Suomi on jälleen valmistautumassa ja viettämässä virallisesti ja julkisesti Kristuksen Jeesuksen, eli kaikkivaltiaan vapahtajamme syntymän muistoksi ja kunniaksi juhlaa. Vaikka ei kaikki osallistukaan siihen sillä kunnioituksella ja kiitoksella siitä valtavan suuresta armosta ja Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan, jota Hän on Kristuksessa Jeesuksessa tullut tuomaan koko maailmalle pelastukseksi. Vaikka ei maailman suuri enemmistö olekaan sitä halunnut vastaan ottaa, vaan ovat kaikin mahdollisin tavoin sitä armoa ja pelastusta, sielunvihollisen ja sen palvelijoiden pettäminä, enemmistönä sokeudessaan ja totuuden tuntemattomuudessaan vastustaneet.
Eivät ole itsekkyydessään ja ylpeydessään halunneet itse ottaa selvää mistä siinä pelastuksessa ja suuressa Jumalan armossa ja rakkaudessa on perimmiltään kysymys ja mikä todellinen tarkoitus ja miksi. Kaikki olisi ollut ja on lähes kaikkien maailmassa olevien ihmisten tutkittavissa, sillä kaikki ovat tietoisia Jumalasta, kaiken, koko luomakunnan luojasta ja omistajasta, ja Hänen vanhurskaudestaan (Pyhyydestään ja oikeamielisyydestään / hyvästä tahdostaan) kaikkea ja kaikkia kohtaan. Mutta vain oikeilla oikeudenmukaisuuden ehdoillaan, jotka ovat Hänen sanassa ja Pyhässä hengessään = täydellisyyden sanassa, eli laeissa, = Hänessä, Hänen täydellisyyden yhteydessään.
Johon pääsee vain ja ainoastaan Hänen poikansa Jeesukseen Kristukseen uskon kautta. Ja Hänen Jeesuksen ja / apostolien opetuksille kuuliaisesti eläen ja toimien, on mahdollista siinä myös pysyä. Ettei armo valu hukkaan, sillä se on mahdollista ja hyvin helposti omaksuttavissa valvomattomalle kuuliaisuudesta ja uskollisuudesta välinpitämättömälle uskoon tulleelle.
Monet valitsee sen helpomman tien, eli evät halua pyrkiä siitä ahtaasta portista sisään, monille riittää vain lievä uskonnollisuus Tässä on jo hyvä olla, haluan pysyä tässä (olotilassa) ja niin unohtuu päämäärä johon on kutsuttu pyrkimään, eli täydellisyyden päämäärä ja siihen suuntaan edistymisen, eli sillä tiellä eteenpäin pääsemisen tärkeys. Jonka ohessa sitten vasta, kaikki muukin on luvattu tulevaksi, eli ns. ylhäältä annetaan, mitä elämässä tarvitaan. Monet tässä pahassa maailmassa ja sen pahoilla ja väärillä menetelmillä kohtalaisestikin hyvin toimeentulevat ovat tyytyväisiä, eivätkä siksi edes tee niin kuin Jeesus kehotti sanoen: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin siinä ohessa teille annetaan, mitä elämässä tarvitaan”, eli tuleva on.
Tällaisella jouluterveisillä Hyvää, eli siunattua turvallista rahallista ja iloista vapahtajamme syntymän muistu juhla mieltä ja kaikkea hyvää toivottaen. Joululahjaksi.

Vastaukset 15
Vanhimmat
http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/juhlat/joulu/ historia.html
Tämä jeesuksesi on vain satua ja höpötystä.
Kun ei ole aikakonetta, emme voi tarkistaa oliko Jeesus historiallinen henkilö vai ei. Mutta evankeliumien (myös koptilainen Tuomaan evankeliumi) Jeesus tulee aina olemaan muistettu.
Ja joka häntä seuraa, on teeskenneltävä viatonta kuin kyyhkynen ja viekasta kuin käärme. "Susien" pelottelemiseksi on myös hyvä osata "leijonan" taitoja.
Jos vaivautuisit ajattelemaan, ei mielipiteesi olisi noin jyrkkä.
Unohtamatta taisteluvarustusta, joka on uskovaiselle kerrottu Raamatussa.
mutta saat varautua siihen, että ensimmäisinä siihen vastaavat uskontojen vastustajat ja pilkkaajat. Siksi täällä ei kovinkaan paljon voi kunnolla keskustella uskonnoista. Voi vain väistellä parhaan kykynsä mukaan pilkkanuolia.
Kyllä täällä silti keskustelussa alkuun voi päästä, jättä vain väliin noi asiattomat, ja voihan sitä jatkaa muuallakin jos tarve vaatii.
Jeesus ei syntynyt jouluna. Oikeastaan, kukaan ei tiedä milloin Jeesus tarkalleen syntyi.
Kristillinen kirkko vain laittoi Jeesuksen syntymäpäivän samaan aikaan kuin pakanoiden talvirituaalin. Kaikki tämä valehtelu vain käännynnäisten saamiseksi.
Oksettavaa toihua.
Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi. (Aion muuten ensi vuonna viettää omaa syntymäjuhlaani muuna kuin varsinaisena syntymäpäivänäni. Olen nimittäin syntymäpäivänäni töissä :)
Täsmällisellä ajalla ei ole väliä, mutta sillä on, uskooko vaiko ei usko!
Kyllä suurin piirtein jokainen tietää, että Jeesuksen syntymäaajankohdasta ei todellisuudessa ole tietoa ja että päiväksi vain määrättiin 25.12. Roomassa 300-luvulla. Voihan sitä sovittua päivää juhlia silti, vaikka tietääkin, että Jeesuksen syntymäajankohtaa ei tiedetä.
Muuten Rooman valtiovallan aikana vainottiin kristittyjä ensimmäisen ja varsinkin toisen ja kolmannen vuosisadan aikana. Kristityt, jotka kieltäytyivät uhraamasta Rooman jumalille ja keisarille, joutuivat kidutettaviksi ja surmattaviksi. Käänne tapahtui vasta, kun Konstantinus Suuri 313 lopetti vainon ja teki kristinuskosta tasavertaisen valtakunnan muiden uskontojen kanssa. Ehkäpä näitä, myös jouluun liittyviä asioita, ymmärtää paremmin, jos tietää historiallisia taustoja.
"Suomi on jälleen valmistautumassa...."
Korjaus, minä en ole valmistautumassa eikä moni muukaan.
Mikäli onneton presidenttimme ja valtioneuvosto käy joulukirkossa niin käyköön.
On vain ajan kysymys koska valtio ja kirkko erotetaan lopultakin toisistaan ja suomesta tulee askeleen kehityyneempi valtio.
Mitään Jumalaa ei ole olemassa, älkää harhaiset uskikset pettäkö itseänne.
Mirka älä yritä yhtään, tuo huumorintajusi alkaa jo väsyttää.
Joulurauhaa...!
Olemme kutsutut maailaman valkeudeksi, pidetään valoa kirkkaana esillä, niin että se paljastaa pimeyden kätköt, Paljastaen koko kauhistuttvan totuuden tästä pahan vallassa olevasta Jumalan kieltävästä maailmasta.
Ja aletaan osoittamaan oikeaa suuntaa tälle eksytetylle ihmiskunnalle, sitä Kristuksen kirkkauden, armon ja rakkauden,totuuden ja oikeudenmukaisuuden, eli täydellisyyden suuntaa.