ristiretki

Olen taistellut minun pakkokristillistämistäni vastaan vastaan koko ikäni, viimeiset viisi vuotta kuitenkin ovat minun pakkokristillistäjät saaneet otteen minun juridisista, humanistisista ja kansalaisoikeuksista isäni kuoleman yhteydessä. Perunkirjoitus missä isäni nimi on väärinkirjoitettu,kuolemapaikka väärä, pesä oli velaton, muttei varaton kuten perunkirjoituksessa väitetään ,turhia poliisiilmoituksia minun taholtani, kun koitan vaatia, että olisi selvitettävä onko menossa pesän kavallus (yksi asiaan liittyvä juttu on vireillä Helsingin raastuvan oikeudessa ja toinen korkeimmassa halinto-oikeudessa. vireillä olevien juttujen yhteydessä koitan näyttää suomalaisen poliisin kristillisfasistisen suuntauksen yhdistämällä tapahtumia 5 vuoden aikahaarukassa...)
Asianajajaksi itseään kutsuva Ari Kyyrö on pitänyt pesänhoitajana hallussaan pesän omaisuutta 5 vuotta sitä jakamatta ja sen arvoa huonontaen.
Puolustaakseni existentialistisia oikeuksiani tieteeseen uskovana humanistina ajattelin liittyä ulkomailla asuvana Helsingin vapaa-ajattelijoihin. Huomasin kuitenkin, että vapaa ajattelijat olivat enemmän keskittyneet uskontoon, uskottomien hautausmaahan kuin todelliseen vapaaseen olemiseen ja ajattelemiseen yhteiskunnassa. Kirkkohan on imaissut kaikki vanhat natsit ja kommunistit jäsenikseen viimeisen 10 vuoden aikana, mutta kuinka moni heistä on liittynyt vapaa-ajattelijoihin ?
Pikkuhiljaa, Vapaa-ajattelija lehdessä, koitetaan kääntää uskonnonvastaisuus ei vain islamin vastaisuudeksi, vaan myös arabi- ja vähemmistökulttuureja halveksivaksi asenteeksi. Siis tässäkin asiassa, on joku vanha kommunisti-prosuomalainen sikaniska-, joka on liittynyt kirkoon ensin, laitettu laitettu vapaa-ajattelijain joukkoon ateistina ajamaan kirkon tärkeintä päämäärää tuhota pakanat ja alistaa subkultuurit ja vähemmistöt ikeenseensä.
Asun Tukholmassa. Joudun kuuntelemaan yötä päivää, kuinka joku kristillinen-kommunisti-natsi-sika ulvoo naapurustoon sijoitetuista kovaäänisistä. Kaikki kristilliset lähiössämme ovat siinä mukana. Edes TV:stä ei saa olla rauhassa ; Viking Linen ruotsia puhuva parempi ihminen-toimitusjohtaja koittaa käyttää haukkumanimenä minusta samaa nimeä mitä muutama-hasis-kommunisti-prosuomalainen isänmaan ystävä käytti minusta nuorempana. Koittavat yleistää tätä ei mitään tarkoittavaa "löysö-hölö" nimeä siten, että ottaisin sen itseenni ja hakisin turvaa juuri niiden huomasta jotka minua jahtaavat (he kun ovat ainoita jotka eivät "löysö-hölö" nimeä julkisuudessa käytä .)
Tosin minun pitäisi olla ylpeä, että kristillis-prosuomalais-ruotsalainen rintama, soveltaessaan kansakoulutasoista aivopesupsykologiaa koittaa käyttää minun alistamiseeni ja mustamaalaamiseeni samaa tekniikkaa kuin käyttivät vandaaleihin (negatiivinen merkitys vandaaliheimon nimeen tuli 1500-luvulla, kun homoseksiä harrastava inkvisiitio-kirkon-isä Augustinus alkoi kutsua yleistä hävitystä sodissa (silloin puolustautumista ristiriistäjiä vastaan) vandaloinniksi. Todellisuudessahan vandaalit eivät polttaneet valtaamiansa kaupunkeja tai kyliä eivätkä tappaneet tai orjuuttaneet ottamiansa vankeja...
Joten vaparien seassa oleva Agustinus äkkiä omaan katakombiinsa ja vapareille oma hautausmaa jotta voisivat painia sen todellisen probleeman kanssa minkä uskonnolinen (mikä uskonto tahansa j-sekti mukaan lukien) aiheuttaa...
0354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

jack1roos kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu