Aloitus joka kehoittaa rikoksen tekoon.

ujuki

Alla oleva aloitus kehoittaa räjäyttämään julkisissa tiloissa olevia kulttuuriesineitä. Aloitusviesti kehoittaa rikokseen. Avoimesti ja julkisesti. Poliisi voisi tutkia rikosyllyttäjän taustoja.

"pari patsasta

Kari.SS.Peitsamo

5.7.2015 12:17

Suomessa on vieläkin pystyssä pari patsasta joiden tuhoaminen kuuluu jokaisen terveen ihmisen mielihaluihin.
Kyseessähän ovat tietysti Lenin-patsaat.
Näitä on ainakin Turussa ja Kotkassa.
Raivausräjähdettä mukaan ja saadaan jälleen eräitä punavalheiden monumentteja pistettyä niiden arvoa vastaavaan tilaan."

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • persutko_asialla

      Aivan päivänselvästi aloitusviestin siteerauksessa kehoitetaan tuhomaan patsaita julkisilta paikolta oman käden oikeudella. Tällä kertaa tuhovimmaa lietsotaan vasemmistolaisen kulttuurin suuntaan.

    • herko

      Ylläpito ei voine jättää rikokseen yllyttäviä viestejä silleen!

    • katsokaa_peiliin

      Kaikkien luulisi ymmärtävän että tuon aloituksen tekijä on trolli joka huvikseen provosoi komuja. Mutta kommunistit itse ovat töhrineet Tampereen Mannerheim-patsaan moneen kertaan. Itsenäisyyspäivinä polttelevat Suomen lippuja sekä rikkovat rehellisten yrittäjien omaisuutta särkemällä ikkunoita ym.

      Joten ketkä ne eniten tekevät terroritekoja käytännössä Suomessa?

    • kova_tuomio

      Aloituksessa "pari patsasta" kehoitetaan rikokseen. Ylläpito tutkinee asiaa ja lienee yhteydessä poliisiin, koska aloitusta ei ole poistettu. Suomen lain mukaan rikokseen yllyttämien on rikos.

    • ostajmyy

      Kehoitukset rikoksiin tulenevat samasta lähteestä, jossa harrastuksena on ulosteiden siveleminen toistensa vartaloon. Ylläpito ja julkinen media eivät saa hyväksyä julkista rikokseen kiihottamista.
      On muistettava että perussuomalaisten vaatimuksesta Sipilän hallitus leikkaa kulttuurin ja sivistyksen määrärahoja. Kulttuurimuistomerkkien tuhoamisvaatimus tukee hallitusohjelmaa. Sivistynyt kansa ei voi hyväksyä hallituksen eikä rikoksiin kehoittavien toimia.

    • inestos

      "Kaikkien luulisi ymmärtävän että tuon aloituksen tekijä on trolli "

      Tyypillinen persukommentti "Me lasketaan leikkiä". Kyse ei ole leikinlaskusta. Julkista omaisuuttaa kehoitetaan särkemään. Kyseessä on rikokseen yllyttäminen.

      • komusiat.kuoppaan

      • katsokaa_peiliin

        Kuten on jo mainittu. Oli kysymys leikinlaskusta tai ei, niin ainoastaan kommunistit rikkovat tai töhrivät julkista omaisuutta.

      • murhaonrikos
        komusiat.kuoppaan kirjoitti:

        Lenin-patsaita ei saa hävittää.Olkoon ne muistoina ajoilta kun valehtelu ja kansallinen itsepetos oli hyve.

        https://www.youtube.com/watch?v=PgYO4epdFWU

        Tässä jatketaan uhkauksia marxilaisen näkemyksen omaavien tappamiseksi. Linkissä Seppo Lehto esiintyy uhmakkaasti marxilaisen henkilön pääkuvan edessä näyttäen peräpäätä ja etupuolta. Lehtoko asialla vai hänen opetuslapsensa. Lehdon teesit muistuttavat halla-aholaisten ja perussuomalaisten teesejä.

        "Seppo Olavi Lehto[1] (s. 6. syyskuuta 1962)[2] on tamperelainen äärioikeistolaiseksi luonnehdittu verkkokirjoittaja.[3][4] Hän on 1990-luvulta alkaen vaatinut muun muassa Karjalan palauttamista Suomelle ja arvostellut Venäjän hallitusta.[3] Lehto on kutsunut itseään maahanmuutto- ja islamkriitikoksi.[5] Hän on saanut toiminnastaan useita tuomioita, joista ankarin on vuonna 2008 langetettu kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdoton vankeus ja vahingonkorvaustuomio törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.[4]"
        Netissä hakusana: Seppo Lehto

        "komusiat.kuoppaan" voi olla tunnettu palstalla oleva oikeistolainen perussuomalainen. Niiden nimimerkkien yhtäläinen sanoma on että fasismi olisi Suomen turva. Kertaakaan useasti esiintyvät oikeistolaiset eivät ole sanoutuneet irti vasemmistolaisten murhauhkauksista. Eräät jopa pitävät hyvänä 1918 luokkasodan jälkeistä valkoisen armeijan tappovimmaa antautuneita punaisia kohtaan.

      • Iivari.Susiluoto
        murhaonrikos kirjoitti:

        Tätä herra lehtoa ei voi kuin ihailla kansalaisrohkeudesta. Hän on joutunt lukemaan tiilenpäitä ottaessaan kantaa vallitseviin poliittisiin olosuhteisiin.

        Aivan yhtä suuresti ihailen niitä jo manalle menneitä tovereita, jotka joutuivat lapualaisaikoina ja aina syksyyn -44 asti istumaan kun olivat hallitsevan eliitin hampaissa.

        Sen sijaan edesmennyt natsipäällikkö ja Suomen Führer" Pekka Siitoin (1944 -2003) ei istunut vankeusvuosiaan poliittisista syistä, vaikka näin onkin annettu ymmärtää, vaan hän oli se rikollinen, joka yllytti erään vähämielisen uusnatsin tuhopolttamaan kirjapaino Kursiivin syksyllä -77.

        Mielipidevangit on eri asia kuin rikosvangit.

      • Nuku_pommiin
        Iivari.Susiluoto kirjoitti:

        Kyllä tuo Pekka Siitoin oli onneton tunari. Teki kirjapaino Kursiiviin pommin, joka ei edes räjähtänyt. Typerä teko. Olis pitänyt olla huolellisempi.

    • amalif

      Luultavasti ylläpito on ottanut murhakehoitukset vakavasti. Uusia ei ole ilmaantunut vähään aikaan.

    • vanhempi.toveri

      Tällä Kotkassa oleva Leininin rintakuva on joutunut useasti ilkivallan kohteeksi.
      Vielä silloin kuin Järjestötalolta,joka sijaitsi ihan liki patsasta,pidettiin usein vahtia ns. epävirallisessa muodossa ja yksi keskisuomesta kotoisin töhrijä jä silloin verekseltään nakeliin.
      Pari muutakin maalaria on saatu vastaamaan teoistaan mutta ainakin kolme on karkuteillä.
      90-luvun jälkeen ei ole muuta ilkeätä tehty mitä nyt jalustalle tuodut punaiset ruusut ovat ennen aamua kadonneet.

      • haminan.vallit-18

        Haista sie kotkan komu pitkä paska kun vitusta et tietysti ymmärrä mitään.
        Mene sinne satamaan puhumaan ahtaajien kanssa ahtaajapatsaasta ja ahtaamisesta.Tee se puolesta sananvapauden kuten tämä oikealla oleva kotkalain persukaupunginvaltuutettu.

        https://kotka.sharefile.com/download.aspx?id=fe4303a743954637

    • vapaus_vastuu

      Palstalla esiintyi aiemmin epäsuoria rikoskehoituksia. Muutamat pitivät ja pitävät ehkä edelleenkin hyvänä luokkasodan jälkeistä ja sen aikanakin aseettomien punaisten joukkomurhia. Jotkut tukevat jälkikäteen valtion aseiden varastamista 1944 välirauhansopimuksen jälkeen. Viestittäjät (perussuomalaisia!) tukivat niiden käyttöä punaisten ampumiseksi. Asevarkaudet (asekätkentä) oli oikeiston salaliitto nostaa natsivalta pystyyn ja ryhtyä uudelleen Saksan fasismin rinnalla sotaan.
      Yksittäisten murhakehoitusten takaa tulee etsiä oikeistolaisia, jotka lievässä muodossa esiintyvät maahanmuuttoa ja toisenlaisia ihmisiä vastaan.
      Yhtäkään murhakehoitusta ei saa jättää silleen. Tieto viranomaisille tulee toimittaa. Nettipoliisi kehoittaa väkivaltaan kiihottavien viestien ilmoittamista.

      • TimoEspoosta

        Eihän noita komuliraukkojen juttuja nyt kukaan tosissaan ota saati, että niihin uskoisi. Johan tuo möläytys >> Asevarkaudet (asekätkentä) oli oikeiston salaliitto...<< kaikille kertoo millä tasolla komulien jutut liikkuvat. Tosiasioista ei ole tietoakaan, mutta kaikesta pitää sössöttää ja vääristellä. Täällä se sujuu, koska tänne pääsy ei edellytä heiltä mitään. Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessahan komuliraukat eivät ole mukana. Eivätkä yhdessäkään päätöksetekopöydässä.
        Kun Suomen kansa on päättänyt pitää komulit kaikesta poissa.

        Vai mites ne vaalit menivätkään?

    • freefinn
    • ilmoita_heti

      Halla-aholainen perussuomalainen siipi on uusnatsien suosion katveessa. Uusnatsit, Magneettimedia, SVL:n sivustot ja persudosentti Luukkanen edistävät rotuopeillaan väkivaltaista kulttuuri-ilmapiiriä.
      Kontulan veto on rohkea. Palstalla ei tule hyväksyä yhtäkään uhkausviestiä. Oikeistolainen Seppo Lehto on tuomittu useaan kertaan uhkaussolvaavista viesteistä. Ylläpito ja nettipoliisi haluavat siivota nettiä räävittömyyksistä.
      Muutama viikko on ollut hiljaisempaa uhkausrintamalla. Jos ne tulevat uudelleen palstalle, ylläpidolle tiedoksi. He ovat rikollisia eikä niitä tule sääliä.

    • Työeläkeläinen

      Pientähän tuo on kun vertaa mihin kommunismi on ihmiskunnan ja Suomenkin johdattanut. Ei kannata komuloisten valittaa!!!

      Ensinhän nuo komuloiset yrittivät vallankumouksella kaataa laillisen demokraattisesti valitun hallituksen sosialisteiksi itseään silloin kutsuen 1918, olivathan he edellisen vuoden loppupuolella hävinneet vaalit muutaman paikan verran silloisessa parlamentissa. Tuosta kommutolvaisusta tuli sitten kymmeniä tuhansia ruumiita joista suuri osa onneksi heitä itseään mutta sitä sitä edelleen vatvotaan ihan kuin se tekisi heidän tyhmyytensä sen kummemmaksi ja kehtaavat vielä syyttää muita omista kämmeistään! On todella rikollista alkaa aseellisia vallankumouksia, sitä vartenhan on vaalit!

      Sitten komuloiset Moskovan avustuksella ja komu Ku(u)sisen myötävaikutuksella yrittivät taas 1939 samaa, vaan taas Suomen kansa torjui komuloisten yrityksen ja nythän heitä, siis komulopisia, ei enää löydy kuin hakemalla jos sitenkään.

      Kansa, työkansa, työläiset ja muut suomalaiset kuten eläkeläiset ovat nähneet kommunismin tuhoisuuden ja syrjäyttäneet sen totaalisti hallinnostaan mutta muutama jääräpää ei ole asiaa vielä havainnut ja yrittää täälläkin sohia tutkainta vastaan.

      • sosialismi.voittaa

        Uusnatseilla on menossa murhanhimoinen viestitysaalto. Heidän sonnalla höystetyt homoleikit kelpaavat liimaksi. Vuoden 1918 joukkomurhat otetaan esikuvaksi mitä nykyään tulisi tehdä. Pikasilmäys osoitti, että Timo Soini on luokiteltu epäilyttävien joukkoon. Hänet esitetään kommunistiksi ja kuoppaan amm......!
        Komut lienevät oikeassa puhuessaan persujen oikeistosiivestä ja joka kulkisi läpi porvaripuolueiden. Persujen oikeistosiivellä on suuri osuus puolueen johdossa. Missä mättää?

      • Työeläkeläinen
        sosialismi.voittaa kirjoitti:

        Sinulla ainakin näyttää mättävän korvien välissä, ei yhtään selväpäistä ajatusta.

        Ei täällä ole uusnatseja sen enempää kuin komujakaan kuin muutama eikä niillä kummallakaan ole merkitystä ja nuo kakka leikit voit unohtaa, ne kuuluvat todella vinksahtaneille, jos siis et noihin vinksahtaneisiin kuulu.

        Ei täällä mitään porvaripuolueitakaan ole vaan ihan oikeiden suomalaisten kansoittamia/perustamia joihin kommunismi ei kuulu sillä se puolue on NL perua. Tosin monessa menestyvässä puolueessa on porvarillinen näkemys talouden pidossa ja se on onneksi kansallemme, se on tuonut meille verrattomasti hyvinvointia kunhan vain ottaa siitä osansa eikä jää odottamaan kunnan almuja.

        Sosialismi on kommunismin myötä katoavaa kansanperinnettä, sen näkee jo vaalituloksistakin. Joskus -60 luvulla vasemmisto ja keskusta - oikeisto olivat noin tasaväkisiä eduskunnan kaikkoja ajatellen mutta nyt vasemmistolla on noin neljännes paikoista keskusta - oikeiston hallitessa kolmea neljännestä. Mitä johtopäätöksiä siitä voi vetää? Sosialismi ainakaan ei ole vopittanut! Sosialismiahan meillä ei ole ollut vaan porvarillinen näkemyksemme sisältää myös sosiaalisia aspekteja, se ei ole sosialismia vaan inhimillisyyttä.

      • vanael
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        Katsopa oikeistojuippi yhteiskuntakehitystä Suomessa. Riisutaan siitä sotun alasajon linja, mikä edistää kylläkin avointa riistokapitalismia. Yhteisvastuu ja yhteiskunnallisuudellinen velvollisuudentunto etenee siltikin. Soinilainen persupuolue suurista puheistaan huolimatta muuttui yhteisvastuulliselle linjalle hallituksessa. Ei puhettakaan itsenäisistä kansakunnista. Toisten oikeistopuolueiden kanssa yhteisrintamassa jatkamassa Kreikan työväen kuristmista. Seuraavaksi tulee Ukraina ja sieltäkin tulee kova lasku EU:lle. Soinilaiset ilmeisesti taavivat sinnekin kuripolitiikkaa.
        Soinin meininki ei ole ihmisyyttä. Sosialismi on toisenlaista. Se on ihmisyyttä.

      • Työeläkeläinen
        vanael kirjoitti:

        Yhteiskuntammehan on kehittynyt hyvään suuntaan, siinä jo alkaa hieman järkikin puhua ainaisen valituksen sijaan. Tulot ja menot on saatava samalle tasolle mieluummin tuloylijäämällä. Noin olen menetellyt oman talouteni ja aikoinaan yrityksenikin kanssa ja saanut ainoastaan positiivisia kokemuksia tuollaisesta talouden pidosta.

        Oli yhteisvastuuta tai ei niin periaatteessa terveen on vastattava omasta voinnistaan ja sosiaaliset tulonsiirrot ovat sairaita ja vaivaisia varten. Jokaisen on hinnoiteltava oma panoksensa hintaan jolla käy kaupaksi jolloin työmarkkinatkin alkavat taas vetää ja turha työttömyys vähenee.

        Kreikkalaisiltakaan ei vaadita muuta kuin heidän tekemiensä sopimusten mukaan toimimista. Tuskin niitä lainojakaan on annettu lahjaksi ja niitä nostettaessa on tiedetty maksamisen olevan edessä. Ei siinä kreikkalaisia kuriteta vaan he pyrkivät kurittamaan meitä! Kannattaa miettiä komuloisenkin kokonaisuutta eikä yrittää välistä vetoa!

    • ujuki

      Soini, halla-aholaiset & kumpp väittävät EU ja jopa USA sosialismin järjestelmäksi. Niissä vallitsisi juutalaisten pankkiirien ja pääomapiirien salaliitto vapaan kapitalismin tuhoamiseksi.
      Väitteet ovat luonnollisesti takapuolesta. Soini toistaa usein " te oikealla ja te vasemmalla" olette työmiestä vastaan. Hitler propagoi samalla periaatteella. Mitä on Soinin keskustassa oleminen. Soinin "sosialismi" on natokapitalismia ensi alkuun ja toiseksi työväen elinehtojen leikkaamista Suomessa ja leikkauspolitiikan vaatimista kautta unionin. Soinilaisuus tukeutuu pääomien omistuksen valtaan ja edustaa siten kapitalismia aidoimmillaan.

      Onko Soini koskaan puuttunut puolueensa piirissä esiintyvään sonta-ideologiaan, jäsentensä harrastukseen sotkea toisiaan ulosteilla, ihmisten mm. ent. presidentti Halosen elinten esittelyyn ja Halosen sanoman törkeään vääristelyyn. Onko Soini sanoutunut irti epäsiveellisyyksien liittämisestä vasemmistolaisuuden parjaamiseen. Ei ole. Siksi että sontajournalismin uskotaan edesauttavan taistelua työväenliikettä vastaan.
      Anne Kontulalle pisteet julkistaessaan hengenmenolla uhkailleiden nimet Facebookissa. Kaikki tappamisuhkailut tulee tallentaa ja ilmoittaa viranomaisille. Tappamista ihannoivat viestittäjät tulee saattaa ylläpidon tietoon nettipoliisille. Viestittäjät yleensä itse ovat pelkureita, eivätkä uskalla tarttua toimeen mutta pyrkivät luomaan tappamishalua jollekin toiselle. USA:ssa on yleistynyt poliittiset murhat. Suomeen ei tule päästää samanlaista ilmiötä.

    • ape_sus

      Jokainen demokraatti on velvollinen toimimaan murhakehoituksia ja epäsiveellisyyden levittämistä vastaan,. Halla-ahon jengin taide ihminen paskannuksissaan taiteena ja politiikan teon välineenä tulee torjua. Identiteettivarkaudet tulee torjua. Heidän politiikkansa on natsienkin politiikkaa enemmän oikealla. He ovat ihmispetoja.
      Demokraatin tulee puolustaa ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa. Tiedämme mitkä piirit esittävät väkivaltaisia uhkauksia. Ne toivovat, ettei niihin puututtaisi ja konnat saisivat mellastaa mielin määrin. Se olisi roistoille antautumista. Esim Työläkeläisen jatkuvasti vihjailevaa vasemmistolaisten muiluttamista tulee tarkkailla. Tämänkaltaisten puheiden perusteella ääliöt hyökkäävät jo maahanmuuttajien kimppuun. Työel vihjaa tarkoituksella, että joku kävisi väkivaltaan. Demokraatit eivät voi sallia tällaista.

      • Työeläkeläinen

        Minähän juuri olen "ape_sus" noita demokraatteja joita sinä kehut. Kommunistit vaan eivät joukkoon kuulu joten olet ihan väärällä palstalla. Persupalstakin olisi oikeampi palsta demokratialle sillä he ovat päässeet valtaan demokratian avulla, samalla aatteella jolla kommunismi on sieltä pudotettu.

        Kommunismi on aina valtaan päästyään tehnyt ihmispetoja, polkenut ihmisarvoa ja -oikeuksia, sekä harrastanut väkivaltaa ihmisiä kohtaan.. Kommunismin vallassa pysymisen vuoksi, jos he jossain siihen ovat asein kyenneet, on aina tapettu kaikki vastaan sanojat. Jos me demokraatit toimisimme samoin kuin kommunismi opettaa käytännössä niin tännekin kirjoittavat komuloiset vietäisiin saunan taakse. Me emme demokratiassa kuitenkaan toimi kuten kommunistit joten tekin saatte olla varsin rauhassa ja väärässä.

      • Älähän_nyt

        Niin...katsos kun kommarit ovat taitavia takinkääntäjiä; Kun lopultakin joku heistä - eivät toki kaikki - on viimeinkin ymmärtänyt, että kommunistinen diktatuuri on hylätty tunkiolle, niin nyt yht´äkkiä ovatkin niin demokraattisia, että oikein itkettää. Vaikka...eipä siihen ole mennytkään kuin rapiat 25v.

    • ape_sus

      Komut ovat oikeassa. Netti tulee siivota murha- ja väkivaltauhkauksista. Jokaisen kansalaisen velvollisuus on asiassa auttaa rikos- ja nettipoliisia. Tätäkin viestiketjua lukiessa on ihmeteltävää että eräät sosialismiin vihamielisesti suhtautuvat tukevat väkivaltauhkauksia. He tukevat vääruskoisten ja vääränväristen ihmisoikeuksien polkemista.
      Suomeen ei saa päästää Lapuan liikkeen ideologisia perillisiä mellastamaan. Suomi tulee pitää vapaana yhdysvaltalaisesta kukluxlaisesta valkoisen kristityn ylivallan aatteesta. Jälkimmäisen liikkeen ideologian jäljiltä syntyy USA:ssa lähes viikottain viattomien joukkomurhia.
      Poliittinen väittely olkoon ja tuleekin olla sallittua. Väkivaltauhkaukset tai niiden vähäinenkin puolustelu tulee laittaa aisoihin heti sellaisten ilmentyessä. Ne ovat tuomittavia vaikka niiden takana olisi persuihin myötämielisesti suhtautuvia.

      Jokaisen kansalaisvelvollisuus on olla suvaitsematta avoimia väkivaltauhkauksia. Sellaisten voimien valtaanpääsy mediassa olisi suomalaisen yhteiskunnan tuho.
      Huomattakoon että Halla-ahon oma blogipalsta ja hänen perustamansa hommafoorum palsta edistävät ihmisten välisten suhteiden tulehtumista. Edistykselle mainitut palstat eivät anna mitään.

    • setä_tuomo

      Aloituksessa mainittu julkisten kohteiden tuhoamiskehoitukset ovat rikoksia siinä kuin väkivallantekoja tukevat viestit. Totta on sekin, että väkivaltauhkausviestejä esiintyy paljon perussuomalaista politiikkaa tukevissa kirjoituksissa. Yksi keino torjua on kirjoittaa myös Suomi 24 kuntapalstoille sekä paikkakunnin lehtiin. Sellaiseen ei saa alistua että punakaartilaisten joukkomurhat olisivat olleet oikein. Sellaisessa on piilotettu hyväksyntä käydä vasemmistolaisten kimppuun nykyaikanakin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2217
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1786
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1547
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1289
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1277
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1102
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1033
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      994
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      708
    Aihe