Lopun alku

omamaako

Euroopan Unioni tulee tuhoamaan koko Eurooppa nimisen maanosan.1990-luvulla luotiin EU (lue:Eurostoliitto),keinotekoinen hirviö joka syöksee kansallisvaltiot tuhoon.Eikö jo Neuvostoliitosta opittu aikanaan miten kymmenien eri kansallisuuksien keinotekoinen yhteensulautusyritys lopulta epäonnistui.
Eurooppa koostuu kymmenistä eri kansallisuuksista kaikki erilaisia luonteeltaan ja tavoiltaan sekä olosuhteiltaan.Suomi ei ole Kreikka tai Portugali!.

Suomi ei ole enää itsenäinen valtio.
Meillä ei ole omaa valuuttaa,ei omaa ulkopolitiikkaa,ei omaa rahapolitiikkaa eikä juurikaan itsenäistä sisäpolitiikkaakkaan.Itsemääräämisoikeutemme on viety jonnekin Brysseliin.Jotkut muut taluttelevat Suomi nimistä pässiä narusta milloin minnekin suuntaan.Suomalainen 30-40 vuotiaiden poliitikkojen joukko käy nuolemassa milloin Merkkelin milloin Junckerin per**ttä,ja saavat palkkioksi taputukset päälaelle.Vie sie ,mie vikisen!.

Isäni syntyi itsenäiseen Suomeen,taisteli sodat,ja kuoli itsenäisessä Suomessa.
Minä myös synnyin 50-luvulla itsenäiseen Suomeen mutta tulen ilmeisesti aikanaan kuolemaan itsenäisyytensä menettäneessä Suomessa.
En tunne enää asuvani suvereenisessa ja itsenäisessä Suomessa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kusetusta

      suomeenkin äänestys kuulutaanko vai erotaanko e.u.a mieluummin eroon ja äkkiä

      • Pennitön_uneksija

        EU is too big to fail? Tätä menoa taatusti kaatuu. Milloin suomalaiset muka ovat luvanneet maksella muiden velkoja taivaan tappiin? Emme varmasti ole, eikä tietääkseni EU:n säännöissäkään se ole edes luvallista?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      155
      11788
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5423
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4437
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2728
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      361
      1601
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      97
      1499
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1441
    Aihe