On se kummaa.kuka meistä nousee pitäjän gingiksi'

Häntä ,heitä haukutaa.ja mollataan.onsevaan vanha viisaus.jotkut nostetaan ja jotkut nostavat itsensä..kaikesta huolimatta karavaani kulkee ja kukoistaa haluttas tai ei,
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Teoistaan heidät muistetaan, ja teoistaan heidät tuomitaan. Hyvä johtaja muistetaan positiivisesti, itsekkäät vallankäyttäjät saavat myös ansionsa mukaan. Antti, Heikki ja Erkki esimerkkinä jälkimmäisestä

Äänestä
  • me äänestäjät olemme heidät valinneet, loikkarit vain meidät pettää

    Äänestä

Kepujen on turha puhua äänestäjien valinnasta, kun heidän valitsemansa valtuutetuilla ei ole oikeutta käyttää mandaattiaan. Suuri kepuhuijaus äänestäjiä kohtaan.

Äänestä

Näin on. Jos tuo kunnallisjärjestön valta on aivan oikeasti totta on meidän äänestäjien enää turha uskoa keskustan lupauksiin ja puheisiin. Jos annan ääneni vaaleissa vaikka Eskolle, minun pitää saada luottaa siihen, että Esko toimii politiikassa niiden arvojen mukaan, joita hän on esittänyt. Jos Esko joutuu tekemään päätöksensä pakon edessä painostettuna toisin kuin itse olisi ajatellut, hän pettää paitsi itsensä myös meidät äänestäjät. Me emme äänestä keskusjärjestöä vaan parhaaksi katsomaamme henkilöä.

Äänestä
  • Ette te henkilöä äänestä vaan keskustaa ja kunnallisjärjestöä. Ne vievät päätöksenteonvallan ja valituista tulee pelkkiä nuttusia. Kuka haluaa keskustan ehdokkaaksi? Kuka haluaa keulakuvaksi ja kulissiksi vastaamaan toisten päätöksistä. Keskustan valitsemat valtuutetut: ette te ole valtuutettuja vaan käskyläisiä ja äänestäjien pettäjiä. Eikö yhtään hävetä olla jeskustapuolueen valtuutettu? Rantakangas ennen ja nykyisin Halla-Aho ja Rytky päättävät mitä teidän pitää päättää!

    Äänestä

  • vadelma johtaa ,naperosarjaa erkki .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onpaikkakaikille kirjoitti:

Häntä ,heitä haukutaa.ja mollataan.onsevaan vanha viisaus.jotkut nostetaan ja jotkut nostavat itsensä..kaikesta huolimatta karavaani kulkee ja kukoistaa haluttas tai ei,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu