Suvilahden sähkövarasto

KallisHanke

Tämän päivän Hesarissa hehkutetaan Helsingin Suvilahteen tulevaa "Pohjoismaiden suurinta sähkövarastoa", jolla tasataan Suvilahden ja Kivikon aurinkoenergialaitosten tuotantovaihteluja. Varasto perustuu litiumioniakkutekniikkaan. Aiheen kaivelu osoittaa että varaston kapasiteetti on peräti 600 kWh. Siis yhtä paljon kuin noin sata saunakiuasta kuluttaa tunnissa.

Varaston investointikustannuksiksi kerrotaan kaksi miljoonaa euroa. Lasketaanpa hieman yksikkökustannuksia. Oletetaan että varasto varataan täyteen aurinkoenergiaa 200 päivänä vuodessa ja puretaan öisin. Kun näin tehdään 20 vuoden ajan, syöttää varasto sähköä kaikkiaan 2,4 GWh. Kunkin kilowattitunnin lisähinnaksi tulee yli 80 snt vaikkei korkokuluja laskettaisi.

Helenin sivuilta ilmenee että kyseessä on lähinnä koelaitos jolla testataan akkuteknologian käyttöä sähkön varastointiin. Tiedotusvälineissä vaan asia esitellään ikään kuin kyseessä olisi kypsä kaupallisesti kannattava teknologia.

10

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SuviLahti
      • Töitä.riittää

        Mihin on laskelmista taaskin unohtuneet huolto- ja korjauskulut? Eikä ne akut ja kennot kestä 20 vuotta. On näitä tehty ja teetätetty. Kummallista teoriahöttöä.


    • nyhjäätyhjää

      Tänä kesänä ei olisi jäänyt paljonkaan aurinkosähköa varastoitavaksi.
      Aurinko pilvessä, tyhjästä on paha nyhjästä.

    • VihreääPolitiikkaa

      Olen aina ihmetellyt vihreiden poliitikkojen innostusta tuuli- ja aurinkovoimaan. Mistä ihmeestä he aikovat tempaista rahat näihin vouhotuksiin? Vai jätetäänkö sairaat ja vanhukset hoitamatta ja lapset kouluttamatta, jotta saadaan maisemat pilalle tuulivoimalaitoksilla?

      Tälläkin hetkellä vihreät poliitikot tuntuvat olevan huolestuneempia tuulivoimasijoittajien tulotasosta kuin työttömien töihin pääsystä.

      • muidentaskuilla

        Rahat tulee samasta pussista mistä enemmistön vihreittenkin palkat tai muuten toimeentulo. Heillä on varmaan hyvin tuottava työpaikka.


    • raakaaaine

      Elinkaarimallin ja kokonaispäästöjen perusteella aurinkovoimalla tuotettu kilowatti sisältää huiman määrän päästöjä.

    • KallisHanke

      Suvilahden aurinkosähkölaitos on ollut toiminnassa kolmisen kuukautta. Tässä artikkelissa on perustietoja http://www.energiauutiset.fi/uutiset/aurinkosahkoa-helsingista.html. Huipputehoksi luvattiin runsaat 340 kW ja vuosituotannoksi 275 MWh.

      Helenin sivuilta https://www.helen.fi/aurinkovoimalat/suvilahti/ voimme seurata miten nämä ovat toteutumassa. Korkein tuntiteho on tähän mennessä ollut nähdäkseni vajaat 260 kW eli paneelien huipputehosta on jääty paljon. Varmaan niiden loiva asento vaikuttaa asiaan.

      Tähän mennessä sähköä on kertynyt 107 MWh. Laitos aloitti vasta huhtikuussa joten vuoden sähköntuotanto ei ole vielä puolivälissä. Mutta näyttää siltä että tuosta 275 MWh tavoitteesta jäädään.

      Laitoksen hinnaksi kerrotaan 600 000 euroa. Jos oletetaan 5 % korko ja 25 vuoden käyttöaika, on annuiteetti noin 7 % mikä antaa runsaat 40 000 euron pääomakustannukset. Kun huoltokustannuksiakin on, nousee sähkön hinta tasolle 200 €/MWh.

      • heikko_esitys

        Tyypillinen vuorokausituotanto näyttää olevan 1000 kWh:n luokkaa, mikä vastaa kolmen tunnin huipputehoa. Ja kyseessä on paras aurinkoaika vuodesta.
        Käsittämättömän heikko esitys. Ei hyvää mainosta aurinkosähkövouhottajille.


      • KallisHanke

        Tuohon hintaan pitäisi lisätä se kahden miljoonan akkuvarasto jolla saadaan osa tuotannosta siirrettyä yöajalle.

        Vähän epäilen että tuo demolaitos on Helenin viesti päättäjille: älkää vaan tällaista energiatulevaisuutta kaavailko.


    • hyvin_tuottaa

      Kun markkinoi asiakkaille mielikuvia eikä sähköä. Paneelit tuotavat Helenille 5250 euroa kuussa "vuokrina", sitä enemmän nettona mitä vähemmän paistaa. Hienoa businesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      105
      1109
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      61
      1072
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      818
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      705
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      601
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      591
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      557
    9. 78
      551
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe