Fennovoiman kuolinkorahdus on nähty, onneksi!

Fennovoiman epätoivoinen temppu valita venäläis-kroatialainen bulvaaniyhtiö Hanhikiven ydinvoimalan merkittäväksi omistajaksi vei Fennovoimalta viimeisenkin uskottavuuden.

Pääministeri Sipilä hyssyttelee, jotta media ei kirjoittaisi totuutta Migrit Solarna Energija -kroatialaisyhtiöstä. Sipilä tietää, että Rosatomin Hanhikivi-ydinvoimalahankkeen takana on Putin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei pidä erehtyä luulemaan, että Fennovoima-hanke olisi jo kuopattu. Suomessa on ydinvoimaan liittyen sen verran taitavia puliveivaajia, kuten esim. Jan Vapaavuori, että halutessaan ne kykenee nostamaan ydinvoimalahankkeen melkein millaisesta suosta tahansa.

Parasta on joka tapauksessa lopettaa ydinsähkön ostaminen, myös sekasähkön mukana. Varma paikka, jolla ei ole kytköksiä ydinvoimaan, on http://www.nordicgreen.fi/

Äänestä

Jos olisin aito ydinvoiman kannattaja, olisin vain tyytyväinen, että Fennovoiman farssi päättyisi. Vapaavuorern ilmaveivi, jossa aito energiayhtiö Fortum blokattiin pois ja lupa annettiin venäläisrahoitukseen perustuvalle nakkikioskien yhteenliittymälle, oli hyvinkin kummallinen sivuraiteelle ajo. Ja nyt mennään jo pahasti metsään. Toisaalta jos hanke kaatuu, voitaisiin palata taas raiteille ja seuraavan luvan saisi Fortum Loviisaan.

Se olisi ilmeisesti myös Venäjälle mieluinen päätös, koska silloin rahoituksen ei tarvitse ainakaan kokonaan tulla Venäjältä. Voi olla, että se on juuri syynä siihen, miksi Gazprom taistelee Karjalan koskistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Fennovoiman epätoivoinen temppu valita venäläis-kroatialainen bulvaaniyhtiö Hanhikiven ydinvoimalan merkittäväksi omistajaksi vei Fennovoimalta viimeisenkin uskottavuuden.

Pääministeri Sipilä hyssyttelee, jotta media ei kirjoittaisi totuutta Migrit Solarna Energija -kroatialaisyhtiöstä. Sipilä tietää, että Rosatomin Hanhikivi-ydinvoimalahankkeen takana on Putin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu