Ja valtiokirkko ottaa kunnian
http://www.vihrealanka.fi/uutiset-kotimaa/kirkon-ulkomaanapu-menettää-43-prosenttia-tuestaan-–-lisäleikkauksia-vielä-tulossa
valtio rahoittaa valtiokirkon toimintoja
5
<50
Vastaukset
- fghsw
Vuosien työ valuu hukaan, kaikkein hädänalaisimmat kärsivät, mutta kirkko ei löydä muutamaa miljoonaa omasta pulolollaan olevasta pussista?
Voishan ne laitaa isomman osan yhteisvastuukeräyksen ja kolehtien tuotoista kehitysapuun, Ai niin jäsenistö ei siitä tykkäisi ja keräystulokset voisvat laskea.
Muta ei tikullakaan, ei kirvbeelläkään kirkko koske kirkollisverotuottoonsa hädänalaisten hyväksi.
Kun kirkosta erotaan ja jäsenmäärä laskee, niin kirkko aina uhkaa leikata ensimmäiseksi avustustyöstä, diakoniasta, vanhuksilta ja lapsilta, ja kailottaa julkisuudessa suureen ääneen, että se on kirkosta eronneiden syy.
Työntekijöiden potkutkin kiinteistöistä karsimisen edellä kirkon talouden toimenpidelistassa. Toki sillä onkin ihan liikaa pakollisia.
Meneeköhän se kohta siihen että palkollisia on edelleen ihan liikaa, ja vapaaehtoiset hoitavat korvauksetta entistäkin suuremmalta osin hommat ja nääntyvät taakkansa alle, ei edes usko siltä pelasta?- Epäjumalienkieltäjä
Ei kai nyt kirkko miljardia euroa vuodessa kassaansa kerää sen takia, että sillä voisi auttaa hädänalaisia. Kyllä auttamisrahat pitää tulla valtiolta, lahjoituksina jne.
- ei_jäsen
Nostakoon kirkko verojaan. Sillähän on jäseniään koskeva verotusoikeus.
- Voihanvitalis
Kirkon diakoniarahasta: Taloudellisen ahdinkon korjaamiseksi, etsitään yhdessä vaihtoehtoja. Ensisijaisesti apu pyritään löytämään, sosiaalitoimen, velkaneuvonnan ja muiden paikallisten auttajatahojen kautta. Avustusvarat koostuvat Kirkon diakoniarahastoon, kerätyistä kolehdeista yhteisvastuukeräyksen tuoton osuudesta sekä lahjoituksista. Näin Kirkon sivulla.
- Nassen
Hädänalaisten ihmisten hyväksikäytöstä tuosa on kyse. Siis kirkon ns. diakoniassa.
Uskiksella on uskiksen "moraali"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692