JUMALAN lapsille!

Sley

Herra, jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa. Tätä emme saa käsittää siten, että pitaalinen olisi epäillyt Kristuksen hyvyyttä ja armoa. Sillä se vasta on elävä usko, kun ei epäillä, että Jumala on hyvä ja armossaan tahtoo tehdä sen, mitä anomme. Pitalisen sanat on ymmärrettävä näin: Usko ei epäile, että Jumalan hyvä tahto kohdistuu ihmiseen ja että hän tahtoo suoda meille kaikkea hyvää, mutta me emme tiedä, onko kaikki anomamme hyvää ja hyödyksi. Jumala yksin sen tietää. Siksi usko rukoileekin jättäen kaiken Jumalan armollisen tahdon ratkaistavaksi. Se anoo sitä, mikä on Jumalan kunniaksi ja meidän hyödyksemme eikä se epäile Jumalan antamista. Se ei epäile Jumalan hyvyyttä, vaikka hän jumalallisen tahtonsa mukaisesti suuressa armossaan jättäisi antamattakin nähdessään sen paremmaksi.

Näin usko on vakuuttunut Jumalan armollisesta tahdosta, antoi hän sitten tai oli antamatta. Olemmekin usein sanoneet, että meidän on uskottava aivan epäilemättä ja Jumalan hyvyyttä rajoittamatta. Meidän on rukoiltava asettamatta rajoja hänen kunnialleen, valtakunnalleen ja tahdolleen. Me emme saa asettaa hänen tahdolleen aikaa, paikkaa, tapaa tai nimeä, vaan jätämme kaiken hänen haltuunsa. Kun näin jättäydymme hänen haltuunsa ja pyydämme vain hänen mieleistään, hänkään ei voi jättää tekemättä sitä, mikä on meille mieleistä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Matt. 8:2 - maanantai 6. heinäkuuta

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        110
        7622
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        109
        5301
      3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        116
        3536
      4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        29
        3527
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        35
        2574
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        119
        1886
      7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        356
        1530
      8. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        96
        1521
      9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        65
        1373
      10. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        131
        1366
      Aihe