Onko naapurisi syrjäytynyt?

Ei kait siinä enää mitään oo tehtävissä!Minäkin kuulun tähän ryhmään,vien vien vain roskat,ja käyn postilaatikolla.Saatan vaihtaa naapureiden kanssa jonkun sanan jos satutaan vastakkain,mutt näyttää siltä,että ollaan kaikki samanlaisia syrjäytyneitä,kellään ei käy vieraita!Nykyään on näin!

Jos näen että joku on yksin ja näyttää apaattiselta, yritän jotenkin ottaa kontaktia: alussa tervehtiä, sanoa muutaman sanan, hymyillä. Eipä sitä oikein viitsi alkaa soittelemaan vieraan ihmisen ovikelloja ja ei voi väkisin viritellä tuttavuutta, jos se ei ala syntyä luontevasti. Kyllä naapuri tai ihminen jotenkin viestittää, jos haluaa lähempää tuttavuutta ja kontaktia.
Olen sosiaalinen ja tutustun helposti, mutta en kyllä tykkäisi jos joku seisoisi ovella ja tuppautuisi kylään ilman kutsua ja ennakkosopimusta.

En mä haluis et joku alkais kyttää et oonko syrjäytynyt.

Olen olosuhdesyrjäytynyt monista eri syistä johtuen. Sapuskanlaitto omaan käyttöön ja osittain jopa siivous.Ikääntyminen on tuonut tressiä ja väsymystäkin.
Alkoholin käyttö aiheuttaa pieniä ongelmia. Rahaa kuitenkin harvoin viinaksien nautiskeluun. On tärkeämpiäkin rahanreikiä.
En tuppaudu puheisiin juurikaan toisten kanssa. Olen tottunut yksinäisyyteen.
Lomalle tekisi jo mieli. Sitä varten on taas iso lottoharava vetämässä.
Iso ja iso, viikossa n.75 euroo nettipelaamiseen.

Tunnen yksinäisiä miehiä, joilla ei ole rahasta puutetta kuten minulla. Tekevät lomamatkoja, mutta kuitenkin tulevat kotikonnuilleen ikävystymään irtosuhteineen.
Olen kokeillut ulkomailla asumista, mutta tänne ikävään ilmastoon tunnen enemmän kuuluvani.

en minä kehtaa tervehtiä naapureita tai ketään. kivaltahan se tuntuu jos joku tervehtii, mutta en vain yleensä kehtaa vastata. kun sen jälkeen pitäisi normaalisti puhua muutenkin.

jos naapurit yrittävät ottaa kontaktia niin minä olen aina välttänyt entistä enemmän ulos menemistä. kaikkein vaikein tervehdittävä on naapurissa asuva nätti nainen. kun en minä ole koskaan seurustellut tai mitään.

näin täydellinen syrjäytyminen on todella hävettävä asia. käytännössä olen yläasteen jälkeen ollut lähinnä sisällä omissa oloissani. en käy edes kaupassa.

minulla on paha paniikkihäiriö ja minut on kiusattu kokemaan itseni huonoksi poikkeavaksi ja arvottomaksi. siitä se paniikkihäiriökin tuli.

En tiedä onko naapureissa syrjäytyneitä, itse ainakin olen.

Yx naapurineukko ei välitä jutella nykyään. Kerran juteltiin sen verran, että selvisi, ett ollaan molemmat keski-ikäisiä työttömiä naisia, joiden pesä on tyhjentymässä. Miehelläni on töitä, niin kai hänenkin miehellään. Vieraat ovat vähissä, viinakäyttö ei kai ketään meistä kiinnosta tai ainakaan se ei ole ongelma, uskoisin. Hän on selin, kun kävelen ohi talonsa. En sitten tuppaa, kun ei tykkää.

Syrjäytynyt voi olla rasittava ja siitä voi olla vaikea päästä eroon jos sille vaikka säälistä tai pelkästä hyvästä tahdosta mennyt keskustelemaan ja antamaan puhelinnumeron. Vaikka tarkoitat hyvää, niin saatat silti turhautua henkilön takertumiseen ja soitteluun tai mahdollisesti omalaatuiseen persoonaan. Pahimmassa tapauksessa joudut sanomaan henkilölle liian suoraan, että kaveerasit vain säälistä ja se murentaa entisestään syrjäytynyttä.
Ja muut kaverisuhteesi saattavat kärsiä jos kaveeraat kovin epäsosiaalisen henkilön kanssa.
Surullista mutta totta.

Vittua se kenellekään kuuluu, jos joku haluaa olla yksin. Jos joku idiootti rupeaisi jauhamaan paskaa mun kanssa kun luulee mun olevan syrjäytynyt, niin haistattaisin kyllä pitkät vitut saman tien! Olen työssäkäyvä ja valitsen yksin olemisen ihan omasta tahdostani, koska vihaan ihmisiä.

Mielestäni on hyvä muistaa kunnioittaa ihmisiä jotka arvostavat omaa yksityisyyttään. Naapuruus ei välttämättä ole velvoite ystävyys- tai ihmissuhteelle sillä sehän perustuu täysin sattumaan kuka /ketkä sattuvat asumaan siinä liki omaa perhettä. Toki siihen on hyvä pyrkiä että on kaikkia kohtaan korrektin ystävällinen vaikkapa eikä häiritse ketään kohtuuttomasti omalla elämäntyylillään.

Minä ajattelin tos kuukausi sitten et nyt tämä syrjäytyminen ja yksinäisyys saa loppua.Suunnittelin meneväni työväenopiston(vai mikä se nykyään on) kurssille.Työttömälle se olis maksanut vain 32 euroa.Olis kurssi kestänyt ensi kevääseen.

Sitten rupesin laskemaan pudjettia tälle kuulle.Kaikkien laskujen jälkeen minulle olisi jäänyt vain 14 euroa.

Joten se sitten siitä kurssista.Jatkan samaa rataa kuin ennenkin.
Keitän aamuisin kahvit ja puuron,Päälle vähän sokeria.Korppuja 1-2.Päivällä perunoita ja ehkä 1-2 nakkia.Iltapäiväkahvit ja yksi korppu.Illalla puuroa. Näin 7pv viikossa.

Ei tupakkaa ja viinaa.Mutta pyörässä on uusi takakumi.Ei muuta kuin menoksi ja keräilemään tyhjiä pulloja ja tölkkejä.Se on elämäni tarkoitus.

Olen syrjäytynyt, enkä todellakaan tahtoisi, että naapurit kyttäilisivät tekemisiäni, että kuinka paljon poistun kotoani ja käykö minulla vieraita yms. Tuollainen olisi minusta naurettavaa ja törkeää ja kehoittaisin naapureita hankkimaan elämän toisten tekemisten kyttäämisten tilalle. Itse kärsin sosiaalisten tilanteiden kammosta ja olen tullut hyvin kaltoinkohdelluksi ihmissuhteissa, joten luotto toisiin ihmisiin mennyt. Siksi en enää halua liiemmin olla ihmisten kanssa tekemisissä vaan viihdyn yksin. Ja ihan oikeesti viihdyn yksin, paremmin kuin seurassa, koska toisten ihmisten kanssa oleminen tuottaa minulle useimmiten vain ahdistusta. Täten olisi kamalaa, jos naapurit yrittäisivät tehdä itseään tykö, minua ahdistaa jo ihan tarpeeksi joidenkin naapureideni intensiiviset tervehdykset kunnon katsekontakteineen, en haluaisi osakseni sellaista, lyhyt ja nopea tervehdintä riittäisi ihan hyvin. Ja tuntuu, että naapurini vähän paheksuvat sitä, etten lähde heidän tervehtimis tyyliinsä mukaan, vaan omani on lyhyt ja etäinen, nopealla vilkaisulla. En pysty "parempaan", muun lainen tervehtiminen ei vain ole minua, se rikkoisi omia raojani, kun olen jo valmiiksi niin ahdistunut, etten oikeasti haluaisi tervehtiä ollenkaan. Eikä se ole mitään henkilökohtaista, omia ongelmiani vain.