Humanisti-vapari eli Hyhhyhhuijaa valittaa yhdessä ketjussa, että 98% kirkon jäsenistä on liittynyt kirkkoon vauvana. Ilmeisesti hän ei arvosta vauvoja. En tiedä, miksi.
Vain 2% kirkon jäsenistä saa Humanisti-vaparien arvostuksen. Se tekee yli 80000 henkeä. Siis moninkertaisesti vapareihin verrattuna.
Vapareita on muistaakseni 1586. Jäsenmäärä on ollut viime vuosina rajussa laskusuunnassa. Ihmiset selvästi mieluummin liittyvät kirkkoon kuin vapareihin.
Mieluummin kirkkoon kuin vapareihin
11
<50
Vastaukset
- Käsitykseni
Vaparius on jonkinlaista ääriryhmän ääriajattelua. Uskonnottomat ovat yleensä järkevää porukkaa, mutta tuommoisia mätämunia mahtuu valitettavasti heidänkin joukkoonsa.
Vauvoja arvostetaan vapareiden keskuudessa, ja heille mieluusti suotaisiin mahdollisuus kasvaa itsenäisesti ajatteleviksi aikuisiksi jotka voisivat tehdä tietoisen päätöksen liittyä halutessaan kirkkoon, moskeijaan, temppeliin tai mihin vaan, tai olla liittymättä mihinkään. Nykyinen mallihan on että vanhemmat liittävät vauvan kirkkoon ja tälle opetetaan sitten koko peruskoulun ajan vain yhtä uskontoa. Lapsijäsenyys ja indoktrinaatio kouluissa rajoittaa lapsen uskonnonvapautta. On vaikeaa tehdä tietoista päätöstä, kun tieto muista vaihtoehdoista on pimitetty.
- hirveäindoktrinaatio
Voi kauhia! Sitten on vielä lissääkin kamaluuksia, kuten se, että vauvan äidinkieli määrätään jo hetikohta syntymän jälkeen vaikkei sanaakaan ole sanonut. Sitten pakotetaan koulussa äidinkielen tunnille. Eiks olis parempi, että saisi kasvaa neutraalisti mykkänä, jotta voisi sitten aikuisena tietoisesti valita haluaako puhua suomea, mordvaa, arabiaa, amharaa tai jotain muuta kieltä?
- lapsia.sorretaan
hirveäindoktrinaatio kirjoitti:

Ja sitten on ihonväri, sukupuoli ja vanhemmat. Asuinpaikastaankaan ei saa päättää ennen kuin aikuisena. Lapsemme elävät diktatuurin alla vailla todellista valtaa päättää omasta elämästään.

Oikein tarkkaan miettien voit löytää joitakin eroja uskonnon ja äidinkielen välillä.
Mutta minusta vanhemmilla on oikeus opettaa oma uskontonsa lapselle. Sen sijaan en näe miten uskonnonvapautta loukkaisi, jos muodollisen-juridisen jäsenyyden voisi saada vaikka vasta 12-vuotiaana.
Kielistä puheenollen, harva taitaa liittää lapsena Vapaa kielivalinta ry:n jäseneksi vaikka miten olisi pakkoruotsia vastaan...hirveäindoktrinaatio kirjoitti:
Voi kauhia! Sitten on vielä lissääkin kamaluuksia, kuten se, että vauvan äidinkieli määrätään jo hetikohta syntymän jälkeen vaikkei sanaakaan ole sanonut. Sitten pakotetaan koulussa äidinkielen tunnille. Eiks olis parempi, että saisi kasvaa neutraalisti mykkänä, jotta voisi sitten aikuisena tietoisesti valita haluaako puhua suomea, mordvaa, arabiaa, amharaa tai jotain muuta kieltä?
Oletko kuullut että koulussa opetetaan myös toista kotimaista kieltä ja vieraita kieliä? Lisäksi henkilö voi hyvin osata useita kieliä, niitä voi käyttää rinnakkain elämänsä aikana. Uskontoa tai elämänkatsomusta on pääasiallisesti kuitenkin vain yksi kerrallaan. Eikö uskontoa ja elämänkatsomustietoa voisi opettaa kuten kieliä: useita eri vaihtoehtoja peruskoulun aikana?
Asuinpaikkavertaus on todella heikko koska se ei rinnastu mitenkään kyseiseen tilanteeseen.- Lakidiktatuuri
rainbowshy kirjoitti:
Oletko kuullut että koulussa opetetaan myös toista kotimaista kieltä ja vieraita kieliä? Lisäksi henkilö voi hyvin osata useita kieliä, niitä voi käyttää rinnakkain elämänsä aikana. Uskontoa tai elämänkatsomusta on pääasiallisesti kuitenkin vain yksi kerrallaan. Eikö uskontoa ja elämänkatsomustietoa voisi opettaa kuten kieliä: useita eri vaihtoehtoja peruskoulun aikana?
Asuinpaikkavertaus on todella heikko koska se ei rinnastu mitenkään kyseiseen tilanteeseen.Hui kauhiaa! Lasten kieliopintojen valinnat on vanhempien taskussa! Äkkiä vapauttamaan lapsoset vanhempien mielivallasta. Ai niin, sehän on ihan ihan eri asia eikä liity vapareihin mitenkään.
Mutta nyt tuli mieleen vapareitten kiinnostusalueelta juttu. Lapsia estetään oikein lain voimalla katsomasta pornoa. Miksei saa vapaasti valita, katsooko vai ei? Humanisti-vapari voisi näyttää halukkaille ekaluokkalaisille pornoa koulujen juhlasaleissa. Sehän on ilmoottanut aiheen tärkeydestä. - narkkienkeli
lapsia.sorretaan kirjoitti:
Ja sitten on ihonväri, sukupuoli ja vanhemmat. Asuinpaikastaankaan ei saa päättää ennen kuin aikuisena. Lapsemme elävät diktatuurin alla vailla todellista valtaa päättää omasta elämästään.
Juu. Ei muuta kuin kaikki valkoihoiset poikavauvat liittämään valkoisten miesten yhdistykseen, jolle 2% palkasta. Ja kouluissa omat yhteiskuntaopin tunnit näille.
- HLBTQI
narkkienkeli kirjoitti:
Juu. Ei muuta kuin kaikki valkoihoiset poikavauvat liittämään valkoisten miesten yhdistykseen, jolle 2% palkasta. Ja kouluissa omat yhteiskuntaopin tunnit näille.
Kauhiaa sekin, että on erikseen tyttöjen ja poikien liikuntatunnit. Pitäisi olla yhteiset ja sitten tarpeeksi isona saisi valita identiteetin ja sen mukaisen liikuntatunnin.
- tyhjääpuhettako
HLBTQI kirjoitti:
Kauhiaa sekin, että on erikseen tyttöjen ja poikien liikuntatunnit. Pitäisi olla yhteiset ja sitten tarpeeksi isona saisi valita identiteetin ja sen mukaisen liikuntatunnin.
Tuli muuten mieleen, että miksi vaparit ei aja kouluihin yhteisiä liikuntatunteja ja sitten yhteissuihkua päälle. Vähän niin kuin protuleireillä. ja miksei ole yhteisvessoja tytöille ja pojille vaan segementoidaan sukupuolen perusteella. Koulun ongelma on myös ikäsyrjintä: ei ole samoja tunteja kaikille koululaisille vaan erotetaan luonnottomasti ihmiset iän perusteella. Vaparit ovat kaikesta tästä olleet täysin hiljaa, vaikka muka ajavat tasa-arvoa. Onko vaparien puheet oikeastaan aivan tyhjää täynnä?
- Tökeröäpökeröä
tyhjääpuhettako kirjoitti:

Vaparien johdonmukaisuus ei vaadi tämmöistä. Oikeasti tavoitteena on vain uskonnon marginalisointi. Tämän tavoitteen valossa tasa-arvoargumentit ovat vain välineellisiä, mikä paljastuu siitä, miten valikoivasti niitä sovelletaan. Valikoivuus on vaparien tavoitteen kannalta täysin johdonmukaista ja mielekästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23558Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1033455"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin993065Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭783039IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-622733Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.962531Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.232234Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät
Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa462022Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä
Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma191939Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261554