Ahdistaa ihan järjettömästi. Haluan rakastua ja seurustella ja kokea sen tunteen, minkä parisuhteessa saa kokea. sen kun pystyy turvautumaan toiseen ja luottamaan. Olen kuitenkin ihan varma, että kuolen ennen sitä, kun pääsen seurustelemaan. rakkaus on elämän tarkoitus, ja pelkään että kuolen nuorena ja elämäni menee hukkaan, enkä ehdi parisuhteeseen. en ole koskaan seurustellut tai saanut vastarakkautta ihastuksiltani, joten tuntuu että kohtaloni on kuolla ilman rakkautta. tulipa sekava teksti, mutta jonnekin tämä oli pakko purkaa.
Pelkään että kuolen ennen kun ehdin rakastua
eksynytraiteiltajonnekin
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla hieman samanlainen tilanne. Haluaisin rakastua kunnolla ja tuntea olevani rakastettu. Tahtoisin yhden pysyvän tyttöystävän. Kivointa olisi kun näkisi, että toisella on hyvä olla kanssani. Hyvää yöä.
Elämä lyhyt, ikuisuus ajaton. Ei sillä ole merkitystä lopulta miten paljon on elämässä kokenut, ei sitä kuollessa kysytä. Sitä kysytään missä vietät iäisyytesi.