JUHANI P.

Juhani P. Kirjoitit näin tuohon toiseen viestiketjuun erottamisesta:

"Kaiken takana vaikuttimena on rakkaus tätä henkilöä kohtaan. Hänellä on valinnan vapaus, jos hän ei halua mukautua Raamatun normeihin, niin hänellä on oikeus elää toisellaista elämää. Toisaalta Raamatussa on annettu seurakunnalle velvollisuus erottaa tällainen henkilö keskuudesta. 1 Kor. 5:11.

Toivotaan, että hän tuhlaajapojan tavoin tulee järkiinsä ja palaa takaisin ja Jumala antaa hänelle anteeksi. Sillä hän ei ole rikkonut meitä vastaan, vaan Raamatun periaateita.."

Haluaisin ihan uteliaisuudesta kysyä, että mitä olet mieltä sellaisista henkilöistä, jotka ovat menneet kasteelle esim. 10-vuotiaana. Sitten he ehkä muutaman vuoden päästä huomaavat, että tulipa tehtyä turhan hätäinen päätös. Heidät erotetaan, ja samalla on edessä ero mahdollisesti perheestä ja suvusta ystävien lisäksi. Eikö tuo ole epäoikeudenmukaista, vaikka Jehovan todistajaksi tuleminen onko vapaaehtoista? 10-vuotias ei ole mielestäni vielä kypsä tekemään tuollaisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat koko loppuelämään.

Tai entäs jos liittyminen todistajiin on tapahtunut painostuksen alaisena?
191095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Saanen sanoa välissä oman mielipiteeni asiasta, vaikka kysyitkin sitä Juhani P:ltä.

Toivottavasti kukaan JT-vanhempi ei anna lapsensa mennä 10-vuotiaana kasteelle. Harva ihminen, jos kukaan, siinä iässä vielä tietää, haluaako elää Raamatun ohjeiden mukaan lopun elämäänsä. Oma mielipiteeni tänä päivänä onkin se, että parempi olisi seurata Jeesuksen esimerkkiä tässäkin asiassa niin, että menisi kasteelle vasta 30-vuotiaana. Noh, tämä nyt olikin vain mielipide toisten joukossa, ei mikään fakta. Itse kävin kasteella 26-vuotiaana, enkä ole jo yli 20 vuotta todistajana ollessani päivääkään katunut sitä päätöstäni.

Joka tapauksessa elämme viimeisiä päiviä, joka tarkoittaa juuri sitä mitä 2.Tim. 3:1-4 sanookin:
"Mutta tiedä tämä, että viimeisinä päivinä tulee olemaan kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä. Sillä ihmiset tulevat olemaan itserakkaita, rahaa rakastavia, suuriluuloisia, pöyhkeitä, rienaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, uskottomia, vailla luonnollista kiintymystä, haluttomia mihinkään sopimukseen, panettelijoita, vailla itsehillintää, raivoisia, vailla hyvyyden rakkautta, kavaltajia uppiniskaisia, ylpeydestä pöhistyneitä, nautintoja ennemmin kuin Jumalaa rakastavia; heillä on jumalisen antaumuksen muoto, mutta he osoittautuvat pettymykseksi sen voimaan nähden; ja näistä käänny pois."

Äänestä
  • Itseäni ruvettiin painostamaan ylä-aste ikäisestä lähtien ja tunnen monta jotka kävivät siinä vaiheessa kasteella. Kun veljet huomasivat uskoni lopahtaneen painostus nousi "Koskas sinä meinaat mennä kasteelle? Olet jo siinä iässä.".

    Poikien on käytännössä pakko mennä kasteelle ennen armeijaikää, muuten joutuu valitsemaan vankilan tai erottamisen välillä.

    Äänestä

  • Todella monet menevät kasteelle teini-iässä, ja katuvat sitä sitten myöhemmin. Elimme sitten viimeisiä päiviä tai emme.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Todella monet menevät kasteelle teini-iässä, ja katuvat sitä sitten myöhemmin. Elimme sitten viimeisiä päiviä tai emme.

    vastausta 10 vuotiaan eroamisen seurauksiin.
    Todistajat taitavat rakastaa lastaan samalla periaatteella kun vitsavertauksessa puhutaan.
    Erottaminen ja puhumattomuus on sitä vitsan käyttämistä tavoitteena lapsen kuriin saaminen ja vanhempiaan totteleminen.

    Jos nyt joku henkeytetty todistaja meille tietämättömille selvittäisi sen kurituksen kestonkin.

    Onko se ihan hautaan asti.
    Haudalla vielä käydään rakastamassa erotettua ja raamatunlauseita viskotaan perään.
    Ei ole siitä enää kuolleelle apua.
    Todistaja kuitenkin teki velvollisuutensa määräysten mukaan. Kuinka johdettavia ihmiset voivat olla.
    Voiko joku kertoa mistä tässä oikein on kysymys?

    Äänestä

  • Pohjimmiltaan kyse ei ole haluaako elää Raamatun ohjeiden mukaan, vaan pikemminkin kyse on siitä haluaako elää JÄRJESTÖN ohjeiden (lue: vaatimusten) mukaan, ja se onkin jo ihan toinen asia.

    -Corrector-

    Äänestä

  • odottavat monet kirjoitti:

    vastausta 10 vuotiaan eroamisen seurauksiin.
    Todistajat taitavat rakastaa lastaan samalla periaatteella kun vitsavertauksessa puhutaan.
    Erottaminen ja puhumattomuus on sitä vitsan käyttämistä tavoitteena lapsen kuriin saaminen ja vanhempiaan totteleminen.

    Jos nyt joku henkeytetty todistaja meille tietämättömille selvittäisi sen kurituksen kestonkin.

    Onko se ihan hautaan asti.
    Haudalla vielä käydään rakastamassa erotettua ja raamatunlauseita viskotaan perään.
    Ei ole siitä enää kuolleelle apua.
    Todistaja kuitenkin teki velvollisuutensa määräysten mukaan. Kuinka johdettavia ihmiset voivat olla.
    Voiko joku kertoa mistä tässä oikein on kysymys?

    Vastaan vain omasta puolestani, koska en tunne sellaisia JT:ia, jotka erotettua lastaan kohtelisivat niin, miten täällä annetaan ymmärtää. Oma lapseni on erotettu, mutta en ole vieläkään ymmärtänyt erottamista toimenpiteeksi, joka katkaisisi äidin ja lapsen välit. Ja jokainen ystävä, jonka kanssa olen asiasta keskustellut, on kanssani samaa mieltä. Tilanteita on tietenkin yhtä monenlaisia kuin on ihmisiäkin, ja uskon ja toivon että jokainen vanhempi toimii siten, minkä näkee olevan paras menettelytapa oman lapsensa suhteen. Aikuiseksi kasvaneita erotettuja lapsiakin on monenlaisia ja jos heistä on tullut uskomme vastustajia, on tilanne jo toinen.

    Äänestä

  • Corre kirjoitti:

    Pohjimmiltaan kyse ei ole haluaako elää Raamatun ohjeiden mukaan, vaan pikemminkin kyse on siitä haluaako elää JÄRJESTÖN ohjeiden (lue: vaatimusten) mukaan, ja se onkin jo ihan toinen asia.

    -Corrector-

    Mikä sinua estää raamatun ohjeiden mukaan elämisen ja olemalla samalla jehovan todistaja?

    siihen et ole koskaan vastannut arvon correseni.

    järjestö ei ole minun mielestäni täydellinen mutta se on raamatunosoittama "orja" ja sen ruuan voi syödä valikoiden ei sitä tule sokeasti kuunella eikä sitä pidä palvoa. Raamattu on aina minulle ja pitäisi olla kaikille se niin sanottu "hengellisyyden KKO" josta voi katso miten asia viimekädessä on. tarkoitan tässä lähinnä muuttunutta veri-oppia. Itse uskon että verta ei tule syödä missään muodossa. Tässä mielestäni orja ei ole ollut uskollinen "vähässä"

    Äänestä

  • geeza kirjoitti:

    Niin, minähän en mikään jeppu ole! Tarkoitit varmaankin, että "mikä estää raamatun ohjeiden mukaan elämisen ja olemalla samalla jehovan todistaja?" jehovat joutuvat nielemään totuuna Vartiotorniseuran tämänhetkiset opit Jumalalta tulevana totuutena vaikka opit olisivat kuinka hanurista tahansa. Ja kun opit muutuvat niin taas ne ovat 'ainut oikea totuus'. Eikö ole irvokasta?!! Vartiotorniseura vaatii ehdotonta kuuliaisuutta järjestölle - näin ainakin vaadittiin kastepuheessa 80-luvulla. Huomaa ero siihen, että Raamatun mukaan meidän tulee olla uskollisia Jumalalle ja olla Kristuksen seuraajia - ei siis järjestön seuraajia.

    Ei ole Raamatun osoittama orja, paitsi 'paha orja', nimittäin Vartiotorniseura on mennyt toistuvasti 'yli kirjoitusten' Raamatun kielloista huolimatta. Ja mitä tulee tuohon 'syömiseen valikoidusti', niin siinähän sinä todellisuudessa osoitat sen että kyse ei ole Jumalan valitsemasta 'hyvästä orjasta'.

    Niin pitäisi ollakin, mutta Vartiotoniseura on ikävä kyllä valmis muuttamaan sanojen ja käsitteiden merkityksiä jotta Raamatun opit saataisiin paremmin tukemaan Vartiotorniseuran oppeja.

    Eipä putoa minultakaan veriruoka kurkusta alas. Mutta mitä tulee veren käyttöön, niin oletko tiennyt että jeput ovat perustelleet veren karttamissääntöä sillä Raamatunpaikalla, jonka mukaan veri piti LASKEA MAAHAN? Sieltäkö jeput niitä fraktioita nykyään noukkivat? vai onko opit tuossakin asiassa muuttuneet?

    >>"Mikä estää raamatun ohjeiden mukaan elämisen ja olemalla samalla jehovan todistaja?"

    No ei oikeastaan mikään. Minä yritän toimia niin. Tosin saan aina silloin tällöin "turpaan" uskonveljiltäni. ;)

    >>jehovat joutuvat nielemään totuuna Vartiotorniseuran tämänhetkiset opit Jumalalta tulevana totuutena vaikka opit olisivat kuinka hanurista tahansa. Ja kun opit muutuvat niin taas ne ovat 'ainut oikea totuus'. Eikö ole irvokasta?!!

    On irvokasta. Annetaan ymmärtää, että "ota koko paketti" tai älä mitään. Onneksi ihminen voi käyttää sitä harmaata massaa, mikä sijaitsee tukan alla luun suojassa. En suostu nielaisemaan muuta kuin raamatun totuuden. Useimmissa tapauksissa se toki on sama kuin Vartiotorniseuran totuus, mutta ei läheskään aina.

    >>Vartiotorniseura vaatii ehdotonta kuuliaisuutta järjestölle - näin ainakin vaadittiin kastepuheessa 80-luvulla. Huomaa ero siihen, että Raamatun mukaan meidän tulee olla uskollisia Jumalalle ja olla Kristuksen seuraajia - ei siis järjestön seuraajia.

    Kun olen viimeksi kuunnellut kastapuheita, niissä on painotus ollut kyllä se, että emme ole vihkiytyneet millekään JÄRJESTÖLLE tai TYÖLLE vaan JEHOVALLE.

    >>Vartiotorniseura on mennyt toistuvasti 'yli kirjoitusten' Raamatun kielloista huolimatta.

    No tuo on valitettavasti totta.

    >>Vartiotoniseura on ikävä kyllä valmis muuttamaan sanojen ja käsitteiden merkityksiä jotta Raamatun opit saataisiin paremmin tukemaan Vartiotorniseuran oppeja.

    Kyllä, kun veri pilkotaan riittävän pieniin osiin, se ei ole enää verta. ;) Vastaavasti, kun haureus pilkotaan riittävän pieniin osiin, se ei ole enää haureutta. (?) Niinkö? ;)

    >>Eipä putoa minultakaan veriruoka kurkusta alas.

    Sama täällä, ei tule mieleenkään tuollainen.

    >>Mutta mitä tulee veren käyttöön, niin oletko tiennyt että jeput ovat perustelleet veren karttamissääntöä sillä Raamatunpaikalla, jonka mukaan veri piti LASKEA MAAHAN? Sieltäkö jeput niitä fraktioita nykyään noukkivat? vai onko opit tuossakin asiassa muuttuneet?

    Tarkasti ottaen terveyskeskuksen laboratorioissakin verikokeen jälkeen KAIKKI tuo veri pitäisi kaataa maahan. ;) Näin on, jos saivartelemaan aletaan.

    Äänestä

ole aina niinkään ollut iästä kiinni, samalla tavalla on erotettu myös myöhemmin kasteelle menneitä.
Vaikka helposti toki sanotaan, että johtui siitä, että meni niin nuorena kasteelle.
Mutta kun ajatellaan sitä, että se joka menee kasteelle esim. 18 vuotiaana, on elänyt nuhteettomana läpi nuoruusvuosien.
Joten olisi aivan hyvin voinut mennä sen puolesta kasteelle vaikka 12v.

Kasteelle aikovien kypsyysastetta kuitenkin punnitaan huolellisesti ja mielummin viivytellään kasteelle menoa.
Tosin en tiedä ketään 10v kasteelle menneitä.
Parempi odotella kasteelle menon kanssa kuin kiirehtiä, se on kuitenkin henkilön ja hänen perheensä asia.

Ketään ei painosteta koskaan menemään kasteelle, kyse on henkilökohtaisesta vihkiytymisestä Jumalan palvelijaksi. Joten on tärkeää, että myös päätös on myös täysin oma.

Äänestä
  • Äläkä venkoile asian vierestä.

    Äänestä

  • tsadam kirjoitti:

    Äläkä venkoile asian vierestä.

    Kyse oli 10v kasteelle menneistä.
    "Tosin en tiedä ketään 10v kasteelle menneitä."

    Äänestä

"Heidät erotetaan, ja samalla on edessä ero mahdollisesti perheestä ja suvusta ystävien lisäksi."

Tähän väliin on pakko kommentoida. "Jos kotona asuva alaikäinen lapsi erotetaan, kristityt vanhemmat ovat edelleen vastuussa hänen kasvattamisestaan. Vartiotornissa 15.11.1988 sanottiin sivulla 20 seuraavaa: "Samoin kuin he edelleenkin antavat hänelle ravinnon, vaatteet ja suojan, heidän on tarpeellista opettaa ja kurittaa häntä Jumalan sanan mukaisesti."

"10-vuotias ei ole mielestäni vielä kypsä tekemään tuollaisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat koko loppuelämään."

Todella harvoin noin nuoret yleensä kasteelle menevät, mutta jotkut ovat niin tehneet. Kokonaan eri asia on sitten, ovatko he valmiita ottamaan tuon askeleen, mutta se ei ole meidän ulkopuolisten päätettävissä oleva asia.

"Tai entäs jos liittyminen todistajiin on tapahtunut painostuksen alaisena?"

Suoraan sanottuna en ole tätä näkökantaa ikinä ymmärtänyt. Millä tavalla joku voisi liittyä painostuksen alaisena kun kyse on täysin vapaaehtoisesta valinnasta? Olen tuota aikaisemminkin kysynyt, mutta vastausta en ole ikinä saanut.

Toisinaan tulee mieleen, että joillakin menee tuo kannustus ja painostus sekaisin.

Äänestä
  • Niin, siis tarkoitin sitä, että jos joku menee hyvinkin nuorena (sanotaan nyt sitten jopa vaikka 10, tiedän kyllä pari tapausta) kasteelle ja hänet erotetaan myöhemmin (tarkoitin lähinnä jo täysi-ikäisenä).
    Ja aika silmät kiinni olet elänyt, jos et painostusta ole huomannut. Monienkin vanhemmat painostavat lapsiaan kasteelle ja kentälle aivan liiallisesti. Minusta se ei ole kannustusta, jos käsketään kasteelle ennenkuin harmagedon tulee, tai ei anneta viikkorahaa jos ei ole käynyt kentällä sillä viikolla, taikka sanotaan, että jos asut kattoni alla niin sinun on käytävä kokouksissa ja mentävä kasteelle.
    Lapsi taikka nuori on vielä vaikutuksille hyvin altis, ja jos hän sitten ottaa sen askeleen että menee kasteelle, niin eikö mielestäsi ole epäoikeudenmukaista, jos häntä kartetaan kun aikuisena tai aikuisuuden kynnyksellä eroaa?

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Niin, siis tarkoitin sitä, että jos joku menee hyvinkin nuorena (sanotaan nyt sitten jopa vaikka 10, tiedän kyllä pari tapausta) kasteelle ja hänet erotetaan myöhemmin (tarkoitin lähinnä jo täysi-ikäisenä).

    ei ole esiintynyt, mutta tiedän monia tapauksia joissa on jarruteltu nuoren kasteelle menoa.

    Ei ikä välttämättä ratkaise tässä asissa vaan se onko kypsä, saattaa olla, että varsinkin sivulliset reakoivat jos joku erotetaan aikuis iässä ja kuulevat hänen menneen kasteelle suhteellisen nuorena. Analyysinä on turhankin helposti "meni liian nuoren kasteelle".
    Tämä asia pitää arvioida ennen kasteelle menoa ja jos henkilö on arvioitu kypsäksi tekemään kastepäätös, niin toki häneltä edellytetään siihen kuuluvaa vastuuta, ei häntä päästetä kasteelle jos tätä epäillään. Jos nuori on vasta 10 v, niin tämä pitää ottaa erityisesti huomioon, ennenkuin päästetään kasteelle.

    Kyse on aina nuoren kypsyys asteesta asian suhteen.
    Tätä seikkaa on painotettu nykyään yhteiskunassa, varsinkin kun hohouspäätöksissä on kysytty lapsen mielipidettä, niin kypsyys aste on ollut erittäin olennainen tekijä päätöstä tehtäessä.

    Sama asia on kasteelle menossa, pitää arvioida kypsyyttä tässä tärkeässä asiassa, se on tietysti sitä helpompaa mitä enenmmän ikää on. Itse kuulin muutama erotetun kohdalla syyksi sen, että olivat liian nuoria menneessään kasteelle.
    Mutta tästä en enään itse ole kaikissa tapauksissa niin vakuuttunut, kun olen iän tuoman kokemuksen myötä tarkastellut asioita. Niin nuorempana kasteelle menneitä ei ole jouduttu erottamaan sen useammin kuin vanhempana menneitä.

    Kuten sanottua, vaikka nuori ei menisikään kasteelle kuin esim. 20 v, niin hän elää kuitenkin Raamatun mukaista elämää siihen asti. Joku toinen voi alkaa elämään moraalitonta elämää, kävi kasteella tai ei. Joten kasteiällä ei tunnu olevan niin suurta merkitystä kuin yleensä kuvitellaan.

    Olen kuitenkin sitä mieltä, että epäkypsää nuorta ei tule päästää kasteelle missään tapauksessa, vaikka hän säilyttäisikin uskonsa. Niin hän joutuu ottamaan uskon kysmyksiin kantaa oltuaan jo kastettuna ehkä vuosia, koska ei ole ollut riittävät kypsä päättämään asiasta kateelle meno aikaan.

    Aika harvoin erotetut itse kertovat menneensä kasteelle liian nuorena, tai eron johtuneen siitä.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Niin, siis tarkoitin sitä, että jos joku menee hyvinkin nuorena (sanotaan nyt sitten jopa vaikka 10, tiedän kyllä pari tapausta) kasteelle ja hänet erotetaan myöhemmin (tarkoitin lähinnä jo täysi-ikäisenä).
    Ja aika silmät kiinni olet elänyt, jos et painostusta ole huomannut. Monienkin vanhemmat painostavat lapsiaan kasteelle ja kentälle aivan liiallisesti. Minusta se ei ole kannustusta, jos käsketään kasteelle ennenkuin harmagedon tulee, tai ei anneta viikkorahaa jos ei ole käynyt kentällä sillä viikolla, taikka sanotaan, että jos asut kattoni alla niin sinun on käytävä kokouksissa ja mentävä kasteelle.
    Lapsi taikka nuori on vielä vaikutuksille hyvin altis, ja jos hän sitten ottaa sen askeleen että menee kasteelle, niin eikö mielestäsi ole epäoikeudenmukaista, jos häntä kartetaan kun aikuisena tai aikuisuuden kynnyksellä eroaa?

    "Ja aika silmät kiinni olet elänyt, jos et painostusta ole huomannut.Monienkin vanhemmat painostavat lapsiaan kasteelle ja kentälle aivan liiallisesti."

    Mitään varsinaista painostusta en ole ikinä huomannut, vaikkakaan muiden puolesta en tietenkään voi mennä puhumaan. Kyllä se oma tahto siinä kuitenkin on ollut suurin vaikutin, eikä muiden painostus.

    Omalta kohdaltani voin toki myöntää, että kokouksiin ja kentälle minua aika usein painostettiin ja välillä vietiin jopa puolipakolla, mutta kasteelle ei ikinä. Se on jokaisen henk.kohtainen asia, eikä edes omilla vanhemmilla ole oikeutta sekaantua siihen.

    "Minusta se ei ole kannustusta, jos käsketään kasteelle ennenkuin harmagedon tulee, tai ei anneta viikkorahaa jos ei ole käynyt kentällä sillä viikolla"

    Ei minustakaan, mutta enpä ole koskaan tuollaiseen törmännyt.

    "taikka sanotaan, että jos asut kattoni alla niin sinun on käytävä kokouksissa ja mentävä kasteelle. "

    Vanhemmilla on vastuu huolehtia alaikäisistä lapsista, eikä siinä laissa ole minkäänlaista porsaanreikää. Eipä silti, ei tuollaistakaan ole vielä kohdalle osunut.

    Itse olen 22v ja asun edelleen vanhempien luona, vaikka aktiivisuuteni Totuuden suhteen onkin ollut vähän niin ja näin. Kasteella en ole vielä käynyt.

    "eikö mielestäsi ole epäoikeudenmukaista, jos häntä kartetaan kun aikuisena tai aikuisuuden kynnyksellä eroaa?"

    Ei minusta, sillä jokaisen kasteelle aikovan on oltava tasan tarkkaan tietoinen siitä, mihin on ryhtymässä. Jos ilmenee, että hän ei kaikkea vielä ymmärrä, niin ei häntä silloin kasteelle myöskään päästetä.

    Jos minä saisin päättää, niin jokin ikäraja olisi hyvä olla ennen kuin kaste on mahdollinen, mutta se onkin vain minun vaatimaton mielipiteeni.

    Äänestä

  • Paradise kirjoitti:

    >>Mitään varsinaista painostusta en ole ikinä huomannut, vaikkakaan muiden puolesta en tietenkään voi mennä puhumaan.

    Äänestä

Olen mittinyt näitä eri uskonnollisia "lahko". Miettinyt sitä, kun puhutaan siitä kuinka "erotettu" esim.teidän uskonnosta hylätään totaalisesti ellei tunne "katumusta". Miten te toimitte kun esimerkiksi lapsenne eivät halua uskoa samaan asiaan kuin vanhemmat. Mitä te teette...hylkäättekö hänet? Olen miettinyt monesti tälläisiä uskonnollisia asioita miksi täytyy niin sanotusti hyljeksiä erotettua, vaikka olisitte tunteneet 20 vuotta ja sitten toinen potkitaan pihalle jonkun asian takia. Niin miksi ei voisi olla senkin jälkeen tekemisissä enään. Itse en usko mihinkään kivilaitokseen tai järjestöön enkä halua koskaan tuntea itseäni sidotuksi mihinkään vastaavaa. Koen itse että usko Jumalaan on oma asiani jota kukaan ei voi määrätä millään tavalla millä tavalla näen hänet, enkä usko siihen että Jumala hylkää ketään, emmekö kaikki ole Jumalan lapsia??? Ja eikö rakkaus ole käsitys siihen ettei halua kenellekkään pahaa, miksi siis hyljeksiä. Sitä olen miettinyt myös miksi uskoa jonkun kirjoittamiin kirjoihin. Itse en usko raamattuun koen sen suurena satukirjana. Mistä voi tietää, että kaikkien eri raamatut ovat oikeita?kyseen alaistan vain kaikki, koska itse olen lukenut raamatusta sen, että rakasta lähimmäistä, älä tapa...suurimmat sodat ovat tapahtuneet uskontojen takia. Kuten tuo että rakasta lähimmäistä eikö se tarkoita kaikkia ihmisiä ei uskontoon tai vastaava voi vaikuttaa.
Tuo joulu asia kans kiinnostaa. Itse en sitä koe uskonnollisena juhlana, se on mielestäni lasten juhla, vaikka onhan siinä jokin uskonnollinen juttu, mutta kiva se on tähän pimeinpään aikaan antaa rakkaille ihmisille lahjoja ei "lahjan vaihto" mielessä vaan antamisen ilosta, vaikka voihan sitä muutenkin antaa lahjoja. JA kaikista parasta on se kun kaikki rakkaimmat ihmiset kokoontuvat yhteen juhlimaan ja syömään hyvin. Itse koen enemmänkin perinteeksi ja perhejuhlaksi, en uskonnolliseksi. Mistä kukaan tietää milloin Jeesus on syntynyt, kukaan ei sitä ole pystynyt todistamaan ei millään tieteellisellä tavalla, vaikka mitä lukisi raamatussa. Sen nostan hattua joka on kirjoittanut tuon suuren eeppoksen josta on kirjoitettu eri versioita kaikkien eri uskontokuntien herrojen mielenmukaisesti. Mistä me voidaan tietää kukaan mikä on oikea uskonto...?Annan kaikille rauhan uskoa mihin halua ja millä tavalla haluaa, mutta olen miettinyt näitä uskontokuntia ja varsin teidän jehovantodistajien, koska itse koen sen epäoikeuden mukaisena ja hieman erikoisina, koska tietä on maailmassa niin vähän ja te koette, että teidän uskontonne on ainut oikea ja te vain pääsette taivaaseen...mistä te tiedätte, onko joku tullut teille kertomaan sen...Itse en usko taivaaseen enkä helvettiin. Koska kukaan kuollut ei ole tullut kertomaan mihin he ovat päässeet kuoltuaan..

Äänestä

...minut otetaan takaisin ja minä muistan "keskiaikaisen inkvisiittio" kohteluni.
Muistan hyvin ne jotka ovat kääntäneet minulle päänsä ja eivät ole minua tervehtineet.(sukulaiset ja n.s. entiset ystäväni)
Kun minut on otettu takaisin, todennäköisesti he alkavat minua taas tervehtiä.Entäpäs jos minä en enää niitä tervehdi?
Annan vähän tuta.
Muistettakoon että olen vuosia elänyt elämää jossa ei ole mitään hävettävää verrattuna Jehovan todistajiin,jopa päin vastoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelijä kirjoitti:

Juhani P. Kirjoitit näin tuohon toiseen viestiketjuun erottamisesta:

"Kaiken takana vaikuttimena on rakkaus tätä henkilöä kohtaan. Hänellä on valinnan vapaus, jos hän ei halua mukautua Raamatun normeihin, niin hänellä on oikeus elää toisellaista elämää. Toisaalta Raamatussa on annettu seurakunnalle velvollisuus erottaa tällainen henkilö keskuudesta. 1 Kor. 5:11.

Toivotaan, että hän tuhlaajapojan tavoin tulee järkiinsä ja palaa takaisin ja Jumala antaa hänelle anteeksi. Sillä hän ei ole rikkonut meitä vastaan, vaan Raamatun periaateita.."

Haluaisin ihan uteliaisuudesta kysyä, että mitä olet mieltä sellaisista henkilöistä, jotka ovat menneet kasteelle esim. 10-vuotiaana. Sitten he ehkä muutaman vuoden päästä huomaavat, että tulipa tehtyä turhan hätäinen päätös. Heidät erotetaan, ja samalla on edessä ero mahdollisesti perheestä ja suvusta ystävien lisäksi. Eikö tuo ole epäoikeudenmukaista, vaikka Jehovan todistajaksi tuleminen onko vapaaehtoista? 10-vuotias ei ole mielestäni vielä kypsä tekemään tuollaisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat koko loppuelämään.

Tai entäs jos liittyminen todistajiin on tapahtunut painostuksen alaisena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu