Murhaepäilty valehteli USKONNOLLISISTA SYISTÄ

Iltalehti kertoo Kokemäen murhasta epäillystä:

Myös puolustusasianajaja Rauli Virtanen sivusi raiskaussyytettä loppulausunnossaan hyvin lyhyesti:

- Kulttuuriseikkoihin liittyvä mielipiteen muutos liittyy myös syytekohtaan kaksi (törkeä raiskaus).

Virtanen tarkensi, ettei "kulttuuriseikkoihin liittyvä mielipiteen muutos" viittaa itse tapahtumiin, vaan epäillyn vaihteleviin kertomuksiin esitutkinnan eri vaiheissa.

Syyttäjän mukaan epäillyn lausuntojen ristiriitaisuus heikensi niiden uskottavuutta. Puolustuksen mukaan mielipiteen muutokset johtuivat henkilöön, kieleen ja kulttuuriin liittyvistä syistä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015062519924732_uu.shtml

Vielä joku aika sitten sitten tuossa uutisessa luki "... henkilöön, kieleen, USKONTOON ja kulttuuriin..." Nyt Iltasanomat on poistanut sanan "USKONTOON", eikä ilmoita, että uutista on muutettu.

Kyse on siis suomeksi sanottuna siitä, että ISLAMIN USKO on sellainen syy, joka kuulusteluissa OIKEUTTAA VALEHTELEMAAN vääräuskoisille.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

poks

Äänestä
  • Emme lukeneet.

    Äänestä

  • Jos suunnittelee rikosta, täytynee myös miettiä, minkä uskonnon kannalta saa eniten ymmärrystä, jos jää kiinni rikoksestaan. Paras vaihtaa uskontoa tarpeen mukaan. Äkkipikaisia rikoksia ei kannata tehdä. Uskonnon valitseminen vie aikaa, kun on opeteltava valitsemansa uskonnon perustiedot!

    Äänestä

Pelkkä veruke sen peittämiseksi, että tarinaa on muunneltu siksi koska tekijä on syyllinen. Jos ne luupäät siellä oikeudessa ei tätä käsitä, niin koko oikeuslaitos pitäisi siivota viimeistä idioottia myöten ja tilalle hankkia uudet, älykkäämmät yksilöt.

Äänestä

Niin musumaani saa valehdella "vääräuskoisille". Johtuen siitä että heidän Jumalansa on valheen Isä jota seuraavat. Raamatussa sanotaan selkeästi että saatana on valheen isä. Hyvä Jumalamme taivaassa on rakkaus eikä rakkaudessa ole valhetta vaan se valhe on aina lähtöisin pimeydestä saatanasta.

Äänestä

Saakohan tuokaan mitään tuomiota?

Äänestä
  • Jos ei saa, niin tuomitaan itse. Myös tuomari ja asianajaja. ;)

    Äänestä

Islamissa yksi mielenkiintoisimmista jutuista on ns. taqiyya:

https://en.wikipedia.org/wiki/Taqiya

Samankaltaisia käsitteitä ovat Islamin sunnien parissa idtirar sekä kitman.

Ne ovat islamilaisia "uskonnollisia valheita", joissa muslimi saa islamin luvalla valehdella islamilaisesta toiminnastaan (esim. kunniamurhat, terroritekojen valmistelu jne.), jos siinä yhteiskunnassa, jossa hän elää, on vaara, että hänen islamin motivoimaa toimintaansa ei hyväksytä tai se on laitonta. Taqiyyan mukaan muslimilla on oikeus jopa pilkata Allahia harhaanjohtamisen motiivista, jos pohjatarkoituksena on esim. valmistella terroritekoa tms.

Itse pidän mahdollisena, että aloittajan linkkaamassa uutisjutussa ja aloittajan esittämissä taustatietoidoissa oli elävä esimerkki taqiyyan / idtirarin / kitmanin hyödyntämisestä.

Jos näin on, niin joku Iltalehden muslimilukija tiesi, että epäillyn valehtelua motivoi islamin usko, mutta taqiyyaa / idtiraria / kitmania soveltaen hän otti yhteyden Iltalehden toimitukseen ja vaati poistamaan sanat "valehteli uskonnollisista syistä" ja korvaamaan ne sanoilla "kulttuurisista syistä".

Tai sitten tämä lukija, joka painosti Iltalehteä poistamaan sanat "valehteli uskonnollisista syistä", on joku suomalainen juutalaisuuden ja kristinuskon vihaaja. Moni judeokristillisyyttä vihaava on nykyään islamin puolustaja, koska he haluavat nähdä juutalaisuuden ja kristinuskon hävitettävän. Islamin kannattaminen on näille, yleensä ateisteille, yksi reitti siihen.

Äänestä
  • Kyllä huomaa että saatana valheen isä toimii kovalla tahdilla. Vääräuskoiset sitten menee saatanan johtamana tekemään terroria jne. Ongelma on siinä että ovat jo niin syvällä tuossa pahuudessa että eivät itekkään sitä ymmärrä. Jeesus voi kuitenkin vielä vapauttaa jos vain pystyt kääntymään hänen luokseen katuen...

    Äänestä

  • Ksksksk kirjoitti:

    Kyllä huomaa että saatana valheen isä toimii kovalla tahdilla. Vääräuskoiset sitten menee saatanan johtamana tekemään terroria jne. Ongelma on siinä että ovat jo niin syvällä tuossa pahuudessa että eivät itekkään sitä ymmärrä. Jeesus voi kuitenkin vielä vapauttaa jos vain pystyt kääntymään hänen luokseen katuen...

    Azimi ei pysty edes itselleen selittämään miksi hänosti ITSEmurhatarkoitukseen köyttä.
    Köyttä käytetään vastentahtoisten teurastettavien sitomiseen, sen Azimikin tietää.

    Äänestä

"Kulttuuriseikkoihin liittyvä mielipiteen muutos" tarkoittaa sitä että asiakas jää kiinni valheista ja muuttaa kertomustaan sen takia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vääräusoinen kirjoitti:

Iltalehti kertoo Kokemäen murhasta epäillystä:

Myös puolustusasianajaja Rauli Virtanen sivusi raiskaussyytettä loppulausunnossaan hyvin lyhyesti:

- Kulttuuriseikkoihin liittyvä mielipiteen muutos liittyy myös syytekohtaan kaksi (törkeä raiskaus).

Virtanen tarkensi, ettei "kulttuuriseikkoihin liittyvä mielipiteen muutos" viittaa itse tapahtumiin, vaan epäillyn vaihteleviin kertomuksiin esitutkinnan eri vaiheissa.

Syyttäjän mukaan epäillyn lausuntojen ristiriitaisuus heikensi niiden uskottavuutta. Puolustuksen mukaan mielipiteen muutokset johtuivat henkilöön, kieleen ja kulttuuriin liittyvistä syistä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015062519924732_uu.shtml

Vielä joku aika sitten sitten tuossa uutisessa luki "... henkilöön, kieleen, USKONTOON ja kulttuuriin..." Nyt Iltasanomat on poistanut sanan "USKONTOON", eikä ilmoita, että uutista on muutettu.

Kyse on siis suomeksi sanottuna siitä, että ISLAMIN USKO on sellainen syy, joka kuulusteluissa OIKEUTTAA VALEHTELEMAAN vääräuskoisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu