Täällä monen keskustalaisen päävihollinen näkyy olevan SDP. Se on käsittämätöntä, kun SDP kuitenkin on ollut aina Maalaisliitto/Keskustalle sen mieluisin hallituskumppani. Jo Santeri Alkio aikoinaan halusi puolueensa lähentyvän vapaussodan jälkeen paitsiossa pidettyjä sosialidemokraatteja, ja Kyösti Kallio sitten yhdessä sosialidemokraattien Väinö Tannerin kanssa aloitti puolueiden hyvän ja tuloksekkaaksikin sanotun yhteistoiminnan.
Myös Urho Kekkonen pian politiikkaan tultuaan 1930-luvun lopulla ilmoittautui halukkaaksi yhteistoimintaan demareiden kanssa. Vuosikymmen myöhemmin mieluisimmat yhteistyökumppanit Kekkoselle löytyivät demarien vasemmalta puolelta eli kommunisteista, joiden kanssa hän sitten onnistui hajottamaan SDP:n. Mutta kun SDP jälleenyhdistyi ja nousi suurimmaksi puolueeksemme, Kekkonen otti lusikan kauniiseen käteensä ja hallitsi viimeiset 15 vuottaan yhdessä SDP:n kanssa ja paljolti juuri sen avulla.
Ahon porvarihallitus tuli mahdolliseksi vain siksi, että vaalitappion kokenut SDP ei kerta kaikkiaan lähtenyt hallitukseen. Viime vaaleissa oppositiosta päässeelle Keskustalle oli tärkeää saada nimenomaan SDP hallituskumppanikseen, ja siinä Jäätteenmäki onnistui omaksikin riemukseen. Kun demarit sitten tiputtivat Jäätteenmäen alas palliltaan, Keskusta halusi kuitenkin jatkaa noiden puheenjohtajaansa kaltoin kohdelleiden demareiden kanssa; ei ollut vaihtoehtonakaan hallituksen ero ja uuden muodostaminen uudelta pohjalta.
Siis siitä ei päästä mihinkään, että SDP on aina – Kekkosen kaudella tapahtunutta lukuun ottamatta – ollut Maalaisliitto/Keskustalle sen mieluisin yhteistyökumppani, ja on sitä edelleen, kuten on nähty ja nähdään. Miksi sitten täällä esiintyy niin jyrkkiä demarivastaisia mielipiteitä? Miksi nuo mielipiteet eivät merkitse mitään puoluejohdolle? Ovatko nuo mielipiteiden esittäjät oikeassa puolueessa?
Onhan täällä toki myös Keskustan ja SDP:n yhteistyön puoltajia. Sellainen on yksi aidoimmista keskustalaisista, Oiva Härkönen, ja toinen, jonkinlainen keskustavaikuttajakin Timo T.A.Ristimäki näkyy hakevan tukea esittämilleen ajatuksille nimenomaan vasemmistodemareiden ja vasemmistoliitonkin näkyvimpien vaikuttajien mielipiteistä. Keskustaporvari ja eräät muutkin ihan vakavasti otettavat keskustalaiset näkyvät sen sijaan haikailevan porvariyhteistyön perään. Ja City-Keskusta… no, pysyn nyt vain vakavasti otettavissa.
Jos keskustalaisissa on mieltä ja mielipuolta joka lähtöön, niin vaikeaa se näkyy olevan puoluejohdollakin, kun pitäisi koettaa näyttää porvariuttaan, osoittaa kiinnostusta porvariyhteistyötä ja porvarillisia arvoja kohtaan, mutta hallituksessa tehdään mieluusti demaripolitiikkaa ja ainoat poikkeamat siitä ovat oikeastaan vielä sosialistisempia, agraarisosialismia, tulonjakopolitiikkaa aidoimmillaan.
Nyt ovat eräät keskustalaiset kuitenkin kiirehtineet jo esittämään yhteistä porvariehdokasta presidentinvaaleihin, ja niin näkyy tehneen myös Kokoomuksen Ilkka Suominen, joka on esittänyt tehtävään Esko Ahoa. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on kuitenkin tyrmännyt Suomisen ehdotuksen ja ilmoittanut, että kokoomuksella tulee olemaan vaaleissa oma ehdokas.
Jos sallitaan sivustakatsojan mielipide, niin minustakin Aho olisi ainakin Keskustan puolelta ainoa kyseeseen tuleva porvareiden yhteisehdokas, mutta suostuuko hänkään leikkiin enää toista kertaa. Luulen, että ei suostu ainakaan, jos vastassa on vielä Tarja Halonen.
Kokoomuksen lienee vaikea löytää riveistään Ahon vertaista ehdokasta, sillä Sauli Niinistö ei suostune nytkään ja tuskinpa hän kepulaisia kannattajikseen saisikaan. Ellei sitten löydy hyvää ehdokasta politiikan ulkopuolelta, kuten esim. Gustav Hägglund. Hänellä saattaisi olla mahdollisuuksia näin ”suuret suomalaiset”-kisan jälkitunnelmissa, sillä sotilashan tuonkin kisan voitti.
Jos demarien ehdokas on vielä Tarja Halonen, homma lienee sillä selvä, olipa vastassa kuka tahansa. Ja jos ehdokas on esim. Paavo Lipponen, ja Kokoomuksella ja Keskustalla on kummallakin omat ehdokkaat, Lipponen on varmasti mukana toisella kierroksella. Ja jos hänen vastaehdokkaansa on silloin keskustalainen, homma on taas selvä Lipposen eduksi, mutta jos vastassa on kokoomuslainen, keskustalaisilla on silloin hyvä mahdollisuus tehdä porvaripresidentti. Mutta kaiken aikaisemmin nähdyn valossa Keskusta taas silloin osoittanee haluaan yhteistyöhön SDP:n kanssa, ja tekeekin presidentin Lipposesta, jo neljännen demaripresidentin peräkkäin.
Summa summarum: kyllä Keskustalla on vaikeaa, kun se toisaalta haluaisi olla porvaripuolue, mutta veri vetää vasemmalle, eikä se oikein tiedä, mitä tehdä. Se on kuin talon tyttö, jota vanhemmat patistelevat lähestymään rikkaan naapurin leski-isäntää, mutta tyttö on siihen haluton, kun ressukka on rakastunut nuoreen ja komeaan duunariin
Myös Urho Kekkonen pian politiikkaan tultuaan 1930-luvun lopulla ilmoittautui halukkaaksi yhteistoimintaan demareiden kanssa. Vuosikymmen myöhemmin mieluisimmat yhteistyökumppanit Kekkoselle löytyivät demarien vasemmalta puolelta eli kommunisteista, joiden kanssa hän sitten onnistui hajottamaan SDP:n. Mutta kun SDP jälleenyhdistyi ja nousi suurimmaksi puolueeksemme, Kekkonen otti lusikan kauniiseen käteensä ja hallitsi viimeiset 15 vuottaan yhdessä SDP:n kanssa ja paljolti juuri sen avulla.
Ahon porvarihallitus tuli mahdolliseksi vain siksi, että vaalitappion kokenut SDP ei kerta kaikkiaan lähtenyt hallitukseen. Viime vaaleissa oppositiosta päässeelle Keskustalle oli tärkeää saada nimenomaan SDP hallituskumppanikseen, ja siinä Jäätteenmäki onnistui omaksikin riemukseen. Kun demarit sitten tiputtivat Jäätteenmäen alas palliltaan, Keskusta halusi kuitenkin jatkaa noiden puheenjohtajaansa kaltoin kohdelleiden demareiden kanssa; ei ollut vaihtoehtonakaan hallituksen ero ja uuden muodostaminen uudelta pohjalta.
Siis siitä ei päästä mihinkään, että SDP on aina – Kekkosen kaudella tapahtunutta lukuun ottamatta – ollut Maalaisliitto/Keskustalle sen mieluisin yhteistyökumppani, ja on sitä edelleen, kuten on nähty ja nähdään. Miksi sitten täällä esiintyy niin jyrkkiä demarivastaisia mielipiteitä? Miksi nuo mielipiteet eivät merkitse mitään puoluejohdolle? Ovatko nuo mielipiteiden esittäjät oikeassa puolueessa?
Onhan täällä toki myös Keskustan ja SDP:n yhteistyön puoltajia. Sellainen on yksi aidoimmista keskustalaisista, Oiva Härkönen, ja toinen, jonkinlainen keskustavaikuttajakin Timo T.A.Ristimäki näkyy hakevan tukea esittämilleen ajatuksille nimenomaan vasemmistodemareiden ja vasemmistoliitonkin näkyvimpien vaikuttajien mielipiteistä. Keskustaporvari ja eräät muutkin ihan vakavasti otettavat keskustalaiset näkyvät sen sijaan haikailevan porvariyhteistyön perään. Ja City-Keskusta… no, pysyn nyt vain vakavasti otettavissa.
Jos keskustalaisissa on mieltä ja mielipuolta joka lähtöön, niin vaikeaa se näkyy olevan puoluejohdollakin, kun pitäisi koettaa näyttää porvariuttaan, osoittaa kiinnostusta porvariyhteistyötä ja porvarillisia arvoja kohtaan, mutta hallituksessa tehdään mieluusti demaripolitiikkaa ja ainoat poikkeamat siitä ovat oikeastaan vielä sosialistisempia, agraarisosialismia, tulonjakopolitiikkaa aidoimmillaan.
Nyt ovat eräät keskustalaiset kuitenkin kiirehtineet jo esittämään yhteistä porvariehdokasta presidentinvaaleihin, ja niin näkyy tehneen myös Kokoomuksen Ilkka Suominen, joka on esittänyt tehtävään Esko Ahoa. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on kuitenkin tyrmännyt Suomisen ehdotuksen ja ilmoittanut, että kokoomuksella tulee olemaan vaaleissa oma ehdokas.
Jos sallitaan sivustakatsojan mielipide, niin minustakin Aho olisi ainakin Keskustan puolelta ainoa kyseeseen tuleva porvareiden yhteisehdokas, mutta suostuuko hänkään leikkiin enää toista kertaa. Luulen, että ei suostu ainakaan, jos vastassa on vielä Tarja Halonen.
Kokoomuksen lienee vaikea löytää riveistään Ahon vertaista ehdokasta, sillä Sauli Niinistö ei suostune nytkään ja tuskinpa hän kepulaisia kannattajikseen saisikaan. Ellei sitten löydy hyvää ehdokasta politiikan ulkopuolelta, kuten esim. Gustav Hägglund. Hänellä saattaisi olla mahdollisuuksia näin ”suuret suomalaiset”-kisan jälkitunnelmissa, sillä sotilashan tuonkin kisan voitti.
Jos demarien ehdokas on vielä Tarja Halonen, homma lienee sillä selvä, olipa vastassa kuka tahansa. Ja jos ehdokas on esim. Paavo Lipponen, ja Kokoomuksella ja Keskustalla on kummallakin omat ehdokkaat, Lipponen on varmasti mukana toisella kierroksella. Ja jos hänen vastaehdokkaansa on silloin keskustalainen, homma on taas selvä Lipposen eduksi, mutta jos vastassa on kokoomuslainen, keskustalaisilla on silloin hyvä mahdollisuus tehdä porvaripresidentti. Mutta kaiken aikaisemmin nähdyn valossa Keskusta taas silloin osoittanee haluaan yhteistyöhön SDP:n kanssa, ja tekeekin presidentin Lipposesta, jo neljännen demaripresidentin peräkkäin.
Summa summarum: kyllä Keskustalla on vaikeaa, kun se toisaalta haluaisi olla porvaripuolue, mutta veri vetää vasemmalle, eikä se oikein tiedä, mitä tehdä. Se on kuin talon tyttö, jota vanhemmat patistelevat lähestymään rikkaan naapurin leski-isäntää, mutta tyttö on siihen haluton, kun ressukka on rakastunut nuoreen ja komeaan duunariin
Vastaukset 22
Vanhimmat
Vain yksi leikkaus erinomaisesta avauksesta:
* Jos demarien ehdokas on vielä Tarja Halonen, homma lienee sillä selvä, olipa vastassa kuka tahansa. Ja jos ehdokas on esim. Paavo Lipponen, ja Kokoomuksella ja Keskustalla on kummallakin omat ehdokkaat, Lipponen on varmasti mukana toisella kierroksella. Ja jos hänen vastaehdokkaansa on silloin keskustalainen, homma on taas selvä Lipposen eduksi, mutta jos vastassa on kokoomuslainen, keskustalaisilla on silloin hyvä mahdollisuus tehdä porvaripresidentti. Mutta kaiken aikaisemmin nähdyn valossa Keskusta taas silloin osoittanee haluaan yhteistyöhön SDP:n kanssa, ja tekeekin presidentin Lipposesta, jo neljännen demaripresidentin peräkkäin. *
Niinköhän ne kepulaiset todella joutuvat tekemään presidentin koklippien keulahahmosta Paavo Lipposesta? Mikä riemu siitä täällä repeäisikään!
Toinen leikkaus avauksesta asiasta, mikä olisi syytä tarkastella ihan erikseen:
* Täällä monen keskustalaisen päävihollinen näkyy olevan SDP. Se on käsittämätöntä, kun SDP kuitenkin on ollut aina Maalaisliitto/Keskustalle sen mieluisin hallituskumppani. Jo Santeri Alkio aikoinaan halusi puolueensa lähentyvän vapaussodan jälkeen paitsiossa pidettyjä sosialidemokraatteja, ja Kyösti Kallio sitten yhdessä sosialidemokraattien Väinö Tannerin kanssa aloitti puolueiden hyvän ja tuloksekkaaksikin sanotun yhteistoiminnan.
Myös Urho Kekkonen pian politiikkaan tultuaan 1930-luvun lopulla ilmoittautui halukkaaksi yhteistoimintaan demareiden kanssa. Vuosikymmen myöhemmin mieluisimmat yhteistyökumppanit Kekkoselle löytyivät demarien vasemmalta puolelta eli kommunisteista, joiden kanssa hän sitten onnistui hajottamaan SDP:n. Mutta kun SDP jälleenyhdistyi ja nousi suurimmaksi puolueeksemme, Kekkonen otti lusikan kauniiseen käteensä ja hallitsi viimeiset 15 vuottaan yhdessä SDP:n kanssa ja paljolti juuri sen avulla.
Ahon porvarihallitus tuli mahdolliseksi vain siksi, että vaalitappion kokenut SDP ei kerta kaikkiaan lähtenyt hallitukseen. Viime vaaleissa oppositiosta päässeelle Keskustalle oli tärkeää saada nimenomaan SDP hallituskumppanikseen, ja siinä Jäätteenmäki onnistui omaksikin riemukseen. Kun demarit sitten tiputtivat Jäätteenmäen alas palliltaan, Keskusta halusi kuitenkin jatkaa noiden puheenjohtajaansa kaltoin kohdelleiden demareiden kanssa; ei ollut vaihtoehtonakaan hallituksen ero ja uuden muodostaminen uudelta pohjalta.
Siis siitä ei päästä mihinkään, että SDP on aina – Kekkosen kaudella tapahtunutta lukuun ottamatta – ollut Maalaisliitto/Keskustalle sen mieluisin yhteistyökumppani, ja on sitä edelleen, kuten on nähty ja nähdään. Miksi sitten täällä esiintyy niin jyrkkiä demarivastaisia mielipiteitä? Miksi nuo mielipiteet eivät merkitse mitään puoluejohdolle? Ovatko nuo mielipiteiden esittäjät oikeassa puolueessa? *
Onko asia todella noin, keskustalaiset? Perustelemattomia mielipiteitä ei oteta huomioon.
Pelkästään tämä yksi leikkaus avauksesta osoittaa sen otsikon oikeaksi:
* Jos keskustalaisissa on mieltä ja mielipuolta joka lähtöön, niin vaikeaa se näkyy olevan puoluejohdollakin, kun pitäisi koettaa näyttää porvariuttaan, osoittaa kiinnostusta porvariyhteistyötä ja porvarillisia arvoja kohtaan, mutta hallituksessa tehdään mieluusti demaripolitiikkaa ja ainoat poikkeamat siitä ovat oikeastaan vielä sosialistisempia, agraarisosialismia, tulonjakopolitiikkaa aidoimmillaan. *
Noin se on. On tosi vaikeaa yrittä istua kahdella pallilla, kun siinä voi pudota väliin. Vaikeuksia tulee myös sille, joka yrittää pitää kahta rakastajatarta - voi tulla lopulta kummankin hylkäämäksi. Siinä se Keskustan suurin pelonaihe taitaa ollakin!
... aikana minäkin kannatin näilläkin palstoilla porvarihallitusta. Oli näet niin, että Lipposen johtamat sossut harjoittivat silloin oikeistolaisempaa politiikkaa kuin Kokoomus.
Kun nyt Lipponen sai lopulta tuomionsa vaaleissa ja Jäätteenmäen hallitukseen tuli vain maltillisia Lipposesta irrottautuneita ministereitä, olen ollut tyytyväinen nykyiseen hallituspohjaan. Nykyiset demariministerit ovat EU-asioissa ja ulkopolitiikassa Keskustan ja demaripresidentin kanssa samma mieltä.
Kokoomus on silmissäni pilannut maineensa kuulumalla yhä tuohon koklip-joukkioon (kokoomus ja harveneva lipposlaisten demareiden joukko, Erkon lehdistö ja Tapani Ruokanen), joka ajaa unionin kehittämistä liittovaltioksi ja sotilasliitoksi sekä Suomen pikaista liittämistä Natoon. Tuo joukkio ei ole unohtanut Lipposen hallitusten aikaista ideaansa keskittää kaikki toiminta lähinnä Helsingin seudulle ja antaa muun maan kurjistua. Tässäkin suhteessa nykyinen demariministeriryhmä ja sitä tietä eduskuntaryhmä on tullut Keskustan linjoille maan tasapainoisesta alueellisesta ja sitä tietä myös sosiaalisemmasta kehittämisestä.
Tämä on kysymys, johon ei tule vastausta. Jos kaikki on noin hienosti hallituksessa, miksi monet keskustalaiset (ainakin omasta mielestään) henkilöt tällä palstalla käyvät jatkuvasti raivokkaasti kaikkien demarien kimppuun ja ainakin maatalouspolitiikassa, myös hallituksen kimppuun?
Tuo se tulee Oivan suusta aina heti, vaikka aamuyöstä sikeimmästä unesta herätettynä. Tuleekohan Isä meidän-rukous tai Herran siunauskaan yhtä sujuvasti, uskontunnustuksesta puhumattakaan.
No tuohan se onkin Oivan uskontunnustus, sen loppuosa, sillä tietenkin se alkaa "Minä uskon Urho Kekkoseen, maailman kaikkien aikojen suurimpaan valtiomieheen, ja vuorollaan jokaiseen keskustalaiseen pääministeriin, aina edeltäjäänsä parempaan, joita sikiää rehellisistä pyrkimyksistä ja syntyy sopivilla fakseilla ja myös demarien auttamana, ja pyhään yhteistyöhön vasemmistososialistien kanssa... jne...
... tämän palstan kepulaisilla kirjoittajilla niin kuin myös kepulaisilla ministereillä on eriäviä näkemyksiä asioista, mutta kun päätöksenteon aika hallituksessa tulee, niin yhteinen päätös syntyy.
Kepulaiset eivät tietenkään voi hyväksyä esimerkiksi sellaista maatalouden alasajoa, mitä Kalliomäen avustaja esitti. Kyseessä oli tietysti koepallo, johon pantiin vähäinen avustaja, ei Kalliomaa sotke itseään moisiin temppuihin. Maataloutta on ajettu alas jo kymmeniä vuosia. Kepu on siinä ollut mukana, mutta niin se on tapahtunut asialliset tarpeet huomioon ottaen hallitusti. Nyt ei ole tarvetta minkään erityisen ohjelman tekemiselle alasajosta.
Kaikkiaan maatalous näyttelee enää kansantuotteesta 1,2 % ja pari % kansasta työskentelee sen parissa. Siitä ei saada nykyään aikasekseen mitään kunnon kiistaa. Niinpä puolueetkin ovat varsin yksimielisiä maatalouspolitiikasta.
Vastineesi ei tosin liity mitenkään avaukseeni, eli et ota kantaa siinä spekuloituun, mutta jos tuo helpotti oloasi, niin ihan OK. Mutta oletkohan sittenkin kovin epävarma uskossasi, kun sitä pitää yhtenään toistella myös asiaankuulumattomissa yhteyksissä.
... yhteen väitteistäsi, jossa kerroit minun tukevan vasemmistodemareita. Muihin avauksesi lukemattomiin kysymyksiin en kajonnut.
mutta se ei ollut kyllä vastaus asetettuun kysymykseen. Tuskinpa Matti Vanhanen edes asioiden käsittelyn aikana haukkuu demareita yhtä raivokkaasti kuin täällä Kerimäki vain yhden esimerkin mainitsemani. Mutta vertaus oli tietysti hauska.
"mutta hallituksessa tehdään mieluusti demaripolitiikkaa ja ainoat poikkeamat siitä ovat oikeastaan vielä sosialistisempia, agraarisosialismia, tulonjalopolitiikkaa aidoimmillaan"
Tuosta lausahduksesta on lupa päätellä, ettei kirjoittaja ole ainakaan varapuheenjohtaja Jari Koskinen? :)
Gustav Hägglund olisi kyllä kaikin puolin edustava presidentti, mutta entinen sotilas vakiintuneen pohjoismaisen demokratian päämiehenä voisi herättää kummastusta.
Hägglundissa tällaista vakiintuneeseen länsimaiseen liittoutumattomuuspolitiikkaan mieltynyttä henkilöä arveluttaa enempi kuitenkin se, että hän on niin kovin innokkaasti viemässä Suomea yhdessä entisten neuvostotasavaltojen ja muiden ex sosialistirupuvaltioiden kanssa raapimaan Naton oven taakse.
Olen sen verran voimakkaasti länsisuuntautunut, että minusta Suomelle sopivampi viiteryhmä jo imagosyistä on tämä nykyinen.
No, yksi on kuitenkin varmaa. Lipposesta kepulaiset eivät ainakaan presidenttiä tee !!!
Keputhan voivat mennä suoraan kokoomuksen (joka aikoo asettaa oman ehdokkaan) taakse!
Vai silkkaa sontaako ovat puheet mahdollisesta porvariyhteistyöstä???
...mutta kyllä kai nyt sekä keskustalla että kokoomuksella on sen verran ylpeyttä, että asettavat ensimmäisellä kierroksella oman ehdokkaan. Muunnlainen menettely olisi jo äänestäjiäkin kohtaan väärin.
Yhteisehdokas ei olisi ensimmäisellä kierroksella siksikään tarpeen, koska toisella kierroksella on jokatapauksessa porvarillinen ehdokas valittavana.
En kyllä jaksa uskoa että tioselle kierrokselle pääsisivät sekä kokoomuksen että ärkoopeen ehdokkaat...
- No, yksi on kuitenkin varmaa. Lipposesta kepulaiset eivät ainakaan presidenttiä tee !!! -
Eivät kai mielellään, mutta jos toisella kierroksella ovat vastakkain Lipponen ja kokoomuksen ehdokas, olkoon se nyt vaikka Niinistö tai Hägglund, niin eiköpähän vain riittävän moni kepulainen äänestäkin Lipposta, jotta nuo äänet demarien, vihreiden ja vasurien äänien lisäksi riittävät jättämään kokoomuslaisen ja suurimman osan kepunkin äänistä saaneen ehdokkaan toiseksi. Siis kepulaiset vaikuttavat ratkaisevasti siihen, että Lipposesta tulee presidentti!
Ja jos toisella kierroksella Lipposen vastustajana on kuka tahansa kepulainen, hänen häviönsä on varma, sillä silloin Lipponen tulee saamaan enemmistön kokoomuslaisten äänistä.
...tuo alimmainen kappale on totta.
otsikossa kaikki
Ennenkuin kirjoitat.
1.Hägglund ei suinkaan ole Natoon meitä viemässä.Lue kirja.
2.Suomessa on ollut ennenkin sotilaita presidenttinä
3.Pohjoismaissa vaikkapa Ruotsin kunkku on kaaderiupseerikoulutuksen saanut mies
4.Länsimaisesti suuntautuneena varmaan tiedät 8 vuotta USA:n presidenttinä olleen Eisenhowerin ammatin.
Ei sotilas ole kelvoton politiikkaan
Sotilaaksi-kehittyneen persoonan nuoruuden visio on torjua vihollista sisällä ja ulkona. Yleislakko Suomessa tai Venäjän finnofobia voivat laukaista sotilaassa yhteiskuntaa-ymmärtämätöntä holtittomuutta.
Annetaan sotilaille se, mitä he tarvitsevat: Ylempää tulevat käskyt.
...mutta kun nyt kuitenkin olemme vuosikymmeniä rauhantilassa elänyt pohjoiseurooppalainen demokratia, niin valitaan mieluummin siviili.
Kepulle luonnollinen valinta on nimenomaan demarit, niin historiallisista syistä kuin käytännön politiikassa. Tulonjakopolitiikkaa meillä kun vastuulliset tahot ei kannata.
Aidosti porvarillisia puolueita meillä on Kokoomus ja RKP, viimemainittu tosin on tarpeentullen ostettavissa melkein minkä tahansa asian takuumieheksi, siitä hyvänä esimerkkinä Virolaisen aikanaan antama pakkoruotsi peruskouluun jotta RKP saatiin Kepun takaajaksi.
Kepun viiteryhmäksi jää siis maltillinen vasemmisto, eli demarit. Itse asiassa nykyisin viiteryhmäksi kelpaa paremmin ideologisesti edelleen 70-luvulla olevat vasemmistodemarit (Halonen - Tuomioja)
Keskustalle ei siis pitäisi jäädä enää ollenkaan pelivaroja, vaan Keskustan oppi-isä pitäisi vaihtaa Santeri Alkiosta Väinö Tanneriin.