Ilman Jumalaa ei ole mitään!

Kun alamme puhua Jumalasta, alamme aina silloin puhua myös siitä, mistä olemme tulleet, mihin olemme matkalla ja mikä on elämämme tarkoitus. Silloin puhumme tämän todellisuuden alkusyystä, puhumme kaitselmuksesta. Kaikkien näiden aiheitten keskellä ainakin itselleni nousee kuitenkin kaikkein perustavimmaksi ja tärkeimmäksi ongelmaksi yksi ainoa asia.

Ongelmien ongelma on juuri siinä, että olemme olemassa. Paljon tieteellisempää, johdonmukaisempaa ja järkevämpää olisi se, ettei mitään olisi olemassa, ei ihmistä, ei maailmaa, ei maailmankaikkeutta eikä Jumalaakaan. Olisi vain tyhjyys. Vain olemattomuus on ainoa johdonmukainen. Silloin ei olisi ristiriitoja, kaikki olisivat yksimielisiä. Silloin ei tarvitsisi tehdä noita tuskaisia kysymystä: MISTÄ, MIHIN ja MIKSI, joihin kuitenkin kukaan ei ole osannut antaa kaikkia tyydyttäviä vastauksia. Ainoa ja varmasti oikea vastaus on: EI OLE MITÄÄN. Juuri tämän vastauksen olemassaoloon antaa jokainen anarkiaan ja itsemurhaan heittäytyvä!

Nyt tiedemiesparkojen on pitänyt keksiä 16 miljardin vuoden takainen suuri pamaus ja sillä yrittää sillä selittää kaiken tämän näkyvän. Tietenkään ei saa tehdä sitä röyhkeää kysymystä, mitä sitten oli ennen tuota pamausta. Kuuleman mukaan jotain ainetta oli niin vähän, että se olisi mahtunut neulan läpi.

Englannissa vaikean sairauden runtelema nero, fyysikko Stephen Hawking on yrittänyt vuosia ponnistella luodakseen suuren yhtenäisteorian (yhdistää kvantti- ja suhteellisuusteorian), jolla voitaisiin selittää kaikki atomeista alkuräjähdykseen. Tosin hän itse sanoo, ettei sekään ehkä vastaa kaikkiin kysymyksiin: ”Yritän edelleenkin saada selville, miten maailmankaikkeus toimii, miksi se on sellainen kuin on ja miksi sen ylipäätään on olemassa. On perusteltua olettaa, että kahteen ensimmäiseen kysymykseen saadaan vastaus, mutta en enää ole varma, saammeko koskaan tietää, miksi maailmankaikkeus on olemassa.” Hän haluaa kehittää sellaista mallia (ns. reunattomuusmalli), jossa mukaan maailmankaikkeus itsessään sisältää kaiken. Ja silloin Jumala tulee tarpeettomaksi maailmankaikkeuden alkua koskevissa pohdinnoissa. Mutta sitten hän lisää mielestäni aika kaksiselitteisesti: ”Mahdollisesti Jumala toimii tavalla, jota ei voi kuvata luonnonlakien avulla” Mutta ennen hänen lopullista selitystään kaikelle meidän on pakko olla olemassa ja kysellä miksi tämä kaikki, mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa, kuka ja missä on Jumala?

Juuri itse olemassaolo synnyttää suunnattoman määrän ongelmia ja kärsimystä. Emme ihmettele, että ateistisen buddhalaisuuden tavoite on kaiken tyhjiin raukeaminen - nirvana. Voi mikä helpotus se olisikaan - ei olisi enää mitään. Mutta nirvanankin saavuttaminen on suunnattoman vaikeaa ja se on ollut mahdollista vain muutamalle. Meidän tavallisten kohdalla kiertokulku vain jatkuu ja jatkuu ja on jo jatkunut 16 miljardia vuotta. Emme pääse pakoon sitä, on jotakin, itsekin olemme tässä ja nyt.

Ongelmien ongelma on siis siinä, että yleensä olemme olemassa!

Jos haluan lakaista Jumalan pois taivaalta, samalla minun pitäisi lakaista koko havaittavissa oleva todellisuus - kaikki linnunradat. Ihmisenä ehkä jo nyt pystyn tuhomaan tämän Tellus-tähden pinnan ja räjäyttämään kappaleiksi lähestyvän asteroidin. Mutta kaikki se on avaruuden suunnattomuuden keskellä yhtä tyhjän kanssa. Siellä räjähtelevät paljon suuremmat panokset ja kokonaiset aurinkokunnat katoavat mustiin aukkoihin.

Mutta tässä nyt olemme? Kuinka hyvin tätä ihmisyyteen kuuluvaa kyselyä ja sen tuomaa eräänlaista kosmista kylmyyttä kuvakaan kertomus Englantiin 500-luvulla tulleesta Paulinus-nimisestä lähetyssaarnaajasta. Hän pääsi kunningas Edwinin hoviin. Kuningas kutsui koolle viisaiden neuvoston. Eräs heistä sanoi: "Kuningas sinä istut aterialla päällikköjesi ja miestesi kanssa. Tuli palaa takassa ja huone on lämmin, vaikka on talvi. Mutta ulkona joka puolella raivoaa myrsky. Siellä on kylmä. Siellä sataa ja tuiskuaa. Äkkiä varpunen lentää sisälle saliin. Se tulee ovesta ja lentää pois toisesta. Pari hetkeä se on suojassa rajuilmalta, mutta niin pian kuin se häviää näkyvistä, se on palannut talven pimeyteen. Minusta tuntuu, että ihmiselämän laita on samoin. Emme tiedä mistä tulemme tai mihin menemme. Jos tämä uusi oppi antaa meille siitä jonkinlaista varmuutta, meidän kannattaa seurata sitä".

Juuri tämän saman ajatuksen löydämme Efesolaiskirjeestä: ”Te siihen aikaan olitte … vieraat… ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä (Ef 2:11-13). Jumala ja lopulta vain Jumala antaa minulle tähän kylmään avaruuteen mielekkyyden ja kodin.
Lue lisää..
http://rovasti.fi/node/258