Miksi nykyään ei ole enää miehiä?
Veikko oli ainoa joka on kannettu ulos eduskun
7
<50
Vastaukset
- 17-4
Soinia ei jaksaisi kaksikaan miestä kantaa.
- Muistamme_kekkos
.
Muistamme kyllä kekkosslovakian ja rajoitetut puheoikeudet kantakansalaisilla
Vähän niin kuin jossakin C.C.C.P.:ssä mutta ei onneksi viety kuolemanleireille
. - Hallaahonäänestäjä_7
Syy on yksinkertainen. Soini pyrkii suurpuolueeksi Suomeen ja voittamaan vaaliputken
Vaaliputki on 2017 2018 2019
Perussuomalaisten kannatus nousee ja jäsenmäärä kasvaa voimakkaasti hallituksessa olon takia ja TÄMÄN JÄLKEEN SOINI VOI KIELTÄYTYÄ HALLITUKSPAIKASTA JOS HALUAA eikä ohjelma miellytä KUN PUOLUE ON RIITTÄVÄN SUURI JA VAKIINTUNUT
SOINI TIETENKIN VAROO tilannetta että ulkomaille häirikkömedia Yle ja Hesari pääsisivät kertomaan että Soini on kannettu ulos kuin Syrizan häiriköivät nyrkkeilijät
Soini on useita kertoja korostanut että Syriza-puolue on sekopuolue joka ei pidä valtionsa sopimuksia
Tällä Soini pyrkii siihen, että kun häntä seurataan nyt tarkasti kansainvälisesti - ei välttämättä aina uutisoida mutta seurataan - ja hän ei potki diplomaattisesti yli aitojen
eli PITÄÄ TARKASTI HUOLTA ETTÄ KAIKKI SUOMEN TEKEMÄT KATAINEN-URPILAINEN SOPIMUKSET PIDETÄÄN ja koko lasku 7 mijardia tulee veronmaksajille Suomessa ja se maksetaan veroja korottamalla
niin tällä saadaan aikaan tilanne, että ulkomailla ei kukaan voi sanoa
valitse populisti SOINI NIIN kaikki menee sekaisin
vaan sanotaan Kreikkaan vedoten
valitse kommunisti sinnetännemäki arhinläpi syriza niin kaikki menee sekaisin
Soini tietenkin tähtää keskeiseksi Euroopan poliitikoksi ja toimii siten
SUOMI EI OLE MIKÄÄN SYRIZA KERTOO SOINI
KATAISEN JA URPILAISEN JA KEPULAISTEN TEKEMÄT TÖPPÄYKSET MAKSETAAN
https://uk.finance.yahoo.com/news/finland-more-reliable-greeces-syriza-183232546.html
Despite Soini's strict line, Finland's new government is not likely to oppose a new bailout loan for Greece. Finland has already committed to the EMS's maximum lending capacity of 500 billion euros of which less than 50 million euros have been lent out so far.
Soini's populist Finns Party voted against the ESM when the arrangement was first set up in 2012. "Of course, now that it exists, it is part of Finland's policy and commitments," he said. - jörgens
En usko soinin terveyden kestävän enää vaaleja. Siksi lähtivät apupuolueeksi kokkareille.
- Näin
Teuvo Hakkarainen on manttelinperijöitä. Hänet kannettiin ulos motelliravintola Mierontiestä Viitasaarella.
https://www.youtube.com/watch?v=UgNKZjHpB6Q - jurgens
Ei ole nykyiset smp.läiset enää miehiä. Veikko laittaisi koko porukan kankaalle jos eläisi.
- Hallaahonäänestäjä_7
FENNOVOIMAN RUSSOVOIMAKÄHMINNÄN MILJARDIBISNESSIJOITTAJALLA KROATIALAISELLA FIRMALLA
ON OSAKEPÄÄOMA JOKUNEN KYMPPITONNI JA TÖISSÄ YKSI HENKILÖ
http://www.uusisuomi.fi/raha/83827-fennovoiman-uuden-omistajan-kytkokset-johtavat-venajalle
Migrit Solarna Energijen pääomaksi on ilmoitettu verkkolähteiden perusteella noin 26 000 euroa. Yhtiön toimiala on tuuli- ja aurinkoenergian tuotanto.
Migritin muita taloustietoja ei ollut saatavilla verkkolähteistä, mutta esimerkiksi Vihreä Lanka kertoo, ettei yhtiöllä ole kuin yksi työntekijä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708