Virrat on kuppanen, sisäsiittonen, kuollu kylä ollu jo 80-90-luvulta asti. Kaunis kylä kesällä, mut loppupeleissä ihan perceestä. Onneks ei oo sitä kesämökkiäkään sielä enää. Onneks oli sen verran järkee että lähti sieltä jo teininä. Viimenen sammuttakoon valot.
Virrat joopa joo....
6
216
Vastaukset
- Laiskuuttako
Joo pysähtynyt kylä johon ei johto haluakaan mitään hyvää. Kaikki laiskoja esim Perussuomalaiset. Ainakin yksi heistä
- näinsenyvvaanon
Kaikki virtolaiset on sukua toisilleen. Ja nykyinen nuoriso on kaikki seukanneet ristiin rstiin keskenään.
- Mantteli.2
Onhan meillä ne Suomen yleisimmät!
Suku siis , taas seistä pönötettiin sankarihaudallakin hyvä ettei sentään hakaristiliput liehuen ja suojeluskunta paltoon helmat tuulessa lepattaen hihat liikutuksen räästä hyytelöitynä "kun me olemme vaan niin hyviä".
Voi vittu jos kaikki olisivat yhtä itseänsä täynnä ja muita parempia niin kuka ehtisi peilin edessä möllistelyltään töitä tehdä kun pitäisi olla pukkaamassa omaa hyvää ja itsekehua täynnä olevia " Meidän suku parasta" kronikoita kokoajan vääntämässä ja suvulle tyrkyttämässä. SS lehtikin muuta tee kuin niitten sukujuhlia täynnä ja ylistys virsiä ja joka paikkaan tungetaan väkisin röhkimään.
Lopetan kyllä SuomenSelänSanomien tilauksen kun pyykiminenkin sillä käy jo pukamille, allergia joko halpa painojälki taikka lehden sisältö.Mä oon niin samaa mieltä tuosta ikiihanasta synnyinpitäjästäni nimeltä Virrat... ois pitäny lähtee jo teininä sieltä... nyt reilut kolme vuotta Tampereella asuneena, en enää ikinä muuttas siihen "kuppakylään"...
- Tätyli
Ei Virrat tuollaisia juntteja kaipaakaan.
- Lokerossa
Totta muuten. Juntit sullotaan kaupungissa päällekäin betonilaatikoihin. Näköala kun ylettyy vain lähimpään betoniseinään, se kapenee. Luonnon ja elämän rikkaus monimuotoisuudessaan häviää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770