Tehköön kreikka mitä haluaa

tajuatämä

Olisi suomikin eronnut koko helvetin eurosta ajat sitten, ollaan kuin joku tekohengityspotilas...antakaa suomen elää vaikka väkisin eurossa.

Otetaan kansalta rahat ja laitetaan muualle kiertämään pitkin eurooppaa, aivan saatanan hyvä diili.

Nostetaan veroja, kaikkia maksuja kyllä suomalaiset maksaa, ai vittu että on tänäpäivänä lottovoitto syntyä suomeen.

Tähän persereikä valtioon.

8

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fkkjhfds

      Kiteytit asian joten ei tuohon ole enää lisäämistä.

    • Todellisettuensaajat

      Enemmistö suomalaisista halusi valtuuttaa kolme suurta kantamaan vastuuta tukipakettien muodossa. Jos ensimmäistäkään tukipakettia ei olisi myönnetty, niin kreikkalaisten olisi ollut pakko tehdä hallintouudistus. Nyt kävi täsmälleen päinvastoin kuin oli julkisesti ilmoitettu tarkoitus.

      • seoppuujoskus

        Meillä ei ole vaihtoehtoja eduskuntapuolueissa, kaikki toimivat
        samalla kaavalla eri nimien alla.

        Tuo yhteistalous on laeissa ja sopimuksissa kielletty, nyt tehtiin rikos
        josta kukaan ei joudu vastuuseen, kun vastuunkantajat ei itseään tuomitse, ja tuomiovalta on annettu heille.


    • giorgospapapoulos

      Ennakkoäänten ovensuukyselyn mukaan -EI- on voittamassa selvästi Kreikan äänestyksessä.

    • LisääVerojaKiitos

      Hienoa, että saadaan rahoittaa Kreikan valtiota ja kreikkalaisia. Se on meidän velvollisuus ja kunnia-asia. Oikeastaan hallituksen pitäisi lanseerata suomalaisille uusi raippalisävero, nimeltään Kreikka-vero. Se voisi olla suuruudeltaan parin-kolmen prosentin luokkaa.

      • turhavaade

        Kreikka ottaa ne rahat vastaan mitä annetaan,
        kyse on siis antajien tyhmyydestä, ei kreikkalaisten.

        miksi täällä huudetaan Kreikka on erotettava, miksi emme eroa itse,
        ei täällä keskusteluissakaan ole vaatimuksia omasta erostamme
        juuri näkynyt, vaikka se olisi maamme parhaaksi,
        emme me voi Kreikkaa erottaa,


    • kfjfkfkdkdlxl
    • oikeinisoei

      Suomikin äänestämään ei,ei,ei,ei ai mistäkö no syitä varmaan löytyy paljon.
      1.Eurosta
      2.Pakolaisista
      3.Rikollisten paapomisesta
      4.Kanslaisten kyykyttämisestä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe