Mustatko "neuvottelutauko" mitä sanoi v1995

Kreikkalaiset eivät pääse pankkiin nostamaan rahojaan, ja epätietoiset kansalaiset ovatkin siirtyneet tyhjentämään tiliensä sijasta huoltoasemia ja supermarketteja.

Asiasta kertoo Business Insider. Hanialaisten huoltoasemayrittäjien puheenjohtaja Vangelis Kotsos kertoo, että noin puolet alueen huoltamoista on ostettu kuiviin. Kotsosin mukaan kansalaiset ostavat polttoainetta myös varastoon.
MAINONTA
Aiheesta lisää

Ajoiko troikka Syrizan ahtaalle likaisella tempulla? Näin talousnobelisti äänestäisi päivitetty 12:18
Kreikan kriisi siirtyy seuraavaan vaiheeseen - Huomio keskittyy tavallisen kreikkalaisen selviytymiseen arjesta 11:17
Euroopan keskuspankki pitää Kreikka-tuen ennallaan, mutta talletuspaon jatkuessa EKP:n rahoituksen ei uskota riittävän 10:10

Kotsos puhui asiasta kreikkalaisella ERT 1 -televisiokanavalla kuvaillen, että "paniikki lisääntyy". Monet huoltoasemat ovat asettaneet nyt rajoituksia kertaostosten suuruudelle.

Supermarketeissa hätääntyneet kansalaiset varastoivat peruselintarvikkeita kuten sokeria ja jauhoja, kertoo Guardian.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sanoit ääntäsi korottaen; "sinä et tiedä poliitiikasta mitään"!

Äänestä

Eiköhän tuo kreikan konkurssi ole
aika selvä asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vagginimuvitisideaea kirjoitti:

Kreikkalaiset eivät pääse pankkiin nostamaan rahojaan, ja epätietoiset kansalaiset ovatkin siirtyneet tyhjentämään tiliensä sijasta huoltoasemia ja supermarketteja.

Asiasta kertoo Business Insider. Hanialaisten huoltoasemayrittäjien puheenjohtaja Vangelis Kotsos kertoo, että noin puolet alueen huoltamoista on ostettu kuiviin. Kotsosin mukaan kansalaiset ostavat polttoainetta myös varastoon.
MAINONTA
Aiheesta lisää

Ajoiko troikka Syrizan ahtaalle likaisella tempulla? Näin talousnobelisti äänestäisi päivitetty 12:18
Kreikan kriisi siirtyy seuraavaan vaiheeseen - Huomio keskittyy tavallisen kreikkalaisen selviytymiseen arjesta 11:17
Euroopan keskuspankki pitää Kreikka-tuen ennallaan, mutta talletuspaon jatkuessa EKP:n rahoituksen ei uskota riittävän 10:10

Kotsos puhui asiasta kreikkalaisella ERT 1 -televisiokanavalla kuvaillen, että "paniikki lisääntyy". Monet huoltoasemat ovat asettaneet nyt rajoituksia kertaostosten suuruudelle.

Supermarketeissa hätääntyneet kansalaiset varastoivat peruselintarvikkeita kuten sokeria ja jauhoja, kertoo Guardian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu