Koronkiskonnan historiaa

korko-orja

Koronkiskontaa on kautta aikojen pidetty rikollisena toimintana. Muun muassa Platon, Aristoteles, Plutarkhos,Seneca ja Cicero ovat tuominneet sen. Samaa mieltä olivat kirkolliset vaikuttajat aina 1800-luvulle asti. Myös suuret eurooppalaiset taiteilijat,kuten Goethe ja Wagner ovat vastustaneet koronkiskontaa.

Taistelua koronkiskontaa vastaan on käyty niin kauan kuin sivilisaatioita on ollut olemassa. Sumerista nykypäivään hyveelliset kansalaiset ovat vihanneet koronkiskojia. Länsimaisen filosofian isät kielsivät koronkiskonnan Kreikassa. Heidän mielestä raha ei ollut elollista ja siksi lainattu rahasumma ei saisi kasvaa.

Politiikka-teoksensa ensinmäisenkirjan osassa 10 Aristoteles toteaa: " Vihatuinta on koronkiskonta-ja hyvästä syystä ! Koronkiskoja tekee voittoa rahalla, eikä TYÖTÄ TEKEMÄLLÄ. Rahan oli määrä helpottaa kaupankäyntiä,mutta koronkiskonta on tehnyt siitä kaupan kohteen. Koronkiskonta on luonnottomin tapa käydä kauppaa."(täsmälleen näin)

Keskiajan loppuun asti koronkiskonta oltiin kielletty kristityiltä. Sitä verrattiin murhan ja ryöstön kaltaisiin rikoksiin (vertaus olisi melko osuva tänäänkin). Myöhemmin koronkiskojia kutsuttiin myös uskonnollisiksi kerettiläisiksi.

Martti Luther totesi selkein sanoin : " Kaikki koronkiskojat on hirtettävä!" Koronkiskojina pidettiin kaikkia,jotka lainasivat rahaa 5-6% korolla. Keskiajalla vain juutalaiset saivat periä korkoa lainasta: viidennessä Mooseksen kirjassa juutalaisia kielletään veloittamasta korkoa toiselta juutalaiselta.Sen sijaan goy(eli ei-juutalainen) ei ole sääntöjen mukaan " veli",joten häneltä voidaan periä korkoa.

Muinaisessa Babyloniassa rahasta sai periä 30% korkoa ja viljasta 50%. Assyriassa ei oltu määritelty korkokattoa lainkaan. Maanviljelijät hukkuivat usein niin syvälle velkoihinsa,että he kuolivat perheineen nälkään. Käytäntö johti myös maaperän riistoon sekä ihmisen ja ympäristön välisen siteen katkeamiseen.(Lisää peltoa,jotta saadaan lisää tuloja velan ja koron maksamiseksi, ei kovinvieras asia tänäänkään.Onhan se yhdenlaista kehitystä,mutta onko se hyvää kehitystä?)

Martti Lutherin tavoin monet muut aikalaiset tuomitsivat jyrkästi koronkiskonnan ja hyvästä syystä. Tulinen saarnaaja Jakob Strauss käynnisti väkivaltaisen kampanjan koronkiskontaa ja kymmenyskäytäntöä vastaan. Nerokas ja radikaali uskonpuhdistaja Thomas Muntzer vaati myös pyhää sotaa hyväksikäyttäjiä vastaan.

.

10

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ootkotosissasi

      Uskovaisilla on oma maailmansa. He haluavat ryöstää ne jotka ovat eläneet säästäväisesti. Tämä ilmenee yhteisenä piirteenä kaikissa uskonnoissa. Joko nämä uskontojen luojat ovat köyhiä tai ahneita. Mitään tajua niillä ei ole rahan arvosta ja siihen liittyvistä perusasioista.
      Ihmettelen sitä kiihkoa jolla käydään rahan omistamista kohtaan. Sensijaan viis veisataan sen ansaitsemisesta ja tulojen verotuksesta,varsinkin nyt kun veloilla tehdään suuria voittoja työtä tekemättä.
      Joillekin ihmisille on tullut rahasta pakkomielle .Jostakin tämä EUn ja USAn nollakorkohössötys on peräisin. Luultavasti valta on kihonnut päähän eikä mitään välitetä ihmisten asioista. Oikealla korkopolitiikalla tämäkin lama ja surkeus olisi vältetty,mutta aina löytyy jonkin sortin sosialisteja jotka ryhtyvät rosvoamaan mummojen elinikäisiä säästöjä omiin haaveihinsa. Tämä taas kerran päättyi surkeasti kuten usein ennenkin. Sama syyhän oli 30-luvun lamaan,Hitlerin suosioon ja tuhoon,Zimbabwen hyperinflaatioon ,arabimaiden köyhyyteen ja terrorismiin sekä nyt EUn talouden tuhoon perustuksiaan myöten.
      Jos IPU puhuu tähän malliin koroista niin menestystä ei tule. Sen estää raha josta ihmiset pitävät kynsin hampain kiinni. Siitä riippuu ansiot ja kaikki siitä johtuvat asiat. Vallankumouksia voidaan tehdä mutta niillä ei voiteta mitään koska niillä tuhotaan ihmisten kaikki saavutukset.

      • klaavojakin

        http://www.maailmantalous.net/fi/artikkeli/rahan-luonti-vaatii-vain-pankkiasiakkaan-luottamuksen

        On hämmästyttävää, että suurin osa ihmisistä luulee rahan tulevan valtion painokoneista. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä vain kolme prosenttia esimerkiksi Ison-Britannian rahasta on valtion luomaa. Loppuosasta vastaavat pankit.
        Kuinka pankki sitten luo rahaa? Suoraan sanottuna: tyhjästä. Rahaa syntyy aina, kun pankki myöntää lainaa.
        Ihmiset kuvittelevat, että ottaessaan lainaa he saavat pankista rahaa, jonka joku muu on sinne tallettanut. Näin asia ei ole. Pankki tekee lainaa myöntäessään eräänlaisen taikatempun: Laina luodaan avaamalla kaksi tiliä, käyttötili ja lainatili. Lainatessaan 10 000 euroa asiakas saa käyttötililleen 10 000 euroa, jolla hän voi tehdä mitä tahtoo. Lainatilille merkitään myös kymppitonni. Tämän asiakas on nyt velkaa pankille.
        Kun nämä kaksi tiliä lasketaan yhteen, tulokseksi saadaan nolla. Asiakas näennäisesti omistaa toisen tilin saldon ja on toisen velkaa pankille. Jos hän sattuisi peruuttamaan sopimuksen ja maksamaan lainan takaisin, jäljelle ei jäisi yhtään rahaa. Tulos on siis todellakin pyöreä nolla.
        Yllä kuvatussa tapahtumassa käteinen ei vaihda omistajaa missään vaiheessa. Kyseessä on pelkkä tilinpidollinen temppu.
        Pankki alkaa veloittaa korkoa siitä, että on luonut lainaamansa rahan. Rahan, jota ei käytännössä ole olemassa, vaikka se rahalta tuntuikin, koska asiakas pystyi kuluttamaan sitä käyttötililtään kuten rahaa ikään. Tämä selventänee, miksi pankit tekevät niin suuria voittoja: ne luovat rahaa tyhjästä ja veloittavat sitten asiakkailtaan korkoa sen käytöstä.
        ______________________________________
        myös lainattu pääoma muuttuu rahaksi koska asiakas maksaa
        sen oikealla rahalla, sillä minkä on työllä hankkinut.

        Suomen pankki voi siis luoda rahaa ja lainata sitä yrityksille
        ja yritykset luo työpaikkoja, valtio saa verotuloja ja työntekijät
        työtä, tähän perustuu IPU,n ohjelma,
        "omalla rahalla tulevaisuuteen"


      • korko-orja

        Siis pelkkä rahan säästäminen ja työn tekeminen ei riitä,jos halutaan tasapainosta valtion taloutta ja muutenkin ihmisten kannalta tasapainoisempaa elämää.

        Itsenäisellä valtiolla täytyy olla vaihdannan väline eli valuutta/raha omassa hallinassa.Suomella se on ollut ja sillä on koko maa rakennettu,eikä mennyt työ hukkaan ja säästäminenkin kannatti.

        Nyt sen rahan luo yksityiset pankit ja ne perivät siitä koron . Ei tarvitse olla kovin kummoinen järjen jättiläinen ymmärtääkseen ,että siinä ei ole mitään järkeä kansakunnan kannalta.


      • yhtäsotkua
        klaavojakin kirjoitti:

        http://www.maailmantalous.net/fi/artikkeli/rahan-luonti-vaatii-vain-pankkiasiakkaan-luottamuksen

        On hämmästyttävää, että suurin osa ihmisistä luulee rahan tulevan valtion painokoneista. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä vain kolme prosenttia esimerkiksi Ison-Britannian rahasta on valtion luomaa. Loppuosasta vastaavat pankit.
        Kuinka pankki sitten luo rahaa? Suoraan sanottuna: tyhjästä. Rahaa syntyy aina, kun pankki myöntää lainaa.
        Ihmiset kuvittelevat, että ottaessaan lainaa he saavat pankista rahaa, jonka joku muu on sinne tallettanut. Näin asia ei ole. Pankki tekee lainaa myöntäessään eräänlaisen taikatempun: Laina luodaan avaamalla kaksi tiliä, käyttötili ja lainatili. Lainatessaan 10 000 euroa asiakas saa käyttötililleen 10 000 euroa, jolla hän voi tehdä mitä tahtoo. Lainatilille merkitään myös kymppitonni. Tämän asiakas on nyt velkaa pankille.
        Kun nämä kaksi tiliä lasketaan yhteen, tulokseksi saadaan nolla. Asiakas näennäisesti omistaa toisen tilin saldon ja on toisen velkaa pankille. Jos hän sattuisi peruuttamaan sopimuksen ja maksamaan lainan takaisin, jäljelle ei jäisi yhtään rahaa. Tulos on siis todellakin pyöreä nolla.
        Yllä kuvatussa tapahtumassa käteinen ei vaihda omistajaa missään vaiheessa. Kyseessä on pelkkä tilinpidollinen temppu.
        Pankki alkaa veloittaa korkoa siitä, että on luonut lainaamansa rahan. Rahan, jota ei käytännössä ole olemassa, vaikka se rahalta tuntuikin, koska asiakas pystyi kuluttamaan sitä käyttötililtään kuten rahaa ikään. Tämä selventänee, miksi pankit tekevät niin suuria voittoja: ne luovat rahaa tyhjästä ja veloittavat sitten asiakkailtaan korkoa sen käytöstä.
        ______________________________________
        myös lainattu pääoma muuttuu rahaksi koska asiakas maksaa
        sen oikealla rahalla, sillä minkä on työllä hankkinut.

        Suomen pankki voi siis luoda rahaa ja lainata sitä yrityksille
        ja yritykset luo työpaikkoja, valtio saa verotuloja ja työntekijät
        työtä, tähän perustuu IPU,n ohjelma,
        "omalla rahalla tulevaisuuteen"

        Kyllä esim EKP luo rahan jonka se lainaa yksityisille pankeille joilla on lisäksi ne omat rahansa tallettajilta sun muilta. Nythän EUssa kävi niin että rahaa lainattiin niin paljon että koko rahatalous meni nurin valtiot mukanaan. Suurta osaa tässä näyttelee tukiaiset ja takuut lainoille. Yli varojen eläminen pilasi koko EUn asiat eikä vieläkään tehdä muuta kuin elvytetään lisää eli harjoitetaan perinteistä setelielvytystä joka tuhoaa meidän kaikkien rahaa.
        Keskuspankin päättäjät pelaavat uhkapeliä jota ei EUssa valvo kukaan. Valvonnan puute on luonut vastuuttomuuden. Demokraattinen,poliittinen valvonta olisi tarpeen siksi että kansalaiset tietäisivät mihin päätökset jojhtaa ja voisivat vaihtaa pöllöt johtajat ajoissa. Nythän EKPn johtajat ovat jo yhtä iäkkäitä kuin KOKn fossiilit. He salailevat asioita loppuun asti. Talousasiantuntijat taas eivät hiisku mitään kun heillä ei ole mitään valtaa koko asiassa.


      • työntekijä
        korko-orja kirjoitti:

        Siis pelkkä rahan säästäminen ja työn tekeminen ei riitä,jos halutaan tasapainosta valtion taloutta ja muutenkin ihmisten kannalta tasapainoisempaa elämää.

        Itsenäisellä valtiolla täytyy olla vaihdannan väline eli valuutta/raha omassa hallinassa.Suomella se on ollut ja sillä on koko maa rakennettu,eikä mennyt työ hukkaan ja säästäminenkin kannatti.

        Nyt sen rahan luo yksityiset pankit ja ne perivät siitä koron . Ei tarvitse olla kovin kummoinen järjen jättiläinen ymmärtääkseen ,että siinä ei ole mitään järkeä kansakunnan kannalta.

        Kumma että työn tekeminen on nykyään muka väärin ja kai tuomittavaa. En usko että rahaa tolkuttomasti jakamalla saavutetaan mitään hyötyä. Tästä on kyllä riittävästi kokemusta.
        Kysymys on rahan jaosta. Se joka saa,on tyytyväinen. Maksaja jää ilman ja kiroaa koko touhua. Kyllä raha pitää ansaita omalla tyällä ja tukiaiset lopettaa mikäli halutaan parempia aikoja. Sosiaalinen auttaminen on toinen juttu. Sekään ei voi paisua mahdottomuuksiin kuten nykyisin yritysten tukeminen .Turha luulla että kaikki työttömät voivat ryhtyä yrittäjiksi tukiaisten avulla.


      • korko-orja

        Aika moni saa palkkansa ainakin osittain tuesta.Mistä se johtuu ,että moni elinkeino tarvitsee tukea toimiakseen? Rahan pitää ansaita työllä,mutta millä työllä? Miten tai mistä voi säästää ,jos ei ole työtä?

        Vaihdantatalous kyllä toimii aina, ilman tukea,eikä koronkiskojat ja pelimiehetkin joutuvat tekemään jotain konkreettista saadakseen leivän suuhunsa.


    • SinivihreäNainen

      Vanhaan aikaan moni asia oli paremmin. Silloin ei sosiaalipummeja kuten ipulaisia elätetty, vaan he päätyivät usein orjiksi.

      Meidän suku on ollut aina mahtavaa, varmaan vuosituhansien ajan. Ipulaiset ovat taas niin heikkolahjaisia, pitkälti perinnöllisistä syistä, että heidän esivanhempansa ovat varmasti olleet usein orjia, kenties juuri meidän suvun omistuksessa.

      Silloin on varmasti ruoska paukannut. Sillä esivanhempani varmasti teidät kurissa piti. Ehkäpä sai jopa jotain hyviä tapoja sukuunne iskostettua, jotka ovat tietysti jo nyt teiltä kadonneet.

      Ehkäpä palaamme vanhoihin hyviin aikoihin kunhan taloudet Euroopassa vähän romahtavat liian anteliaiden sosiaalitukien vuoksi. Olen monesti kertonut, että meidän kartanoon kyllä palkataan ipulaisia ruokapalkalla. Työtahdista huolehtii tietysti kello ja viime kädessä ruoska. Oppivathan vanhukset taas paikkansa.

      • sensanoit

        Juuri tällaiseen hulluuteen johtavat tukiaiset ja kerjääminen. Näitä sekopäitä syntyy aina vaan lisää jotka katsovat velvollisuudekseen orjuuttaa ja ruoskia köyhempiä sen jälkeen kun ovat ryöstäneet niiltä kaiken. Tämä on nykypäivää ja siihen pitää puuttua . Vitsit ovat tulleet todeksi ja on palattu keskiaikaan käyttäytymisessä.
        Ihmisten pitää jo käsittää mikä piru yhteiskunnissa hilluu.Sietämätön ahneus on seurausta talous ja rahapolitiikasta joka toimii täysin rikkaiden eduksi. Tämä on äänestäjien oma syy jonka ne joutuvat kalliisti maksamaan. Korruptoituneet bpuolueet vain kahmivat almuja demokratian raunioilla.


    • Heikki_Pulkkinen

      Itsenäisyyspuolue etsii syyllisiä ja epäkohtia, mutta ei tuo vaihtoehtoja enemmän esille. Valtaapitäviä haukutaan, usein varsin terävästi ja monesti kenties aivan oikein, mutta paremmin pitäisi tuoda omaa persoonaa esille. IPU:n nykyinen sukupolvi hakee perinteisen vasemmiston tavoin epäkohtia hyvin kaukaa, sekä etsii syyllisiä erilaisten salaliittoteorioiden perusteella.

      Elikkä, jos hallitus on huono ja päätökset huonoja, pankkiirit epärehellisiä sekä muut puolueet täysin kelvottomia, niin mikä tekee IPU:sta paremman?

      Puolue kaipaa oman identiteettinsä rakentamista. Etäisillä, hajanaisilla ja epämääräisillä maailman vikojen vaikertamisella, puhumattakaan syyllisten etsimisestä sameista vesistä, ei kauaksi marginaalista karata.

      • valta-kansalle

        Mihin ihmeeseen perustuu väite ,ettei itsenäisyyspuolue tuo vaihtoehtoja esille ? Esim. Yksi tärkein työkalu talouden toimivuuden ylläpitäjänä on oma raha.Täysin kiistaton asia. Se ei ole IPU:n vika ,ettei asiaa käsitellä asianmukaisella painoarvolla.

        Salaliittoteoriat on paskaa ja lähes samaa luokkaa on höpinät jostain identiteetistä ja poliittisista ideologioista ääri sitä tätä ja tuota.

        Ainoa asia mikä on tärkeää on Suomen , suomalaisten hyvinvointi ja kansallinen etu. Tässä meidän ei tarvitse poiketa juurikaan muiden maiden linjasta. Ratkaisut ongelmiin ovat hyvin teknisiä ,joskin ne valitettavasti sotketaan poliittisilla päätöksillä järjenvastaisiksi.

        Historiaa on syytä opiskella kun sitä kiistatonta ja tutkittua tietoa on saatavissa. Muutoin emme voi tehdä tulevaisuuden kannalta järkeviä päätöksiä vaan olemme aina ongelmissa ,kun ei korjata varsinaista vikaa. Käytetään lääkkeitä joiden tiedetään toimivan.

        Itsenäisyyspuolue ei ole Suomen ongelma ,vaan osa ratkakaisua. Henkilökohtaisesti minulle on aivan sama kuka tai mikä puolue korjaa varsinaiset viat ,kunhan ne vain korjataan. Eihän tässä muuten ole mitään järkeä,että samoja asioita jauhetaan ehkä uusilla työryhmillä uudelleen ja uudelleen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2260
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1801
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1581
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1303
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1296
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1111
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1052
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1012
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      733
    Aihe