Jumalallinen parantuminen!

Paranemista

Monilla keskustelupalstoilla on käyty vilkkaasti keskustelua parantumisesta ja erityisesti ihmeparantumisista. Vuosikymmenien aikana tällaiset kertomukset ovat runsaasti tulleet tietooni ja on syntynyt monenlaisia ajatuksia. En missään tapauksessa käsittele tätä aihetta kattavasti. Siihen minulla ei ole mahdollisuuksia eikä kykyä. Mutta aion tuoda esille joitakin henkilökohtaisia ajatuksia ja näkemyksiä, jotka matkan varrella ovat tulleet esille. Lisäksi on otettu mukaan joitakin Erik Ewaldsin opetuksia.

Olen esityksessä "Kokonaisuus kristillisen uskoni takana" maininnut, että nämä parantumistapaukset yhdessä monien muitten asioitten kanssa voimakkaasti vahvistavat kristillistä uskoani, Niitten joukossa on niin paljon tapauksia, joita on mahdotonta kieltää, vaikka en tunne kaikkia yksityiskohtia ja taustoja. Niiden kieltäminen olisi järjen ja ajattelukyvyn heittämistä roskakoriin.

Kuten tullaan näkemään, liikutaan alueella, jossa tietomme on kovin vajavaista ja ihmisajatus ei voi millään asettua tuomariksi ja väittää itsepäisesti: "näin asia on" tai "näin asia ei ole". On tarkasteltava asioita vähän laajemmasta perspektiivistä, kuin mihin itsekäs rajoittunut tämän ajan ajattelumalli ulottuu.
http://www.nic.fi/~jlindell/parantuminen.htm

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niimpäniin

      ' On tarkasteltava asioita vähän laajemmasta perspektiivistä, kuin mihin itsekäs rajoittunut tämän ajan ajattelumalli ulottuu.'

    • InhottavaRealisti

      Lähtökohta taitaa olla se, että ihmeparantumisia tapahtuu. Sitä ei ole kukaan kyennyt todistamaan, että uskonnoilla olisi asian kanssa mitään tekemistä.

      Lindellinkin teesit ovat hieman hupaisia. Hän esim. väittää, että kun muiden uskontojen piirissä tapahtuu paranemisia, niiden taustalla ovat pahat voimat. Jep jep...

      • Asiantuntijavallan

        Sinähän ne pahat voimat tunnetkin kun olet niiden palvelija.


      • Meillemuillelinkistä

        JUMALALLINEN PARANTUMINEN
        1. ESITYKSEN TARKOITUS
        2. MIKSI ON SAIRAUTTA
        3. IHMIDEN KOKONAISUUS
        4. IHMISEN JA LUOJAN MAHDOLLISUUDET
        5. VÄÄRÄT OPETUKSET
        6. IHMEPARANTUMISEN ESTEITÄ
        7. MIKSI SUHTAUDUTAAN KIELTEISESTI
        8. USEIN ESITETTYJÄ VÄITTEITÄ
        9. JOITAKIN VERTAILUJA LÄÄKETIETEEN JA JUMALAN PARANTUMISTAPAHTUMIEN VÄLILLÄ
        10. JOITAKIN LINKKEJÄ JA PARANTUMISTODISTUKSIA


      • OnKokemusta

        Tutustumme aineistoon.


      • Totuutta

        Jumalan parantava voima on todellisuutta, mutta vain hänen tahtonsa mukaiseti. kaikki eivät parane.


      • Ennenjanyt

        Ja he tulivat tuoden hänen tykönsä halvattua, jota kantamassa oli neljä miestä.
        2:4 Ja kun he väentungokselta eivät päässeet häntä tuomaan hänen tykönsä, purkivat he katon siltä kohdalta, missä hän oli, ja kaivettuaan aukon laskivat alas vuoteen, jossa halvattu makasi.
        2:5 Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."
        2:6 Mutta siellä istui muutamia kirjanoppineita, ja he ajattelivat sydämessään:
        2:7 "Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?"
        2:8 Ja heti Jeesus tunsi hengessänsä, että he mielessään niin ajattelivat, ja sanoi heille: "Miksi ajattelette sellaista sydämessänne?
        2:9 Kumpi on helpompaa, sanoako halvatulle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja käy'?
        2:10 Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" - hän sanoi halvatulle -
        2:11 "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
        2:12 Silloin hän nousi, otti kohta vuoteensa ja meni ulos kaikkien nähden, niin että kaikki hämmästyivät ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Tämänkaltaista emme ole ikinä nähneet."


      • dhfhd
        Totuutta kirjoitti:

        Jumalan parantava voima on todellisuutta, mutta vain hänen tahtonsa mukaiseti. kaikki eivät parane.

        fhsfhds


      • oiuoiu
        Totuutta kirjoitti:

        Jumalan parantava voima on todellisuutta, mutta vain hänen tahtonsa mukaiseti. kaikki eivät parane.

        oiuoiut


    • InhottavaRealisti

      Sitä on mahdoton jälkeenpäin todistaa, ovatko läheskään kaikki Jeesukseen liitetyt ihmeteot totta. Antiikin aikoina tarinoita surutta keksittiin ja Jeesuksen seuraajien tarvetodistaa hänestä asioita oli suuri.

      On selvää, että uskovaiset ihmiset HALUAVAT uskoa tarinoihin ihmeparanemisista rukouksen tai parantajien toiminnan seurauksena. Kylmä totuus kuitenkin on se, että kun ilmiöitä on tutkittu, paranemiset ovat jääneet väitteen tasolle. Urbaaneja legendoja serkun kummin kaiman tai jonkun epämääräisen tutun paranemisesta tietenkin riittää ja niitä viljellään uskovaisten piireissä aktiivisesti, mutta kas kummaa, kun paranemiset oikeasti pitäisi tutkia, halua siihen ei sitten enää löydykään.

      Se, että joku uskoonsa hurahtanut lääkäri oikeasti alkaa puhua siitä, miten lääkkeet vain auttavat paranemisessa ja oikea parantaminen tulee Jumalalta, tuntuu uskomattomalta. Amerkoissa kaikki kuitenkin on mahdollista.

    • Höpönlöpöä

      Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta".

      Miettisen tutkimuksen virikkeenä oli Niilo Yli-Vainion vuonna 1977 alkanut toiminta. Yhteistyössä Yli-Vainion kanssa jaettiin vuonna 1980 kyselylomakkeita 2000 kpl, joista 744 palautettiin. Seurannassa karsiutui määrä 611 henkilöön, jotka ilmoittivat 1403 sairautta, oiretta ja vaivaa, joiden kohdalla myönteisiä kokemuksia kertyi 829, pettymyksiä 574. Tutkijan oman arvion mukaan ei ainoakaan elimellinen sairaus parantunut, ja mielenterveyden häiriöissä oli joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia, joista valtaosan kohdalla on aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä. Kokonaisuutena ei tullut esiin mitään tavanomaisesta ennusteesta poikkeavaa. Vain yhtä viidestä niistä, jotka testattiin psykologisesti MMPI-testillä, voitiin pitää persoonallisuudeltaan normaaleina.

      Seurannan ulkopuolella yritti Miettinen jäljittää muutamia kansan suussa kiertäviä ihmeparannuskertomuksia, mutta kohde siirtyi joka kerta kauemmas ajallisesti ja paikallisesti, ja kertomuksetkin muuntelehtivat.

      Simson työryhmineen julkaisi vuonna 1977 raportin usean tunnetun amerikkalaisen parantajaevankelistan (kuuluisin lienee Kathryn Kuhlman) toiminnasta: 350 parantuneeksi ilmoitetusta henkilöstä oli parantunut 5, ja näillä parantuneilla oli ollut vaivoinaan erilaisia hermostollisia häiriöitä. Lourdesin 2.5 miljoonasta ilmoitetusta parantumisesta ihmeeksi julistetut 64 parantumista sopivat hyvin sattumahaarukan sisään - olipa osa sitten sattumia tai ei. Samaan ihmeparantumisen kannalta aika masentavaan suuntaan viittaavat hiukankaan kontrolloidut tutkimukset.

      Niinpä ei Miettisen käteen jää mitään todellista parantumista, vaan hän joutuu selittämään ihmeparannusilmiön yksilöiden psykologisina piirteinä, usein oman viiteryhmän käsitysten ja rituaalien vahvistamana.

      Eipä ihme että Miettinen sai kaksi kiloa vihapostia plus kääreitten paino, ja puhelin rinkasi ensimmäiset viikot helvettiä ja jumalan kostoa sekä syvää hätää Miettisen sielunelämän puolesta. Ryöpystä saivat Tampereen yliopiston rehtori ja Kirkon tutkimuskeskuksen johtajakin omansa.

      • Tutkijoilla ei vain ollut uskoa. Jos he olisivat olleet Pyhän Hengen vallassa, he olisivat nähneet ihmeitä ilman määrää. Epäuskoinen ei voi nähdä Jehovan työtä ja totuutta.


    • LisääAteismia
      • Profetiatpalsta

        Täällä on kristllistä ja raamatullista profetiaa.


      • InhottavaRealisti

        Tuon kummempaan kommenttiinko et pysty, kun näistä ihmeparanemisista tosiasiat esiin nostetaan?


      • AateveljesiOdottavat

      • InhottavaRealisti

        Etpä niin.


    • Jumalaton

      Jumalattomia juttuja naputtelette.

      • Rahanahneet

        Paranihan tämä Lipponen eturauhassyövästä, Pirkon rukousillassa. Hänen tapaustaan hehkutettiin ja mainostettiin niin valtavasti, Pirkon sivuilla. Kävi vaan niin ikävästi, että Lipponen kuoli tähän eturauhassyöpään, mutta ei hätiä mitiä, mainoskampanja jatkui, miehen kuolema ei sitä haitannut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe