Tapanilan JOUKKORAISKAUKSESTA 1v4kk EHDOLLISTA

SuomessaSaaRaiskata

Villit pääsivät jälleen kerran kuin koira veräjästä.

Kolmelle vuosi ehdollista Tapanilan joukkoraiskauksesta

Tiistai 23.6.2015 klo 14.05 (päivitetty klo 14.10)

Helsingin käräjäoikeus antoi ratkaisunsa Tapanilan joukkoraiskausjutussa.

Tapanilan maaliskuisesta joukkoraiskauksesta yksi sai vuoden ja neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen ja kaksi muuta tuomittua vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Syytteet törkeästä raiskauksesta hylättiin. Kahden epäillyn osalta syyteet hylättiin kokonaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015062319916288_uu.shtml

Oikeus antaa mamuille mielikuvan, että Suomessa on OK joukkoraiskata naisia.

107

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syvältä

      - Julkisuus oikeuttaa siis tuomion alentamiseen - aika erikoista.
      - Teko ei ollut törkeä? Miksi Suomen laissa on sitten sellainen pykälä, jonka mukaan se on jos tekijöitä on useita?
      - Sallimme siis mamuille myös sen, että osa kaveriporukasta voi seistä vieressä katselemassa syyllistymättä mihinkään? Miksi talousrikoksissa riittää, että sinun olisi pitänyt tietää asiasta riittää tuomioon vaikka et olisi tehnyt mitään?
      - Lapsialennus, onko myös mamu alennus, työttömälle alennusta
      - Ei kannata ihmetellä jos teot vain lisääntyvät ja pahentuvat, hävettävää.
      - Ja loppujen lopuksi veronmaksajat maksavat tämänkin rikoksen taloudelliset seuraamukset ja uhri sai elinkautisen.

      • ei_nöyryytävää_stana

        Perkele, oikeasti oikeus katsoo kyseessä olleen kulttuuriin kuuluvan tavan. Näin se ei voi kuitenkaan perustella surkeaa tuomiota. Mutta siitä seuraa alennus tuomioon automaattisesti. Etninen värinä palkitaan aina pahoissa teoissa. Saas nähdä, mitä 25-vuotias kulttuurinrikastaja saa lenkkeilijätytön murhasta.....


      • Theo2013
        ei_nöyryytävää_stana kirjoitti:

        Perkele, oikeasti oikeus katsoo kyseessä olleen kulttuuriin kuuluvan tavan. Näin se ei voi kuitenkaan perustella surkeaa tuomiota. Mutta siitä seuraa alennus tuomioon automaattisesti. Etninen värinä palkitaan aina pahoissa teoissa. Saas nähdä, mitä 25-vuotias kulttuurinrikastaja saa lenkkeilijätytön murhasta.....

        Kirjoittaja on oikeassa,etninen tausta tuo turvaa,koska heidän kotimaassa saa tehdä näin,odotan paljon uudelta hallitukselta että Suomen lait tulevat voimaan joka kerta eikä koske vain Suomalaisia.Myös Suomen myyminen pitää lopettaa,koska naima kaupoilla pääsee esim, Venäläinen kiinni suuriinkin maaomistuksiin kuin varkain ja hän myy eteenpäin. Ne on yksinäisten ihmisten hyväksi käyttäjiä,muös muut maahan muuttajat on onnistuneet tässä.Eräässä tapauksessa nainen sai valita häät tai kaula poikki,raiskaus sekin ja omaisuuden ryöstö ja taas virkavalta levitteli käsiään mustalle miehelle joka sai oman Valmetin.


    • Lapista

      TOSI SYVÄLTÄ!
      Ei tämä tuomio ehdollista ainakaan lisää pelotevaikutusta.
      Kyllä joukkoraiskaus on aina törkeä,vieressä katsovat ovat myösrikollisia.

      • hrhtrt

        Kätevää jos tekijät voivat avautua tulevaisuudessa lehdissä ja siten välttyä tuomiolta kokonaan.kaipa sitten naisten vika jos iltasella sitten liikkuvat ilman sukulaismiehen tai veljen seuraa.


    • villiihminen

      Hieno homma,nyt tiedämme että naisia voi raiskata huoletta joutumatta poseen,elämä jatkuu vapaudessa samaa rataa kuin enennenkin,lisä mausteena muistot ihanasta väkisin panosta

    • Laki_on_ankara

      Tuomio on KOVA ottaen huomioon ikä- ynnä muut -seikat!!

      "Kolmelle tuomittiin ehdollista vankeutta Tapanilan raiskauksesta, kahden syytteet hylättiin.
      Helsingin käräjäoikeus antoi hetki sitten tuomion maaliskuussa tapahtuneesta raiskauksesta, josta syytettiin viittä nuorta miestä.

      Heistä kahden syytteet hylättiin. Kolmesta tuomion saaneesta nuorukaisesta yksi oli teon tehdessään 18-vuotias, ja hän sai vuoden ja neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

      Kaksi muuta tuomittua olivat alaikäisiä. Heidät tuomittiin nuorina henkilöinä tehdystä teosta vuoden ehdolliseen vankeuteen."
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1435026262310.html

      • Hammurabbi

        Jaa. Kova.
        Sain 4 vuotta ehdonalaista piestessäni itseäni puoltaisomman täysi-ikäisen ollessani itse alaikäinen.
        Kaikenlisäksi tämä sontaläjä aloitti koko homman eikä osannut lopettaa ennenkuin oli liian myöhäistä.
        Siinä teille suvakkihyysärit kovuutta.


      • NoComments

        K O M M E N T O I N T I M A H D O L L I S U US
        I L T A - S A N O M I E N U U T I S E N P E R Ä Ä N
        O N E S T E T T Y ! ! !


      • Normaali_ihminen
        Hammurabbi kirjoitti:

        Jaa. Kova.
        Sain 4 vuotta ehdonalaista piestessäni itseäni puoltaisomman täysi-ikäisen ollessani itse alaikäinen.
        Kaikenlisäksi tämä sontaläjä aloitti koko homman eikä osannut lopettaa ennenkuin oli liian myöhäistä.
        Siinä teille suvakkihyysärit kovuutta.

        Sinä saastainen väkivaltarikollinen sait juuri täsmälleen sen mitä sinä ansaitsitkin. Teikäläiset ihmishylkiöt vituttavat. Olet eläintä pahempi.


      • paskalehtien_ykkönen
        NoComments kirjoitti:

        K O M M E N T O I N T I M A H D O L L I S U US
        I L T A - S A N O M I E N U U T I S E N P E R Ä Ä N
        O N E S T E T T Y ! ! !

        Se nyt on itsestäänselvyys kyseisessä paskahyysärijulkaisussa.


      • eihelvettti
        Hammurabbi kirjoitti:

        Jaa. Kova.
        Sain 4 vuotta ehdonalaista piestessäni itseäni puoltaisomman täysi-ikäisen ollessani itse alaikäinen.
        Kaikenlisäksi tämä sontaläjä aloitti koko homman eikä osannut lopettaa ennenkuin oli liian myöhäistä.
        Siinä teille suvakkihyysärit kovuutta.

        Kuinka kovia tuomioita väki oikein sitten odotti jostain väkisinsormettamisesta ja vielä alaikäisten tekemänä, kun ihan siitä varsinaisesta raiskauksestakin voi saada pienemmän tuomion oikein hyvällä tuurilla?

        Järki nyt käteen, rasismilisä pois ja pistäkää ne talikot takaisin sinne talliin..


      • Tätiilmankukkalätsää

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015062319916518_uu.shtml

        Rikosoikeuden professori Terttu Utriaisen kommentit tuomiosta ovat osuvia.

        En tajua, mikä jonkun mielestä on "varsinainen raiskaus", kun raiskauksen tunnusmerkistö kyllä täyttyy monellakin välineellä ja monella tavalla tehden.


      • No_Niin
        eihelvettti kirjoitti:

        Kuinka kovia tuomioita väki oikein sitten odotti jostain väkisinsormettamisesta ja vielä alaikäisten tekemänä, kun ihan siitä varsinaisesta raiskauksestakin voi saada pienemmän tuomion oikein hyvällä tuurilla?

        Järki nyt käteen, rasismilisä pois ja pistäkää ne talikot takaisin sinne talliin..

        Olisihan se pitänyt arvata. Hyysäri on aina ulkomaalaisen rikollisen puolella riippumatta siitä, kuinka törkeään rikokseen tämä on syyllistynyt. Nyt he antavat kaiken tukensa Tapanilan joukkoraiskaajille. Hyysärien mielestä jopa ehdollinen vankeus on liian kova rangaistus suomalaisen naisen raiskaamisesta. Ilmeisesti somalien raiskaukset tulisi laillistaa.

        Samalla hyysärit tietysti tekevät mielipuuhaansa, eli heiluttelevat rasistikorttia. Näköjään nämä ameeban tasolla olevat hölmöläiset ovat menneet rodullistamisessaan jo niin pitkälle, että jopa raiskausten vastustaminen on heidän mielestään rasismia.

        Tästä ei ole enää pitkä matka siihen, että hyysärit tekevät raiskausten syyllisistä uhreja ja uhreista syyllisiä. "Mitäs ei pukeutunut säädyllisesti (l. islamilaisesti)", "mitäs käyttäytyi rasistisesti" jne.


      • Häpeä
        No_Niin kirjoitti:

        Olisihan se pitänyt arvata. Hyysäri on aina ulkomaalaisen rikollisen puolella riippumatta siitä, kuinka törkeään rikokseen tämä on syyllistynyt. Nyt he antavat kaiken tukensa Tapanilan joukkoraiskaajille. Hyysärien mielestä jopa ehdollinen vankeus on liian kova rangaistus suomalaisen naisen raiskaamisesta. Ilmeisesti somalien raiskaukset tulisi laillistaa.

        Samalla hyysärit tietysti tekevät mielipuuhaansa, eli heiluttelevat rasistikorttia. Näköjään nämä ameeban tasolla olevat hölmöläiset ovat menneet rodullistamisessaan jo niin pitkälle, että jopa raiskausten vastustaminen on heidän mielestään rasismia.

        Tästä ei ole enää pitkä matka siihen, että hyysärit tekevät raiskausten syyllisistä uhreja ja uhreista syyllisiä. "Mitäs ei pukeutunut säädyllisesti (l. islamilaisesti)", "mitäs käyttäytyi rasistisesti" jne.

        Ihonväri tai rotu tai uskonto ei raiskaa. Mies raiskaa. Häpeä olla mies. HÄPEÄ, minä sanoin!


      • Toisaalta
        Häpeä kirjoitti:

        Ihonväri tai rotu tai uskonto ei raiskaa. Mies raiskaa. Häpeä olla mies. HÄPEÄ, minä sanoin!

        Tiettyä ihonväriä tai rotua tai uskontoa edustavat miehet raiskaavat Suomessa noin 17 kertaa useammin kuin suomalaiset miehet.


      • 1111110011
        No_Niin kirjoitti:

        Olisihan se pitänyt arvata. Hyysäri on aina ulkomaalaisen rikollisen puolella riippumatta siitä, kuinka törkeään rikokseen tämä on syyllistynyt. Nyt he antavat kaiken tukensa Tapanilan joukkoraiskaajille. Hyysärien mielestä jopa ehdollinen vankeus on liian kova rangaistus suomalaisen naisen raiskaamisesta. Ilmeisesti somalien raiskaukset tulisi laillistaa.

        Samalla hyysärit tietysti tekevät mielipuuhaansa, eli heiluttelevat rasistikorttia. Näköjään nämä ameeban tasolla olevat hölmöläiset ovat menneet rodullistamisessaan jo niin pitkälle, että jopa raiskausten vastustaminen on heidän mielestään rasismia.

        Tästä ei ole enää pitkä matka siihen, että hyysärit tekevät raiskausten syyllisistä uhreja ja uhreista syyllisiä. "Mitäs ei pukeutunut säädyllisesti (l. islamilaisesti)", "mitäs käyttäytyi rasistisesti" jne.

        Tuohon raivoamiseen häviää argumentaation ja järjenkäytön rippeetkin kuin milläkin pyhää sotaa julistavalla musulmaanilla..


    • dfssdfsdfhsdfhsdhd
    • Voi-olla-että

      kansa alkaa kirjoittamaan omaa historiaa... Viharikoksia, jossa tuhotaan maahanmuuttajia. Ei ole mikään ihme jos suomalaisten pinna katkeaa demla-juristien käsittämättömien huoraamisten vuoksi.

    • sssssssssss

      Missä puolueessa on Raiskaaja työmiehenä?

      • ÄäsDeePee

        Siinä vaiheessa, kun hän raiskasi, hän kuului Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen. Hän perusteli raiskaamista sillä, että hän sosialisoi kapitalistinaisen ulkosynnyttimen, kuten Marx ja Lenin kehottavat tekemään.


      • sosdemraiskaa

        Demari ja vasuri raiskaa aina! jollei naista niin rahapussisi tai perseesi.
        Vihervasurit ovat saastaa ja loisia.


    • LukekaaMitäTapahtui

      Ennen kuin vallan pillastutte niin lukekaa mitä oikeasti tapahtui.

      Kyllä, väärin ja rikollista mutta ei nyt kuitenkaan lähellekään pahinta mahdollista.

      • oikeutta_ihmisille

        "Yksi tekijöistä esti naista huutamasta pitämällä kättä hänen suullaan. Samaan aikaan tekijä työnsi kätensä naisen housunkauluksesta sisään ja sormen asianomistajan emättimeen. Toinen tekijä työnsi kätensä asianomistajan housunkauluksesta sisään takapuolelta ja sormensa tämän peräaukkoon."

        Onko sinulla idiootilla päässä jotakin vikaa? Osaatko edes lukea? Jos joku tekisi yllä olevan sinulle, haluaisit heille varmasti enemmän kuin ehdollista. Osaatko edes asettua uhrin asemaan? Vai etkö edes halua? Siksi, koska sinulle on tärkeämpää näpäyttää persuja vähättelemällä asiaa, koska oletat että juuri persut "pillastuvat". Olet alhainen ja kuvottava. Sinulta pitäisi poistaa äänioikeus. Kuten kaikilta idiooteilta, jotka vähättelevät rikosta vain näpäyttääkseen poliittista vastapuolta.


      • Mitä_vittua

        HYYSÄÄTTEKÖ? Oletteko sossun ämmä?


    • ymmällään

      Onko oikeuslaitoksilla kilpailu,mikä kehtaa antaa pienimmät tuomiot?
      Helsingin käräjäoikeus taitaa johtaa kisaa.

      • GoEast

        Ei ole vielä Itä-Suomen hovioikeuden voittanutta, mitä tulee kaikkien mahdollisten rikosten asteikkojen venyttämiseen alaspäin! Siellä pääsee vähimmällä!


    • glglglglg

      Muslimien mielestä vääräuskoisen raiskaaminen ei ole rikos.

    • kgfkjhfs

      Ylen uutisissa kerrottiin tuomioista mutta Porin tapauksesta yle on vaiennut.

      • YLENMUTAKUONOHYYSKÄT

        YLE PASKIAISET VAIKENEE täysin Porinlikan polttoraiskausmurhasta ja elävältä polttamisen!!!


    • kdksldkdkdkdkdkdkfkf

      Voi vittu pillu puupallo peltimuki sammakko poliisi ja käräjäoikeuden tuomari

    • oikeutta_ihmisille

      Siis voi j*malauta mikä niillä apinoilla on päässä vialla siellä oikeuslaitoksessa? S*atanan psykopaatit. Kohta ryhdyn toimeen. Jos joukkoraiskaajille ei saada kunnon rangaistuksia, eikä niitä edes VAIVAUDUTA harkitsemaan, täytyy kansalaisten ryhtyä itse toimeen. Aivan kuten kansalaisten yleensäkin on ryhdyttävä toimeen, jotta rikolliset, mm. eläinrääkkääjät saavat tuomionsa. Oikeuslaitos uusiksi. Pari kidnappausta tekisi varmasti hyvää.

      Joukkoraiskaajille kuolemantuomio, tai ainakin vähintään elinkautinen. Jos tekijä on jotenkin henkisesti vajaakykyinen, voidaan tämä nähdä lieventävänä asianhaarana.

      • pluspallo

        Mitä ihmettä sä vouhotat? Ketään ei varsinaisesti raiskattu, vaikka varmasti ahdistelu olikin uhrille nöyryyttävä kokemus.
        Eikö ketään oikeasti lue noita uutisia ennen kuin menee kädet täristen sorvin ääreen?


      • kjghghg

        "Joukkoraiskaajille kuolemantuomio, tai ainakin vähintään elinkautinen. "

        No siinä tapauksessa sulla on kaivuutöitä tiedossa koska niitä raiskaajia on tuollaiset pari sataa miljoonaa matkalla tänne länteen tämän sukupolven aikana.

        Vaihtoehtoisesti voitaisiin asia korjata tuomitsemalla suvakit ja hyysärit jolloin heitä ei tänne noin vain otettaisi, pikku pakolaisparkoja jotka vähän keppostelevat.


      • oikeutta_ihmisille
        pluspallo kirjoitti:

        Mitä ihmettä sä vouhotat? Ketään ei varsinaisesti raiskattu, vaikka varmasti ahdistelu olikin uhrille nöyryyttävä kokemus.
        Eikö ketään oikeasti lue noita uutisia ennen kuin menee kädet täristen sorvin ääreen?

        Olet ilmeisesti jonkinlainen idiootti, jos et tiedä, että sormen/minkä tahansa objektin työntäminen emättimeen/peräaukkoon väkipakolla on raiskaus. Sinulta ja sinun kaltaisiltasi tulisi poistaa äänioikeus.


    • PRKELE

      Nyt jokaiselle naiselle ampuma-ase taskuun ja oikeus ampua päällekäyvät mutiaiset, koska muuten ei Suomessa oikeutta saa, kuin väkipakolla ottamalla oikeus omiin käsiin.
      Meidän AIVOTON akkavaltamme, joka hyyssää rikollisia maahanmuuttajia, kerjää verta nenästään.
      Suomi on valmis kansannousuun, missä kyseisenlaiset oikeudenjakajat PITÄÄ raahata ns "saunan taakse"!
      JOs kansalaiset eivät vieläkään ota oikeutta omiin käsiin ja valloita aseistettuna oikeudenistuntoja, niin maassa vallitsee kohta täysi anarkia, kun mamut saavat tehdä rangaistuksetta mitä haluavat ja kansalaiset vastaavat siihen pesäpallomailoin, veitsin, puukoin ja ampuma-asein mamulähiöissä - sitäkö "oikeuden"jakajamme haluavat!

      • Kun laki ei toimi on laki huono ja tuomarit myös. Korpilaki on hyvä laki ja sen tuomiosta ei ole mitään valitusoikeutta. Itse on Suomen oikeuslaitos nyt täysin munannut itsensä ja menettänyt kansan luottamuksen. Että silleen.


      • Tiedoksi

        Rikosilmoitus tehty. Syy: kiihotus kansanryhmää vastaan, yllytys väkivaltaan ym.


      • porttikieltoraiskaajille

        Suomi ei ole niille mitään velkaa, eikä ole koskaan riistänyt afrikkaa niinkuin moni muu maa!


    • totuusko

      Taas kerran tuli todistettua, että käräjäoikeus ei uskalla rasismin pelossa antaa oikeudenmukaisia tuomioita mamuille. Täytyy muistaa myös se tosiasia, ettei ehdonalainen ole mikään tuomio vaan ns. huomautus. On todella sääli tämä meidän lepsu käräjäoikeus. Tuomarit saisivat hävetä tuomioitaan ja irtisanoutua viroistaan .esimerkkinä mutta kun et tee mitään niin voit pitää virkasi.

    • Onkohan_oikeuden_

      jumalatar todella sokea, vai kuinkahan nuo tuomioiden pigmenttikertoimet olisivat olleet, jos noiden sankarien ja uhrin värit olisivat olleetkin toisinpäin?

    • Eioikeutta

      Suomen oikeusjärjestelmä on iso vitsi. Tässä idioottimaassa saa vankeutta vain talousrikoksista. Ihmisille voi tehdä ihan mitä vaan.

      • xxxxxxxxxxxxxxxx

        No jos mielestäsi saa tehdä ihmisille "ihan mitä vaan" niin mene sinä vaikka pistämään kylmäksi tekijät kun ei siitä kerta mitään seuraa.. mitä nyt elinkautinen.


    • säälittäviätuomareita

      Onko Suomen oikeuslaitos täynnä täydellisiä kusipäitä , mihinkään muuhun päätelmään ei tuosta tuomiosta voi tulla.

    • Järkyttynyt

      Täytyy sitten äänestää vaaleissa sitä puoluetta, joka laittaa Suomessa asiat kuntoon.

    • itkettää-ja-itkenkin

      Suomi on ihan pilalla. Raiskaaminen ja murhapolttaminen ovat sallittuja kaikille mutiaisille. Mitä tässä pitäisi tehdä? Lisää tulee rikollisia. Kauppakeskuksissa lojuu mutias porukkaa toimettomana ja valmiina ryöstämään jonkun mummon.Rahaa tuntuu kaikilla olevan mielin määrin. Kyllä ottaa päähän. Isäni soti tämän maan suomalaisille ei kaikenmaailman somali-afgaani rikollisille.

      • HäpeäKoira

        VALKOIHONEN Jammu-setä RAISKASI ja MURHASI ja POLTTI kaksi pikkulasta! VALKOIHOINEN! LUTERILAINEN! JAMMU!


      • mutajfjfkfkdkno
        HäpeäKoira kirjoitti:

        VALKOIHONEN Jammu-setä RAISKASI ja MURHASI ja POLTTI kaksi pikkulasta! VALKOIHOINEN! LUTERILAINEN! JAMMU!

        Niin teki ja sai kunnon tuomion... Toisinkuin eräät


    • Suomen poliisi ja oikeuslaitos peloissaan ja alemmuudentunnossaan palvelee näitä eri uskoisia ja toisen kulttuurin omaavia, koska virkaihmisten mielestä toiset eivät voi olla väärässä tai paskahousuja. Jossain kohtaa oikeitten ihmisten sotilasvala ja oikeudentunto pistää vaan ison myllyn päälle, ja se on kovaa kyytiä se.

    • ihonvärialennus

      Eiköhän lähdetä Meri-Rastilaan raiskaamaan, kun se näyttää olevan yleinen kansanhuvi sielläpäin. Eihän siitä mitään tuomiota saa,,ai saako, niin minähän olen valkoihoinen, siis minä saan siitä rangaistuksen.

    • ifugoul

      Ensin joukkoraiskataan, sitten huoritellaan - uusi oikeuskäytäntö Suomessa



      Otsikon ensin mainitun teon tiimoilta ehdollista vankeutta ja mikä ei nuoresta välttämättä tunnu edes rangaistukselta. "Käräjäoikeus tuomitsi kolme syytettyä ehdollisiin rangaistuksiin".

      Huorittelun suhteen poliisi nostaa kädet ylös, eikä toisin kuin vaikkapa rastisisen nimittelyn suhteen, tee yhtään mitään. "Uhrin huorittelu sen sijaan täyttää rikoksen tunnusmerkit. Kunnianloukkaus on kuitenkin asianomistajarikos, joten poliisi ei voi viedä asiaa eteenpäin, ellei uhri näin halua."

      En muista koskaan ennen kuulleeni, kuinka syytetyn ja/tai syytettyjen saama julkinen kohu olisi laskettu osaksi rangaistusta. Vissiin uusi käytäntö. "käräjäoikeus lievensi rangaistuksia heidän saamansa poikkeuksellisen julkisuuden vuoksi."

      Tämä ei ole minun Suomeni. Tämä on rasistinen Suomi. Tuomiot, poliisin asioiden tulkinta ja poliisin toiminta on kiinni ihmisten ihonväristä.

      http://yle.fi/uutiset/nuori_nainen_raiskattiin_tapanilassa__poliisi_kaipaa_yleisovihjeita/7857604

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122015-poliisi-oikoo-tallainen-oli-raiskaajia-puolustellut-ryhma

      http://yle.fi/uutiset/tapanilan_raiskaajille_reilun_vuoden_tuomiot_kahden_syytteet_hylattiin/8097897

      Siitä vaan sitten punavihreät kukkahatut päivittelemään, miksi Perussuomalaisten kaltaiset liikkeet saavat lisää kannatusta. Siitä vaan sitten ihmettelemään, miksi sääntöjen muuttumisen myötä ihmisten oikeustaju on kovilla ja ääriasenteet lisääntyvät. Siitä sitten vaan ihmettelemään, että mikseivät rasisminvastaiset puheet toimi, kun yhteiskunnan käytännön teot ihmisten suhteen ovat sidoksissa suojavärikertoimeen.

      http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197264-ensin-joukkoraiskataan-sitten-huoritellaan-uusi-oikeuskaytanto-suomessa

    • hk535k6k

      Pääsikö se muija näyttään taas keskaria kameroille? Tiesi jo silloin ettei mitään tule ja voi valkonaamoille vähän virnuilla.

      • whitetrash

        Voi pistää hienon kuvan kehyksiin seinälle kun haistatti vitun koko suomelle.


    • Suomenmieli

      Tämän maan jo vakiintunut tapa on antaa rangaistus ns. tummuusasteikolla. Mitä mustempi ihminen, sitä pienemmät sanktiot. Olisi rasistista rankaista värillistä yhtä kovasti kuin maan kansalaisia. Jos lankkaan naamani, pienentääkö sekin mahdollista tuomiota, vai kenties osoittaa teon suunnitelmallisuuden?

    • joriittäähyysärit

      korpilaki käyttöön. Raiskaajilta kädet katki kuten koraani neuvoo.

    • Tuomarit.hirteen

      Tämmöinen pelleily tuomio: Jos olis omainen eivät käveleisi kauan, eikö olisi aika ottaa käyttöön romaineitten verikosto.

    • niinpäniinniinöööö

      pitäisiköhän kysyä niiden satojen raiskattujen naisten mielipiteitä, että miten TÖRKEÄ voi raiskaus olla.

      haistakaa "oikeus"laitos vittu!

    • Streicher

      Onneksi SUOMI24:ssä voi sentään edes kommentoida tapausta. Ainakin toistaiseksi. Nettiohrana valvoo. Valtamedioissa nettikommentoinnit estetty, rupeaa olemaan näissä tapauksissa jo maan tapa. Oikea oikeuden irvikuva koko tuomio, uhrin tunteilla ja kärsimyksillä pyyhittiin persettä. Häpeäisitte edes. Näin "oikeusvaltio"-Suomessa. Hyvää yötä, viimeinen sammuttaa valot!

      • fgajhatrjtrsjsyjy

        Se on sitä Suomalaista "sananvapautta" !. Vapaasti voi ilmaista kantansa jos se on sama kuin valta-eliitilläkin, muutoin joku pykälä on keksitty estämään moinen. Nytkin kuulemma ovat keksimässä uutta velvoitetta palstojen pitäjille alkaa seulomaan "väärät mielipiteet pois"..!


    • uhrille

      Oikeuslaitos viestittää että somalimaahanmuuttajia ei rangaista rikoksista mitä he tekevät. Lain tulisi olla kaikille Suomessa asuville sama. Emme ole muslimivaltio. Joukkoraiskaus on törkeä rikos, mikäli tästä ei tule rangaistusta niin mamut ajattelevat itsekin että se on heille sallittua.

    • vekeveks

      Maasta karkoittaminen on ainoa laki mikä toimii näissä tapauksissa. Abdigair Osman Husseinin kaa samaan laivaan tai koneeseen.

      • Korpilaki

        Se olisi liian pieni tuomio.
        Munat ensin pois.


    • MiltäNäyttää
    • aasinlempijät-kotiin

      Nyt Suomi on riisuttu aseista, ns. koulusurmaajien takia (joka mahdollisesti on lääketehtaiden tekoja, mitätön sivuvaikutus ;))

      Useissa länsimaissa on tullut, jonkun tahon päätöksellä monikulttuurisia ja heitä suojellaan enemmän kuin alkuperäisiä kanta väkeä.
      Nyt NE tahot odottavat että kansalaiset, suomi, ruotti englanti jne jne, kansalaiset ottavat lain omiin käsiin ja sitten tilataan uusi ja uljas EU-poliisi joka ei välitä eikä osaa suomea ei suomen tapoja eikä moraalia.

      Esim. kreikkalaiset EU-poliisit suomeen ja heillä on jo valmiiksi hyvin negatiivinen tieto suomesta.
      Ja sitten suomen EU-poliisi menee ja laittaakreikkalaiset, mielummin tankeilla kuriin ja herran (elitiin) nuhteeseen.

      MUTTA meillä, oikeilla suomalaisilla on VIELÄ AIKAA!
      Kaikki mukaan jotta saadaan takaisin se hyvä suomi joka oli isoisäni ja isäni unelma, ja verta annettiin maanpuolesta ja tullaan antamaan tavalla tai toisella ellei näitä, kauniisti sanottuna, kulttuurin rikastajia AJATE pois suomesta.

      JK
      asian tiimoilta, munat pois heiltä ja tylsällä moralla!

    • BonaseraBonasera
    • Äbäläwäbälä

      ÄÄÄHHLLÄÄÄMY ÄKKYBÄÄRY! Se on liikaa!

    • Hullut.Tuomarit

      Tuomareitten naamat esiin. Muuten se rahakorvausken maksaa veronmaksajat, joita nämä eivät ole.

    • Finnmanni

      Katsos kyseessä on maamme uusi lemmikki: som_panssi. Kun semmoinen tekee mitä vaan, vaikka murhan, pääsee lievällä tuomiolla aina. Hyysäreiden mielestä ilmeisesti niiden naamataulut ovat niin ah lumoavan kauniita ja hellyttäviä että se jo riittää armahdukseen. Arvatkaas mitä tuokin oikeudenkäynti maksoi yhteiskunnalle: ilmaiset asianajajat ja valtio maksaa korvaukset ja sakot. Tuomioistuin ilkesi vielä tuoda esille lieventämisperusteena rikollisten saaman kiusallisen julkisuuden josta voi hyysäripsykologien mukaan olla heille haittaa myöhemmälle kehitykselleen.

    • somaliValta

      Eikös nimenomaan tätä ole pyydetty? Tuodaan tänne ylempi rotu ja osoitetaan heille, että voivat tehdä alkuperäisväestölle, so. heidän alamaisileen, mitä lystäävät. Tyttö sai vain, mitä alemmalle kansanosalle kuuluu. Jatkoa piisaa...

    • mustatpaskahousut

      kerätää kaikki pääkaupunkiseudun nekrut jonneki yhtee paikkaa ja heittetää niit molotov cocktaileil

    • taas

      Kyllä sylettää...

    • HulluTuomioKäO

      "Käräjäoikeus kuitenkin katsoi tuomiossaan, ettei kolmella tuomitulla ollut yksituumaisuutta teossa kokonaisuutena.

      Oikeuden mukaan yksituumaisuus on alkanut, kun syytetyistä kolme oli pitänyt uhrista kiinni."

      Siis mitä? Voisko KäOn tuomarit selventää mitä ne oikeen tolla tarkoittaa?

      Eka ne väittää ettei nillä muka ollu tarkotus yhdessä joukkoraiskata, mut sit ne kuitenkin käy yhdessä kiinni uhriin jotta ne pystyy raiskaan sen?

      Jollei toi oo yksituumaisuutta niin mikä sitten on?!

      • KetkäTuomaritPäätti

        "Oikeuden tuomion mukaan yksi vastaajista oli työntänyt sormensa uhrin emättimeen ja toinen työntänyt sormen tämän peräaukkoon."

        Siis samalla kun nää 3 mamua pitää siitä uhrista kiinni.

        ja tää oli tapahtunu julkisella paikalla..

        Käräjäoikeus "ei katsonut teon olleen tehty erittäin nöyryyttävällä tavalla, eikä teko ole ollut myöskään kokonaisuutena arvostellen törkeä, minkä vuoksi törkeän raiskauksen tunnusmerkistö ei täyttynyt"

        Jos tää ei KäOn mielestä oo NÖYRYYTTÄVÄÄ ja TÖRKEÄÄ niin mikä sitten on?

        Mamut oli ahdistellu sitä jo junassa ja jatko ahdistelua kun se jäi pois junasta ja sit kaiken huipuks raiskas sen.

        Eikö suomalaisnaisella ole oikeutta kulkea julkisilla paikoilla rauhassa?


      • KetkäTuomaritPäätti

        Kahden tuomitun rangaistusta on alennettu, koska he ovat tehneet teon nuorina henkilöinä.

        - Lisäksi rangaistusta on kohtuullistettu kaikkien kolmen tuomitun vastaajan osalta heidän rikosepäilyjensä vuoksi saaman poikkeuksellisen julkisuuden vuoksi?!?!!!

        Mitä helvettiä tää on?


      • NAIStuomareidenPäätös
        KetkäTuomaritPäätti kirjoitti:

        Kahden tuomitun rangaistusta on alennettu, koska he ovat tehneet teon nuorina henkilöinä.

        - Lisäksi rangaistusta on kohtuullistettu kaikkien kolmen tuomitun vastaajan osalta heidän rikosepäilyjensä vuoksi saaman poikkeuksellisen julkisuuden vuoksi?!?!!!

        Mitä helvettiä tää on?

        Suomen oikeuslaitos naisistuu vauhdilla.

        Käräjäoikeuksissa SUURIN OSA tuomareista on NAISIA!


    • hhhahahah

      vittuako vingutte. kirveellä kaaliin ja kunnan maille multimaan. tarpeeksi syrjälle että 20 vuoteen ei ketään kaipaa.

    • Halla-ahon_äänestäjä

      Mamu nauraa ehdolliselle, KANSALAINEN, ÄLÄ VALITA NYT. MIKSI OLET ÄÄNESTÄNYT KAIKEN KARVAISIA TUIJABRAXEJA JA ANNELIJÄÄTTEENMÄKEJÄ JA TARJAHALOSIA ELI DEMLOJA

      NE OVAT KAIKKI DEMLOJA, RIKOLLISTEN HYYSÄREITÄ JA YMMÄRTÄJIÄ JA SUOMALAISTEN UHRIEN PILKKAAJIA LAINSÄÄDÄNNTÖTYÖSSÄ

      Mikä on demla http://hommaforum.org/index.php?topic=3379.0 MAKSAT SIITÄ ettet ole äänestänyt PERUSSUOMEA

      PUNAVIHREIDEN PROPAGANDISTIEN AIKA ON LOPUSSA
      MUUTOKSEN KUMU KUULUU JO

      perussuomalainen johtaa YLEN HALLINTANEUVOSTOA
      YLEN PROPAGANDARAHOJEN KÄYTTÖN VALVONTAA VARTEN PERUSTETAAN TYÖRYHMÄ

      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/23/kimmo-kivela-johtaa-ylen-uutta-hallintoneuvostoa
      Ylen hallintoneuvosto valitsi puheenjohtajakseen kansanedustaja Kimmo Kivelän, ps. Ylen uusi hallintoneuvosto kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 23.6.

      Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa on sovittu, että Ylen tehtävää ja rahoitusta arvioimaan perustetaan parlamentaarinen työryhmä.

    • Apinoille_kakkua

      Toivottavasti asian käsittely jatkuu ylemmässä oikeusasteessa ja noille heikkoälyisille apinoille annetaan kunnolla kakkua. Eihän ne muuten mitään opi kun oma järki ei sano mitään.

    • Kiitos.Tarja.kiitos

      Miksi noiden korkerkeasti oikeusoppineiden puheet ovat silkkaa kusipäisyyttä?
      Eikö heidän pitäisi toteuttaa edes alkeellisinta oikeudenmukaisuuden vaatimusta sen sijaan että pesevät puhtaaksi pitkään jatkunutta rikollisuuden muotoa etnisyysperusteella?
      Siihenkö heidät on koulutetu että juristeriaa suoltaen muutetaan musta valkoiseksi?

    • Koulukiusatut_luuserit

      Nuo Somalien vapauttajat saavat perverssiä seksuaalista tyydytystä saadessaan normaalit suomen kansalaiset raivon partaalle.

    • StreetPatrol

      Missä ovat katupartiot joita viime kesänä oli? EI kaupungin kaduilla enää uskalla hämärän tullen kävellä.

    • somaliElukatHelvettiin

      Somaliviha kasvaa!
      Tällaiset mielipuoliset "tuomiot" aiheuttavat oikeutettua somaliraivoa !!!
      Saatanan hyysäri-pellet, ehdollinen "rangastus" on poistettava kokonaan.
      Ei mitään virkaa, ei mitään.
      Rikolliset ja loisivat somalit helvettiin - ainakin pois Suomesta.

    • Hoplaax

      Yksi Suomen oikeuslaitoksen lukuisista puutteista on se, että se tuomioissaan olettaa alikehittyneistä kulttuureista tänne asettuneiden omaavan samat moraali- ja oikeuskäsitteet kuin sivistysvaltioissa. Noissa kulttuureissa ehdonalainen "tuomio" tulkitaan valtaapitävien halveksuttavaksi heikkoudeksi, ei rangaistukseksi. Päivä kerrallaan elävät eivät näe tuollaisen "tuomion" vaikutusta tulevaisuuteensa.

      Ja kun Suomen ylisuvaitsevainen sosiaaliturva vielä huolehtii siitä, että tuollainen "tuomio" ei todellakaan vaikuta "tuomitun" kotimaansa tilanteeseen verrattuna ylelliseen toimeentuloon, on kaikki rangaistus-, opetus- ja kasvatuselementit menetetty.

      Näillä eväillä Suomi nousuun...

    • Hoplaax

      Yksi Suomen oikeuslaitoksen lukuisista puutteista on se, että se kuvittelee alikehittyneistä kulttuureista tänne majoittuneiden omaavan samat moraali- ja oikeuskäsitykset kuin sivistysvaltioiden asukkaat. Heille ehdonalainen "tuomio" ei ole mikään rangaistus vaan osoitus valtaapitävien halveksittavasta heikkoudesta. Päivä kerrallaan elävät eivät tiedosta tuollaisen "tuomion" vaikutusta tulevaisuuteensa.

      Ja kun Suomen yltiöhumaaninen sosiaaliturva pitää huolen siitä, että tuollaisella "tuomiolla" ei todellakaan ole vaikutusta rikollisen kotimaan oloihin verrattuna yltäkylläiseen elintasoon, on kaikki rangaistus-, opetus- ja kasvatuselementit menetetty.

      Näillä eväillä Suomi nousuun...

    • Suomenmieli

      Sormi pillussa 1v 4kk, sormi pyllyssä 1v. (käräjäoikeuden hinnastosta). Herää kysymys, että missä oli kolmannen apinan sormet, kun kaksi jätettiin tuomioitta.

      • 3456789

        Kaksi poistui kuulemma paikalta.


    • että.siIIeen

      Paskaneekerit saivat jälleen singnaalin, että raiskauksesta ei linnaan joudu.
      Tämäkö on sitä oikeanlaista kotouttamista?

    • ilmiselväraiskausoli

      Ja tästä on lyöty rumpua raakana 5 miehen joukkoraiskauksena.
      Tyttö ei saanut edes mokkakikkeliä, sai vain sormikoittelua ja 5000 ekeä.
      Tämmöstä lääkärileikkiä leikkii pienet nassikat eikä ton ikäset jullit.
      Ois pitänyt kysyä tytöltä haluuk se leikkiä. Vaan eihän pojat ennenkään kyselleet kun räpläilivät tyttöjä heinäladoissa. Vieläköhän nykypennut leikkii noita leikkejä. Ennen monet tytötkin oli juonessa mukana. Tämä tyttö ei halunnu leikkiä eikä raha varmaan lohduta yhtään jos jäi pelko.

      • oikeusvaltionirvikuva

        Ei oltu neinäladosa enempi tai vähempi vapaaehtoisesti, oltiin asemalla tyttö yritti mennä kotiinsa. Kaikki pojat olisi pitänyt tuomita vähitään 2 v tiilenpäitä, ei ohtoollinen ole tuomio.


      • edellinen

        Karkoitus mistä on tulleet, ja ikuinen maahantulo kielto, sen jälkeen kun ovat lusineet vähintään 2 v.


    • skrt

      Mistä tämä somali-elukoiden järjetön hyysäys koko Euroopassa johtuu?

      Somali-merirosvot ovat saaneet satoja miljoonia kaappausrahoja, minne rahat ovat hävinneet?
      Onko ne käytetty lahjontaan?
      Ostetaanko niillä loisiville ja rikollisille somaleille "täysihoitopaikkoja" ?
      Onko niillä ryöstörahoilla lahjottu muutamia avainhenkilöitä Suomessakin?

      Ahneita EU-virkamiehiä ja poliitikkoja kun löytyy aina, Suomestakin.

      • minimj

        RKP:n Astrid Thors on varmasti epäilty nro 1 ko. lahjuslistalla.

        1. Astrid Alien Thors,
        2. Tawja Hölönen
        3. J. Juoni Katalainen


    • EUROPELIHUUHAA

      Tämä kertoo millaisessa valtiossa elämme. Kansan oikeustaju on täysin erilainen mitä päättäjät tekee. Sama kansanvallassa, jota demokratiaksikin täällä kutsutaan Lähes kaikki menee vastoin kansan tahtoa. Oikeutta ei saa ainakaan Suomalaiset, vaan heille jää maksajan rooli tässä suuressa fantsuilu-huuhaassa johon meidät on pakkoliitetty VASTOIN KANSAN TAHTOA !.

    • MFÄANPAKNPAE

      "joukkoraiskaus ei ole erityisen halventavaa"...!!!!!! JA PASKAT ! KUKA VOI MOISTA PASKAA SUUSTAAN PÄÄSTÄÄ? TAI EDES KIRJOITTAA ! TÄSTÄ MAASTA TAITAA OLLA VIIMENENKIN JÄRJEN JA VARSINKIN MORAALIN HIVEN KAIKONNUT !.

    • raiskaus.laillista

      Ehdollinen on ehdollinen. Eli se ei ole mikään tuomio, vaan vähän sama kuin kävisi kirkossa ehtoollisella ja teko on siten sovitettu.

    • mitässitten

      Siellähän yksi maan "rikastuttajista" sitten meni ja otti hengen Suomalaiselta neitokaiselta.. on varmaan kovinkin lievä tämäkin tapaus. Ja pakkohan sen on olla jotta Suomalaisten alistaminen kunnolla toteutuu..

    • JUMAL-A

      armahtaa...Minä en

    • Pers-Erkki

      Kaikki te lukutaitoiset nokipadat, minulla on teille vain yksi asia sanottavana: PAINUKAA NYT JA VAUHDILLA HELVETTIIN SUOMESTA! HELVETIN KÄVELEMÄÄN NOUSSEET PASKAPÖKÄLEET!

    • KiitosKaikki

      99.99% Suomalaisista pitää tätä vääryytenä ja on täysin uhrin puolella tässä asiassa.
      Miksi kulttuurieliitin ei tarvitse kuunnella?
      Mikä ihmeen maa tämä oikein on?
      Tämä olisi niitä asioita joita maailmalla pitää oikeasti Suomesta kertoa, kun eliitti paukuttelee maailmalla henkseleitään.
      Suomi 2015: Lievät joukkoraiskaukset, polttomurhat ja pari muuta "yksittäistapausta"... Muuten voidaan sanoa että monikulttuurisuus on tuonut ihanaa väriä niin harmaaseen kansaamme. Kiitos vasemmisto, kiitos oikeisto. Kiitos ihana eliittimme.

    • pyöveIi
      • Mädännytoikeuslaitos

        Noita suomenruotsalais rasisti hurreja pissaa oikeusistuimissa minne ovat päässeet
        hurrien suosimisella lisäpisteillä Suomalaisten ohitse.
        Oikeuslaitos on täynnä vihervasureita ja rkpläisiä maanpettureita.
        Kansan oikeustaju on todella koetuksella tuollaisten Mikael ilmannien ym. rkp hurrien takia. muslimineekereitä nuollaan kielipitkällä mustassa anuksessa!


    • EiMitäänIhmisarvoa

      Tässä on suomalaisen naisen arvo määritelty... nainen on siis vain esine...

      Nyt ja tulevaisuudessa...

    • blaablaabla

      "Käräjäoikeuden mukaan tekijät todennäköisesti lähtivät seuraamaan asianomistajaa jonkinlainen kiusoittelu mielessään. Oikeus tulkitsee yksituumaisuuden alkaneen vasta, kun nainen pysäytettiin."

      Todennäköisesti,jonkinlainen ja tulkitsee. Jonkinlainen raiskaus mielessä yksissätuumin suomennettuna.

    • Neekerisankkerit

      Uudet erät raiskareita ja pahoinpitelijöitä sekä murhaajia saapuu piakkoin.
      Moniosaajat rantautuvat suurin joukoin, ollaan odottavalla kannalla josko meidät palkitaan, mikä kunta haluaa taloutensa kuntoon mallia Lieksa?

    • Suomi_on_pilalla

      Tänään se Tapanilan joukkoraiskauksen pääepäilty/pisimmän tuomion saanut mamu käveli vastaan Koivukylässä. Tyytyväisen näköisenä luukutti jotain musiikkia kuulokkeista ja heilu musiikin tahdissa.

      Se on syyllistynyt JOUKKORAISKAUKSEEN vähän aikaa sit, mut tuolla se vaan pyörii ihan ku ei mitään.

      PK-seutu on nykyään niin vastenmielinen paikka asua. Joka päivä tunnen vihaa ku nään minkälainen tästä seudusta on tullu. Puhumattakaan minkälainen tää on vaikka 10 vuoden päästä.

      Kerran yks mamu pyyteli junavaunussa röökiä ja sit ku kenelläkään ei ollu tarjota röökiä niin se tokas "all finnish people should be killed" ja siirty seuraavaan vaunuun. Kai tää on sitä unelmaa ja rikkautta.

    • Pjärsseestä

      Se kantasuomalainen jolla oli kännissä desi masinolia sai yli vuoden LINNAA. Kenellekään ei käynyt mitään eikä vahinkoja tullut.

      Ei mene oikein tuo.

    • Ainoa_mikä_auttaa

      Kuula kalloon joukkoraiskaajille ja noita elukoita suojeleville tomareille ja muille hyysäreille. Eihän tässä mikään muu voi enää auttaa, koska tuollaiset "tuomiot" oikein yllytävät mamuja joukkoraiskauksiin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4233
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      2935
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2838
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2623
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      333
      2580
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2575
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2159
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      1895
    9. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1673
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1527
    Aihe