" Puhu Herra, palvelijasi kuulee!"

Herran Kasvojen Edessä.

Olen ollut pari viikkoa Herran kasvojen edessä. Tutkiskellut itseäni ja kysellyt Herralta, olenko tehnyt jotain väärää, ymmärtämättäni? Olen pyytänyt anteeksi, jos niin on ollut. Vilpittömästi olen kokenut olevani Herrani asialla, mutta ymmärrän että uskovakin voi kompuroida, siksi on hyvä tutkiskella itseään ja hiljentyä Herran kasvojen eteen. Monesti huusin Herralleni: - ” Tässä minä olen, puhu Herra palvelijasi kuulee!”
Yleisin kysymykseni näinä päivinä on ollut tämä, että onko oikein että olen täällä keskusteluissa, sillä olenhan ymmärtänyt Herrani viesteistä, että se on ollut tämän hetkinen tehtäväni, mutta olenko heikkona ihmisenä ymmärtänyt ja tulkinnut väärin? Eräänä iltana olin taas tässä keskustelussa Herrani kanssa ja pyysin häntä vastaamaan minulle: - ”... olenhan vain nainen, onko oikein että jaan muille näitä kokemuksiani sinusta Herra?”
Ja sain kuin tiedon sanat joissa Herra vastasi minulle: - ” Ethän ole pappi seurakuntasi keskellä, et opeta kirkoissa. Sinä vain keskustelet niin kuin muutkin, ja tuot sitä minkä minä olen sinulle antanut jaettavaksi, ne ovat sinun henkilökohtaisia kokemuksia yhteydestäsi minuun, todistuksia minusta, Herrastasi. Et siis ole ollut opettaja, vaan kokemuksiesi jakaja, todistaen Herrastasi. Olet ollut avoin kirje, niille jotka ovat halunneet ottaa sen vastaan ja ne jotka sitä ei tahdo ottaa vastaan, pysyköön pois, vai haluavatko he tirkistellä kirjettä johon eivät usko?”
Ensi lauantaista lähtien, 6.7. jään tauolle täältä ja palaan, jos Herra suo. Sillä toimin sen mukaan mitä Herra antaa, ja haluan olla vain sille kuuliainen.
Herran siunausta ja rauhaa teille kaikille, vahvistukaa Herran kuuliaisuuteen.
Aamen.
44263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

  • Herralla on siis todella sanomansa tänäpäivänä, tuon sanansa kautta.
    Kiitos ja Kunnia Herralle!
    Aamen!

    Äänestä

  • ... oli siis oikein hylätä tuo ensimmäinen hakemani kuva ja ottaa se minkä Herra tiedonsanoina antoi ja olla kuuliainen sille ja sinä "siunaten", vahvistit tämän sanoman, tuolla iltaisella tapahtumallasi.

    Äänestä

  • 39. Ja monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen puheen tähden, kun tämä todisti:Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt.

    Äänestä


  • Aamen.

    Äänestä


Kerran olin eräässä seurakunnassa, ja aiheena tuolloin oli kuuliaisuus ja kutsumus. Meidän annettiin lopuksi miettiä, mikä on kutsumuksemme? Olin tuota usein miettinyt ja kysellytkin Herralta, mutta nyt se oli siinä edessäni, mikä on kutsumukseni. Olin aina puhunut Jumalan rakkauden puolesta, niin paljon että eräs työkaverini oli nähnyt unta, että työkeskuksessa jossa silloin olin töissä, olin pitänyt aamunavauksessa puhetta Jumalan rakkaudesta, näille vammaisille ja mielenterveys ongelmaisille. Nauroin ystävälleni, että taidoin olla onnistunut tuon rakkauden sanoman julistamisessa, kun se tuli jo hänen uniinsakin. Sen muistettuani, ymmärsin tuon kutsu tehtäväni ja se on levittää sitä RAKKAUTTA kaikkialle, minkä Jeesukselta Kristukselta olen saanut.

... ei siis aina tarvitse olla pappi tahi olla paljon rahaa jolla toimia Jumalan työssä, vaan voi palvella Herraa aivan täältä katutasolta, köyhänä ja nöyränä, kunhan Jumalan RAKKAUS löytyy sydämestä, se on meille kaikille mahdollista, kunhan vain lähtee uskossa eteenpäin, ottaen noita uskon askeleita, ja voi kuinka ihana on palkkamme, Taivaan kodissa.

Äänestä

Siunausta sisareni Herrassa. Etkö olekkin saanut tuon nimimerkkisi Herralta.

Äänestä
  • Pitää paikkansa, olen saanut nimimerkkini Herralta ja tuon tarinani olen täällä joskus kertonutkin. Herra antoi tuon nimen minulle näkyjen ja sanansa kautta, ensimmäisen kerran kun hän puhui minulle tuosta sormuksesta näyn kautta, tuli täällä eräs uskova sisar joka ei minua tuntenut eikä koskaan nähnyt, hän kertoi nähneensä unen jossa Jeesus antoi minulle kultaisen sormuksen jossa oli neliön muotoisessa kanassa sininen kivi, tuolloin en ollut vielä ketonut näystäni, mutta tämän kuultuani, suu auki hämmästyksestä, vastasin tuolle sisarelle, "yksin armosta" oli hänen nim.merk. ja itse olin silloin opetuslapsi1, Herra vahvisti sanomaansa, tuota näkyä tämän rakkaan sisaren kautta. Tarina on vielä pitempikin ja siihen liittyy myös Ester 3 ja Jesaja 62: 2-3. Siksi en halua nimeäni vaihtaa, sillä olenhan sen Herralta saanut ja tahdon olla sille kuuliainen.
    Ole sisareni Siunattu Jeesuksen Kristuksen nimessä, vahvistakoon sinut Herramme RAKKAUS valtavaan voimaan, Hänessä.
    Aamen.

    Äänestä


  • 341 1. Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta,
    jota elinaikanani olen saanut tuntea.
    Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä.
    Kiitos myöskin raskahista, syksyn synkän hetkistä.
    2. Kiitos, että rukoukset, monet monet kuulit sä.
    Kiitos, että pyynnöt toiset eivät saaneet täyttyä.
    Kiitos, kun mä hädässäni avun saan sun kauttasi.
    Kiitos, että synneistäni vapahtavi Poikasi.
    3. Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä.
    Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä.
    Kiitos sulle taisteluista, rististäkin, Jumalain.
    Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain.
    4. Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti.
    Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti.
    Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen.
    Kaikesta, oi Herra, sulle annan ikikiitoksen!

    Äänestä

En ole lukenut tuota tarinaasi,vaan lukiessani mitä olit kirjoittanut sain siitä sellaisen tuntemuksen. Muutakin siinä koin tehtävästäsi jonka olet saanut Herralta. Ole turvallisella mielellä,älä epäröi äläkä arkaile vaan tuo rohkeasti julki se mitä saat Herralta. Olet hänen käytössään. Nimimerkilläsikin on tietty tarkoitus. Siunausta Sinulle.

Äänestä
  • Kiitos sinulle "kiitosvirsi". Olin juuri kirjoittamassa, että uskova jolla on avoin katse, näkee Jumalan johdatuksen tässä ketjussa, ja siskoni/ veljeni, sinulla se on, koen että olet siskoni? :) Minulle on profetoitu mahtavia asoita eri tahoilta ja eräs niistä liittyy tuohon Esteriin. Joskus kysynkin Herralta, miksi minä ja koin pienoista pelkoa siihen mitä Herra oli tarjoamassa, mutta tänään iloitsen kaikesta siitä mitä Hän eteeni tuo, sillä ei minun tarvitse tehdä omassa voimassani, vaan Herrani voimassa. Koen että olet vahva Jeesuksessa. Sanomasi oli minulle vahvistava, kiitos siitä.

    Äänestä

  • "kiitosvirsi", koen jotenkin vahvaa yhteyttä sinuun, ja miksei, kasvammehan samassa puussa, ja meissä virtaa tuo sama elämän vesi ja Pyhä Henki, voi kuinka tunnen Jeesuksen vahvaa RAKKAUTTA, juuri nyt, tuo yhteys saa sen aikaan.
    Kiitos ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle!

    Äänestä

Olet oikeassa. Se yhteys on Pyhän Hengen yhteys. Olen kyllä veljesi. Lueppa 2.Tim.2. luku.Herra puhuu sen kautta Sinulle.

Äänestä
  • Aamen. Totisesti Herra puhuu sanansa kautta, ihanaa, vahvaa sanaa ja oli kohtia jotka nostivat erinäisiä asioita mieleen ja profetian jonka parisen viikkoa sitten minulle kerrottiin, totisesti Herra puhuu henkilökohtaisella tasolla.
    Kiitos sanan paikasta, yhteys on valtava.

    Äänestä

Toinen kirje Timoteukselle 2
1. Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
2. Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.
3. Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.
4. Ei kukaan, joka sodassa palvelee, sekaannu elatuksen toimiin, sillä hän tahtoo olla mieliksi sille, joka on hänet palkannut.
5. Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti.
6. Peltomiehen, joka vaivaa näkee, tulee ennen muita päästä osalliseksi hedelmistä.
7. Tarkkaa, mitä sanon; Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen.
8. Muista Jeesusta Kristusta, joka on kuolleista herätetty ja on Daavidin siementä minun evankeliumini mukaan,
9. jonka julistamisessa minä kärsin vaivaa, kahleisiin asti, niinkuin pahantekijä; mutta Jumalan sana ei ole kahlehdittu.
10. Siitä syystä minä kärsin kaikki valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat pelastuksen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, ynnä iankaikkisen kirkkauden.
11. Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää;
12. jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät;
13. jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.
14. Muistuta tästä, ja teroita heille Jumalan edessä, etteivät kiistelisi sanoista, mikä ei ole miksikään hyödyksi, vaan niiden turmioksi, jotka kuulevat.
15. Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.
16. Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa,
17. ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus,
18. jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon.
19. Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
20. Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten.
21. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.
22. Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
23. Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja.
24. Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
25. hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
26. ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.

Äänestä

Tuosta luvusta tulet saamaan vielä lisääkin.Jotkut jakeet erityisesti alkavat Sinua puhutella. Et vielä näe kaikkea,mutta jatkossa näet miten Sinua johdatetaan. Siunausta sisareni.

Äänestä
  • Siinä on jo nyt paljon tärkeitä kohtia minulle. Pyhä Henki on niin vahvana, että kyyneleet jo vierivät ilosta. Kiitos että Herra johdatti sinut tänne, ole Siunattu, veljeni.

    Äänestä

  • ... täytyy siis pitää tuo sanan paikka avoinna ja tarkailla avoimin mielin, mitä tapahtuu, tämähän on kuin profetoitaisiin minulle jotain josta itseni tulee ottaa selvää. Aamen.

    Äänestä

Näin me saamme palvella Herraa toisillemme siunaukseksi.1.Piet. 4:10. Palvelkaa toisianne ,kukin sillä armolahjalla,minkä on saanut,Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina. Minua siunasi tuo Sinun nimimerkkisi kun ymmärsin miksi se on Sinulle annettu.Pyydä että Herra kertoisi siitä Sinulle.

Äänestä
  • ... voi kunpa sinä voisit kertoa mitä koit, mutta puhelen Herralle!

    Äänestä

  • sinettisormus1 kirjoitti:

    ... voi kunpa sinä voisit kertoa mitä koit, mutta puhelen Herralle!

    Aamen.

    Äänestä


Saat suuremman siunauksen kaikesta minkä saat suoraan Herralta. Voin kyllä myöhemmin kertoa siitä,mutta en mielelläni tässä jossa se on kaikkien nähtävillä.

Äänestä
  • Kiitos, Herra puhuu kun on aika, ja paljon jo tuosta sormuksesta tiedän, mutta ihminen on malttamaton, Herra jo keväällä muistutti minua tuosta nimimrkistäni ja varmasti Hän tulee siitä puhumaa lisää, mutta sinä vahvistit näitä näkyjä ja asioita, niin moni on minulle sanonut; että luuletko olevasi jotain ...? ... Tuollainen nimimerkki ....? Mutta itse tiedän totuuden siitä ja Herrani, nöyrä tahdon olla Herrani kasvojen edessä, Hänen ihanassa RAKKAUDESSAAN! Kiitos vielä, että kerroit sen, että koit siunauksena tuon sormukseni ja minä koin yhtä aikaa kuinka Herra vuodatti Pyhää Henkeään ja Rakkauttaan tämän yhteyden ylle.

    Äänestä

Itse koin myös siunauksena keskustelumme.Varmasti koet vastustusta joidenkin taholta,jotka eivät voi iloita siitä että olet Jumalan käytössä,mutta olet myös joutunut omat ahjosi käymään lävitse jossa Sinua on puhdistettu.Vanhurskaan polku on kuin aamurusko joka kirkastuu kirkastumistaan aina täyteen sydänpäivään asti.Myös silloinkin kun meitä kuljetetaan pimeissä laaksoissa.Hänen tiensä on niin paljon korkeammat kuin taivas on maata.Pelastus tulee häneltä joka valtaistuimella istuu ja Karitsalta.Ylistys ,kiitos ja kunnia meidän Herrallemme ja Vapahtajallemme Jeesukselle Kristukselle.Amen tule Herra Jeesus.

Äänestä
  • Kiitos samoin, tunsin valtavaa Pyhän Hengen kosketusta, kun tulit tänne ketjuun. Tunnut niin tutulle, mutta ehkä se johtuu vain tästä yhteydestä, ja koen sinut todella vahvaksi Herran palvelijaksi. Todella olen kulkenut oman ahjoni ja uskon kasteen jälkeen olen monesta maallisesta luopunut, enkä niitä takaisin halua, niihin on tullut suoranainen inho, mutta sehän vain kertoo siitä, että Jeesus asuu sydämessä. Totisesti, Tule Herra Jeesus!

    Äänestä

  • sinet kirjoitti:

    Kiitos samoin, tunsin valtavaa Pyhän Hengen kosketusta, kun tulit tänne ketjuun. Tunnut niin tutulle, mutta ehkä se johtuu vain tästä yhteydestä, ja koen sinut todella vahvaksi Herran palvelijaksi. Todella olen kulkenut oman ahjoni ja uskon kasteen jälkeen olen monesta maallisesta luopunut, enkä niitä takaisin halua, niihin on tullut suoranainen inho, mutta sehän vain kertoo siitä, että Jeesus asuu sydämessä. Totisesti, Tule Herra Jeesus!

    ... jäipä nim.merk. vailinaiseksi, kirjoitin liian nopeasti .... :)

    Äänestä

  • Koen, että Herralla on nyt jokin vahva johdatus meneillään. Hän on tänään puhunut vahvasti uskon sisarien ja veljien kautta. Kiitos Herra siitä, pian käyn levolle ja sinun läsnäoloosi.

    Äänestä

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.Lepää Herrassa.

Äänestä
  • Kuin myös, rakas veljeni, käykäämme Herran läsnäoloon ja lepoon Hänessä. Kun käyn levolle ja painan pääni tyynylle, kuvittelen ja sanonkin Herralle, että olen laskenut itseni Herrani syliin ja siinä on rauhaisa levätä ja puhella hänelle, rakkaudella. Siunattua ja levollista yötä veljeni, kuin myös teille muille. Levätään Herrassa ja lasketaan rukouksemme Herralle, Jeesukselle Kristukselle, kiitoksella!
    Aamen.

    Äänestä

Hyvää ja Siunattua Kesää Teille Kaikille! Nyt jään n. kuukauden tauolle .... ja palaan, jos Herra suo.

Äänestä
  • Tämä Herran sana nousi vahvasti mieleeni, kuin tiedonsanoina, kuin Herra haluaisi sen vielä teille tänään jakaa:

    JESAJA 55
    1. Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei
    ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.
    2. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä.
    3. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.
    4. Katso, hänet minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi.
    5. Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut.
    6. Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.
    7. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
    8. Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
    9. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.
    10. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän,
    11. niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
    12. Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä.
    13. Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; ja se tulee Herran kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä.

    Äänestä

Siunaus:

Herran siunaus

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille
ja olkoon teille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne
ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Äänestä
  • Herra siunatkoon sinua ja perhettäsi lomalla ja loman jälkeen.
    Mun ota käten Herra ja taluta,
    niin, että pääsen kerran mä kotia....
    Voisitko tehdä Jesaja 55 oman aloittensa.
    Näin koen.

    Äänestä

  • Siunaten kirjoitti:

    Herra siunatkoon sinua ja perhettäsi lomalla ja loman jälkeen.
    Mun ota käten Herra ja taluta,
    niin, että pääsen kerran mä kotia....
    Voisitko tehdä Jesaja 55 oman aloittensa.
    Näin koen.

    Siunausta myös sinulle ja perheellesi. Ja ... laitetaan tuo Jesaja 55 omaksi aloitukseksi, se on kyllä niin hyvää sanaa, meille kaikille.

    Äänestä

Nousi mieleeni tämä viestiketju,ja tästä 2Tim.2:19. En tiedä onko tämä se iso sinetti,joka laskeutui maahan siinä eräässä näyssä.

Äänestä
  • On todella ihana ketju luettavaksi koska vain.

    Äänestä

  • Amenta päälle.

    Äänestä

Yhtä asiaa tässä olen viimeaikoina miettinyt ja sanonut ääneenkin, näistä minun profetaalisita näystäni, ne ovat toisenlailla profetaalisia. Herra näyttää näkynsä ja sitten alkaa eritavoin avaamaan sitä, myös sanansa kautta, mutta ne tulevat aihe alueittain, ohjaten ja opettaen, niitä asioita joita meiltä on jäänyt unholaan tai edes emme niistä tienneet. Niitä asioita joita hän eläessään opetti. Nyt hän tuo niitä "teemoittain " eteemme: Kiitos ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sinettisormus1 kirjoitti:

Herran Kasvojen Edessä.

Olen ollut pari viikkoa Herran kasvojen edessä. Tutkiskellut itseäni ja kysellyt Herralta, olenko tehnyt jotain väärää, ymmärtämättäni? Olen pyytänyt anteeksi, jos niin on ollut. Vilpittömästi olen kokenut olevani Herrani asialla, mutta ymmärrän että uskovakin voi kompuroida, siksi on hyvä tutkiskella itseään ja hiljentyä Herran kasvojen eteen. Monesti huusin Herralleni: - ” Tässä minä olen, puhu Herra palvelijasi kuulee!”
Yleisin kysymykseni näinä päivinä on ollut tämä, että onko oikein että olen täällä keskusteluissa, sillä olenhan ymmärtänyt Herrani viesteistä, että se on ollut tämän hetkinen tehtäväni, mutta olenko heikkona ihmisenä ymmärtänyt ja tulkinnut väärin? Eräänä iltana olin taas tässä keskustelussa Herrani kanssa ja pyysin häntä vastaamaan minulle: - ”... olenhan vain nainen, onko oikein että jaan muille näitä kokemuksiani sinusta Herra?”
Ja sain kuin tiedon sanat joissa Herra vastasi minulle: - ” Ethän ole pappi seurakuntasi keskellä, et opeta kirkoissa. Sinä vain keskustelet niin kuin muutkin, ja tuot sitä minkä minä olen sinulle antanut jaettavaksi, ne ovat sinun henkilökohtaisia kokemuksia yhteydestäsi minuun, todistuksia minusta, Herrastasi. Et siis ole ollut opettaja, vaan kokemuksiesi jakaja, todistaen Herrastasi. Olet ollut avoin kirje, niille jotka ovat halunneet ottaa sen vastaan ja ne jotka sitä ei tahdo ottaa vastaan, pysyköön pois, vai haluavatko he tirkistellä kirjettä johon eivät usko?”
Ensi lauantaista lähtien, 6.7. jään tauolle täältä ja palaan, jos Herra suo. Sillä toimin sen mukaan mitä Herra antaa, ja haluan olla vain sille kuuliainen.
Herran siunausta ja rauhaa teille kaikille, vahvistukaa Herran kuuliaisuuteen.
Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu