JUMALAN lapsille!

Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa. Kaikkialta evankeliumeista tapaamme nämä sanat. Herra Kristus ei siis koskaan sano opetuslapsiaan opettajiksi, vaan kaikkialla opetuslapsiksi. Tämän nimen he ovat saaneet sanasta oppia, siis siitä, että he oppivat Kristukselta, eivätkä suinkaan siitä, että he täysin oppineina olivat oppineet häntä kylliksi tuntemaan.

Tämä heidän puutteellinen tietonsa oli kuitenkin sellaista Kristuksen todellista tuntemista, jossa apostolitkin alati jäivät opetuslapsiksi, oppilaiksi. Oppi tosin on kokonainen ja täydellinen, mutta ne, jotka sitä opettelevat, eivät ole kyllin oppineita eivätkä täydellisiä. Meillä on ainoastaan Hengen esikoislahja, me kurottaudumme yhä eteenpäin ja pyrimme pääsemään yhä edemmäs.

Ne siis ovat kristityitä, jotka voimakkaasti ja ankarasti tuntevat kuoleman ja synnin voimaa. Mutta mitä he silloin tekevät? Nähdessään ja tuntiessaan kuoleman edessään he kuitenkin parhaansa mukaan, kuinka heikot lienevätkin, pysyvät Kristuksessa. Keneltäkään muulta he eivät liioin etsi eivätkä odota apua, autuutta ja rauhaa. Tämä tarkoin huomattakoon, ettemme tekisi kristityistä pölkkyjä, jotka eivät ensinkään tunne syntiä. Onhan kristityllä vielä liha ja veri, ja sen tähden hänen täytyy vielä ehdottomasti tuntea syntiä ja uskon heikkoutta.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Matt. 16:24 - maanantai 29. kesäkuuta
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

625343

Äänestä
  • 3754

    Äänestä

Aamen!

Äänestä
  • 45678

    Äänestä

  • 5678876

    Äänestä

  • Sanooko ninni aamen myös tuolle sotkunostelulle? Onko Ninninkin mielestä ihan ok, että palsta on täynnä tätä häiriköintiä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sley kirjoitti:

Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa. Kaikkialta evankeliumeista tapaamme nämä sanat. Herra Kristus ei siis koskaan sano opetuslapsiaan opettajiksi, vaan kaikkialla opetuslapsiksi. Tämän nimen he ovat saaneet sanasta oppia, siis siitä, että he oppivat Kristukselta, eivätkä suinkaan siitä, että he täysin oppineina olivat oppineet häntä kylliksi tuntemaan.

Tämä heidän puutteellinen tietonsa oli kuitenkin sellaista Kristuksen todellista tuntemista, jossa apostolitkin alati jäivät opetuslapsiksi, oppilaiksi. Oppi tosin on kokonainen ja täydellinen, mutta ne, jotka sitä opettelevat, eivät ole kyllin oppineita eivätkä täydellisiä. Meillä on ainoastaan Hengen esikoislahja, me kurottaudumme yhä eteenpäin ja pyrimme pääsemään yhä edemmäs.

Ne siis ovat kristityitä, jotka voimakkaasti ja ankarasti tuntevat kuoleman ja synnin voimaa. Mutta mitä he silloin tekevät? Nähdessään ja tuntiessaan kuoleman edessään he kuitenkin parhaansa mukaan, kuinka heikot lienevätkin, pysyvät Kristuksessa. Keneltäkään muulta he eivät liioin etsi eivätkä odota apua, autuutta ja rauhaa. Tämä tarkoin huomattakoon, ettemme tekisi kristityistä pölkkyjä, jotka eivät ensinkään tunne syntiä. Onhan kristityllä vielä liha ja veri, ja sen tähden hänen täytyy vielä ehdottomasti tuntea syntiä ja uskon heikkoutta.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Matt. 16:24 - maanantai 29. kesäkuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu