rahaa luodaan tyhjästä.

miksieitoimita

misistä luulee rahan tulevan valtion painokoneista. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä vain kolme prosenttia esimerkiksi Ison-Britannian rahasta on valtion luomaa. Loppuosasta vastaavat pankit.
Kuinka pankki sitten luo rahaa? Suoraan sanottuna: tyhjästä. Rahaa syntyy aina, kun pankki myöntää lainaa.
Ihmiset kuvittelevat, että ottaessaan lainaa he saavat pankista rahaa, jonka joku muu on sinne tallettanut. Näin asia ei ole. Pankki tekee lainaa myöntäessään eräänlaisen taikatempun: Laina luodaan avaamalla kaksi tiliä, käyttötili ja lainatili. Lainatessaan 10 000 euroa asiakas saa käyttötililleen 10 000 euroa, jolla hän voi tehdä mitä tahtoo. Lainatilille merkitään myös kymppitonni. Tämän asiakas on nyt velkaa pankille.
Kun nämä kaksi tiliä lasketaan yhteen, tulokseksi saadaan nolla. Asiakas näennäisesti omistaa toisen tilin saldon ja on toisen velkaa pankille. Jos hän sattuisi peruuttamaan sopimuksen ja maksamaan lainan takaisin, jäljelle ei jäisi yhtään rahaa. Tulos on siis todellakin pyöreä nolla.
Yllä kuvatussa tapahtumassa käteinen ei vaihda omistajaa missään vaiheessa. Kyseessä on pelkkä tilinpidollinen temppu.
Pankki alkaa veloittaa korkoa siitä, että on luonut lainaamansa rahan. Rahan, jota ei käytännössä ole olemassa, vaikka se rahalta tuntuikin, koska asiakas pystyi kuluttamaan sitä käyttötililtään kuten rahaa ikään. Tämä selventänee, miksi pankit tekevät niin suuria voittoja: ne luovat rahaa tyhjästä ja veloittavat sitten asiakkailtaan korkoa sen käytöstä.

http://www.maailmantalous.net/fi/artikkeli/rahan-luonti-vaatii-vain-pankkiasiakkaan-luottamuksen

Me lainaamme pankilta numeroita tilillemme ja meille se on rahaa,
jota voimme vapaasti käyttää, pankki antaa vain numeroita.

Kun sitten maksamme lainaamme nuo numerot muuttuu pankille
rahaksi jota maksamamme korot lisäävät,

Miksi me emme käyttäisi tätä rahanluontia myös Suomessa,
voimme erota eurosta ja luoda oman rahan,
lainaamme sitä sitten Suomen pankista ja muutamme sen lainakorkojen ja velan maksun kautta oikeaksi rahaksi,
niin voi tehdä jokainen maa, myös Kreikka ja kaikki muutkin.

Tuolla omalla rahalla voimme sitten luoda työpaikkoja ja valtio saa
verotuloja ja me saamme palkan työstä.

1

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pyrstöyskä1221

      Minkähän takia sitten pankkeja menee konkurssiin jos tuo on totta että pankki saa pitää lainaamansa tyhjästä luodut rahat lopulta. Heikkona hetkenä pankinjohtaja voisi lainata sata tuhatta vaimolleen joka maksaisi summan heti takaisin. Tämän kun toistaa tuhat kertaa vuodessa niin ei pitäis pankin kaatua. Miksi kaikki eivät saa lainaa ja Miksi pankit pyytäisivät vakuuksia jos he voittaisivat jokatapauksessa? Ja se että valtion painamaa rahaa on vain 3 prosenttia kaikesta rahasta on varmasti totta. Käteistä kun ei tarvita sen enempää. Aivan paskaa koko juttu. Kyllä valtio käyttäisi tämmöistä pankin rahantekomallia jollei olisi pakko ottaa velkaa ulkomailta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1468
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1419
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      863
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      755
    Aihe