Vähän opista ja opetuksesta, ei typeryksiä varten

VL seuroissa puhutaan usein opista, vaikka pitäisi tarkoittaa opetusta. Oppi tarkoittaa sitä miten ihminen tulee Jumalan edessä vanhurskaaksi yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen Kristuksen kautta.

Opetus liittyy elämän valintoihin. Monet saarnaajat opettavat täysin virheellisesti arjen valintojen ehdottomuutta perustellen niitä opillisiksi kysymyksiksi, joiden pysyvyys on sidottu opin pysyvyyteen.

Vakavimpia ja eniten traumoja on aiheutettu ja vaikeimpia hoitokokouksia on käyty eri aikoina:
- kirkon ja lähetystyön suhteesta
- pakkosynnyttämisen opista
- televisiosta
- vasemmistopuolueista
- naisten pukeutumisesta tai hiusten värjäämisestä
- puhujan/ johtokuntien arvovallasta ja erehtymättömyydestä
- naisen mahdollisuudesta toimia saarnaajana tai pappina, vaikka yleisen pappeuden perusteella kaikilla kristityillä on oikeus julistaa evankeliumia. Puhujan tehtävä ei tuo tähän oikeuteen mitään uutta. Tehtävä liittyy seurakunnan järjestykseen.
- vaikeimpana opetuksen harhana on pidettävä opetusta Jumalan valtakunnasta. Nykyisin se on sidottu enemmän yhteisöön ja ihmisiin kuin Jumalan vaikuttamaan Pyhän Hengen työhön.

Oppi kuvaa Jumalan vanhurskauttavaa toimintaa. Opetuksen alaan kuuluu ihmisten elämän valinnat ja niiden kautta tapahtuva arjen kilvoitus. Valintojen merkitys vai eri aikoina vaihdella. Tyypillisin muutoksen alla ollut esimerkki voisi olla suhtautuminen parran kasvattamiseen tai vähän vakavampi on se muutos, joka on 2000-luvulla tapahtunut suhteessa uudempiin raamatun käännöksiin.

Kovin on ahdasmielistä ja samaan muottiin pusertavaa ollut tämä ns yhtenäisen Ziioonin rakentaminen
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus. Peukkuja.

Äänestä

typerys

Äänestä
  • Täällä tosiaan on niin paljon että turhaa

    Äänestä

Vl liikkeen jäsenenä odotan, että opetuksessa otettaisiin todesta rakkauden kaksoiskäsky. Jumalan työlle suurempi arvo. Lähimmäisen hyvää pitää edistää

Äänestä

Joopa joo

Äänestä

Mitäpä sieltä Jumalan valtakunnan ulkopuolelta huutelemaan. Siellä olevista ei kukaan ole käsittänyt Kristuksen oppia kuten sydämen kristillisyydessä ymmärretään, joten turha esitelläkään omaa harhautunutta ymmärrystään uskovaisille.

Äänestä

Tämä naisen pappeuden vastustaminen on pelkkää perinteen ja omien lausuntojen vankina olemista. Oikeita raamatullisia perusteita ei ole kukaan rohjennut esittää. On kyseessä ulkonainen ja peritty tapa

Äänestä
  • Pappi-nimikkeen käytöllä seurakunnan palvelutehtävässä ei ole raamatullisia perusteita. Se on Vanhan testamentin ja juutalaisuuden nimike sekä pakanoiden käyttämä nimike. Ehtoollisella ainoita oikeita kristillisiä pappeja ovat uskovaiset, jotka ottavat vastaan ehtoollisen. Kristus on ainoa pappi. Ev.lut kirkon papit eivät ole välimiehiä eivätkä uhraa ehtoollisella vaan jakavat valmista sakramentin lahjaa. Ev.lut. kirkon ehtoollisen jakajille sopii paremmin taloudenhoitajan tai kreikan kielen alkuperäisen sanan mukaan ekonomin nimike. He toimivat Jumalan armotaloudessa valmiin armonvälineen jakajana. Pappi-nimike on otettu käyttöön vuosisatoja apostolien aikaa myöhemmin. Kirkolle eivät riittäneet lahjoitukset. Se otti käyttöön Vanhan testamentin mainitsemien kymmenysten kaltaisen veron ja pappi-nimikkeen. Kirkkoon tuli messu-uhrioppi. Pappi-nimikkeen mukana ehtoollinen alettiin kauhistavalla tavalla ymmärtää Kristuksen uudeksi verettömäksi uhriksi tai ainakin jotain sen tapaista. Papille yritettiin keinotekoisesti antaa välimiehen tehtävä, vaikka Heprealaiskirjeen mukaan uskovaisilla on vain yksi välimies. Tuon pappi-nimikkeen myötä on kirkkoon tullut monia harhaoppeja. Seurakunnan palvelijoita sanan ja sakramenttien palveluvirassa on parempi nimittää vanhimmiksi tai pastoreiksi. Ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoinen muutamissa jo kauan sitten kadonneissa harhaoppisissa kirkoissa naisilla oli erilainen asema kuin katolisessa kirkossa. Ne ovat varoittavia esimerkkejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uuskatulainen kirjoitti:

VL seuroissa puhutaan usein opista, vaikka pitäisi tarkoittaa opetusta. Oppi tarkoittaa sitä miten ihminen tulee Jumalan edessä vanhurskaaksi yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen Kristuksen kautta.

Opetus liittyy elämän valintoihin. Monet saarnaajat opettavat täysin virheellisesti arjen valintojen ehdottomuutta perustellen niitä opillisiksi kysymyksiksi, joiden pysyvyys on sidottu opin pysyvyyteen.

Vakavimpia ja eniten traumoja on aiheutettu ja vaikeimpia hoitokokouksia on käyty eri aikoina:
- kirkon ja lähetystyön suhteesta
- pakkosynnyttämisen opista
- televisiosta
- vasemmistopuolueista
- naisten pukeutumisesta tai hiusten värjäämisestä
- puhujan/ johtokuntien arvovallasta ja erehtymättömyydestä
- naisen mahdollisuudesta toimia saarnaajana tai pappina, vaikka yleisen pappeuden perusteella kaikilla kristityillä on oikeus julistaa evankeliumia. Puhujan tehtävä ei tuo tähän oikeuteen mitään uutta. Tehtävä liittyy seurakunnan järjestykseen.
- vaikeimpana opetuksen harhana on pidettävä opetusta Jumalan valtakunnasta. Nykyisin se on sidottu enemmän yhteisöön ja ihmisiin kuin Jumalan vaikuttamaan Pyhän Hengen työhön.

Oppi kuvaa Jumalan vanhurskauttavaa toimintaa. Opetuksen alaan kuuluu ihmisten elämän valinnat ja niiden kautta tapahtuva arjen kilvoitus. Valintojen merkitys vai eri aikoina vaihdella. Tyypillisin muutoksen alla ollut esimerkki voisi olla suhtautuminen parran kasvattamiseen tai vähän vakavampi on se muutos, joka on 2000-luvulla tapahtunut suhteessa uudempiin raamatun käännöksiin.

Kovin on ahdasmielistä ja samaan muottiin pusertavaa ollut tämä ns yhtenäisen Ziioonin rakentaminen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu