunta.
AIDS, tuberkuloosi, pyöveli murhaaja ilkivalta Lenin pyöveli murhaaja ilkivalta stalin
Huumeet, pyöveli murhaaja ilkivalta Putin. Hylätty varastettu, raskattu, myrkytetty
alue ei missään tapauksessa saa jäädä rikolliselle itselle pyöveli murhaaja Putinille.
Alkoholismi, orjakansat, joukkohaudat, kaikki kansat on kidutettu, murhattuna vain.
Aleksanteri Instituutti odottaa Venäjän hajoamista elinkelpoisiin osiin ilman russiaa.
Vanhanaikainen vitsi "Venäjä" on ei mitään. Missään ei ole mitään Venäjää oikeesti.
Murhaaja pyöveli ilkivalta Lenin lopetti Venäjän ajat sitten. Nykyinen leikitty Venäjä
on paperitiikeri petosta. Venäjän rikosväki jäi miehittämään loppua neuvostoliitosta
rikoksesta ihmiskuntaa kohtaan, jossa kaikki ihmisoikeudet oli poistettu loppunut.
Suomi Saksa voitti rikollisen miehityksen NL Yhdysvallat on uusi Eurooppa ME itseä.
Rikollinen venäläinen miehitys NL hävisi meille täysin. Nyt loppuu pahan loppu osa!
Orkesteri kansojen vankilassa viihdyttää. Me olemme rakentaneet luksus hotelleja.
Pitää myös muistaa, maailman tärkein asia on kuulua omat puolustusliitto Natoon.
Me haluamme täällä Aleksanteri Insituutissa estää Venäjän vahvistumista ja halua
hävittää kaikki hienot oikeat maat. Yhteistyö lopettaa maailmassa russiaa on kivaa.- insallah
Me tulemme!
- Insallah
insallah kirjoitti:
Me tulemme!
Me oleme jo siälä. Busit ja trolikit sa hjuva kytia.
- Karveliapina
Meillä voitaisiin liputtaa sitä päivää virallisena Voronpäivänä kun virolaiset palauttaisivat suomalaisille kaikki täältä viimeisen 20 vuoden vuoden aikana varastamansa rahat ja tavarat. Tuon täältä varastetun tavaran rahallinen arvo on niin valtava että sillä maksettaisiin vaikka valtionvelkaa niin ettei leikkauksiin oltaisi jouduttu lainkaan seuraavaan neljään vuoteen..
- TarkkisRaivona
Meillä voitaisiin aina liputtaa Viron itsenäisyyspäivänä, koska he ovat saaneet vapautensa todella vaivalla!
Tarkkispoika on ikuisesti katkera siitä, että:
- Viro hylkäsi Neuvostoliiton
- menestyy taloudellisesti paljon Venäjää paremmin
- on Suomen veljeskansa
- on toimittanut Suomeen kielitaitoista ja arvokasta työvoimaa kuten lääkäreitä, hoitajia ja insinöörejä - NäinToivotetaan
TarkkisRaivona kirjoitti:
Meillä voitaisiin aina liputtaa Viron itsenäisyyspäivänä, koska he ovat saaneet vapautensa todella vaivalla!
Tarkkispoika on ikuisesti katkera siitä, että:
- Viro hylkäsi Neuvostoliiton
- menestyy taloudellisesti paljon Venäjää paremmin
- on Suomen veljeskansa
- on toimittanut Suomeen kielitaitoista ja arvokasta työvoimaa kuten lääkäreitä, hoitajia ja insinöörejäOnnea ja Menestystä Itsenäiselle Virolle!
- pahaon
Onneksi kohta päästään tuosta riippakivestä Kreikan ja Britannian kaadettua EU:n.
- EU-vain-vahvistuu
kriiseissä.
Kreikka ja Britannia eivät ole kaatamassa EU:a. Kumpikaan ei ole edes eroamassa. - PettäjänTieOnTuskainen
pahaon kirjoitti:
Onneksi kohta päästään tuosta riippakivestä Kreikan ja Britannian kaadettua EU:n.
Eipä ole tarkkisella onnea sen paremmin Viron kuin EU:n kansdsa:-)
- Valdo
NäinToivotetaan kirjoitti:
Onnea ja Menestystä Itsenäiselle Virolle!
Viroko itsenäinen?! Roistovaltio lännen talutusnuorassa. Ei kunnioita maassaan olevia vähemmistöjä, venäläisiä eikä edes mustalaisia.
- Sergei_
Valdo kirjoitti:
Viroko itsenäinen?! Roistovaltio lännen talutusnuorassa. Ei kunnioita maassaan olevia vähemmistöjä, venäläisiä eikä edes mustalaisia.
Moro Moskovan trolli. Montako ruplaa yksi lyhyt läpi mennyt sepustus tuo tilille? Pitääkö maksaa siitä veroa? Kertyykö eläkettä? Pystyisitkö joskus tulevaisuudessa käymään lännessä? Osaatko arvioida teidän porukan Suomen osaston kokoa?
- haaveetkaatuuuu
PettäjänTieOnTuskainen kirjoitti:
Eipä ole tarkkisella onnea sen paremmin Viron kuin EU:n kansdsa:-)
Vähä potkasee niih romahtaa koko paska.
- Valdo
Sergei_ kirjoitti:
Moro Moskovan trolli. Montako ruplaa yksi lyhyt läpi mennyt sepustus tuo tilille? Pitääkö maksaa siitä veroa? Kertyykö eläkettä? Pystyisitkö joskus tulevaisuudessa käymään lännessä? Osaatko arvioida teidän porukan Suomen osaston kokoa?
Moro köyhä suommalainen. Ruplia en sa tililile vaan kunnon länne tuohta eli rootsin krooneja. Meiltä ei herra Putin ota veroja. Eläke on iso ja taloini mjyös. Heltsingin Ljauttasaaresa. Osastomma on pjiani meitä on van 1589 ja kjolme pjäällikköä ja yliln pjäällikkö eli kjenraalieveresti Mihail G. Kjesälomani alkkaa ensi viikolla. Vain kaksi kuukauta. Oneksi pääsen jälleen kotiini Vyborgin. Kaunis kaupunki. Kitos kun anoite sen meille. Se oli hyvä teko.
- AsiasiKuitenkinPskaa

Ei tuo itseironia auta pietarintrollia. Ihmetyttää vaan, että millaiset on palkat kun kannattaa yölläkin roikkua elämöimässä netissä.
- TarkkisOnKatkera
Valdo kirjoitti:
Viroko itsenäinen?! Roistovaltio lännen talutusnuorassa. Ei kunnioita maassaan olevia vähemmistöjä, venäläisiä eikä edes mustalaisia.
"Viroko itsenäinen?! Roistovaltio lännen talutusnuorassa."
Viro on oikeasti itsenäinen ja taloudellisesti hyvin menestyvä valtio! Sitä sinun on vaikeata sulattaa?
"Ei kunnioita maassaan olevia vähemmistöjä, venäläisiä eikä edes mustalaisia."
Kunnioittaa HUOMATTAVASTI enemmän kuin venäläiset itse vallassa ollessaan! Virolaiset saivat runsaasti silloin oppia siitä, kuinka huonosti voi enemmistöä maassa kohdella! - Valdo
TarkkisOnKatkera kirjoitti:
"Viroko itsenäinen?! Roistovaltio lännen talutusnuorassa."
Viro on oikeasti itsenäinen ja taloudellisesti hyvin menestyvä valtio! Sitä sinun on vaikeata sulattaa?
"Ei kunnioita maassaan olevia vähemmistöjä, venäläisiä eikä edes mustalaisia."
Kunnioittaa HUOMATTAVASTI enemmän kuin venäläiset itse vallassa ollessaan! Virolaiset saivat runsaasti silloin oppia siitä, kuinka huonosti voi enemmistöä maassa kohdella!Viroa viedään kuin pässiä narussa. Ihmiset eivät sitä tajua. Poliitikot juovat Venäjän hyvää nektaria. Maistuu hyvältä ja Putin nauraa ja nauttii. Länsi ihmettelee ja kaatuu. Tulkkaa hakeman leipää. Meillä sitä riittää.
- OmatpaValintansa
Valdo kirjoitti:
Viroa viedään kuin pässiä narussa. Ihmiset eivät sitä tajua. Poliitikot juovat Venäjän hyvää nektaria. Maistuu hyvältä ja Putin nauraa ja nauttii. Länsi ihmettelee ja kaatuu. Tulkkaa hakeman leipää. Meillä sitä riittää.
Putin on itse takuumiehenä sille, että hänelle käy köpelösti. Samalla tavalla hänelle käy kuin muillekin, jotka ovat sille tielle lähteneet.
- TervistPutin
OmatpaValintansa kirjoitti:
Putin on itse takuumiehenä sille, että hänelle käy köpelösti. Samalla tavalla hänelle käy kuin muillekin, jotka ovat sille tielle lähteneet.
Putin ei kaadu koskaan. Hän on IKUINEN.
- Se.On.Menoa
Putte ei tosiasiassa tule olemaan monivuotinen ilmiö!
- KatkeraMieli
Valdo kirjoitti:
Viroa viedään kuin pässiä narussa. Ihmiset eivät sitä tajua. Poliitikot juovat Venäjän hyvää nektaria. Maistuu hyvältä ja Putin nauraa ja nauttii. Länsi ihmettelee ja kaatuu. Tulkkaa hakeman leipää. Meillä sitä riittää.
Viro on oikeasti itsenäinen ja taloudellisesti hyvin menestyvä valtio! Sitä sinun on vaikeata sulattaa?
- eiihannoinkasn
Valdo kirjoitti:
Viroa viedään kuin pässiä narussa. Ihmiset eivät sitä tajua. Poliitikot juovat Venäjän hyvää nektaria. Maistuu hyvältä ja Putin nauraa ja nauttii. Länsi ihmettelee ja kaatuu. Tulkkaa hakeman leipää. Meillä sitä riittää.
Ankeata on elämä Pohjois-Venäjällä Pietarin ulkopuolella, kädestä suuhun. Venäjällä kostamuslaisille on luksusta päästä ostoksille Kajaaniin, tartolainen pystyy muutaman kuukauden säästöillä tekemään ihan Tukholman reissun.
- tsuhnat_marssii
Taas ollaan melko kaukana otsikosta:
Virossa Voitonpäivä. - menestystäViro
Kiva, että Viro on itsenäinen. Neuvostoliiton aikana kun siellä vieraili, niin oli niin masentava ympäristö, ettei mitään määrää. Ei niin, etteikö siellä olisi ulkoisesti ollut asiat paljonkin paremmin kuin vaikka jossakin Lenskissä. Mutta Virossa ihmiset olivat vieraan anturan alla ja se näkyi joka hetki. Masennusta, masennusta. Kun itsenäisyydestä alkoi olla jotain toivoa, pidettiin julkisesti suuria rukoustilaisuuksia, järjestettiin koko maan läpi kulkeva ketju, eli ihmiset olivat käsi kädessä. Ja neukut olivat aivan hepulissa kun koettivat estää saaliin luisumisen käsistään. Mutta tilanne oli liian julkinen ja omat asiat liian sekaisin, että laajempiin voimatoimiin, luokkaa Tsekkoslovakia, olisi voitu ryhtyä.
- titusvernicus
HE! Ja nyt ei ole edes sitäkään. Venäläisten avulla kulki junat, linja-autot ja lentokoneet paskaisimpaan räkäläänkin. Tallinna on lähinnä surkea suomalaisten juoppojen rahoilla pyörivä kupla jota odottaa Narvan ja Tarton kohtalo seuraavan viiden vuoden aikana, ihan varmasti.
- TodellisuudessaNäin
"Ja nyt ei ole edes sitäkään. Venäläisten avulla kulki junat, linja-autot ja lentokoneet paskaisimpaan räkäläänkin. "
Ai, oikein lentokoneetkin? Jospa hieman liioittelet? Jos jonnekin ei kannata linjaa pitää niin miksi olisi pakko? Ei se mikään itseisarvo ole!
"Tallinna on lähinnä surkea suomalaisten juoppojen rahoilla pyörivä kupla jota odottaa Narvan ja Tarton kohtalo seuraavan viiden vuoden aikana, ihan varmasti."
Tallinna on aivan kiva ja mukava lomakaupunki ja samanlaisia ovat myös Tartto ja Narva! Liioittelet suomalaisturistien merkitystä! Viro kehittyy vauhdilla ja se on monelle kesto-vasurille katkera paikka!- OnhanTokiHäiriötä
Pietarintrollin kommentit ovat suoraan trollinpentujen käsikirjasta. Ja heidän maalaamansa "kuvasto" on sitä, mitä heidän päässään liikkuu. Eli länsimaisittain vastaa tunkiota. Ei niitä kommentteja tarvitse täysjärkisen ottaa tosissaan.
- katoha
OnhanTokiHäiriötä kirjoitti:
Pietarintrollin kommentit ovat suoraan trollinpentujen käsikirjasta. Ja heidän maalaamansa "kuvasto" on sitä, mitä heidän päässään liikkuu. Eli länsimaisittain vastaa tunkiota. Ei niitä kommentteja tarvitse täysjärkisen ottaa tosissaan.
Eikö pöhveli kestä totuutta. Tarto on Viron toiseksi suurin kaupunki, logistiset yhteydet sinne ovat jopa Stalinin aikaa huonommat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2077276- 522804
- 1882271
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101633Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1521625Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191287- 741210
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381143Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä261121Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501019