Muistui mieleeni kölliessäni täällä ollut keskusteluketju aiheesta onko uskoa Jeesukseen, jonka laatu ratkaisee onkonusko pelastavaa vai ei.
2.Tim.3: 1-9, joka on otsikoitu 1992 Raamatussa: Lopun ajan ihmiset. Lisäksi muistan Markku Veilon snaoneen että tässä kerrotaan uskovaisista lopun aikoina. Maailman ihmiset ovat tällaisia, muslimit, ateistit, ja muut jumalattomat, mutta myös suuri siivu maailman kristikansasta, arviolta puolet kristityistä.
" Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. 2 Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, 3 rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, 4 petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, 5 he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! 6 Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, 7 jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta. 8 [i] Niin kuin Jannes ja Jambres* vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän USKONSA ON KELVOTON. 9 Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi. "
Kelvottomalla uskolla Jeesuksen ei pelastu?
Tuossa on mainittuna sellaisia sanoja, jotka kuvaavat enemmänkin jumalattomia, mutta myös lustetta, joka on kasvanut vehnän kanssa vierekkäin näyttäen maailman silmissä aidolta vehnältä, mutta se on myrkyllistä lustetta. Toisaalta aitovehnä tietää olevansa aitovehnää, samoin lustekin tietää olevansa lustetta, jos Raamattu pitää paikkansa, mutta ideahan on siinä että luste ei pidä Raamattua koko totuutena eikä noudata Raamatun ilmoituksia Jumalan totuutena vaan määrittelee oman halunsa mukaan valheen keinoin mikä synti ei ole syntiä.
Synnille hyväksymisen osoittaminen on kelvotonta uskoa Jeesukseen.
Onko uskoa, joka ei pelasta`?
7
<50
Vastaukset
Lisäksi usko ilman tekoja on kuollutta, eikä siten pelasta (Jaakobin kirje).
- P.P
Oikea usko ja uudestisyntyminen saa aikaan myös tekoja :)
Niin saa - tärkeintä on rakkautena vaikuttava usko, uutena luomuksena Jeesuksessa Kristuksessa.
- P.P
totuusfriikki7678 kirjoitti:
Niin saa - tärkeintä on rakkautena vaikuttava usko, uutena luomuksena Jeesuksessa Kristuksessa.
Amen,kiitos Herrallemme siitä!
- Tuhtipoika
Liberaalien tottelemattomuus on taikuuden syntiä.
Raamatussa sanotaan tottelepmattomuuden olevan taikuuden syntiä. Raamatunpaikkaa en muista mutta takaan sen olevan Raamatussa. Se on jotenkin syöpynyt mieleeni kun olen katsellut tätä nykyistä saatanallistuvaa tottelemattomuutta ja piittaamattomuutta Jumalan tahtoa kohtaan.
Kukapa osaisi nyt viisaasti rukoilla?
Raamattu kertoi sen meille jo kauan sitten että lopun aikana näin tapahtuu kuten on tapahtunut. Ja meno yltyy tasaiseen tahtiin yhä paholaismaisemmaksi, mutta tehdään Jumalan avulla se mitä voimme.- P.P
Pyhä Henki rukoilee meissä sanomattomilla huomauksilla ja myös Jeesus on luvannut rukoilla koko ajan omiensa puolesta. Ei sanoja tarvita Jumala näkee sydämeen.
- JeeeJeeeJeee
Toisinaan ryvettyy, vaikka pieni usko vaati vain rähmällään oloa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064612Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293423No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491484
- 361373
- 381216
- 141112
- 1591026
- 271008
- 6944