"Helsingin Sanomat syyllistyi eilen vakavaan antisemitistiseen ajatusrikokseen julkaisemalla psykologisen artikkelin, joka vie pohjan ”holokaustin” tärkeimmältä ”todisteelta” – silminnäkijälausunnoilta.
Mikko Puttosen artikkeli on otsikoitu ”Näin aivot vääristävät muistoja – sadat ihmiset muistivat nähneensä uutisvideon, jota ei ollutkaan”. Artikkelissa kerrotaan Amsterdamissa 1990-luvun alussa tehdystä tutkimuksesta.
1992 israelilainen lentokone törmäsi Amsterdamissa kerrostaloon ja syttyi palamaan. Kymmeniä kuoli, ja tapaus oli pitkään kansallinen ykkösuutinen. 10 kuukautta tragedian jälkeen tutkijajoukko päätti selvittää millaisia muistijälkiä tapaus oli jättänyt paikallisten aivoihin.
Johdattelevilla kysymyksillä valtaosa koehenkilöistä saatiin uskomaan, että nämä olivat nähneet uutisvideon lentokoneen törmäämisestä. Todellisuudessa sellaista videota ei ollut kuitenkaan olemassakaan! Helsingin Sanomat kertoo:
”Tapaus ei ole ainutlaatuinen. Psykologian tutkijat ovat osoittaneet lukuisin kokein, että ihmiset saa muistamaan sellaista, mitä ei ole koskaan tapahtunut.
’Jos antaa ihmisille virheellistä tietoa tapahtuman jälkeen, se voi tulla osaksi siihen liittyvää muistoa’, totesi professori Elizabeth Loftus Kalifornian yliopistosta. Hän puhui Yhdysvaltain tiedeviikolla San Josessa helmikuussa. […]
Todellisessa elämässä harhaanjohtavaa informaatiota on joka puolella. Saamme väärää tietoa, kun keskustelemme toisten silminnäkijöiden kanssa, kun meitä kuulustellaan johdattelevasti ja kun seuraamme median raportointia. Kaikki nämä voivat vääristää silminnäkijän muistikuvia […] Vaikka joku kertoo sinulle jotain yksityiskohtaisesti tai tunteellisesti, se ei tarkoita, että niin olisi todella tapahtunut.”
tormays
Holokausti – poikkeus, joka vahvistaa säännön
Tiedemaailmassa vallitsee yleinen konsensus siitä, etteivät ihmisten muistot ole uskottavia todisteita historiallisista tapahtumista. Yksi poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön: ”holokausti”.
Tutkijat eivät ole löytäneet yhtään Zyklon B –kaasulla murhattua ruumista, vaikka saksalaisten väitettiin kaasuttaneen myrkyllä miljoonia. Kaasukammioasiantuntija Fred Leuchter ja kemisti Germar Rudolf ovat myös osoittaneet, ettei väitetyistä murhakaasukammioista (kuten Auschwitzin Krematorium II:n Leichenkeller 1) ole löytynyt holokaustihypoteesia tukevia ferrosyanidijäämiä.
Josef Mengelen kaltaisten ”holokaustijulkkisten” rikoksista ei ole olemassa teknisiä todisteita – vain keskenään ristiriitaisia silminnäkijälausuntoja. Ennen yhdenmukaisen kaasukammiotarinan syntyä saksalaisia syytettiin juutalaisten murhaamisesta esimerkiksi sähkö- ja höyrykammioissa, tulikuopissa sekä tukehduttamalla.
Koska ”holokaustille” ei ole teknisiä todisteita, pohjautuvat tuhoamisleiritarinat kokonaan ”silminnäkijöiden” kertomuksille. Silminnäkijälausuntojen todenperäisyyttä epäileviä syytetään juutalaisvihaajiksi. Esimerkiksi Skepsis-yhdistys kirjoittaa artikkelissaan ”Holokaustin kieltäminen”: ”Todistusaineistoa ovat myös silminnäkijöiden todistukset.” Valtavirtaista holokaustitarinaa puoltavassa Wikipedia-tekstissä sama periaate toistuu: ”Holokaustin kiistävien tutkimusmenetelmiä on arvosteltu tarkoitushakuisuudesta ja piittaamattomuudesta silminnäkijöiden lausuntojen todistusarvoon.”.."
http://magneettimedia.com/helsingin-sanomat-pudotti-holokaustilta-pohjan/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sanoma-konsernin syöksykierre -tappiota 220 000 euron päivätahtia!!
Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija Jukka Oksaharju kirjoittaa kolumnissaan kuinka Sanoman johto hukkasi Erkon perinnön.
Sanoma lähti tavoittelemaan asemaa kansainvälisenä mediamogulina aikana, jona oikeat sellaiset alkoivat täyttää skandaalilehtien lööppejä. Sittemmin päätä on hakattu muun muassa Applen, Facebookin, Googlen, Netflixin ja Twitterin istuttamaan puutavaraan.
Ei ole taantuvia markkinoita, on ainoastaan taantuvia organisaatioita ja johtajia. Tämä professori Kaj Storbackan oppi ponnahti mieleen lukiessani Sanoman viimeisintä katsausta. Edellisen kerran, kun mediakonserni raportoi kasvua vuotta aiemmasta, oli vertailukautena armon vuoden 2011 kolmas neljännes.
Sittemmin Sanoman liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä ovat olleet kuoleman spiraalissa. Pääkaupunkilaisena olen ollut kuulevinani Hietaniemen hautausmaalta jylyä joka katsauksen jälkeen.
Dynaamista viestintää
Tammi-maaliskuussa 2015 Sanoma teki tappiota 220 000 euron päivätahtia. Romahdustahti viisinkertaistui vuodentakaisesta. Häveliäisyyssyistä jätän muut luvut painamatta.
Käänneyhtiöt kääntyvät harvoin – Sanoma ei ole osoittanut siitä merkkiäkään. Osake on lasketellut vuodesta 2011 jo 73 prosenttia. Yleisindeksi on loikannut päinvastaiseen suuntaan.
http://mvlehti.net/2015/05/26/sanoma-konsernin-syoksykierre-tappiota-220-000-euron-paivatahtia/
Sananvapautta rajoitetaan. Pitäisi olla oikeus sanoa mitä mieltä on, eikä nuolla kenenkään persettä ja pelätä, että saa moraalista paheksuntaa. Haistakaa paska.
se Hs on niiin Juutalaisvastainen ja Israel vastainen,toivottavasti menee hautaan toimittajineen.
Suukko-yhtyeen basistikin tietää että äiti höpöttelee omiaan, ei se missään keskitysleirillä ole ollut! Alkuun koko bändi uskalsi esiintyä vai naamioituneena mutta sitten kun valehtelu meni läpi tultiin kaapista. Näin meillä kirjoitellaan maailmanhistoriaa. Uskokoon ken haluaa.