Kela pohtii ilmiantolomaketta

Tarkaile_mamuja

"Kela on alkanut selvittää, tulisiko senkin laittaa verkkosivuilleen ilmiantolomake. Verohallinnossa sellainen pääsi heti suureen suosioon.

Kansalaiset ovat syttyneet laittamaan verohallintoon vihjeitä veronkierrosta jopa 200 kappaleen viikkovauhdilla, kun sen voi nyt tehdä nimettömästi.

Kelan hallinto-osaston lakimies Anitta Holappa sanoo, että vaikka Kela on aina saanut vastaavia vinkkejä sekä virkailijoille soitettuna että kirjeitse Kelan toimipisteisiin, myös uusi kanava kiinnostaisi.

– Tutkimme asian huolella.

Viime vuonna mahdollisia tukien väärinkäytöksiä selvitettiin Kelassa 2 243 tapausta. Niistä poliisitutkintaan meni 1 550".

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kelakin-harkitsee-jo-ilmiantolomaketta-verkkoon/2078532

Huomattava määrä väärinkäytöksistä tulee ilmi viranomaisyhteistyön, kuten verohallinnolta saatujen tietojen kautta.

Sakkotuomioita etuuspetoksista ropisi viime vuonna sadoille suomalaisille.

Osa sai ehdollista vankeutta.

Valtaosassa tapauksista kyse oli tulojen salaamisesta etuuksia, varsinkin työttömyyskorvausta tai asumistukea haettaessa.

Kolmantena ovat opintotukihuijaukset: tukea nostetaan, vaikka opinnot ovat keskeytyneet.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KenelläOnMenetettävää

      Kamalia ideoita eikä yhtään mietitä seurauksia. Pitääkö kansalaisen leikkiä jotain salapoliisia? Kuka suojelee ettei tule turpaan tai lähde henki?
      Ja eikö noi viranomaiset muka voi tehdä ihan itekseen työtään, kuten poliisit yms...
      Jättäkää nyt kansalaiset rauhaan. Kuka tahtoo kuolla jonkun köyhän tukien vuoksi?

    • MoraaliVarjelkoon

      Hulluja ideoita. Seuraukset voivat olla ilmiantavan kansalaisen hengenlähtö.
      Koittakaa nyt vaan ihan ite siellä KELA.ssa tehdä duuninne....
      Viranomaiset ovat sitä varten. Ei kansalaisten kuulu kyylätä ja kytätä toisiaan.

      • UuttaJaIhanaa

        Nyt halutaan musulityylin kostokulttuuri Suomeenkin. Se on parempaa kuin tämä meidän vanhanaikainen ja huono suomalainen kulttuuri - vaikka keksitty juttuhan koko Suomi on, ja siis joutaa mennäkin.


    • Naapurin_Akka

      Pummi kuriin !

    • skfnd

      Hyvä juttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe