Alkoholin käyttö on alkoholin väärinkäyttöä

Tuostasaisihyväntekstin

Kirjoituslöytö:

"ALKOHOLIN KIROUS
(Monistetta saa jakaa kaikkiin koteihin)

Alkoholin käyttö kuuluu aikamme suurimpiin kärsimysten aiheuttajiin. Tuon huumausaineen käyttö maksaa myös meille raittiille aiheuttaen vuosittain järkyttäviä kustannuksia yhteiskunnalle.
Vankilat täyttyvät valtaosaltaan alkoholin käytön vuoksi. Noin 80 % henkirikoksista tehdään humalassa; Suomessa yli sata murhaa ja tappoa vuosittain. Viinan vaikutuksessa tehdyt rikokset ovat jokapäiväistä, kallista riesaamme. Alkoholi lisää aggressiivista käyttäytymistä. Ryöstöt, pahoinpitelyt, murhat, varkaudet, ilkivalta ja monet muut järjestyshäiriöt ovat lähes aina alkoholin ym. huumeiden käytöstä johtuvaa.
Alkoholistit laiminlyövät usein myös lastensa kasvatuksen. Ja suuri osa lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyistä tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisuudessa.
Yhteiskunta rappeutuu alkoholihuumeen vaikutuksesta. Alkoholin käyttö saa aikaan työkyvyttömyyttä, työstä poissaoloja ja yleistä vastuuttomuutta. Tuon huumeen aiheuttamat sairaudet vievät vuosittain tuhansia ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle. Suomessa kuolee viinaan vuosittain tuhansia ihmisiä. Lukuun tulevat lisäksi tapot ja kymmenet rattijuoppojen aiheuttamat kuolemat liikenteessä. Rattijuoppojen aiheuttamat vammautumiset ovat tuhonneet monien elämän. Noiden invalidien tuskat eivät ole mitenkään mitattavissa. Sairaaloissa joudutaan hoitamaan yhteiskunnan varoilla alkoholista johtuvia sairauksia!
Entä alkoholin aiheuttama perheväkivalta ja siitä johtuva lähimmäisten henkinen kärsimys ja jopa vammautuminen? – Riitaa, tuskaa, itkua, eroja sekä sanoinkuvaamatonta kurjuutta. Lapset itkevät. Puolisot kärsivät. Huostaanotot lisääntyvät. Päihdeperheiden lapset kärsivät traumoistaan jopa loppuelämänsä.
Edellä kuvatun tilanteen keskellä vain vastuuton ja henkisesti sokea ihminen voi puolustaa alkoholin käyttöä.

Suomi on hukkumassa viinaan ym. huumeisiin. Siksi on oikeutettua sanoa, että alkoholin käyttö on alkoholin väärinkäyttöä. On vastuutonta opettaa muka ”kohtuullista alkoholin käyttöä”. Se ei toimi Suomessa. Oikea opetus on, ettei kukaan tarvitse alkoholia, vaan se on kaikille hyödytön aine. – Siksi kokonaan alkoholihuumeesta kieltäytyminen on kunnioitettavin esimerkki.
- Alkoholi on huumausaine (huumaava aine). Jokainen alkoholia käyttävä on huumeiden käyttäjä. Toiset menevät huumeorjuudessaan pitemmälle, rappioalkoholismiin sekä muihin huumaaviin aineisiin. -
Varsinkin nuorten käytös ja ajattelu saattaa muuttua jo parista olutpullollisesta. Sen jälkeen hän ei enää hallitse itseään. Siinä tilassa hän on helppo saalis huumediilereille. Yleensä muiden huumeiden käyttö alkaakin nuoren ollessa alkoholin vaikutuksen alainen.

Vetoan kaikkiin ajattelemaan kykeneviin ihmisiin, ammattiauttajiin, raittius- ja urheiluseuroihin sekä uskonnollisiin ja poliittisiin ryhmittymiin: Aloittakaa kampanja Suomen pahinta kurjuuden ja kirouksen lähdettä, alkoholin käyttöä vastaan! Siinä avain kansakunnan hyvinvointiin!"

9

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfsdfsdfsdfsdf

      Otetaanpa älle. Kippis.

    • Kiitoskirjoituksesta

      Olipa hyvä aloitus. Aion jakaa.
      Kiitos!

    • Itse en juo alkoholia mutta vastustan nollalinjan vaatimista ihmisten alkoholin käytön suhteen. Olisi hullua rankaista vastuullisia kohtuukäyttäjiä siitä että jotkut eivät samaan kykene. Todellinen ongelma on kännihakuinen juominen jota varsin vahvasti ihannoidaan tietyissä piireissä.

      Siinä on melkoisesti eroa että nautitaanko sitä vaikka lasi hyvää punaviiniä tai olutta aterian yhteydessä vai yritetäänkö sillä alkoholilla oikeasti saavuttaa mahdollisimman vahva humallustila. Ongelma on se että moni käyttää alkoholia nimenomaan vain humaltumiseen tässä maassa kun taas monissa maissa alkoholin sivistynyt käyttö kohtuudella ja vastuullisesti on paljon yleisempää kuin meillä.

      Alkoholi voi olla pohjimmiltaan tarpeetonta mutta niin on myös moni muukin seikka joka kulttuurimme kuitenkin tavalla tai toisella kuuluu. Muutenkin alkoholihysteria on jo liian pitkälle päässyt eikä kuitenkaan hyödytä alkoholiin liittyvien ongelmien ratkaisussa mitenkään.

    • Viisastenjuoma

      Väärin meni. Jos alkoholia osaa käyttää oikein, sillä on lääkkeellinen vaikutus ja se on myös paree lääke kuin teollinen sellainen. Jos kohtuukäyttö on mahdotonta joillekin suomalaisille, niin mitä se kertoo tästä heistä? Ettei vain ...

    • Kiitos.kirjoittajalle

      Aloituskirjoitus oli rohkaiseva. Aion pysyä raivoraittiina lopun elämäni.

    • Ei.ole.enää.nimetön
    • Ei_alkoholia

      Kyllä viiniä.

    • Toivottavasti_hyvä

      Toivottavasti hyvä marjasato saadaan.

    • Tarkkaväännös

      Raamatun esimerkki. Luuk.7:34. Biblia. Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1137
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1110
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      940
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      110
      845
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      723
    Aihe