ja eksyttävässä, vain nimeksi krist. uskonnollisessa hengessä elävät. Tai miten erotatte ne Oikeasti Kristillisesti, Raamatun UT mukaisesti ja perustalta elävistä?
Kertoisitteko.
Mistä tunnistatte antikristillisessä, pettävässä
10
<50
Vastaukset
- Herätykseksi
No eikö täällä ole ketään joka tunnistaa, vastaamaan??
Jeesuksen nimessä... tiedusteleva. - DeadManWalks
Oikeat kristityt tunnistanee rukouksesta ja oikean uskon tunnustamisesta, ehkä myös pyyteettömästä laupeudentyöstä. Ei silti, kristillisyys voi olla myös ulkoisesti kätkettynä ihmisten silmiltä ja tapahtua kodissa omassa rauhassa hartauden harjoittamisena. Se ei näy tai kuuluu ulospäin vahvasti eikä siitä pidetä meteliä.
Oikean kristillisyyden tunnistanee, jos henkilö myöntävästi kysymykseen: Onko Jeesus sinun Herrasi ja pelastajasi? - mikko.ainasoja
Herran palvelija antaa itsensä alttiiksi evankeliumin tähden, kuten Herramme itse antoi itsensä alttiiks meidän tähtemme.
Ja joka näin itsensä alttiiksi antaa, ja vaeltaa hurskaudessa, siitä poikkeamatta, niin hän on Herran palvelija.
Myös mereistä voidaan tunnistaa Herran Jeshuan palvelijat, vaikka kaikki lahjat eivät olekkaan niin ilmeisen huomattavia, kute vaikkapa parannuksen lahjan saaneen lahja.
Sinunkin tulisi antaa itsesi alttiiksi ja kirjoittaa omalla nimelläsi, kuten Herramme on antanut itsensä alttiiksi meidän puolesta.
Sitä ristin otaminen on, että me olemme valmiit myös kantamaan sen ja jopa tulemaan naulituksi siihen.
Mutta jos me suojelemme itseämme, niin että emme edes omaa hekilöllisyyttä paljasta, jotta emme joutuisi evanleiumin tähden vainotuksi, niin se on hyvin toisenlainen tie, kuin minkä Herra on meille viitoittanut, sillä hän otti vastaan häväistyksen, pilkan, lyönnit ja ristiinnaulitsemisen, jotta me saisimme hänen kauttaan elää.
Ja jos me hänen kauttaan elämme, niin meidän tulee elää, kuten hän.- mikko.repolaiselle
Oletko itse onnistunut?
- mikko.ainasoja
mikko.repolaiselle kirjoitti:
Oletko itse onnistunut?
Ei minulle tuota ongelmia elää, kuten kehotan.
- mikko.repolaiselle
mikko.ainasoja kirjoitti:
Ei minulle tuota ongelmia elää, kuten kehotan.
Siis elät kuten Jeesus?
- mikko.ainasoja
mikko.repolaiselle kirjoitti:
Siis elät kuten Jeesus?
Kyllä, mutta hänen jäsenesä asemassa, niin meidän tulee elää, jos hän kerran on meidän päämme.
Vai voiko käsi kuulua ruumiiseen, jos se ei toimi pään tahdon mukaan?
Tai suu kuulua päähän, jos se puhuu omiaan?
Teidän täytyy vaeltaa kuten hän, jos te hänessä haluatte pysyä, eikä se ole mikään erikoinen asia, vaan niin hänen seuraajansa vaeltavat, ja ovat vaeltaneet.
Tämän ajan vale seurakunnat ovat tosin levittäneet valheen hapatteensa hyvin tehokkaasti kaikkialle, ettei kukaan enää, edes tunnu sukovan että hänen seuraajansa elävät kuten hän.
Mutta mitä on sitten nämä rakaan veljemme Pauloksen sanat, että pukekaa yllenne Messia Jeshua, tai rakkaan veljemme Pietarin sanat, että ottakaa aseeksenne Jeshuan mieli, niin te lakkatte synnistä.
Ja puhumattakaan rakkaan veljemme Jochananin kirjoituksia;
6. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi. (1 Joh 2:6) - mikko.repolaiselle
mikko.ainasoja kirjoitti:
Kyllä, mutta hänen jäsenesä asemassa, niin meidän tulee elää, jos hän kerran on meidän päämme.
Vai voiko käsi kuulua ruumiiseen, jos se ei toimi pään tahdon mukaan?
Tai suu kuulua päähän, jos se puhuu omiaan?
Teidän täytyy vaeltaa kuten hän, jos te hänessä haluatte pysyä, eikä se ole mikään erikoinen asia, vaan niin hänen seuraajansa vaeltavat, ja ovat vaeltaneet.
Tämän ajan vale seurakunnat ovat tosin levittäneet valheen hapatteensa hyvin tehokkaasti kaikkialle, ettei kukaan enää, edes tunnu sukovan että hänen seuraajansa elävät kuten hän.
Mutta mitä on sitten nämä rakaan veljemme Pauloksen sanat, että pukekaa yllenne Messia Jeshua, tai rakkaan veljemme Pietarin sanat, että ottakaa aseeksenne Jeshuan mieli, niin te lakkatte synnistä.
Ja puhumattakaan rakkaan veljemme Jochananin kirjoituksia;
6. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi. (1 Joh 2:6)Luulet liikoja itsestäsi. Miedän tulee elää mutta onnistutko todella siinä kuten Jeesus?
- mikko.ainasoja
mikko.repolaiselle kirjoitti:
Luulet liikoja itsestäsi. Miedän tulee elää mutta onnistutko todella siinä kuten Jeesus?
Hyvin sinut on opettettu aikamme tavoille, ja kyseen alaistamaan kaikki todellinen usko Jehsuaan.
Mutta en minä ole Herra, vaan Herran jäsen, ja elän hänen jäsenensä osassa, en toki täysin häneen verrattavasti, mutta jäseneen kuitenkin.
Ja näenhän minä sinunkin ajatuksen juoksusi taakse ja ymmärrän kysymyksesi motiivin, että etsit ajallemme tyypillisen uskovan tapaan, tilaa epätäydellisyydelle, vaikka sinun, jos sinä Herraa palvelisit, tulisi sinun kilvoitella täydellisyyteen.
- Herätykseksi
Minä tunnistan jo kunkin niista sanoistaan, mistä puhuu. Niistä jo ilmenee elääkö ja toimiiko Kristtuksen Jeesuksen "kirkkaudeksi ja kunniaksi, maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla, ne Raamatun UT mukiasen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmantävällä ja täyttävällä, sanoilla ja teoilla käskynsä kaikilta osin pitävällä tavalla.
Jos elää, niin silloin varmaankin on halukas yhdistymään Kristusken Jeesuksen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan, muiden samoin elävien kanssa Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä YHDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikessa yhtä pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, jokaista jäsentään myöden yhteiseksi hyväksi, mutta, kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksella ja tavoiteella, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti rakentavaksi.
Johon KAKKKI Kristukseen Jeeuskeen uskovat on kutsuttu. Mutta en ole vielä vuosikausia julkisesti perään kuuluttelemisista huolimatta löytänyt, niitä muita. Tähän, kaikille hyväksi Jumalan vltakunta yhteyteen Raamatun UT mukaisuudessa / Kristuksessa Jeesuksessa yhdeksi / saumattomaan, tähän em. mukaiseen, Krist. Rakkaudessa rakentavaan yhteityöhön yhdistymään halukkaita.
Missähän lie ne muut, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi", Kirtsuksen Jeesuksen seuraajiksi, niihin Hänen apostolisiin seurakunta virkoihin ja eri palvelusten tehtäviin ja avustajiksi kutsutut. Kun ei näy eikä kuulu. Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikeen maailmaan asti, kaikille luoduille.
Niin kuin näkyi ja kuului siitä Nooan perhekunnan, siitä heidän, sitä pelastukseksi vaihtoehtao, Nooan arkkia rakentamisesta. Niin, että elämetkin osasi tulle sinne.
Jeesuksen nimessä... valistaen ja muistuttaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä, puhuva ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696