Äärivasemmisto sai Kreikan sitten tuhottua

maa alkaa olla finito. Mutta näin käy kun vasemmisto pääsee johtamaan maata, tuho tulee.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

No ei se vasemmisto ole ainakaan yhtä paha kuin kylmä ja ilkeä oikeisto, joka tekee pahojaan vähävaraisille mm jne.

Äänestä

Meilläkin kade, kaunainen ja piilovihamielinen SAK ja liitot ovat tuhonneet Suomen taloutta, yhteiskuntaa ja kansalaisten moraalisia arvoja vuosikymmenien ajan ja ovat onnistuneetkin aikaa hyvin.
SAK sai oman presidentin, SAK:n juristin Tarja Halosen. Ahtisaari ei ollut SAKlainen, joten sai mennä. Urpilainen nostettiin "demarien" puoluejohtajaksi, tosiasiassa SAK:n marionetiksi, mutta sitten AY-puukko kävi. Urpilainen kun alkoi käyttää omia aivojaan.
Suomella voisi olla toivoa, jos eduskunta alkaisi käyttää kansan sille suomaa lainsäädäntövaltaa. Kansa on äänestänyt.

Äänestä
  • Jaa, vai on sak syyllinen kun saatiin 5 päiväinen työviikko ja kahdeksan tunnin päivät,työturvallisuuteen on panostettu,eläkejärjestelmää kehitetty, työaikalaki ja kaikkea tosi kansakuntaa romahduttavaa. Halonen tuli valituksi monen muunkin äänillä kuin vain sak:n äänillä.

    Äänestä

  • Rakennusliitto pisti harmaan talouden rakennustyömailla kerralla kuriin, mitä yksikään Suomen hallitus ei ole koskaan saanut tehtyä. Ay liike on duunarin viimeinen oljenkorsi, mutta eihän tätä sellainen ihminen ymmärrä, joka ei itse ole koskaan yhtäkään työpäivää tehnyt.

    Äänestä

  • hheh et varmaan tiedä kuinka paljon pääkaupunki seudulla tehdään pimeitä töitä herää pahvi jo .

    Äänestä

  • oletvarmastiaikatyhmä kirjoitti:

    hheh et varmaan tiedä kuinka paljon pääkaupunki seudulla tehdään pimeitä töitä herää pahvi jo .

    Eipä enään raksoilla tehdä. Riskit on liian isot ja valvonta tiukkaa. Yksityisillä työmailla ehkä. Mutta nekin jo aika harvinaista.. Kannattaisi kai sinunkin mennä jo töihin niin oppisit,hheh.....

    Äänestä

Katsopas sinä oikeistomielinen trolli sieltä netin ihmeellisestä maailmasta, että missä Varoufakis on työskennellyt ennen hallituspestiänsä. Yksi arvostetuimmista talouspolitiikan tuntijoista meriiteiltään, mutta toki jos luet vain Seiskaa ja Iltalehteä, siellä ei varmaan sekään nimi esiinny... USA:n ja Australian arvostetuimpin yliopistojen asiantuntijoiden nimet kun ei esinny lukemissasi julkaisuissa.

On aidosti säälittävää, että te Suomi24:n nimettömät olette noin median vietävissä. Kaikkihan on tienneet jo aikoja sitten, että Saksan pankit oli kuralla 2000-luvun alussa, oho, yhtäkiä ei ole. Ja kreikkalaiset on eläneet löysästi, joo. Mutta hei rahoittaahan Suomi vaikka Viroakin ja vaikka mitä, eikä sua kiinnosta, luulis että kiinnostais, koska suurempi katastrofi Suomen kannalta muhii ehkä siellä - tässä maassa Viro "karvahatuista trendikkäiksi just yhtäkkiä", jee.


Noloa, ettei joku ei tiedä, ETTÄ EI Kreikan Syriza ole äärivasemmisto. Syriza on siinä maassa suurinpiirtein paikallinen demarit tai vasemmistoliitto - kärjistäen-, äärivasemmiston kanssa Syrizalla ei ole yhteyttä.

Äänestä
  • Ottaahan se päähän juu.

    Äänestä

Kokoomus hallitsi Kreikkaa lähes koko euroajan - se tuhosi talouden. Nyt Vasemmisto siellä yrittää korjata tilanteen ja onkin jo ajanut korruptiota alas sekä kerännyt 500 miljoonaa lisää rahaa.

Samoin oli Islannissa - oikeisto tuhosi talouden, mutta vasemmisto tuli ja korjasi kaiken.

Arhinmäki kirjoittaa asiasta hyvin http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2015/eurojarjestelma-helteessa/

Äänestä
  • Kommarit tuhos Kreikan

    Äänestä

  • Kommarit ei ole olleet hallituksessa vuosikymmeniin.

    Äänestä

Soini on useita kertoja korostanut että Syriza-puolue on sekopuolue joka ei pidä puheitaan jne.

Tällä Soini pyrkii siihen, että kun häntä seurataan nyt tarkasti kansainvälisesti - ei välttämättä aina uutisoida mutta seurataan - ja hän ei potki diplomaattisesti yli aitojen

eli PITÄÄ TARKASTI HUOLTA ETTÄ KAIKKI SUOMEN TEKEMÄT KATAINEN-URPILAINEN SOPIMUKSET PIDETÄÄN ja koko lasku 7 mijardia tulee veronmaksajille Suomessa ja se maksetaan veroja korottamalla

niin tällä saadaan aikaan tilanne, että ulkomailla ei kukaan voi sanoa

valitse populisti SOINI NIIN kaikki menee sekaisin

vaan sanotaan Kreikkaan vedoten

valitse kommunisti sinnetännemäki arhinläpi syriza niin kaikki menee sekaisin

Soini tietenkin tähtää keskeiseksi Euroopan poliitikoksi ja toimii siten

SUOMI EI OLE MIKÄÄN SYRIZA KERTOO SOINI

KATAISEN JA URPILAISEN JA KEPULAISTEN TEKEMÄT TÖPPÄYKSET MAKSETAAN

https://uk.finance.yahoo.com/news/finland-more-reliable-greeces-syriza-183232546.html

Despite Soini's strict line, Finland's new government is not likely to oppose a new bailout loan for Greece. Finland has already committed to the EMS's maximum lending capacity of 500 billion euros of which less than 50 million euros have been lent out so far.

Soini's populist Finns Party voted against the ESM when the arrangement was first set up in 2012. "Of course, now that it exists, it is part of Finland's policy and commitments," he said.

Äänestä
  • Soini on sanonut usein että syriza on puolue joka ei pidä sanojaan,HHEHHEEEEHEEEE. Mitä soini sanoo persuista jotka pettivät kaikki lupauksensa ja myivät euroopan tukipolitiikan ja pakolaispolitiikkansa vain audinpenkin hinnalla,hheh......

    Äänestä

  • 6464647747 kirjoitti:

    Soini on sanonut usein että syriza on puolue joka ei pidä sanojaan,HHEHHEEEEHEEEE. Mitä soini sanoo persuista jotka pettivät kaikki lupauksensa ja myivät euroopan tukipolitiikan ja pakolaispolitiikkansa vain audinpenkin hinnalla,hheh......

    Kommunistiketku ei ymmärtänyt, SYRIZA ON PUOLUE JOKA EI KANSAINVÄLISESTI PIDÄ KREIKAN SITOUMUKSIA

    Kommunistin ymmäryksen puute on puuttuva koulu tietenkin mutta ennen kaikkea se että komun aivot ovat Leninin perseessä josta niitä on vaikea kaivaa esille keskitysleirissä

    Leninistit veivät kommunistit keskitysleirehin ja muslimit tappoivat ne heti kuten Iranissa

    Kysymys: missä on Iranin kommunistipuolueen vaikka Tudehin päämaja tällä hetkellä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heehehehehheehee kirjoitti:

maa alkaa olla finito. Mutta näin käy kun vasemmisto pääsee johtamaan maata, tuho tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu