Teorioita kannabiksen alkuperästä

Kvarkit

Kannabis on ihminen käyttöön täydellinen hyötykasvi. Se on täydellistä ravintoa, se on täydellistä rakennusmateriaalia, se on erittäin ekologista ja rakennus tai pakkausjätteenä se on biohajoavaa. Siitä voitaisiin tehdä vaikka esim. kaikki muovipussit jonka jälkeen ne olisivat täysin biohajoavia. Siitä saadaan tehtyä muovinkaltaista ainetta jolla voidaan korvata muovi. Sillä voidaan korvata esim. letkuissa käytetty kumi. Sillä voidaan korvata puuvilla ja se tekee vaatteista entistä kestävämpiä. Hamppufarkut eivät hajoa parissavuodessa, kuten puuvillaiset farkut. Hamppuöljy toimii myös polttoaineena, kun maaöljy maailmasta loppuu. Kenties se voisi korvata myös paljon käytetyn palmuöljyn.

Lääketieteellisesti hamppu auttaa mm. silmänpainetautiin, anoreksiaan, helpottaa kipuja ja ms - taudin oireita. Se auttaa pahoinvointiin esim. kemoterapian yhteydessä ja palauttaa syöpä- ja AIDS - potilaan ruokahalun. Uuden tutkimuksen mukaan se pienentää aivokasvaimia ja kemoterapian ja kannabiksen yhdistelmällä ollaan saatu erittäin lupaavia tuloksia. Todennäköisesti se auttaa muihinkin syöpäsairauksiin. Kannabis vähentää myös elimistön tulehdusta. Se auttaa niin sisäisesti kuin ulkoisesti käytettynä. On esitetty että sen siveleminen herpesrakkuloihin parantaisi herpeksen, tai saattaisi sen sellaiseen tilaan että se esiintyisi enää harvemmin. Todennäköisesti sen terveysvaikutuksista opitaan vielä paljon lisää.

Mikä siis on kannabiksen alkuperä? Loiko jumala kannabiksen ihmisille käytettäväksi? Toivatko avaruusolennot sen maapallolle kauan sitten odottamaan älykkään elämän kehittymistä? Jos on olemassa täydellinen hyötykasvi ihmiskunnan käyttöön niin miksi se on ollut tabu? Olemmeko olleet vielä liian alhaisella kehitysasteella ymmärtääksemme tämän? Vai onko kannabis vain Luciferin, tuon vanhan kehnon ilkeä juoni? Mielipiteitä puolesta ja vastaan, kiitos!

53

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miimikko

      Hamppuvaatteet ovat tähän kulutusyhteiskuntaan liian kestäviä. Jos farkut ei hajoa niin ihmiset eivät osta jatkuvasti uusia vaan pitävät niitä vanhoja jotka kuluvat kyllä, mutta koska niihin ei tule reikiä niin kukapas lempifarkuistaan luopuu. Kaikki nykymaailman teknologiahan on tehty tahallaan kestämään vain pari vuotta jotta ihmiset kuluttaisivat mahdollisimman paljon. Tuotteen kesto näkyy suoraan takuuajassa. Ne on tehty kestämään suurinpiirtein se aika paljon on takuuta.

      Hampun alkuperästä: "Syyllinen voi olla ihan äiti maapallo, joka on "älykäs" kaikessa mitä tuottaa. Kaikella elollisella on yhteys toisiinsa ja maapallo on täydellinen kokonaisuus kaikkea mikä riittää sen asukeille. Myös hamppu saattaa olla kehittynyt ihmisen rinnalla vastaamaan ihmisen tarpeita. Päihtymys joka soveltuu ihmiselle voi olla myös kasvin ovela selviytymisstrategia, jotta ihmiset vaalisivat sitä, tai jopa palvoisivat sitä. Voisi ajatella jos ihminen on nisäkkäiden luomakunnan kruunu niin kannabis on vastaava luomakunnan kruunu kasvien osalta. Niin ne kävelivät sitten käsi kädessä, ihminen ja kannabis.

      Jos kannabiksella on jumalallinen alkuperä niin sen aiheuttama ahdistus on kenties tarkoitettu vain estämään sen liiallista päihdekäyttöä ja auttamaan ihmisiä pysymään kohtuuden rajoissa.

      • niinseononon

        ihminen on luomakunnan syöpä. piste.

      • Tryit778
        niinseononon kirjoitti:

        ihminen on luomakunnan syöpä. piste.

        Älähän nyt. Ihminen vie tämän elämän kukoistuksen muillekkin planeetoille. Tämä ekokatastrofi on vain lyhyt välivaihe. Ihminen on viisastumassa. Sen merkkejä näkyy kaikkialla, mm. kannabiksen hyötyjä esiintuovissa puheenvuoroissa. Planeetta voidaan vielä pelastaa ja viedä ihmiskunta tähtiin. Kun populaa saadaan asumaan täältä muillekkin planeetoille niin maapalloa voidaan palauttaa pikkuhiljaa takaisin lähemmäs alkuperäistä kuntoaan. Myös tieteen kehittyminen auttaa meitä puhtaampaan tulevaisuuteen.

      • Marshh

        Ihminen vie hampun vielä Marsiin. Katsotaanpa vain. Se on yksi niistä kasveista mitkä sinne viedään ensimmäisenä.

    • aaaaaaaaaaatr53

      mikä estää aloittajaa laittamaan hamppu bisneksi pyörimään? laitonta ei ole valmistaa hyötytavaraa. luulisi että joku lähtesi tekeen kun tuollainen pakkomielle kyseiseen kasviin on.

      • Kvarkit

        Ehdottomasti haluaisin tehdä töitä yrityksessä joka valmistaa hampusta hyötyesineitä tai ravintoa. Maanviljelijäksi en halua silti alkaa. Hampustahan voidaan tehdä myös ruokaa ja maustaa se halutun makuiseksi ja se on ravintoarvoiltaan soijaa parempi. On tärkeää kuitenkin laillistaa myös päihdyttävä kannabis, koska se mahdollistaa mm. sen että lääkekäyttäjät voivat kasvattaa lääkkeensä itse: Apteekista saa siemeniä jotka on jalostettu sellaisiksi että niistä kasvaa lääkettä täsmälleen sellaisena kuin se on tarkoitettu. Kaikkea ei tarvitsekkaan enää tehdä lääketehtaassa. Toki lääkeyhtiöt hoitavat jalostamisen. Ja onhan se hamppu turvallisempi aine kuin alkoholi. Luulempa että siitä voidaan tehdä vieläkin turvallisempi kun sitä vaan kehitellään ja tutkitaan rauhassa ilman rajoituksia.

      • Kvarkit

        Toki rahanahneilla lääkeyhtiöillä on todennäköisesti jotain sitä vastaan että muutaman siemenen ostamalla kenellä tahansa ihmisellä olisi käytössään käytännössä ehtymätön lääkkeen lähde sairauteensa ja hän saisi sitä kuin runsaudensarvesta maksaen ainoastaan käyttämästään sähköstä, vedestä ja lannotteista, jotka on kaikki verrattain halpoja jos vertaa siihen mitä lääkkeet maksaa. Käytännössä lääkkeistä tulisi ilmaisia.

      • Dviv

        Ilmaisia lääkkeitä kaikille maailman ihmisille niin paljon kuin tarvitaankaan. Kuka vastustaa? No ainakin Irti Huumeista Ry. Pitäisi nimen olla ennemmin vaikka Eletään Kuin Keskiajalla Ry.

      • tragikoomisuus
        Kvarkit kirjoitti:

        Toki rahanahneilla lääkeyhtiöillä on todennäköisesti jotain sitä vastaan että muutaman siemenen ostamalla kenellä tahansa ihmisellä olisi käytössään käytännössä ehtymätön lääkkeen lähde sairauteensa ja hän saisi sitä kuin runsaudensarvesta maksaen ainoastaan käyttämästään sähköstä, vedestä ja lannotteista, jotka on kaikki verrattain halpoja jos vertaa siihen mitä lääkkeet maksaa. Käytännössä lääkkeistä tulisi ilmaisia.

        No just pari päivää sitten tuli FOX kanavalta dokumentti aiheesta lääkekannabis. Bayerkohan sen sativexin valmistaja oli, muistaakseni. Niin niillä hemmoilla oli jo vaikka mitä patentteja olevinaan sen kasvin suhteen, siis se sativex tehdään kahden tietyn kasvin risteytyksestä eli polyhybridistä.

        Niin ne ihan tosissaan väittivät siinä, että omistavat sen risteytyksensä ja kenelläkään muulla ei ole oikeutta kasvattaa sitä heidän risteytystään ja blaa blaa blaa se on heiltä varastamista.

        AIVAN VITUN NAURETTAVAA:)

      • aaaaaaaaaaaaaa2
        Kvarkit kirjoitti:

        Ehdottomasti haluaisin tehdä töitä yrityksessä joka valmistaa hampusta hyötyesineitä tai ravintoa. Maanviljelijäksi en halua silti alkaa. Hampustahan voidaan tehdä myös ruokaa ja maustaa se halutun makuiseksi ja se on ravintoarvoiltaan soijaa parempi. On tärkeää kuitenkin laillistaa myös päihdyttävä kannabis, koska se mahdollistaa mm. sen että lääkekäyttäjät voivat kasvattaa lääkkeensä itse: Apteekista saa siemeniä jotka on jalostettu sellaisiksi että niistä kasvaa lääkettä täsmälleen sellaisena kuin se on tarkoitettu. Kaikkea ei tarvitsekkaan enää tehdä lääketehtaassa. Toki lääkeyhtiöt hoitavat jalostamisen. Ja onhan se hamppu turvallisempi aine kuin alkoholi. Luulempa että siitä voidaan tehdä vieläkin turvallisempi kun sitä vaan kehitellään ja tutkitaan rauhassa ilman rajoituksia.

        sieltähän se tuli XD päihteeksi pitää saada XD XD XD

      • Kvarkit

        Jos sitä ei saa vapaasti kasvattaa niin silloin se ei ole myöskään ilmaista kaikille maailman ihmisille vaan taas pitää jonkun päästä tekemään sillä triljoonia ja laittamaan kapuloita rattaisiin ettei köyhällä olisi siihen varaa. On se kumma kun kasveissakin halutaan nähdä piratismi. Copyright pitää olla suojaamassa tai muuten halutaan kieltää kokonaan.

      • Jolvk

        Missä on semmoinen asia kuin yhteinen hyvä tahto? Kasvi osaa kopioida itse itsensä. Siihen ei kummoista tekniikkaa tarvita. Sille lääkkeelle saadaan semmoiset ominaisuudet kuin sille halutaan risteyttämällä jalostaa.

      • Bopnn
        aaaaaaaaaaaaaa2 kirjoitti:

        sieltähän se tuli XD päihteeksi pitää saada XD XD XD

        Kumma kun kannabiksen ollessa kyseessä tämä päihdejuttu on ihmisten mielissä niin isossa osassa. Ne helvetti, kielletään lailla kaikki bentsodiatsepiinit, kodeiini, morfiini, oksikodoni, pregabaliini, alkoholi, tupakka ja kaikki muukin mikä yhtään miltään tuntuu ja todetaan että näillä aineilla ei ole lääkinnällistä käyttöä ja niiden hyötyjä ei saa enää edes tutkia ja pulinat pois. Todetaan vain että narkkarit haluavat vain tekosyyn lääkekäytön varjolla käyttää näitä aineita huumeina. Sitähän se vaan on, tekosyy vetää pää sekaisin, että on muka joku sairaus. Kuka täällä nyt mitään oikeasti sairastaa. Ämmiä kaikki.

      • AAAAAAAAAAAAAAAAAAA
        Bopnn kirjoitti:

        MIKÄ MAHTAA OLLA SINUN SAIRAUTESI KUN KANNABISTA NOIN KOVASTI PITÄÄ SAADA?? LUULOSAIRAUS EI RIITÄ. JOTEN TURPAA KII ÄMMÄ!

      • Cobko

        Tuohduitko nyt niin paljon että piti ihan capslocki päälle laittaa. Käyttöaiheita ovat syöpä, AIDS, Ms-tauti(jota itse sairastan), reuma, viherkaihi ja jopa astma. Astmaan se auttaa höyrystämällä, koska kannabishöyry avaa keuhkotiehyitä. Jotkut lääkkeet toimivat myös unettomuuteen ja relaksoivat lihaksia jne jne.. Aina vain löytyy uusia sairauksia johon se auttaa. Oletko sä joku suurien ihmisten kärsimyksellä rahastavien lääketehtaiden fani, kun et halua ilmaista hoitokeinoa näistä sairauksista kärsivälle? Eräs melanoomapotilas väittää että hänen ihosyöpänsä aiheuttamat arvet kasvoissa hävisivät kun niihin siveltiin kannabisöljyä. Jos olet jo kaiken toivon heittänyt niin mikset kokeilisi kannabista muun hoidon rinnalla? Ei se siitä pahene. Kukaan ei sanoa että pitäisi lopettaa muut hoidot?

      • Silkkihanska

        Jep, kannabiksella ei ole kovinpaljoa yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten sitä voi käyttää muiden hoitojen tukena. Mitään ei tarvitse lopettaa. Kannabiksen ja kemoterapian yhdistelmä on erittäin lupaava syövän hoidossa. Siksi että se auttaa paremmin ja lisäksi kannabis poistaa pahoinvoinnin joka syöpähoidoista aiheutuu ja ihminen kykenee taas syömään ja ravinto auttaa toipumaan.

      • ihmepelleilyä
        Kvarkit kirjoitti:

        Jos sitä ei saa vapaasti kasvattaa niin silloin se ei ole myöskään ilmaista kaikille maailman ihmisille vaan taas pitää jonkun päästä tekemään sillä triljoonia ja laittamaan kapuloita rattaisiin ettei köyhällä olisi siihen varaa. On se kumma kun kasveissakin halutaan nähdä piratismi. Copyright pitää olla suojaamassa tai muuten halutaan kieltää kokonaan.

        Niin, miksi joillakin on yhtä-äkkiä oikeus kasvattaa sitä ja toisilla sitä oikeutta ei ole. Nämä tyypit, joilla se oikeus olevinaan on, niin rahastavatkin vielä oikein massiivisesti sillä.

        3 sativex pulloa maksaa 650euroa, eikö tämä nyt ole ihan selvää järjestäytynyttä huumausainerikollisuutta.

        http://clear-uk.org/fascinating-facts-about-the-sativex-rip-off/

        Niin, mitä tämä on, jos se muka ei ole huumausainerikollisuutta?

        Eihän tätä voi millään logiikalla perustella oikeudenmukaiseksi toiminnaksi.

        Vai voinko minäkin patentoida vaikka hieskoivun ja kieltää muilta hieskoivun käytön saunavihtoihin.

        Siis tää on niin absurdia, oikeesti.

      • JukkisRippinen
        aaaaaaaaaaaaaa2 kirjoitti:

        sieltähän se tuli XD päihteeksi pitää saada XD XD XD

        Hyvä päihdehän kannabis on, että ei siinä mitään. Maailman vähähaittaisin päihde, ja maailman monipuolisin lääke- ja energiakasvikin. Laillistuu myös Suomessakin jossain vaiheessa, ja hyvä niin, sillä joka paikassa missä kannabis on laillistettu, ongelmat ovat vähentyneet.

      • sivusta-ajatellut
        Jolvk kirjoitti:

        Missä on semmoinen asia kuin yhteinen hyvä tahto? Kasvi osaa kopioida itse itsensä. Siihen ei kummoista tekniikkaa tarvita. Sille lääkkeelle saadaan semmoiset ominaisuudet kuin sille halutaan risteyttämällä jalostaa.

        Tätä mäkin ihmettelen suuresti, ihmiset on koukussa rahaan ja valtaan/menestykseen enemmän kun mihinkään huumeeseen ikinä.

        Siinä se yhteinen hyvä tahto sitten häviää kuin tuhka tuuleen, siks tällä pallolla menee miten menee.

        Yhteistä hyvää tahtoa ei ole kuin jossakin köyhimmissä maissa ja marginaaliryhmissä.

        Ahneus menee kollektiivisen hyvän edelle, valitettavasti se hyvinkin todennäköisesti tuhoaa maapallon jossakin välissä.

    • Hamppupersu

      Veikkaan, että hamppua saadaan Suomeen laillisesti, kunhan Persut tekevät aloitteen lakimuutoksesta.

    • gargoyle35

      Miksi siinä olisi mitään väärää jos sama kasvi on yhtäaikaa sekä kuitua, ruokaa, lääkettä, polttoainetta ja päihdettä. Eipä taida kovin montaa vastaavaan kykenevää viljelyskasvia löytyä. On jopa väläytelty että hamppua maksimaalisesti hyödyntämällä ihmiskunta voisi pysäyttää ilmastonmuutoksen ja ruokkia nälkäiset. Aika isoja etuja vai? Kaikenlisäksi jos tämä ihmeyrtti vielä parantaa syövänkin ja kuka tahansa voi sen lääkkeeksi kasvattaa niin ohhoh.. Syöpälääkkeet ovat nykyään niin kalliita että ne maksavat tuhansia euroja. Entä jos se ei maksaisi kenellekkään juuri mitään?

      • wat4tt

        Jack Herer lupasi aikoinaan 100000$ sille joka pystyy osoittamaan hänen puhuvan paskaa. Kukaan ei lunastanut rahoja. Haaste on kenties vieläkin voimassa. Ehkä juuri sinä kannabiksen vastustaja voisit osoittaa hampun hyödillysyydestä tehtyjen väitteiden olevan pötypuhetta.

    • rthrth

      Keskiajalla kannabiksen polttajia poltettiin noitina. Tämä on hieman kummallista koska luulisi että noin täydellisen kasvin täytyy olla älykkään suunnittelun tulosta. Siis merkki uskoville Jumalan luomisvoimasta. Ehkä se tosin on vain täysin sattumalta tupsahtanut rikkaruoho joka nyt vaan sattuu olemaan ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin.. Mielestäni tämä on kyllä myös merkki Jumalaisesta kosmisesta huumorintajusta. Onhan huumori ennenkaikkea hyvin inhimillistä.. Kuin Douglas Adamsin kirjoista tai Monty Pythonin sketseistä:)

    • KokemustaOn

      Ja kannabis voi myös aiheuttaa psykoosin joten varovainen sen kanssa saa olla.

      • s5yert

        Voi aiheuttaa, varsinkin tämä laiton huumehamppu josta on jalostettu CBD melkein kokonaan pois. THC menee päähän ja CBD on taas antipsykoottinen ainesosa joka pehmentää vaikutusta. Asiahan on niin että kauan sitten 60-70 luvulla kannabis oli vielä tosi kesyä tavaraa ja silti se kiellettiin. Kun se kiellettiin siitä alettiin jalostamaan kovempaa ainetta. Nyt kehitellään lääkelajikkeita johon palautetaan CBD pitoisuuksia takaisin. Tällä tavoin voimakaskaan hamppu ei ole psykoosiherkälle yhtä haitallinen. Olen myös sitä mieltä että hamppua ei pidä polttaa jos on mielenterveysongelmia. Ulkoisesti käytettynä se ei kuitenkaan mene päähän, joten sitä on ihan turvallista käyttää hauteena esim. kipeisiin niveliin.

        Laillinen hamppu olisikin sellaista että ihmiset tietävät mitä saavat. Lailliset yritykset pystyvät kertomaan tuoteselosteessa millaista se on ja näitä yrityksiä valvoo esim. EVIRA.

      • quake435

        Tottakai jos hampulle asetettaisiin jotain rajoituksia niin aina olisi rikollisia jotka myisivät mahdollisimman vahvaa tavaraa pimeästi. Mutta näin on myös nyt. On eriasia olisiko sille enää kysyntää kun kaupastakin saisi todella laadukasta tuotetta jota polttaessa ei pääkään lahoa ja lääkekäyttäjät luonnollisesti haluaisivat vain lääkinnällistä tuotetta. Ehkä pimeät markkinat häviäisivät kokonaan tai jäisivät hyvin marginaalisiksi.

    • huumehörhötvittuun

      Vihaannarkkeja

      • Maailmat

        Kommentointisi ei ole kovin rakentavaa. Voitko vaikka vähän täsmentää että mistä tuo vihasi johtuu? Onko se joku kateuden sukuinen tunne vai liittyykö se johonkin sinulle tapahtuneeseen asiaan? Tässä ketjussa pohditaan kannabikseen liittyviä asioita joista päihdekäyttö on vain yksi monista osa-alueista ja huume se on alkoholikin. Jos käytät siis alkoholia tai tupakkaa niin sinäkin olet narkkari. Minä en esim. polta tupakkaa tai mitään muutakaan.

    • aaaaae52b

      mikä estää teitä hulluja menemästä maahan missä se on jo laillista!! saatte vaikka hollannissa narkata niin paljon kuin sielu kestään eikä kukaan sanoo mitään! kaikki pitää saada aina tarjottimelle!! vitun laiskaa porukkaa!!jokainen kiinni jäännyt narkki pitää heti laittaa kadulle roskia poimimaan ja sitten jos käyttö jatkuu niin eristykseen muusta maailmasta. venäjän kanssa sopimus ja ulkoistetaan suomen vankilat siperialle!!

      • Jnnppp

        Eiks narkkaaminen ole sitä että joku vetää subutexiä ja piriä piikillä suoneen? Ei mun mielestä satunnaista pilvenpolttoa voi sanoa narkkaamiseksi sen enempää kuin satunnaista alkoholinkäyttöä.

      • Kvinonno

        Miksi oman maan kansalainen joka tekee tuommoisen pienen rikkeen kuin ruohon polttaminen pitäisi eristää muusta yhteiskunnasta? Pitäisikö prostituutiota harjoittava nainen pistää hauraudesta vankilaan? Sano yksikin taho joka tästä hyötyy. Mitä järkeä on säätää laki josta ei ole mitään hyötyä ja paljon kustannuksia? Jos kuvittelet että mielivaltainen lainsäätäminen ja pakkokeinojen käyttö ehkäisee rikollisuutta niin olet väärässä. Se on kapinan siemen.

    • Seonon

      Rangaistuksen rikoksesta pitäisi korreloida teon vakavuuteen ja kannabiksen polttaminen on niin vakava rikos että sanallinen nuhtelu on oikea rangaistus.

      • 4_2_0

        Itseasiassa sanallinen nuhtelukin on jo aivan liikaa, jos nuhtelijana on polliisi-setä, jolle maistuu joskus saunakalja tai vaikka kohottaa juhlissa kuplajuomaa.... kaksinaismoralismia alkaa sellaisen nuhtelemaan henkilöä, joka käyttää kiistatta vähähaittaisinta päihdettä. Alkoholi taas on yks pahimpia päihteitä.

        Ja jos nuhtelijana on raivoraitis polliisi-setä, niin silloin hänen kuuluisi nuhdella myös jokaista alkoholin käyttäjää.

      • Eiviinaapäihtyneille

        Jos vaikka niin että poliisi nuhtelee savuttelijaa ja savuttelija nuhtelee sitten poliisia niin kaikkia nuhdellaan tasapuolisesti ja päihteiden vastustajatkin kokevat että huumeiden vastainen sota toimii ja homma on hanskassa.

      • joopa_-
        4_2_0 kirjoitti:

        Itseasiassa sanallinen nuhtelukin on jo aivan liikaa, jos nuhtelijana on polliisi-setä, jolle maistuu joskus saunakalja tai vaikka kohottaa juhlissa kuplajuomaa.... kaksinaismoralismia alkaa sellaisen nuhtelemaan henkilöä, joka käyttää kiistatta vähähaittaisinta päihdettä. Alkoholi taas on yks pahimpia päihteitä.

        Ja jos nuhtelijana on raivoraitis polliisi-setä, niin silloin hänen kuuluisi nuhdella myös jokaista alkoholin käyttäjää.

        Totta

    • Guhuv

      Ehkä poliisi voisi huumeidenkäyttöä (muunkin kuin kannabiksen tai alkoholin) nähdessään tulla kysymään että onhan kaikki ok? Jos iloisilla täysi-ikäisillä nuorilla aikuisilla on kaikki ok ja käyttäytyvät ihan fiksusti niin asiaan ei puututa? Miltä kuulostaa?

    • Vkkbbk

      Kannabis on kuin kaksiteräinen älykkyystesti. Toisella puolella typerät ja tietämättömät ihmiset jotka haluavat kieltää sen. Toisella puolella taas typerät ihmiset jotka käyttävät sitä liikaa ja kenties maksavatkin siitä omaisuuksia koska se on laitonta. Kummankin ryhmän typeryys ruokkii vastakkainasettelua. Sitten toisena vastakkainasetteluna ahneet huumediilerit jotka haluavat että se olisi laitonta ja toisella puolella ahneet lääkeyhtiöt jotka haluavat sen olevan laillista vain heille jotta he voisivat rosvota sairaiden lääkekäyttäjien taskut.

      • Keystonekops

        Kannabiksen ollessa laitonta järkevintähän ihmisten olisi kasvattaa se itselleen. Näin voidaan varmistaa kuinka vahvaa se on ja että siinä ei ole mitään myrkkyjä. Kuitenkin yhteiskunta rangaistuskäytännöllään viestittää että pienempi rikos on ostaa sitä rikollisilta. Näin rikollinen saa siitä elantonsa. Miten olisi ennemmin laki että kasvattaa saa, mutta myydä ei? Tai sitten vaan laittaa se kaupan hyllylle sinne viiniosaston viereen samanlaisine maanosa/lajike/makuvivahde-kuvauksineen kuin viinitkin.

      • siisihantörkeetä

        Noin se juurikin menee. Ne ongelmakäyttäjät on hyvä "ase" niille vastustajille, jotka sen haluaa pitää kiellettynä.

        Ne käyttäjät jotka asian kanssa osaavat elää, eivät halua siihen vuosia jatkuneeseen idioottimaiseen ja banaaliin "keskusteluun" osallistua, mikä todellakin vaan toitottaa stereotypioita ja vastakkainasettelua.

        Tälläinen ei edesauta yhtään ketään, se keskustelu ei etene yhtään mihinkään ja tilanne on ns "fakkiutunut" paikalleen.

        Itse rinnastan nuo lääkeyhtiöitten tekijät ihan samaan sarjaan huumediilereiden kanssa. Se on todella absurdia, että valkoinen takki päällä laboratoriossa voi ihan vapaasti harjoittaa kannabiksen kohdalla huumaisainerikollisuutta. Ja silti samaan aikaan ihmisiä, jotka kasvattavat sitä itselleen lääkkeeksi, tai kasvattavat sitä muille, niin heitä rangaistaan siitä.

        Joillekkin kannabiksen kasvatus on rangaistavaa ja toisille ei, siis MITÄ VITTUA?

        Eihän tämä homma näin voi toimia.

        Siis mikä vittu tää tilanne olevinaan on, että joku saa kasvattaa kannabista myyntiin ja rahastaa sillä, joku toinen ei saa ja ei sitä mukamas saa edes kasvattaa itselleen.

        Ajatelkaa nyt helvetti oikeesti. Mikä helvetin juttu tää oikein on, että laki ei ole kaikille sama.

        Ei tuollaisella haistavittulailla tee yhtään mitään. Ei sitä kasvia voi monopolisoida tai patentoida. That´s it, thats all.

        AIVAN NAURETTAVAA JA TÄYSIN JÄRJENVASTAISTA PELLEILYÄ.

      • miksimiksimiksi
        Keystonekops kirjoitti:

        Kannabiksen ollessa laitonta järkevintähän ihmisten olisi kasvattaa se itselleen. Näin voidaan varmistaa kuinka vahvaa se on ja että siinä ei ole mitään myrkkyjä. Kuitenkin yhteiskunta rangaistuskäytännöllään viestittää että pienempi rikos on ostaa sitä rikollisilta. Näin rikollinen saa siitä elantonsa. Miten olisi ennemmin laki että kasvattaa saa, mutta myydä ei? Tai sitten vaan laittaa se kaupan hyllylle sinne viiniosaston viereen samanlaisine maanosa/lajike/makuvivahde-kuvauksineen kuin viinitkin.

        niin, miksi meilläkin on laki, joka tukee ihan selkeästi rikollisuutta?

      • Vvjvk
        miksimiksimiksi kirjoitti:

        niin, miksi meilläkin on laki, joka tukee ihan selkeästi rikollisuutta?

        Joku vainoharhainen voisi jopa ajatella että huumeet ovat laittomia jotta rikolliset voisivat tehdä rahaa. Rahalla saa kaiken, kuten seksiä joten se on täydellinen alistamisen väline.

      • rahahahahahaahaha
        Vvjvk kirjoitti:

        Joku vainoharhainen voisi jopa ajatella että huumeet ovat laittomia jotta rikolliset voisivat tehdä rahaa. Rahalla saa kaiken, kuten seksiä joten se on täydellinen alistamisen väline.

        Raha on pahin huume ja ahneus sairautta, kukaan ei tarvitse määräänsä enempää rahaa elääkseen hyvää elämää.

        Joillakin tuntuu vaan olevan tarve sen rahan loputtomaan haalimiseen itselleen. Nämä mieleltään köyhät kuvittelevat sen kai olevan jotenkin automaattisesti väline, jolla saa valtaa ja sosiaalista statusta.

        Joku näillä "ihmisillä" on pahasti vinoutunut päässä.

      • a4e3rt
        rahahahahahaahaha kirjoitti:

        Kyllä rahalla saa valtaa kun sitä on vain tarpeeksi. Kaikkia ihmisiä ei toki voi "ostaa", mutta aika monen kuitenkin voi. Ihmiset pettävät toisensa loppujen lopuksi aika pienistä rahoista. Naiset myyvät itseään aika pienistä rahoista. Kun on tarpeeksi rahaa ja tarpeeksi häikäilemätön käyttämään sitä häikäilemättömällä tavalla ja hyvä manipuloimaan ihmisiä niin kyllä sillä saa valtaa ihmisiin ja sillä vallalla voi saada paljon pahaa aikaan. Ja nimenomaan rikollispomoista löytyy näitä pahoja tyyppejä. Onko järkevää kasvattaa heidän kassaansa?

      • 4ew3a

        Ja rikollinenhan haluaa että asiat ovat laittomia jotta niistä tulee hänen tuotteitaan joita lailliset toimijat eivät voi myydä. Ei rikollinen laita nimeään kannabiksen laillistamista ajavaan kansalaisaloitteeseen.

      • 4ew3a

        Eikä oikea rikollinen tule puhumaan mihinkään Ylen Kannabisiltaan. Ei rikollinen kasvata avoimesti kannabista ollakseen kansalaistottelematon ja ilmaistaakseen näin mielipidettään asiasta.

      • defacto
        4ew3a kirjoitti:

        Eikä oikea rikollinen tule puhumaan mihinkään Ylen Kannabisiltaan. Ei rikollinen kasvata avoimesti kannabista ollakseen kansalaistottelematon ja ilmaistaakseen näin mielipidettään asiasta.

        eikös ne rikolliset keskity siihen hasiksen maahantuontiin, tuskin niistä monikaan saa kannabista edes kukkimaan kunnolla.

      • hampumpuu
        siisihantörkeetä kirjoitti:

        Noin se juurikin menee. Ne ongelmakäyttäjät on hyvä "ase" niille vastustajille, jotka sen haluaa pitää kiellettynä.

        Ne käyttäjät jotka asian kanssa osaavat elää, eivät halua siihen vuosia jatkuneeseen idioottimaiseen ja banaaliin "keskusteluun" osallistua, mikä todellakin vaan toitottaa stereotypioita ja vastakkainasettelua.

        Tälläinen ei edesauta yhtään ketään, se keskustelu ei etene yhtään mihinkään ja tilanne on ns "fakkiutunut" paikalleen.

        Itse rinnastan nuo lääkeyhtiöitten tekijät ihan samaan sarjaan huumediilereiden kanssa. Se on todella absurdia, että valkoinen takki päällä laboratoriossa voi ihan vapaasti harjoittaa kannabiksen kohdalla huumaisainerikollisuutta. Ja silti samaan aikaan ihmisiä, jotka kasvattavat sitä itselleen lääkkeeksi, tai kasvattavat sitä muille, niin heitä rangaistaan siitä.

        Joillekkin kannabiksen kasvatus on rangaistavaa ja toisille ei, siis MITÄ VITTUA?

        Eihän tämä homma näin voi toimia.

        Siis mikä vittu tää tilanne olevinaan on, että joku saa kasvattaa kannabista myyntiin ja rahastaa sillä, joku toinen ei saa ja ei sitä mukamas saa edes kasvattaa itselleen.

        Ajatelkaa nyt helvetti oikeesti. Mikä helvetin juttu tää oikein on, että laki ei ole kaikille sama.

        Ei tuollaisella haistavittulailla tee yhtään mitään. Ei sitä kasvia voi monopolisoida tai patentoida. That´s it, thats all.

        AIVAN NAURETTAVAA JA TÄYSIN JÄRJENVASTAISTA PELLEILYÄ.

        Kaikki johtuu rahasta ja ahneudesta, johon yhteiskuntamme perustuu. Ei liity aiheeseen, mutta miettikää esim miksi 90 luvun autot ovat kestävämpiä kuin uudet. hyväkuntoisia 90-luvun autoja on liikenteessä vielä tänä päivänä, mutta tämän vuoden mallit menevät sulattamoon viimeistään 5 vuoden päästä. Mistä kaikki siis johtuu? teknologia ja äly on kehittynyt vuosikymmenten aikana, mutta laatu heikkenee. Jatkuvan talouskasvun periaate ajaa tuottamaan aina vaan heikompaa krääsää, jotta saadaan myyntiä. Sama pätee kaikkeen, auto oli vain esimerkki. Tämähän on vain silkkaa luonnonvarojen tuhlausta ahneuden takia. Myyntiä ei olisi, jos rakennettaisiin kestävää. Mutta takaisin aiheeseen, hampun kiellolla ei ole hyvinvoinnin kanssa mitään tekemistä. Siitä hyötyvät vain korruptoituneet poliisit ja muut virkamiehet ja järjestäytynyt rikollisuus lääketeollisuus. Tästä voisi vaikka esseen kirjoittaa, vaan ei jaksa tänne mitään tutkielmaa vääntää.

    • Huujh

      Kuinka ihmiset pärjäsivät tuhansia vuosia ilman huumausainelakeja? Silloin tietoa oli vähemmän kuin nykyään ja ihmiset tyhmempiä ja silti he pärjäsivät? Kaiken sääteleminen on pelkkää bluffia jolla tehdään rahaa.

      • Huujh

        Sama kun minä toteaisin: "Minä olen parempi kuin te. Maksakaa minulle niin päätän kuka saa tehdä mitäkin. Jos kukaan tekee mitään ominpäin niin panen hänet vankilaan. Koska te olette pelkkiä tuotantoeläimiä ja minun omaisuuttani joten päätän myös teidän kehostanne."

      • hrdeaf

        Tämmöiset lait koskevat vain taviksia. Ei "isoja poikia" kiinnosta kuolevaisten säännöt. Ukrainassakin tapetaan ihmisiä tuhatmäärin ja kukaan ei silti nimitä Putinia sarjamurhaajaksi.

      • DÄGÄPÄÄ
        hrdeaf kirjoitti:

        Tämmöiset lait koskevat vain taviksia. Ei "isoja poikia" kiinnosta kuolevaisten säännöt. Ukrainassakin tapetaan ihmisiä tuhatmäärin ja kukaan ei silti nimitä Putinia sarjamurhaajaksi.

        Tai sit ketään ei uskalla sanoa putinille et se on sarjamurhaaja ☺

    • Neurolepti

      Ganjanpolttelu laukas itsellä psykoosin. Olkaa varovaisia.

      • Rallone

        Miksi valehtelet?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      275
      2855
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      41
      2271
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1977
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      110
      1712
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1355
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1169
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1141
    Aihe