Olisikohan Lepistö voinut sanansa asetella Ilkan lentoasema jutussa maltillisemmin ?
Tuli nolo olo Lapuan puolesta vaikka kysymyksessä oli hallituksen yksimielinen päätös.
Tarvitaan kumppanuutta tulevaisuudessa. Jos on rahaa rakentaa 30 miljoonan koulu kai sitä pitäisi sopimuksista kiinni pitää.
Tuli nolo olo Lapuan puolesta vaikka kysymyksessä oli hallituksen yksimielinen päätös.
Tarvitaan kumppanuutta tulevaisuudessa. Jos on rahaa rakentaa 30 miljoonan koulu kai sitä pitäisi sopimuksista kiinni pitää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eipä olisi tarvittut vesittää asiaa. Kerrankin välillä hyvä päätös kaupunginhallitukselta. No olihan se hallituksen lukiopäätöskin hyvä, valtuustohan sen pilasi.
Rangonkylän lentokenttä ei yksinkertaisesti kannata, koska junat ovat parantaneet kulkuaan kuin sika juoksuaan. Kanattamattoman kentän ylläpidossa ei järjen häivää olla mukana.
Samassa ajassa, kuin Rengonkylään, ajaa Vaasaan kentälle. oikeastaan voi ihmetellä, että miksi tuohon Ilmajoen kenttään on ollenkaan menty aikoinaan mukaan?
Monikohan Lapualaanen on tarvinnu Rengonharjun kenttää oikeen tosissansa Veikkaan ettei kukaan
Mun mielestä Lapualle pitääs rakentaa oma lentokenttä ja suuri. Olisihan se mukavaa lentää Turkkihin suoraan Lonkin oikooselta.
kerranki oikea päätös, on aika tyhmää maksaa kentästä jota ei kukaan tarvitse nyt varsikin kyv vr teki suoran yhteyden h:ki vantaa lentoasemalle.
vaasasta pääsee monen yhtiön koneella suoraan ulkomaille ja esim. lapualtata on melkein sama matka molemmille kentille mutta vain toinen toimii.
Lisää näitä "keisarilla ei ole vaatteita"-havaintoja ja päätöksiä. Vaikka kuinka on jääräpäinen ja sinnikäs (positiivisia ominaisuuksia pääosin yrityspuolella) niin poliitikkojen kannattaa tunnustaa tosiasiat mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Koskee myös mm lukion järjetöntä sijaintipäätöstä.
Kauhava olis likempänä.