Olen asunut tasan kaksi vuota VVO:n LUMO asunnossa. Heti muutettuani listasin puutteet ja viat huoneistossa ja pyysin korjaamaan ne. Mitään ei tapahtunut! Toistin vaatimukseni useaan otteeseen. Kului reilu vuosi ennen kuin mitään tehtiin. Sittenkin piti vielä käydä nk. asiantuntijan paikalla toteamassa tarvitaanko mitään tehdä ja korjata. Lopulta korjattiin. Vessa sai uuden toimivan valon ja lavuaari uusittiin. Sehän oli halki useaan suuntaan. Myöskin keittiön patterin venttiili uusittiin. Siis reilun vuoden kuluttua asumaan muutettuani. On todella huonoa palvelua!
Samaan otteeseen ilmoitin alueelle johtavan tien huonosta kunnosta. Asfaltti reikiä täynnä ja syvillä montuilla. Kaksi vuotta on kulunut eikä mitään olla tehty asian korjaamiseksi. Isännöitsijä vaan sanoi, ettei routaiseen maahan voida mitään tehdä. Siis onko VVO:n asunnot ikiroudan maahan rakennettuja. Muualla kaupungissa routaa ei ole!
Jouduin vaihtamaan autoni paikkaa, kun joku romuauto valtasi entisen paikkani. Uuden paikan sähkötolppa oli epäkunnossa. Tein 15 kertaa asiasta ilmoituksen isännöitsijälle ennen kuin mitään alkoi tapahtua. Pyysin alennusta ajalta jolloin ei tolppaa toiminut. En saanut vaan minun autoni uhattiin hinata pois alueelta ellen maksa paikan maksua. Tällaista toimintaa siis VVO harjoittaa henkilökuntineen!
Kaikenlaisen tavaran ja pyörien säilyttämine rappukäytävissä on kielletty järjestyssäännöissä. Vaan eipä sitäkään joittenkin tarvitse noudattaa. Jatkuvasti on pyöriä ja muutakin tavaraa toisinaan rappukäytävässä. Eipä puututa siihenkään millään tavoin. Toki talokokouksessa isännöitsijä uhosi, että sellaiset viedään pois koko alueelta, mutta käytännössä ei mitään tehdä.
Sitten myöskin tahallinen roskaaminen on järjestyssäännöissä kielletty. Vaan taas on tyhjä valittaa. Parvekkeilta heitetään alas kaikenlaista roskaa, tupakan tumppeja, rättejä, kaljatölkkejä, jne... Vaikka näistäkin on valitettu isännöitsijälle ja muulle VVO:n henkilökunnalle, niin niihin ei puututa millään tavoin. Huoltoyhtiön miehillehän on turha valittaakaan ja kertoa mistään sillä sieltä saa aina saman vastauksen "ei kuulu meille!" Huoltoyhtiön miehille ei vissiin kuulu muu kuin nurmikon leikkuu.
Siis tällaista on VVO; LUMO talot! Ei järin lumoavaa, vaan päin vastoin näkee miten välinpitämätöntä ollaan asukkaita kohtaan. Sellainen joka uskaltaa puhua puutteista ja asioista leimataan häiriköksi. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Alueella on selkeä pysäköintikielto merkki. Mutta se on ihan yhtä tyhjän kanssa, sillä villi pysäköinti on aivan totaalisesti näkyvissä. Isännöitsijä ja VVO ei puutu siihen millään tavoin. Pelastustietkin on usein tukossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jep VVO taloissa vai mikä LUMO nykyään,talvella jäädyt kesällä paistut,kun ilmanvaihto ei edes pelaa öisin vaikka ulkona olisi kolmekymmentä astetta lämmintä,tähän se säästö vimma on ajanut,täyttyy saada voittoa maksimaalisesti omistajille.