Amma-Tamma pois hallituksesta!

Kolme viikkoa Intiassa lusmuileva Amma-Tamma ei sovi Suomen ev.lut. kirkon asioista hallituksessa vastaavaksi ministeriksi!

Amma-Tamman on haettava välittömästi eroa.
3191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keskustan puoluesihteeri, Eero Lankia on myös kummeksunut Karpelan touhua tuon uskonlahkon suhteen.
Hän on toivonut saavansa Karpelalta selvityksen, mikä Karpelan todellinen suhde tuohon merkilliseen lahkoon on?
Keskustassa herättää laajemminkin hämmennystä se, että kulttuuriministerinä toimiva henkilö osoittaa tuollaista kiinnostusta uskonlahkoon, jonka maallisena johtohahmona toimii Äiti-Amma, joka on itse itsensä julistanut Jumalaksi.
Ja eilen tällä saitilla esitettiin tarkempia tietoja tuon Amma-uskonnon toimintaperiaatteista.
Niiden perusteella olisi muidenkin kuin Lankian oltava huolestuneita kulttuuriministerin kiinnostuksen kohteista!

Karpela pois ministerinpaikalta ja asiansaosaava henkilö tilalle.
Yksityishenkilönä Karpela seotkoon mihin hihhuleihin haluaa.

Äänestä

.
.

Pikkupolsu ja toveri:

Kipaskaapas välillä sinne Haagnäässin torille potaatteja ostamaan (Ketosella parhaat) ja sitten handeliin.., oottee edes sen hetken poissa pahanteosta, jos ne sitte teille siellä mitään ees myyvät, tenukepit!

"Mutta Ympyrätossa on Kallion ainoa kunnon viinakauppa!"

Sen todisti jo Kivimies ja kommari Aarne Saarinen.



Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Äänestä
  • Olisiko Karpelan syytä antaa selvitys suhteestaan Ammalaisiin?
    Kuten muunmuassa Lankian toive on?
    Onko sinusta soveliasta, että kulttuuriministeri haihattelee kaikenmaailman epämääräisten lahkojen pippaloissa?
    Jos espanjalaisten kulkukoirien hoivaamiselta ehtii?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies kirjoitti:

Kolme viikkoa Intiassa lusmuileva Amma-Tamma ei sovi Suomen ev.lut. kirkon asioista hallituksessa vastaavaksi ministeriksi!

Amma-Tamman on haettava välittömästi eroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu