Uusia tuulia hallituksessa ilman RKP:tä

heikki_tala

On ollut mielenkiintoista seurata erilaisia uusia ilmiöitä Suomen kielikäytännöissä, kun pieni Rkp ei enää ole hallituksessa. YLE:n uutisissa esiteltiin hallituksen tiedonantoa ja taustalla oli nimet "VALTIONEUVOSTO, Statsrådet, Government".
Siis maamme pääkieli isolla ja muut kielet pienellä. Ilmiö on alkanut yleistyä myös muualla, kuten uutisissa olemme saaneet havaita.

Juuri sopivasti ennen eduskuntavaaleja julkistettiin Åbo Akademin sekä Turun ja Tampereen yliopistojen yhdessä tekemä jättitutkimus suomenkielisten (89 % väestöstä) mielipiteistä ruotsin kielestä ja suomenruotsalaisista. Tulos on musertava pakkoruotsille, sillä tutkimuksen mukaan 74 % suomalaisista haluaa pakkoruotsin pois koulutuksesta.

Edellinen eduskunta antoi tälle tukensa hyväksymällä lausuman kielikokeiluista Manner-Suomen kouluissa korvata pakollinen ruotsi jollakin muulla vieraalla kielellä. Mielenkiintoista oli, että lausumaesityksen tekivät kokoomuksen kansanedustajat.

Maalaisliitto/Suomen keskusta on koko itsenäisyyden ajan ollut puolue, joka on eniten vaikuttanut Suomen kielipolitiikan suomalaistamiseen. Nyt 2000-luvulla kaksi keskustalaista pääministeriä on tehnyt suorastaan valtiomiestason päätöksiä kielipolitiikassa.
Pääministeri Matti Vanhasen 2. hallituksessa otettiin käsittelyyn ylioppilastutkinnon valinnanvapaus eli "toisen kotimaisen kielen" muuttaminen valinnaiseksi vuodesta 2005 alkaen. Rkp oli pystynyt viivyttämään kokeiluvaihetta melkein 10 vuodella, mutta paine kasvoi liian suureksi, kun suomenkieliset lukiolaiset järjestivät valtakunnallisen mielenilmauksen valinnaisuuden puolesta 16.3.2004.
Pääministeri Juha Sipilältä tiukattiin, kuka teki päätöksen jättää Rkp oppositioon. Hän vastasi, että "se oli meidän päätös". Kenen meidän, tomittaja tivasi edelleen. Sipilä vastasi "minun päätökseni".

Suomi etenee hitaasti mutta varmasti kohti pohjoismaista kielilainsäädäntöä ja kielikoulutusmallia. Siis yhden virallisen kielen mallia ilman pieniä pakkokieliä.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SuomiVoittiVaaleissa

      RKP:n poisto hallituksesta on suuri voitto suomalaisuudellemme.
      Vieraanvaltion sutenöörit on toimineet melkein 40 vuotta hallituksissa ja nyt kun Sipilä uskalsi uhmata RKP:n mafiaa on se merkittävää edistymistä itsenäisyytemme aikana.
      RKP:llä on viellä voimaa koska se on saanut rahoituksillaan itselleen aisankannattajia mutta sekin joukko harvenee kun ikää kerttyy luopioille ja ketkuille limanuljaskoille.

    • Peruskansalainen

      Vielä on paljon tehtävää. Pohjoismainen yhteistyö pitää käydä englanniksi.
      RKP on jostain syystä päästetty hooitamaan yhteistyötä erityisesti Ruotsin kanssa.
      RKP ei löydä poliittista aatepohjaa mistään pohjoismaasta.
      Persujen aatepohjaiset puolueet ovat nousussa.
      RKP on oppositiossa, joten suomenruotsalaiset on siirrettävä syrjään kakesta Pohjoismaisesta yhteistyöstä. EU kieli on englanti ja Pohjoismaat kuuluvat EU:n

      RKP ei kuulu Pohjoismaiseen perheeseen, vaan on ihmeellinen kielipuolue, joita ei muissa maissa ole. Ei muissa maissa välitetä puhutaanko Suomessa ruotsia vai ei.
      Viro kelpaa yhteistyökumppaniksi hyvin.

      • persut_alamäessä

        "Persujen aatepohjaiset puolueet ovat nousussa."

        Tuskinpa ovat, kun persujen kannatus on juuri tehdyn mielipidemittauksen mukaan laskenut.


      • bnbnbnbnbn
        persut_alamäessä kirjoitti:

        "Persujen aatepohjaiset puolueet ovat nousussa."

        Tuskinpa ovat, kun persujen kannatus on juuri tehdyn mielipidemittauksen mukaan laskenut.

        Kannatukset nousee ja laskee.


      • uwiw
        bnbnbnbnbn kirjoitti:

        Kannatukset nousee ja laskee.

        Persujen kannatuksen lasku vaan on pysyvää, muilla puolueilla se vaihtelee.


      • todesta_otettavien
        persut_alamäessä kirjoitti:

        "Persujen aatepohjaiset puolueet ovat nousussa."

        Tuskinpa ovat, kun persujen kannatus on juuri tehdyn mielipidemittauksen mukaan laskenut.

        .

        Todesta otettavien mielipidekannatusmittausten mukaan kannatus on pysynyt muuttumattomana

        .


    • hyvä.hessu

      Murska enemmistö haluaa pakkoruotsin pois.

    • bättre_folk_

      Eduskunta edustaa kansaa? Pakkoruotsista äänestettäessä eduskunnassa sitä kannatti suunnilleen sama 74 % kun kolmen yliopiston tekemässä kyselyssä tämä osuus vastusti sitä.

      Asia tulee ratkaistuksi kun pidetään kansanäänestys jonka tulos on sitova.

    • hiiihihihihii

      Hiljaista hurri rintamalla.

    • heikki_tala

      Seuraava tosipohjainen kannatusmittaus tehdään vuonna 2017 (kuntavaalit) ja vuonna 2019 (eduskunta- ja EU-vaalit). Siihen asti sopii spekuloida - ellei tule ennenaikaisia eduskuntavaaleja. ;-)

      • Peruskansalainen

        Heikki Tala voisitko ajaa asiaa, että Pohjoismaisessa yhteistyössä käytettävä kieli määrättäisiin englanti. Varsinkin sotilasteknologia on pääosin amerikkalaista.
        Suomenkielinen ei pysty ymmärtämään tanskaa tai norjaa vaikka olisi pakolla joutunut opiskelemaan muumin ruotsia.
        EU:n suositusten mukaan marginaali kieliä ei käytetä EU:n asioissa.

        Suomenruotsalaiset ovat oppositiossa. Eikö heidät pitäisi siirtää syrjään myös Pohjoismaisesta yhteistyöstä? Missään muussa Pohjoismaassa he eivät löydä poliittista aatepohjaa.


      • tiedoksi
        Peruskansalainen kirjoitti:

        Heikki Tala voisitko ajaa asiaa, että Pohjoismaisessa yhteistyössä käytettävä kieli määrättäisiin englanti. Varsinkin sotilasteknologia on pääosin amerikkalaista.
        Suomenkielinen ei pysty ymmärtämään tanskaa tai norjaa vaikka olisi pakolla joutunut opiskelemaan muumin ruotsia.
        EU:n suositusten mukaan marginaali kieliä ei käytetä EU:n asioissa.

        Suomenruotsalaiset ovat oppositiossa. Eikö heidät pitäisi siirtää syrjään myös Pohjoismaisesta yhteistyöstä? Missään muussa Pohjoismaassa he eivät löydä poliittista aatepohjaa.

        Sitä on esitetty aiemmin, mutta suruedustajat vastustavat englantia raivokkaasti. Riikit taas olisivat hyväksyneet sen. Surut ovat tunnetusti paljon svekompia kuin riikit. Se johtuu tietysti siitä, että surujen etuiluasema riippuu ruotsin kielen ylipainotuksesta.


    • Tiedoksi

      Tuo valtioneuvoston logo on ollut käytössä jo pitemmän aikaa. Kirjoitin siitä vauksen noin vuosi sitten. Ihmettelin sitä, koska RKP istui kielimääräilemässä hallituksessa.

      Mutta tietysti nuo ilmiöt lisääntyvät, kun etuilupuolue on poissa vallan kahvasta. YLE, VR ja Posti ovat esimerkkejä muutoksesta. Pieniä, mutta huomatavia ruotsin kielen pudottamista kohti omaa painoarvoaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2173
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      37
      1771
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1511
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      236
      1276
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1260
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1088
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1013
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      987
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      692
    Aihe