SAK- laista terroria vastaan on köyhdytetyille yrittäjille saatava vähemmistösuoja mahdollisimman pian. http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2015062419915784_tb.shtml
Yrittäjät ansaitsevat alle keskitason
Yrittäjä__
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuo yrittäjän ansiotaso on hyvä pointti. Useat poliitikot ovat jauhaneet pitkään mantraa (hieman eri sanoin idea menee näin) "Suomi nousuun yrittäjyyden avulla.
Tampereella asuva kommunisti, viime eduskuntavaalien ehdokas (sai joitain kymmeniä ääniä) Simo Suominen on kirjoittanut yrittäjyydestä blogissaan:
http://simosuominen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188446-tyottomyys-ei-johdu-yrittamisen-vaikeudesta
Kannattaa vilkaista graafia, jonka Suominen on liittänyt tekstiinsä. Sen mukaan maat jossa itsensä työllistäneiden (=yrittäjien) osuus väestöstä on suurin, ovat:
1. Kreikka
2. Italia
3. Portugali
Kuinka ollakaan maat ovat juuri samat joille on puuhattu viime vuodet taloudellisia pelastuspaketteja. Suominen toteaa:
"yrittäjiä löytyy eniten köyhistä maista, ja rikkaissa maissa yritetään hyvin vähän."
Suominen on tehnyt hyvän pointin, olkoonkin että ei varmaankaan tajua miten ironisen. Yrittäjien suuren määrän takia kaikkien osa piirakkaa on melko ohut. Jos ajattelemme vanhaa vitsiä, saamme hyvän kuvan asiasta:
Työpaikkaruokalassa on eräänä päivänä tarjolla jälkiruoaksi herkullista piirakkaa. Siinä on kuitenkin rajoitus: Vain yksi pala per ihminen. Eräs mies kysyy ruokalatyöntekijältä, että voisiko hän saada kaksi palaa. Työntekijä sanoo: "Ei pulmaa", ottaa veitsen ja leikkaa miehen lautasella olevan piirakan kahtia.
Toisin sanoen poliitikot mielellään houkuttelevat ihmisiä yhä kapemmaksi leikattujen piirakkasiivujen äärelle. Mielenkiintoinen kysymys on, että miksi suurimpien yrittäjämäärien maat ovat kriisiytyneimpiä.
Oma teoriani on siinä, että näissä maissa yrittäjyys on suurimmalle osalle yrittäjiä seurausta vaihtoehtojen puutteesta. Jos työpaikkoja olisi saatavilla, monet menisivät niihin toiselle tekemään. Kun nämä sen sijaan parveilevat yrittäjämarkkinoilla, monet yritystuilla, niin markkinoilla jo olevien yrittäjien mahdollisuudet KASVUUN heikkenevät.
Siten kriisiytyminen on seuraus, se ei ole syy. Kun yritys lähtee kasvamaan, se usein työllistää enemmän kuin aiemmin. Tästä monet uudet ihmiset saavat tuloa myydessään työpanoksensa. Kansantalous lähtee kukoistamaan. Työntekijöillä on paljon vapaa-aikaa ja he ovat tyytyväisiä, työnantajalla on vähemmän vapaa-aikaa, mutta enemmän tuloja, joten hänkin on tyytyväinen. Kun markkkinoille sitten tulee lukuisia uusia yrityksiä, kilpailu vähentää tuloja ja ihmisiä sanotaan irti. Jos osa heistä työllistää itsensä yrittäjinä, sama kierre jatkuu.
Siten ratkaisu talouspulmaan on se, että markkinoilla on kohtuullinen määrä keskisuuria yrityksiä, jotka työllistävät lukuisia ihmsiä. Tässä kohtaa kuitenkin demari astuu kuvaan:
Demari eräänä päivänä rääkyy: Rikkaita yrittäjiä pitää verottaa enemmän. Tuloeroja on tasattava.
Kun yrityksen verotaakkaa lisätään, yrittäjälle jää entistä vähemmän voittoa toiminnastaan. Siis edellyttäen, että verorasitusta ei voi siirtää asiakkaille. Joillain aloilla kilpailu on kovaa joten siirtomahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Näillä firmoilla ainoa mahdollisuus saattaa olla uudelleenjärjestelyt, jotka tietävät kenkää osalle työntekijöistä.
Demaripoliitikot ovat suhtautuneet kyynisesti yrittäjien verorasitukseen ja puhuvat mielellään, kuten Tarja Filatov (Entinen työministeri) "Luuseriyrityksistä":
http://elepomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/169719-luuseriyritykset-ja-loysat-heitot
Elina Lepomäki (Kok) siteeraa myös Virheiden nykyistä kansanedustajaa, Antero Vartiaa:
"usein kun yrittäjät valittavat liian korkeista veroista, kyse on siitä, ettei liiketoiminta vain ole riittävän hyvää"
Ehkä niin, mutta Vartia kätevästi unohti, että juna kulkee molempiin suuntiin. Kun firmalle asetetaan lisää veroja, tämä joko heikentää sen kannattavuutta suoraan tai tietää lisää kuluja asiakkaille. Joka tapauksessa suuri osa yrityksistä on palveluyrityksiä ja näistä Lepomäki summaa:
" Palveluyritysten kohdalla kotimainen ostovoima on avainroolissa: sitä supistavat arvonlisävero, ansiotuloverot sekä toki kasvava työttömyys. Kierre on siinä."
Lepomäen esittämät luvut ovat synkkää luettavaa. 93% Yrityksistä työllistää alle 10 henkeä ja näistäkin yrityksistä suurin osa työllistää vain yrittäjän. Näistä yksinyrittäjistä taas 65% on ollut kauemmin kuin 5 vuotta yrittäjänä. Veroista Lepomäki toteaa:
"Yhdenkin henkilön palkkaaminen on ylitsepääsemätön este silloin kun yritys kamppailee kannattavuuden rajoilla. Ja: tämä on juuri se tilanne, jossa kaikilla kustannuksilla on keskeinen rooli. Verot ovat merkittävä osa kustannusrakennetta"
Siten esimerkiksi ALV ei ole toisin kuin demarit väittävät, "läpikulkuerä", vaan totista totta.
Demari on kuin hullu sika, syö kaiken mitä näkee.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/83731-karu-totuus-suomesta-yrittajista-lahes-40-pakertaa-yli-50-tuntista-tyoviikkoa
Uusimman uutisen mukaan yrittäjistä 40% painaa 50 tuntista työviikkoa. Muistakaa nyt kuka maksaa ne rahat joita jaatte köyhdyttämillenne ihmisille älkääkä aina puiko nyrkkiä heille.