Ajallemme tyypillinen piirre on pirstaloituminen. Siksi kohtaamme uusia ajattelutapoja, elämänkatsomuksia, maailmankatsomuksia, arvoja, uutta uskonnollisuutta ja kaiken vanhan halveksuntaa. Oma ongelmansa on, kuinka kristittyinä kohtaamme tämän monimuotoisuuden ja moniarvoisuuden, niin että säilytämme uskomme Jumalaan ja luottamuksemme Jumalan sanaan. Tilanteessamme ei kuitenkaan ole mitään uutta ja outoa. Monet sukupolvet ennen meitä ovat kokeneet saman. Niin myös Daniel ja hänen kolme ystäväänsä, jotka jo nuorina poikina joutuivat keskelle uutta, hämmentävää kulttuuria.
Maailmanvallaksi noussut Babylonia kuritti niskuroivaa Juudan kansaa. Vuonna 605 eKr. kuningas Nebukadnessarin sotapäällikkö vei maasta joukon lahjakkaita poikia Baabeliin koulutettaviksi. Se kuului suunnitelmaan, jonka tarkoituksena oli sulauttaa myös pieni Juuda Babyloniaan.
Daniel kuului tähän lahjakkaiden poikien ryhmään. Hän oli vielä nuori, ehkä lähellä meidän rippikouluikäämme. Hänen niin kuin monien muidenkin edessä oli vaikea tie: ero kodista, suvusta ja ystävistä, luopuminen nuoruuden unelmista ja tulevaisuuden toiveista, ero tutusta jumalanpalveluksesta ja totutuista tavoista.
Pojille opetettiin babylonialaisten eli kaldealaisten kieli ja kulttuuri, uusi ajattelutapa ja maailmankuva. Kulttuuri sisälsi uskonnon, kuten kaldealaiset jumaluudet uhreineen ja palvontamenoineen, astrologian ja magian.
Uuden identiteetin vahvistamiseksi nuorille miehille annettiin myös uusi nimi. Kaikki vanha piti unohtaa. Helpoin tie oli sopeutuminen. Se merkitsi kuitenkin entisen identiteettinsä ja juuriensa, kansallisuutensa ja uskontonsa kieltämistä tai ainakin kätkemistä. Vastarinta oli hengenvaarallista.
Nuori Daniel ja hänen ystävänsä olivat päättäneet sitoutua Jumalaan, maksoi mitä maksoi. He mukautuivat järjestelmään kaikilta niiltä osin, jotka eivät sotineet Jumalan sanaa vastaan. He olivat valmiita yhteistyöhön mutta eivät kompromisseihin. He eivät uhranneet sisäistä vakaumustaan.
Ensimmäiseksi ratkaisukohdaksi tuli juoma ja ruoka, joka ei ollut Mooseksen lain mukaista ja joka oli ilmeisesti myös epäjumalille uhrattua. Raamattu kertoo, että Daniel teki lujan päätöksen olla saastuttamatta itseään kuninkaan pöydän ruualla ja juomalla. Sellaista päätöstä ei pysty tekemään ratkaisun hetkellä, jos ei ole tehnyt periaatetta selväksi itselleen etukäteen.
Päätös vaati suurta rohkeutta. Kysymys ruuasta ja juomasta tuntuu meistä ehkä turhanpäiväiseltä. Kenties ihmettelemme, miksi sellaisesta piti pitää niin suurta lukua. Pojille asia oli sisäisesti merkittävä. Kysymys oli Jumalan sanan noudattamisesta.
Danielin ja hänen ystäviensä päätös panee miettimään, mihin Jeesukseen uskovat ihmiset panevat rajoja nykyään. Määrääkö meidän valintojamme ja ratkaisujamme Jumalan sana? Pidämmekö siitä kiinni tuli mitä tuli? Vai mukaudummeko omaan aikaamme, sen kristilliseen monimuotoisuuteen, jossa opilla ei ole merkitystä, ja sen moniarvoisuuteen, jossa Raamattu ei enää ole oikean ja väärän määrittäjänä?
Daniel kääntyi hoviherrojen päällikön puoleen. Hänen esimiehensä joutui näin vaikeaan asemaan. Hänenkään päänsä ei ollut tiukasti hartioilla. Helpottaakseen hänen tilannettaan Daniel pyysi koeaikaa.
Jumala antoi Danielin saada suosion. Hän ja hänen ystävänsä saivat oman ruokavalionsa. Jumala antoi heille myös runsaasti viisautta. He menestyivät ja saivat lopulta merkittävän aseman. Tästä ei ole kuitenkaan vedettävissä sellaista johtopäätöstä, että ehdottomuus tuo aina menestyksen. Raamattu osoittaa, että se on tuonut monille myös kärsimyksen. Jumala antaa kullekin oman tahtonsa mukaan, niin että täytämme sen tehtävän, jonka hän on edeltä meille suunnitellut.
http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/ohjradiossa_16.htm
Maailmanvallaksi noussut Babylonia kuritti niskuroivaa Juudan kansaa. Vuonna 605 eKr. kuningas Nebukadnessarin sotapäällikkö vei maasta joukon lahjakkaita poikia Baabeliin koulutettaviksi. Se kuului suunnitelmaan, jonka tarkoituksena oli sulauttaa myös pieni Juuda Babyloniaan.
Daniel kuului tähän lahjakkaiden poikien ryhmään. Hän oli vielä nuori, ehkä lähellä meidän rippikouluikäämme. Hänen niin kuin monien muidenkin edessä oli vaikea tie: ero kodista, suvusta ja ystävistä, luopuminen nuoruuden unelmista ja tulevaisuuden toiveista, ero tutusta jumalanpalveluksesta ja totutuista tavoista.
Pojille opetettiin babylonialaisten eli kaldealaisten kieli ja kulttuuri, uusi ajattelutapa ja maailmankuva. Kulttuuri sisälsi uskonnon, kuten kaldealaiset jumaluudet uhreineen ja palvontamenoineen, astrologian ja magian.
Uuden identiteetin vahvistamiseksi nuorille miehille annettiin myös uusi nimi. Kaikki vanha piti unohtaa. Helpoin tie oli sopeutuminen. Se merkitsi kuitenkin entisen identiteettinsä ja juuriensa, kansallisuutensa ja uskontonsa kieltämistä tai ainakin kätkemistä. Vastarinta oli hengenvaarallista.
Nuori Daniel ja hänen ystävänsä olivat päättäneet sitoutua Jumalaan, maksoi mitä maksoi. He mukautuivat järjestelmään kaikilta niiltä osin, jotka eivät sotineet Jumalan sanaa vastaan. He olivat valmiita yhteistyöhön mutta eivät kompromisseihin. He eivät uhranneet sisäistä vakaumustaan.
Ensimmäiseksi ratkaisukohdaksi tuli juoma ja ruoka, joka ei ollut Mooseksen lain mukaista ja joka oli ilmeisesti myös epäjumalille uhrattua. Raamattu kertoo, että Daniel teki lujan päätöksen olla saastuttamatta itseään kuninkaan pöydän ruualla ja juomalla. Sellaista päätöstä ei pysty tekemään ratkaisun hetkellä, jos ei ole tehnyt periaatetta selväksi itselleen etukäteen.
Päätös vaati suurta rohkeutta. Kysymys ruuasta ja juomasta tuntuu meistä ehkä turhanpäiväiseltä. Kenties ihmettelemme, miksi sellaisesta piti pitää niin suurta lukua. Pojille asia oli sisäisesti merkittävä. Kysymys oli Jumalan sanan noudattamisesta.
Danielin ja hänen ystäviensä päätös panee miettimään, mihin Jeesukseen uskovat ihmiset panevat rajoja nykyään. Määrääkö meidän valintojamme ja ratkaisujamme Jumalan sana? Pidämmekö siitä kiinni tuli mitä tuli? Vai mukaudummeko omaan aikaamme, sen kristilliseen monimuotoisuuteen, jossa opilla ei ole merkitystä, ja sen moniarvoisuuteen, jossa Raamattu ei enää ole oikean ja väärän määrittäjänä?
Daniel kääntyi hoviherrojen päällikön puoleen. Hänen esimiehensä joutui näin vaikeaan asemaan. Hänenkään päänsä ei ollut tiukasti hartioilla. Helpottaakseen hänen tilannettaan Daniel pyysi koeaikaa.
Jumala antoi Danielin saada suosion. Hän ja hänen ystävänsä saivat oman ruokavalionsa. Jumala antoi heille myös runsaasti viisautta. He menestyivät ja saivat lopulta merkittävän aseman. Tästä ei ole kuitenkaan vedettävissä sellaista johtopäätöstä, että ehdottomuus tuo aina menestyksen. Raamattu osoittaa, että se on tuonut monille myös kärsimyksen. Jumala antaa kullekin oman tahtonsa mukaan, niin että täytämme sen tehtävän, jonka hän on edeltä meille suunnitellut.
http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/ohjradiossa_16.htm
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.