Eikö lopullinen sopu kansanosiemme välillä ole yhden pakkoruotsin poiston arvoinen asia ja uhraus suruilta?
Vetoomus kaikille suomenruotsalaisille!
56
<50
Vastaukset
- olet_oikeassa
Olet oikeassa, että avaimet pakkoruotsin poistoon ovat nimenomaan suruilla. Koska surutahot ovat korruptoineet suomalaispäättäjät.
Vain tavalliset surut voivat kääntää korruptoivan surueliitin päät. Ja se myös kannattaa, koska kielikiistan seuraukset maksavat tavalliset surut arkielämässään.- Finländare
Joo joo, kaikki on surujen syytä!! Jos te suomenkieliset olette muka niin lässyjä, selkärangattomia ja ostettavissa niin olette ansainnet kaiken pakkoruotsinne ja lisääkin vielä. Ensin te haukutte, nälvitte ja solvaatte meitä ja sitten vaaditte että meidän pitäisi AUTTAA teitä pääsemään ongelmastanne eroon. Ei kiinnosta!
Älkää naurattako!!! - herätysherätys
"vaaditte että meidän pitäisi AUTTAA teitä pääsemään ongelmastanne eroon"
Ongelmasta, jonka teidän ruotsinkielisten edustajat ovat meille rakentaneet. Nyt olisi aika katsoa asioita avoimin silmin: sanokaa edustajillenne, että suomalaisten pakkoruotsittaminen ei ole reilua ja säätiörahoille voisi olla käyttöä ihan teidän omien juttujenne tukemisessa.
- tuppukylille_terveisiä
Pakkoruotsi voidaan poistaa, mutta keinotekoisia vastakkainasetteluja surut vs. "muut suomalaiset" on turha yrittää luoda. Teidän "fennojen" ongelma on koko ajan ylidramaattisuus. Täällä pääkaupungissa eletään realismissa ja sivistyneessä maailmassa, jossa pakkoruotsi on vain yksi pieni asia muiden joukossa, ei sotaa "kansanosiemme" välillä, kuten yrität vihjailla. Emme suhtaudu eriarvoisesti ihmisiin, joilla sattuu olemaan eri äidinkieli kuin itsellämme, oli se sitten ruotsi, venäjä tai mikä tahansa muu.
- korjaus35
Pakkoruotsi on turha ja aikaa vievä pakkokieli alakoulusta yliopistoon, jota ilman ei voi valmistua mihinkään ammattiin. Se ei ole vain yksi pieni asia muiden joukossa.
Suurin osa suomenkielisistä lapsista opiskelee jo luokissa, jossa on tosiaan monen eri kielen puhujia. Nämä lapset tulevat hyvin toimeen keskenään. Pakkoruotsi haittaa kaikkien opintoja. - linkkiäthanks
korjaus35 kirjoitti:
Pakkoruotsi on turha ja aikaa vievä pakkokieli alakoulusta yliopistoon, jota ilman ei voi valmistua mihinkään ammattiin. Se ei ole vain yksi pieni asia muiden joukossa.
Suurin osa suomenkielisistä lapsista opiskelee jo luokissa, jossa on tosiaan monen eri kielen puhujia. Nämä lapset tulevat hyvin toimeen keskenään. Pakkoruotsi haittaa kaikkien opintoja.Laitatko oikein linkin tutukimuksesta, josta käy ilmi, että pakkoruotsi on estänyt jotakin oppimasta kieliä. Teillä nettifennoilla kun tuntuu olevan täällä ihan oma tiedepalsta, jonka luotettavuus on pelkästään näitten mielivaltaisten heittojenne varassa...
- korjaus35
linkkiäthanks kirjoitti:
Laitatko oikein linkin tutukimuksesta, josta käy ilmi, että pakkoruotsi on estänyt jotakin oppimasta kieliä. Teillä nettifennoilla kun tuntuu olevan täällä ihan oma tiedepalsta, jonka luotettavuus on pelkästään näitten mielivaltaisten heittojenne varassa...
Kyse on logiikasta ja se on teille pakkoruotsin kannattajille vaikeaa. Tässä Soininvaaran kuvaus tilanteesta: "Olisi --- muka yhtä helppoa opiskella ruotsia ja venäjää tai pelkkää venäjää. Väite on kertakaikkisesti väärä. Jos se olisi totta, meidän kannattaisi varmaankin tehdä kaikista maailman kielistä pakollisia, koska yhden kielen lisääminen kielivalikoimaan on aina ilmaista."
- korjaus35
Vastakkainasettelu on RKP:n toiminnan tulosta.
Jos muut kieliryhmät todellisuudessa hoitaisivat pakkoruotsituksen ihan itse, suomenruotsalaisten toimijoiden ei RKP etunenässä olisi tarvinnut tehdä kaikkea tätä:
- RKP laati pakkoruotsin peruskouluun 1968.
- RKP opetusministeri toi pakkoruotsin yliopistolle ja korkeakouluihin 1978.
- RKP on vastustanut jokaista yritystä lieventää pakkoa.
- RKP tilasi lisää pakkoa laadittamalla hallitusohjelman kielipoliittisen osion jo ennen vaaleja 2011.
- RKP ei tyytynyt asiantuntijoiden tuntijakoon peruskouluille vaan ilmoitti ryhtyvänsä hallituksen suljettujen ovien takana hakemaan pakkoruotsin varhaistusta alakouluihin ja sai haluamansa 2012.
Kun RKP kumppaneineen nyt on tehnyt kaiken tämän ja paljon muuta pakkoruotsin eteen, täytyy hyväksyä se, etteivät muut kieliryhmät osaa RKP:n mielestä pakkoruotsittaa itse.
Reilua olisi nyt tunnustaa tämä ja sanoa, että vapaan kielivalinnan aika tosiaankin on nyt, ilman teettelyjä. Pienen kielivähemmistön asioita ei voi hoitaa aiheuttamalla kaikille muille pakkoruotsin kaltaisia ongelmia. korjaus35 kirjoitti:
Vastakkainasettelu on RKP:n toiminnan tulosta.
Jos muut kieliryhmät todellisuudessa hoitaisivat pakkoruotsituksen ihan itse, suomenruotsalaisten toimijoiden ei RKP etunenässä olisi tarvinnut tehdä kaikkea tätä:
- RKP laati pakkoruotsin peruskouluun 1968.
- RKP opetusministeri toi pakkoruotsin yliopistolle ja korkeakouluihin 1978.
- RKP on vastustanut jokaista yritystä lieventää pakkoa.
- RKP tilasi lisää pakkoa laadittamalla hallitusohjelman kielipoliittisen osion jo ennen vaaleja 2011.
- RKP ei tyytynyt asiantuntijoiden tuntijakoon peruskouluille vaan ilmoitti ryhtyvänsä hallituksen suljettujen ovien takana hakemaan pakkoruotsin varhaistusta alakouluihin ja sai haluamansa 2012.
Kun RKP kumppaneineen nyt on tehnyt kaiken tämän ja paljon muuta pakkoruotsin eteen, täytyy hyväksyä se, etteivät muut kieliryhmät osaa RKP:n mielestä pakkoruotsittaa itse.
Reilua olisi nyt tunnustaa tämä ja sanoa, että vapaan kielivalinnan aika tosiaankin on nyt, ilman teettelyjä. Pienen kielivähemmistön asioita ei voi hoitaa aiheuttamalla kaikille muille pakkoruotsin kaltaisia ongelmia.puhdasta apartheidia mikä ei kestä julkisuutta. ärkkoopee on kuin isläm. jotkut vannoo sen nimeen mutta suurelle yhteisölle pelkästään haitallista. pakkoruotsi akbar ))):
- mätä.pursuaa
korjaus35 kirjoitti:
Vastakkainasettelu on RKP:n toiminnan tulosta.
Jos muut kieliryhmät todellisuudessa hoitaisivat pakkoruotsituksen ihan itse, suomenruotsalaisten toimijoiden ei RKP etunenässä olisi tarvinnut tehdä kaikkea tätä:
- RKP laati pakkoruotsin peruskouluun 1968.
- RKP opetusministeri toi pakkoruotsin yliopistolle ja korkeakouluihin 1978.
- RKP on vastustanut jokaista yritystä lieventää pakkoa.
- RKP tilasi lisää pakkoa laadittamalla hallitusohjelman kielipoliittisen osion jo ennen vaaleja 2011.
- RKP ei tyytynyt asiantuntijoiden tuntijakoon peruskouluille vaan ilmoitti ryhtyvänsä hallituksen suljettujen ovien takana hakemaan pakkoruotsin varhaistusta alakouluihin ja sai haluamansa 2012.
Kun RKP kumppaneineen nyt on tehnyt kaiken tämän ja paljon muuta pakkoruotsin eteen, täytyy hyväksyä se, etteivät muut kieliryhmät osaa RKP:n mielestä pakkoruotsittaa itse.
Reilua olisi nyt tunnustaa tämä ja sanoa, että vapaan kielivalinnan aika tosiaankin on nyt, ilman teettelyjä. Pienen kielivähemmistön asioita ei voi hoitaa aiheuttamalla kaikille muille pakkoruotsin kaltaisia ongelmia.Siinä se on totuus.
- Finländare
korjaus35 kirjoitti:
Kyse on logiikasta ja se on teille pakkoruotsin kannattajille vaikeaa. Tässä Soininvaaran kuvaus tilanteesta: "Olisi --- muka yhtä helppoa opiskella ruotsia ja venäjää tai pelkkää venäjää. Väite on kertakaikkisesti väärä. Jos se olisi totta, meidän kannattaisi varmaankin tehdä kaikista maailman kielistä pakollisia, koska yhden kielen lisääminen kielivalikoimaan on aina ilmaista."
Teidän logiikkanne kaatuu jo pelkästään tarkadtelemalla meitä suruja! Me olemme elävä todiste siitä että kahden kielen oppiminen helpottaa useampien kielten oppimista.
Meitä ei ruotsia merkittävästi vaikeampi kieli suomi estä oppimasta myös muita kieliä ja joita vieraita kieliä me todistetusti opiskelemme enemmän ja useammin kuin te suomenkieliset.
Joten nice try mutta "nefelogiikkanne" ei pidä paikkansa! - logiikkahoi
Finländare kirjoitti:
Teidän logiikkanne kaatuu jo pelkästään tarkadtelemalla meitä suruja! Me olemme elävä todiste siitä että kahden kielen oppiminen helpottaa useampien kielten oppimista.
Meitä ei ruotsia merkittävästi vaikeampi kieli suomi estä oppimasta myös muita kieliä ja joita vieraita kieliä me todistetusti opiskelemme enemmän ja useammin kuin te suomenkieliset.
Joten nice try mutta "nefelogiikkanne" ei pidä paikkansa!Kielivähemmistö opiskelee aina yhden kielen enemmän kuin muut. Se on kielivähemmistöjen ominaisuus. Pitäkää hyvänänne.
Se, että ruotsinkieliset suomessa opiskelevat keskimäärin jonkin verran enemmän kieliä johtuu sekä perinteistä (perinteinen suru-sivistys on painottanut kieliä) että jatko-opintoihin pääsyn helppoudesta (surujen ei tarvitse muiden kieliryhmien tavoin taistella jatko-opintopaikoista, jolloin opintoihin mahtuu vähemmän kieliä, joita taas ei pääsykokeissa kysytä).
Kieltenoppijoina olemme erilaisia. Missään nimessä kielienemmistön, sen fyysikkojen ja lääkäreiden, insinöörien ja opettajien pätevyyttä ei pidä laskea vaatimalla heiltä turhia kieliopintoja. Maa ei pysy pystyssä kieliosaamisella vaan aidolla asiantuntijuudella.
Kun kerran ruotsinkielisillä on sitä kieliosaamista, niin miksi täytyy pakottaa enemmistö ja muut vähemmistöt opiskelemaan ruotsia? - tarkkanäköinen
Finländare kirjoitti:
Teidän logiikkanne kaatuu jo pelkästään tarkadtelemalla meitä suruja! Me olemme elävä todiste siitä että kahden kielen oppiminen helpottaa useampien kielten oppimista.
Meitä ei ruotsia merkittävästi vaikeampi kieli suomi estä oppimasta myös muita kieliä ja joita vieraita kieliä me todistetusti opiskelemme enemmän ja useammin kuin te suomenkieliset.
Joten nice try mutta "nefelogiikkanne" ei pidä paikkansa!Miksi teitä suruja sitten on niin paljon jotka eivät Suomea osaa,mm. urheilioita. Jos kysymys on siitä, etteivät halua puhua Suomea (ahvananmaa),pahasti on siinä tapauksessa pääsä vinksahtanut. Entäpä jos ruotsissa aloitettaisiin pakkosuomen opetus , olisitteko surut sitä vastaan.
- jfk1967
"Eikö lopullinen sopu kansanosiemme välillä ole yhden pakkoruotsin poiston arvoinen asia?"
Enpä ole epäsopua koskaan huomannut muutakuin tällä palstalla. Helppohan se on yhden/muutaman ihmisen täyttää palsta "suuresta ongelmasta". Mutta ehkä tämä palsta on ihan oma maailmansa. Kouluruotsin aseman poistosta voi ja pitääkin keskustella, mutta ei se varmaan kauhean korkealla ole tärkeyslistalla yhteiskunnassa. Jos vai tehtäisiin kysely, jossa pyydettäisiin luettelaan vaikapa 5 tai 10 tärkeintä muutosta kaipaavaa asiaa, niin mahtaisikö tämä olla mukana, heh. Mutta pitäähän palstan vakiokirjoittajilla olla elämä. Noita "rinnakkaismaailmoja" löytyy suomi24:sta useita pelkästään politiikan osastosta.- ajattele36
"pyydettäisiin luettelaan vaikapa 5 tai 10 tärkeintä muutosta kaipaavaa asiaa" JOTKA ON HELPPO TOTEUTTAA JA JOTKA EIVÄT MAKSA MITÄÄN, KORKEINTAAN SÄÄSTÄVÄT - niin kyllä pakkoruotsin poisto olisi ensimmäisiä mieleen tulevia.
Voit tietysti väittää, ettei pakkoruotsia saa vaatia poistettavaksi ennen kuin syöpään on keksitty parannus ja köyhyys on lopullisesti kitketty - mutta tiedät itse, että silloin vain haluat vetkutella.
Kyse ei tosiaankaan ole yhden tai muutaman ihmisen agendasta. Kun 74% haluaa pakkoruotsin vapaaehtoiseksi, on syytä nöyrästi todeta, että näin on tehtävä. - ei_todellinenongelma
ajattele36 kirjoitti:
"pyydettäisiin luettelaan vaikapa 5 tai 10 tärkeintä muutosta kaipaavaa asiaa" JOTKA ON HELPPO TOTEUTTAA JA JOTKA EIVÄT MAKSA MITÄÄN, KORKEINTAAN SÄÄSTÄVÄT - niin kyllä pakkoruotsin poisto olisi ensimmäisiä mieleen tulevia.
Voit tietysti väittää, ettei pakkoruotsia saa vaatia poistettavaksi ennen kuin syöpään on keksitty parannus ja köyhyys on lopullisesti kitketty - mutta tiedät itse, että silloin vain haluat vetkutella.
Kyse ei tosiaankaan ole yhden tai muutaman ihmisen agendasta. Kun 74% haluaa pakkoruotsin vapaaehtoiseksi, on syytä nöyrästi todeta, että näin on tehtävä.Kyse on mielipiteestä, kun sitä nimenomaan kysytään - siitä tuo luku 74%, ei todellisesta ongelmasta, kuten esim. työttömyys on.
Kun pakkoruotsia muutama vuosi sitten vastustettiin mielenosoituksella eduskuntatalon edessä, niin siihen osallistui vain kourallinen ihmisiä, ja näistäkin suurin osa oli eläkeiässä olevia miehiä. Tämä kertoo kaiken ongelman "vakavuudesta" ja "suuruudesta" suomalaisessa yhteiskunnassa. - ärsyyn.tynyt
ei_todellinenongelma kirjoitti:
Kyse on mielipiteestä, kun sitä nimenomaan kysytään - siitä tuo luku 74%, ei todellisesta ongelmasta, kuten esim. työttömyys on.
Kun pakkoruotsia muutama vuosi sitten vastustettiin mielenosoituksella eduskuntatalon edessä, niin siihen osallistui vain kourallinen ihmisiä, ja näistäkin suurin osa oli eläkeiässä olevia miehiä. Tämä kertoo kaiken ongelman "vakavuudesta" ja "suuruudesta" suomalaisessa yhteiskunnassa.Kyllä pakkoruotsi on ongelma joka tulee poistumaan ajan kanssa omaan mahdottomuuteensa. Miksi Ylen ykköselle piti laittaa ruotsinkieliset uutiset vaikka suruilla on omakin kanava. Pieni vähemmistö alkaa saada kohta enemmistön oikeudet, ylellä on kohta niin käynytkin, suomenkieliset maksaa verot että ruotsinkieliset kuulee omaa kieltään joka tuutista. Laittaisivat edes tasavertaisuuden vuoksi omalle kanavalleen suomenkieliset uutiset.
- olet_pihalla
ärsyyn.tynyt kirjoitti:
Kyllä pakkoruotsi on ongelma joka tulee poistumaan ajan kanssa omaan mahdottomuuteensa. Miksi Ylen ykköselle piti laittaa ruotsinkieliset uutiset vaikka suruilla on omakin kanava. Pieni vähemmistö alkaa saada kohta enemmistön oikeudet, ylellä on kohta niin käynytkin, suomenkieliset maksaa verot että ruotsinkieliset kuulee omaa kieltään joka tuutista. Laittaisivat edes tasavertaisuuden vuoksi omalle kanavalleen suomenkieliset uutiset.
Tiedoksesi: Pienellä vähemmistöllä ON enemmistön oikeudet tässä maassa, koska tämä maa on demokratia. Emme sorra tässä maassa sen koommin vähemmistöä kuin enemmistöäkään. Veroja maksavat myös kaikki kansalaiset, riippumatta siitä, kuuluuko vähemmistöön vai enemmistöön. Perustietosi yhteikunnastamme ovat pahasti halusessa.
- heiäläviitsi
ei_todellinenongelma kirjoitti:
Kyse on mielipiteestä, kun sitä nimenomaan kysytään - siitä tuo luku 74%, ei todellisesta ongelmasta, kuten esim. työttömyys on.
Kun pakkoruotsia muutama vuosi sitten vastustettiin mielenosoituksella eduskuntatalon edessä, niin siihen osallistui vain kourallinen ihmisiä, ja näistäkin suurin osa oli eläkeiässä olevia miehiä. Tämä kertoo kaiken ongelman "vakavuudesta" ja "suuruudesta" suomalaisessa yhteiskunnassa.Nyt vain jankkaat, koska itsekin näet, että pakkoruotsin vähättely on vain oma mielipiteesi. Vertaat pakkoruotsia työttömyyteen - työttömyys on mielettömän monimutkainen ongelmavyyhti, jota ei kyetä poistamaan ja jonka lääkkeistäkin ollaan montaa mieltä. Pakkoruotsi on selkeärajainen ja helposti ratkaistava ongelma. On aivan järjetöntä nivoa näitä yhteen ja sanoa, että koska työttömyyden kaltaista ikuisuusongelmaa ei voida ratkaista, ei pidä myöskään koskea pakkoruotsiin. Ei elämä niin mene. Ongelmat ratkotaan, kun voidaan, ei niitä panna jonoon ja vaadita ensiksi ratkaisemaan jotain ikuisuusongelmaa.
- angstisuus
heiäläviitsi kirjoitti:
Nyt vain jankkaat, koska itsekin näet, että pakkoruotsin vähättely on vain oma mielipiteesi. Vertaat pakkoruotsia työttömyyteen - työttömyys on mielettömän monimutkainen ongelmavyyhti, jota ei kyetä poistamaan ja jonka lääkkeistäkin ollaan montaa mieltä. Pakkoruotsi on selkeärajainen ja helposti ratkaistava ongelma. On aivan järjetöntä nivoa näitä yhteen ja sanoa, että koska työttömyyden kaltaista ikuisuusongelmaa ei voida ratkaista, ei pidä myöskään koskea pakkoruotsiin. Ei elämä niin mene. Ongelmat ratkotaan, kun voidaan, ei niitä panna jonoon ja vaadita ensiksi ratkaisemaan jotain ikuisuusongelmaa.
Se, että väität pakkoruotsin olevan "selkeärajainen" ja "helposti ratkaistava" ongelma, on vain sinun mielipiteesi. Tosiasiassa tämä ei ratkea vain napin painalluksella ja toteamuksella "kaikki ok". Ruotsin poisto tulee aiheuttamaan melkoisia järjestelyjä ja muutosvaatimuksia.
Kuulun itse sukupolveen, joka luki pakkoruotsin pitämättättä sitä pakkona, ja hyötyikin kielestä. Aikana, jolloin olin koulussa, kieliin suhtauduttiin ylipäänsä ihan toisin kun nykyään: ne koettiin positiivisiksi, elämää rikastuttaviksi asioiksi. Nykyinen angstinen suhtautuminen kieliin ja yhden kielen syyttely muiden kielten heikosta tasota kuulostaa siksi hyvin omituiselta ja tarkoitushakuiselta. Siksi en voisi koskaan pitää pakkoruotsia minkäänlaisena henkilökohtaisena tai yhteiskunnallisena ongelmana. - jfk1967
ajattele36 kirjoitti:
"pyydettäisiin luettelaan vaikapa 5 tai 10 tärkeintä muutosta kaipaavaa asiaa" JOTKA ON HELPPO TOTEUTTAA JA JOTKA EIVÄT MAKSA MITÄÄN, KORKEINTAAN SÄÄSTÄVÄT - niin kyllä pakkoruotsin poisto olisi ensimmäisiä mieleen tulevia.
Voit tietysti väittää, ettei pakkoruotsia saa vaatia poistettavaksi ennen kuin syöpään on keksitty parannus ja köyhyys on lopullisesti kitketty - mutta tiedät itse, että silloin vain haluat vetkutella.
Kyse ei tosiaankaan ole yhden tai muutaman ihmisen agendasta. Kun 74% haluaa pakkoruotsin vapaaehtoiseksi, on syytä nöyrästi todeta, että näin on tehtävä."pyydettäisiin luettelaan vaikapa 5 tai 10 tärkeintä muutosta kaipaavaa asiaa" JOTKA ON HELPPO TOTEUTTAA JA JOTKA EIVÄT MAKSA MITÄÄN, KORKEINTAAN SÄÄSTÄVÄT - niin kyllä pakkoruotsin poisto olisi ensimmäisiä mieleen tulevia.
Tässä ehdotukseni:
1) Rautatieliikenteen kilpailuttaminen
2) Korkemmat verot tupakoitsijoille, tupakan käyttövero.
3) Alkoholin käyttövero (riippumatta, mistä ostettu)
4) Korkemmat verot ylipainoisille
5) Syrjäseutujen keinotekoisen tukemisen vähentäminen
Olisi hienoa, jos yhteiskunta verottaisi yksilöitä siten että yksilö ottaa vastuun OMISTA tekemisistään. Iso osa terveydenhuollon kusttanuksista johtuu alkoholista, ylipainosta. ja tupakasta. - näinsemenee
olet_pihalla kirjoitti:
Tiedoksesi: Pienellä vähemmistöllä ON enemmistön oikeudet tässä maassa, koska tämä maa on demokratia. Emme sorra tässä maassa sen koommin vähemmistöä kuin enemmistöäkään. Veroja maksavat myös kaikki kansalaiset, riippumatta siitä, kuuluuko vähemmistöön vai enemmistöön. Perustietosi yhteikunnastamme ovat pahasti halusessa.
Ei sentään heidän oikeutensa saa mennä enemmistön edelle. Kyllä suomenkieliset maksavat suurimmen osan myös ruotsinkielisen kanavan kuluista. Ei alle 5% väestö pysty ylläpitämään ruotsinkielistä Tv kanavaa. Tämä on vielä pientä kun ajatellaan muita kuluja mitä joudumme maksamaan kaksikielisyydestä. Ruotsittaminen on kovassa nousussa Ylellä. Ei kukaan kiellä puhumasta ruotsia, eikä myöskään opiskelemasta vapaaehtoisesti, toisin kuin Ahvenanmaalla, suomenkieli on siellä pannassa, sitä varmaan toivotte koko maahan.
- pakkokielipois
angstisuus kirjoitti:
Se, että väität pakkoruotsin olevan "selkeärajainen" ja "helposti ratkaistava" ongelma, on vain sinun mielipiteesi. Tosiasiassa tämä ei ratkea vain napin painalluksella ja toteamuksella "kaikki ok". Ruotsin poisto tulee aiheuttamaan melkoisia järjestelyjä ja muutosvaatimuksia.
Kuulun itse sukupolveen, joka luki pakkoruotsin pitämättättä sitä pakkona, ja hyötyikin kielestä. Aikana, jolloin olin koulussa, kieliin suhtauduttiin ylipäänsä ihan toisin kun nykyään: ne koettiin positiivisiksi, elämää rikastuttaviksi asioiksi. Nykyinen angstinen suhtautuminen kieliin ja yhden kielen syyttely muiden kielten heikosta tasota kuulostaa siksi hyvin omituiselta ja tarkoitushakuiselta. Siksi en voisi koskaan pitää pakkoruotsia minkäänlaisena henkilökohtaisena tai yhteiskunnallisena ongelmana.Pakkoruotsi on nimenomaan helposti ratkaistava ongelma, meillähän on Ahvenanmaalta poistettu pakkosuomi eikä mitään hankaluuksia ole ilmennyt :) Ihan turha vihjailla siitä, että kyseessä olisi jokin vaikea operaatio, kun pakkoruotsin kaltaista järjestelyä ei ole missään.
Pakkokieli alakoulusta yliopistoon vaatii hemmetin paljon resursseja yhteisöltä ja yksilöltä. Turha vähätellä tätä. Samoin turha väittää, että on ihan yhtä helppoa lukea ruotsia ja venäjää kuin pelkästään venäjää. Kyllä kieliopinnot vaativat paljon sekä kouluaikana että ennen kaikkea koulun jälkeen ylläpitotyönä.
Painottakoon kieliä ne, jotka kieliä haluavat lukea. Muilla on hyvä olla muita painopisteitä: matematiikkaa, luonnontieteitä, taloutta, teknologiaa,... - voisinuapakottajapentele
jfk1967 kirjoitti:
"pyydettäisiin luettelaan vaikapa 5 tai 10 tärkeintä muutosta kaipaavaa asiaa" JOTKA ON HELPPO TOTEUTTAA JA JOTKA EIVÄT MAKSA MITÄÄN, KORKEINTAAN SÄÄSTÄVÄT - niin kyllä pakkoruotsin poisto olisi ensimmäisiä mieleen tulevia.
Tässä ehdotukseni:
1) Rautatieliikenteen kilpailuttaminen
2) Korkemmat verot tupakoitsijoille, tupakan käyttövero.
3) Alkoholin käyttövero (riippumatta, mistä ostettu)
4) Korkemmat verot ylipainoisille
5) Syrjäseutujen keinotekoisen tukemisen vähentäminen
Olisi hienoa, jos yhteiskunta verottaisi yksilöitä siten että yksilö ottaa vastuun OMISTA tekemisistään. Iso osa terveydenhuollon kusttanuksista johtuu alkoholista, ylipainosta. ja tupakasta.Ai sinusta on helppo toteuttaa tupakoijien ja paksukaisten lisäverotus (kuka käy punnitsemassa tervat ja läskit?), sinustako syrjäseutujen rokotus on asia, joka ei ole keltään poissa, raideliikennettäkään ei käytä jokainen suomalainen mutta pakkoruotsi pamahtaa kaikille...
Olet kuitannut neljä kohtaa, joilla puutut toisten elämään (tupakoijat, läskit, viinasiepot ja syrjäseutujen asukkaat), mutta pakkoruotsin poisto antaa vain ihmisille oikeuden valita elämänsä kielet itse.
Annoitpa hyvän kuvan pakkoruotsittajan maailmankuvasta. Kun pyydetään korjattavia ongelmia niin löydät heti ryhmiä, joita haluaisit päästä kiristämään. - puurovelli_taas
näinsemenee kirjoitti:
Ei sentään heidän oikeutensa saa mennä enemmistön edelle. Kyllä suomenkieliset maksavat suurimmen osan myös ruotsinkielisen kanavan kuluista. Ei alle 5% väestö pysty ylläpitämään ruotsinkielistä Tv kanavaa. Tämä on vielä pientä kun ajatellaan muita kuluja mitä joudumme maksamaan kaksikielisyydestä. Ruotsittaminen on kovassa nousussa Ylellä. Ei kukaan kiellä puhumasta ruotsia, eikä myöskään opiskelemasta vapaaehtoisesti, toisin kuin Ahvenanmaalla, suomenkieli on siellä pannassa, sitä varmaan toivotte koko maahan.
Nyt menee jälleen kerran eräillä puurot ja vellit sekaisin. Ensin puhutaan pakkoruotsin poistosta, ja yhtäkkiä fenno intoutuu vähän liikaa ja alkaa tehdä Suomesta saman tien yksikielistä. Tiedätkö, että yksikielisyyttä ei aja mikään taho tässä maassa (enää)?
- Ei_tarvitse_enään
Vaikka vihasin pakkoruotsia koulussa ja pidän sitä edelleen kohtuuttoman turhana, erittäin pienen vähemmistön laittamana taakkana Suomalaisille jonka kustannukset ja käytetyn ajan voisi käyttää todellakin johonkin järkevämpään niin en vihaa Suomen ruotsalaisia. Olen ollut Ruotsissa monta kertaa, minulla on ruotsalaisia kavereita joiden kanssa tosin puhun englantia ja jotka naureskelevat "suomenruotsille" kun sitä heille puhuu. Aika tappaa pakkoruotsin, kun minun vanhempieni sukupolvi kuolee niin silloin viimeistään poistuu "ruotsittajat". Tosin tällä hetkellä säälin ruotsalaisia koska heidän maansa on kusessa ja pilattu siihen pisteeseen että paluuta ei ole.
- Joxanen
No jos minulta kysyt niin puolestani voit olla opiskelematta ihan mitä tahansa kieltä.
Toisaalta haluan myöskin että jokainen saa halutessaan opiskella mitä tahansa kieltä.
Onks nyt kaikki ok !- okonokjaokoonok
ok!
- sanat_ja_teot
Sanot nyt noin, MUTTA äänestät aina RKP:tä ja kannatat sen kiihkopolitiikkaa?!
Sanat ja teot eivät useinkaan täsmää suruilla ja svekoilla... sanat_ja_teot kirjoitti:
Sanot nyt noin, MUTTA äänestät aina RKP:tä ja kannatat sen kiihkopolitiikkaa?!
Sanat ja teot eivät useinkaan täsmää suruilla ja svekoilla...RKP vs muu Suomi 9 - 191
Kyl teidän pitäisi pärjätä vaikka me äänestämmekin RKP'tä. Tuo pakkoruotsihan ei varsinaisesti edes koske meitä mutta RKP oon muuten hyvä puolue. En minäkään yritä vaikuttaa sinun äänestyskäyttäytymiseesi, joten älä sinäkään puutu minun. Demokratiaa nääs!- gfjhvjhfkjfh
Ankdam kirjoitti:
RKP vs muu Suomi 9 - 191
Kyl teidän pitäisi pärjätä vaikka me äänestämmekin RKP'tä. Tuo pakkoruotsihan ei varsinaisesti edes koske meitä mutta RKP oon muuten hyvä puolue. En minäkään yritä vaikuttaa sinun äänestyskäyttäytymiseesi, joten älä sinäkään puutu minun. Demokratiaa nääs!Ei vaan esim. vaalirahoituksessa 400 000 - 0. Eikä tässä ole kaikki.
Hesari kertoo, että kaksikielisyyttä Suomessa (lue pakkoruotsia) edistävä Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland oli vaaleissa kaikkein eniten tukea jakanut yksittäinen taho, sillä sen vaalibudjetti oli yli 400 000 euroa. Säätiö puolestaan sai vaalirahoituksensa ruotsinkielisiltä säätiöiltä. Seuraavaksi suurin yksittäinen lahjoittajataho jakoi 90 000 euroa (AY-toiminta).
Pakkoruotsittajien käyttämät keinot ovat monet. Vaaliraha on yksi. Uhka sulkemisesta verkostojen ulkopuolelle toinen. Folktingetin verkostoituminen läpi puolueiden ja puolueiden ruotsinkielisten hillitön loukkaantuminen aina kun kielivapauden ajatus tulee vastaan, toimii tehokkaasti. Pakon kriitikkoja kohtaan on myös hyökkäilty mediassa vääristellen ja nimitellen.
Tuollainen toiminta on häpeällistä. Ruotsinkielisten tulee ilmoittaa edustajilleen, ettei heidän nimissään pidä pakkoruotsittaa ketään ja että säätiövarat käytetään jatkossa ihan vain ruotsinkielisten omissa pippaloissa. gfjhvjhfkjfh kirjoitti:
Ei vaan esim. vaalirahoituksessa 400 000 - 0. Eikä tässä ole kaikki.
Hesari kertoo, että kaksikielisyyttä Suomessa (lue pakkoruotsia) edistävä Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland oli vaaleissa kaikkein eniten tukea jakanut yksittäinen taho, sillä sen vaalibudjetti oli yli 400 000 euroa. Säätiö puolestaan sai vaalirahoituksensa ruotsinkielisiltä säätiöiltä. Seuraavaksi suurin yksittäinen lahjoittajataho jakoi 90 000 euroa (AY-toiminta).
Pakkoruotsittajien käyttämät keinot ovat monet. Vaaliraha on yksi. Uhka sulkemisesta verkostojen ulkopuolelle toinen. Folktingetin verkostoituminen läpi puolueiden ja puolueiden ruotsinkielisten hillitön loukkaantuminen aina kun kielivapauden ajatus tulee vastaan, toimii tehokkaasti. Pakon kriitikkoja kohtaan on myös hyökkäilty mediassa vääristellen ja nimitellen.
Tuollainen toiminta on häpeällistä. Ruotsinkielisten tulee ilmoittaa edustajilleen, ettei heidän nimissään pidä pakkoruotsittaa ketään ja että säätiövarat käytetään jatkossa ihan vain ruotsinkielisten omissa pippaloissa.Tärkeäksi koettuun asiaan satsataan eli maan pysymiseen kaksikielisenä. Ota yhteyttä Talaan ja kysele missä se "Säätiö yksikielisen suomenkielisen Suomen puolesta" viipyy. Tala kehui sellaista perustavansa ja peruspääomakin oli kasassa, kuulemma.
Vaalityöhön saa lahjoittaa ja käyttää niin paljon rahaa kuin sielu sietää, kunhan lahjoittaminen ja avustusten vastaanottaminen tapahtuu lain kirjaimen mukaan.
Ihan turha kitistä rahoista jotka me surut käytämme vaalityöhön ja kaksikielisyyttä tukevien ehdokkaiden tukemiseen, siitä vaan keräämään rahaa ja panemaan vastarintaliike pystyyn!
Emme me luovuta, teidän on voitettava meidät. Reilu peli! Jos me pystymme keräämään vaalitukeen 400 000 € eli 1,25 € mieheen niin tehkää perässä!
- Lugge
emme siitä välitä, poistakaa vaan, teillähän on enemmistö eduskunnassa ja hallituksessa.
Juuri niin ja kuinkahan monta kertaa tuokin on tällä palstalla toistettu?
Käsite "pakkoruotsittaja" on ainakin minulle täysi mysteeri. Me palstan surut emme voisi vähempää välittää teidän pakkoruotsistanne!
Me palstan surut asumme kuitenkin Suomessa nyt ja vastakin. Me puhumme ruotsia nyt ja vastakin. Yhteiskunnan on nyt ja vastakin järjestettävä meidän äidinkieliset palvelumme, tavalla tai toisella.
Vaikka te nefet kiukuttelisitte kuinka niin ruotsin osaamisesta tulee aina olemaan Suomessa hyötyä, eikä se johdu pelkästään meistä suruista vaan myös Suomen maantieteellisestä sijainnista. Suomi luetaan Pohjoismaaksi ja paikkamme Euroopan poliittisella kartalla määräytyy vahvasti pohjoismaisten yhteyksiemme ja erityisesti Ruotsin kautta. Ruotsin ja Suomen, niin poliittisessa kuin kaupallisessakin symbioosissa, on myös yhteisellä kielelellä suuri merkitys.
Osatkaa ruotsia tai olkaa osaamatta mutta älkää valittako! Hyöty ja laaja tarve Suomessa osata ruotsia ei tule poistumaan, hyödyntäkää se tai olkaa hyödyntämättä.- BravoSFP
Ankdam kirjoitti:
Juuri niin ja kuinkahan monta kertaa tuokin on tällä palstalla toistettu?
Käsite "pakkoruotsittaja" on ainakin minulle täysi mysteeri. Me palstan surut emme voisi vähempää välittää teidän pakkoruotsistanne!
Me palstan surut asumme kuitenkin Suomessa nyt ja vastakin. Me puhumme ruotsia nyt ja vastakin. Yhteiskunnan on nyt ja vastakin järjestettävä meidän äidinkieliset palvelumme, tavalla tai toisella.
Vaikka te nefet kiukuttelisitte kuinka niin ruotsin osaamisesta tulee aina olemaan Suomessa hyötyä, eikä se johdu pelkästään meistä suruista vaan myös Suomen maantieteellisestä sijainnista. Suomi luetaan Pohjoismaaksi ja paikkamme Euroopan poliittisella kartalla määräytyy vahvasti pohjoismaisten yhteyksiemme ja erityisesti Ruotsin kautta. Ruotsin ja Suomen, niin poliittisessa kuin kaupallisessakin symbioosissa, on myös yhteisellä kielelellä suuri merkitys.
Osatkaa ruotsia tai olkaa osaamatta mutta älkää valittako! Hyöty ja laaja tarve Suomessa osata ruotsia ei tule poistumaan, hyödyntäkää se tai olkaa hyödyntämättä."SFP diskuterar gärna alternativen angående språkundervisningen, men kommer inte att ge vika i frågan om obligatorisk skolsvenska, säger Nylander.
- Vi anser att det skulle ha ödesdigra följder för svenskspråkigheten i landet och det tvåspråkiga land vi har." - asrdfgdsfg
BravoSFP kirjoitti:
"SFP diskuterar gärna alternativen angående språkundervisningen, men kommer inte att ge vika i frågan om obligatorisk skolsvenska, säger Nylander.
- Vi anser att det skulle ha ödesdigra följder för svenskspråkigheten i landet och det tvåspråkiga land vi har."RKP on rakentanut säätiörahalla lobaten koko pakkoruotsin, käsittämättömän järjestelmän alakoulusta yliopistoon jollaista ei ole missään maailmassa. Vain maailman hemmotelluin vähemmistö, jolla on kolonialismin ajalta perittyä omaisuutta ja vaikutusvaltaa pystyy tähän. Se on moraalitonta, se on ilkeää - mutta näin ovat suomenruotsalaiset edustajansa valinneet.
- kertokaaheti
asrdfgdsfg kirjoitti:
RKP on rakentanut säätiörahalla lobaten koko pakkoruotsin, käsittämättömän järjestelmän alakoulusta yliopistoon jollaista ei ole missään maailmassa. Vain maailman hemmotelluin vähemmistö, jolla on kolonialismin ajalta perittyä omaisuutta ja vaikutusvaltaa pystyy tähän. Se on moraalitonta, se on ilkeää - mutta näin ovat suomenruotsalaiset edustajansa valinneet.
On vaikea kuvitella myöskään toista maata, joka on yhtä demokraattinen kuin Suomi, ja samanaikaisesti pieni joukko kansalaisia pitää suurimpana yhteiskunnallisena ongelmana vähemmistön puhumaa kieltä. Kyse on hemmotellusta, kiittämättömästä kansanosasta, joka ei pätkääkään arvosta esi-isensä hienoa työtä tämän maan rakentamisessa kehitysmaan asteelta hyvinvointivaltioksi. Kertokaa siis ihmeessä, jos tiedätte, onko maailmassa toista yhtä käsittämätöntä ryhmää kuin nettifennot!
- AnkkaTaasVauhdissa
Ankdam kirjoitti:
Juuri niin ja kuinkahan monta kertaa tuokin on tällä palstalla toistettu?
Käsite "pakkoruotsittaja" on ainakin minulle täysi mysteeri. Me palstan surut emme voisi vähempää välittää teidän pakkoruotsistanne!
Me palstan surut asumme kuitenkin Suomessa nyt ja vastakin. Me puhumme ruotsia nyt ja vastakin. Yhteiskunnan on nyt ja vastakin järjestettävä meidän äidinkieliset palvelumme, tavalla tai toisella.
Vaikka te nefet kiukuttelisitte kuinka niin ruotsin osaamisesta tulee aina olemaan Suomessa hyötyä, eikä se johdu pelkästään meistä suruista vaan myös Suomen maantieteellisestä sijainnista. Suomi luetaan Pohjoismaaksi ja paikkamme Euroopan poliittisella kartalla määräytyy vahvasti pohjoismaisten yhteyksiemme ja erityisesti Ruotsin kautta. Ruotsin ja Suomen, niin poliittisessa kuin kaupallisessakin symbioosissa, on myös yhteisellä kielelellä suuri merkitys.
Osatkaa ruotsia tai olkaa osaamatta mutta älkää valittako! Hyöty ja laaja tarve Suomessa osata ruotsia ei tule poistumaan, hyödyntäkää se tai olkaa hyödyntämättä."Ankdam" samaa hyötyä on varmasti myös venäjän osaajista tai viron jne. Ei kuitenkaan kaikkien suomalaisten tarvitsisi osata ruotsia. Tähän maahan on rakennettu järjestelmä jossa ruotsin osaamisesta on tehty lakisääteisesti pakko, mitään luonnollista pakkoa ei ole olemassa. Jos Suomeen nyt tulisi järjestelmä jossa pakkoruotsi poistuisi ja valtion viranomaisten velvollisuus palvella myös ruotsiksi koko maassa poistuisi ( velvollisuus jäisi sinne missä suruja oikeasti asuu) ruotsinkielisten oikeudet omankielisiin palveluihin huonontuisivat....mutta mitä sitten? Eihän tälläisiä palveluja ole muillakaan kielivähemmistöillä.
Jos ruotsinkielinen muuttaa suomenkieliseen kuntaan, kannattaa opetella valtakieli kunnolla, eikä vinkua mm. Kelan palveluja ruotsiksi esim. Joensuussa ( tiedän tälläisen tapauksen!).
Tämän yhteyden katkaiseminen toisi mukanaan myös sen, että pakkoruotsi voitaisiin poistaa koko koulutusketjusta ja korvata se vapaaehtoisella ruotsilla. - svekorasistitpuhuvatnoin
kertokaaheti kirjoitti:
On vaikea kuvitella myöskään toista maata, joka on yhtä demokraattinen kuin Suomi, ja samanaikaisesti pieni joukko kansalaisia pitää suurimpana yhteiskunnallisena ongelmana vähemmistön puhumaa kieltä. Kyse on hemmotellusta, kiittämättömästä kansanosasta, joka ei pätkääkään arvosta esi-isensä hienoa työtä tämän maan rakentamisessa kehitysmaan asteelta hyvinvointivaltioksi. Kertokaa siis ihmeessä, jos tiedätte, onko maailmassa toista yhtä käsittämätöntä ryhmää kuin nettifennot!
Vähemmistön puhuma kieli ei ole ongelma vaan se, että pienen vähemmistön (mannermaalla alle 5%) puhuma pieni kieli (ruotsi, puhutaan vain Ruotsissa ja sen pohjalta voi hätäisesti ymmärtää hiukan norjaa) on pakollinen oppiaine alakoulusta yliopistoon. Kukaan muista kieliryhmistä ei voi valmistua mistään koulusta tai mihinkään ammattiin ilman näitä mittavia pakkoruotsin opintoja. Se on ongelma. Sellaista ei ole missään muualla maailmassa.
Lisäksi nämä maan ruotsinkieliset näyttävät kuvittelevan, että he ovat tuoneet sivistyksen ja hyvinvoinnin maahan - kun Ruotsin aateliset taistelivat viimeiseen suomalaiseen lisää vaurautta aatelisilleen ja kuppasivat omilleen Suomen alueen rikkaudet. Viikonloppuna olin sukujuhlissa, missä kerrottiin suvun vaiheista 1500-luvulta alkaen. Puhuja kertoi, miten Ruotsin vallan aikana kehitys oli olematonta ja kansaa piinattiin erilaisilla veroilla, jotka vaikeuttivat rakentamista ja viljelyä. Vasta Venäjän vallan aikana pääsi suomalaisalue kehittymään. Kun taannoin provosoivassa sarjassa "Suomi on pakkoruotsalainen" tai sinnepäin kysyttiin historijoitsijalta, pitäisi suomalaisten olla kiitollisia ruotsalaisille, tämä vastasi: ei, ruotsalaiset ovat aina toimineet omien etujensa mukaan. Toinen historijoitsija muistutti, että ruotsalaisten tulisi olla kiitollisia suomalaisille siitä, että nämä ovat estäneet venäläisten valloituksen ja taanneet näin Ruotsille rauhallisen rajan.
Kaiken tämän päälle nefeistä ja nettifennoista pilkaten puhuminen, on rasistista öyhöttämistä. Kielivapaus on ihmisoikeus. BravoSFP kirjoitti:
"SFP diskuterar gärna alternativen angående språkundervisningen, men kommer inte att ge vika i frågan om obligatorisk skolsvenska, säger Nylander.
- Vi anser att det skulle ha ödesdigra följder för svenskspråkigheten i landet och det tvåspråkiga land vi har."En ole Nylander enkä pidä häntä esikuvanani, en edes puhu kaikkien surujen nimissä vaan ihan vain omissa nimissäni.
En myöskään edusta RKP:n virallista kantaa, puhun ihan omassa asiassani.
Eikä muuten ole sen suurempaa valtuutusta teillä nefeilläkään vaikka käytättekin itsestänne synonyymiä "Suomen kansa".- teidännimissänne
Ankdam kirjoitti:
En ole Nylander enkä pidä häntä esikuvanani, en edes puhu kaikkien surujen nimissä vaan ihan vain omissa nimissäni.
En myöskään edusta RKP:n virallista kantaa, puhun ihan omassa asiassani.
Eikä muuten ole sen suurempaa valtuutusta teillä nefeilläkään vaikka käytättekin itsestänne synonyymiä "Suomen kansa".On turha kieltää sitä, että RKP/folktinget toimii suomenruotsalaisten nimissä puuhatessaan pakkoruotsia muille kieliryhmille suomenruotsalaista säätiörahaa säästämättä. Tämän vuoksi jokainen suomenruotsalainen on pakkoruotsista vastuussa ellei sitä ja sen puuhamiehiä/naisia avoimesti kritisoi.
- kertokaasiis
svekorasistitpuhuvatnoin kirjoitti:
Vähemmistön puhuma kieli ei ole ongelma vaan se, että pienen vähemmistön (mannermaalla alle 5%) puhuma pieni kieli (ruotsi, puhutaan vain Ruotsissa ja sen pohjalta voi hätäisesti ymmärtää hiukan norjaa) on pakollinen oppiaine alakoulusta yliopistoon. Kukaan muista kieliryhmistä ei voi valmistua mistään koulusta tai mihinkään ammattiin ilman näitä mittavia pakkoruotsin opintoja. Se on ongelma. Sellaista ei ole missään muualla maailmassa.
Lisäksi nämä maan ruotsinkieliset näyttävät kuvittelevan, että he ovat tuoneet sivistyksen ja hyvinvoinnin maahan - kun Ruotsin aateliset taistelivat viimeiseen suomalaiseen lisää vaurautta aatelisilleen ja kuppasivat omilleen Suomen alueen rikkaudet. Viikonloppuna olin sukujuhlissa, missä kerrottiin suvun vaiheista 1500-luvulta alkaen. Puhuja kertoi, miten Ruotsin vallan aikana kehitys oli olematonta ja kansaa piinattiin erilaisilla veroilla, jotka vaikeuttivat rakentamista ja viljelyä. Vasta Venäjän vallan aikana pääsi suomalaisalue kehittymään. Kun taannoin provosoivassa sarjassa "Suomi on pakkoruotsalainen" tai sinnepäin kysyttiin historijoitsijalta, pitäisi suomalaisten olla kiitollisia ruotsalaisille, tämä vastasi: ei, ruotsalaiset ovat aina toimineet omien etujensa mukaan. Toinen historijoitsija muistutti, että ruotsalaisten tulisi olla kiitollisia suomalaisille siitä, että nämä ovat estäneet venäläisten valloituksen ja taanneet näin Ruotsille rauhallisen rajan.
Kaiken tämän päälle nefeistä ja nettifennoista pilkaten puhuminen, on rasistista öyhöttämistä. Kielivapaus on ihmisoikeus.Suomi kehittyi nimenomaan Ruotsin vallan aikana toimivaksi yhteiskunnaksi. Venäjän tsaari piti Suomea mallimaana, kun hän sen Venäjään liitti. Suomen toimiva hallinto ja se, että heimosotia ei koskaan ole Suomessa ollut, on nimenomaan Ruotsinvallan perintöä.
Ja edelleen: En tiedä toista maata, joka on yhtä suuresti hyvinvointivaltio ja demokratia, ja jossa edelleen joku vetää 1500-luvulta jonkin yksittäisen faktan syrjimisestä, aivan kuin tällaista syrjimistä ei koskaan muualla maailmankaikkeuden historiassa olisi ollut. Missään muussa maassa, joka on Suomen tasolle päässyt, ei pakkomielteen omaisesti takerruta hiustorian yksityiskohtiin, kun maa kuuluu maailman vauraimpiin ja menestyneimpiin. Vain nettifenno tekee näin. Eli edelleen siis peräänkuulutan kertomaan, missä on toinen maa, jossa on vastaava nefe-ilmiö!!!! teidännimissänne kirjoitti:
On turha kieltää sitä, että RKP/folktinget toimii suomenruotsalaisten nimissä puuhatessaan pakkoruotsia muille kieliryhmille suomenruotsalaista säätiörahaa säästämättä. Tämän vuoksi jokainen suomenruotsalainen on pakkoruotsista vastuussa ellei sitä ja sen puuhamiehiä/naisia avoimesti kritisoi.
Ei sitä kukaan kielläkään. Suomenruotsalaisten äänillähän RKP eduskunnassa istuu. RKP'n mielipide puoltaa pakollista ruotsin opetusta. Se ei tule muuttumaan. Entä sitten? 9 ääntä!!
- dsfsdfdsfds
Ankdam kirjoitti:
Ei sitä kukaan kielläkään. Suomenruotsalaisten äänillähän RKP eduskunnassa istuu. RKP'n mielipide puoltaa pakollista ruotsin opetusta. Se ei tule muuttumaan. Entä sitten? 9 ääntä!!
Suomenkielisten koulujen pakkoruotsi ei ole teidän asianne. Antakaa muiden kieliryhmien olla!
Hesari kertoo, että kaksikielisyyttä Suomessa (lue pakkoruotsia) edistävä Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland oli vaaleissa kaikkein eniten tukea jakanut yksittäinen taho, sillä sen vaalibudjetti oli yli 400 000 euroa. Säätiö puolestaan sai vaalirahoituksensa ruotsinkielisiltä säätiöiltä. Seuraavaksi suurin yksittäinen lahjoittajataho jakoi 90 000 euroa (AY-toiminta).
Pakkoruotsittajien käyttämät keinot ovat monet. Vaaliraha on yksi. Uhka sulkemisesta verkostojen ulkopuolelle toinen. Folktingetin verkostoituminen läpi puolueiden ja puolueiden ruotsinkielisten hillitön loukkaantuminen aina kun kielivapauden ajatus tulee vastaan, toimii tehokkaasti. Pakon kriitikkoja kohtaan on myös hyökkäilty mediassa vääristellen ja nimitellen.
Tuollainen toiminta on häpeällistä. Ruotsinkielisten tulee ilmoittaa edustajilleen, ettei heidän nimissään pidä pakkoruotsittaa ketään ja että säätiövarat käytetään jatkossa ihan vain ruotsinkielisten omissa pippaloissa. - Fennonmaa
kertokaasiis kirjoitti:
Suomi kehittyi nimenomaan Ruotsin vallan aikana toimivaksi yhteiskunnaksi. Venäjän tsaari piti Suomea mallimaana, kun hän sen Venäjään liitti. Suomen toimiva hallinto ja se, että heimosotia ei koskaan ole Suomessa ollut, on nimenomaan Ruotsinvallan perintöä.
Ja edelleen: En tiedä toista maata, joka on yhtä suuresti hyvinvointivaltio ja demokratia, ja jossa edelleen joku vetää 1500-luvulta jonkin yksittäisen faktan syrjimisestä, aivan kuin tällaista syrjimistä ei koskaan muualla maailmankaikkeuden historiassa olisi ollut. Missään muussa maassa, joka on Suomen tasolle päässyt, ei pakkomielteen omaisesti takerruta hiustorian yksityiskohtiin, kun maa kuuluu maailman vauraimpiin ja menestyneimpiin. Vain nettifenno tekee näin. Eli edelleen siis peräänkuulutan kertomaan, missä on toinen maa, jossa on vastaava nefe-ilmiö!!!!Ruotsi rakensi 700 vuodessa suomeen muutaman linnan turvaamaan ruotsin vallan,ei mitään muuta.
Suomen kehitystä ruotsi edisti jättämällä suomen alueen ilman puolustusta joka kävi hyvin ilmi iso- ja pikkuvihan aikaan.
Koko ruotsinvallan ajan suomi oli osallisena heimosodissa venäjän puolella asuvien suomensukuisten kansojen kanssa ruotsin ja venäjän välisissä sodissa.
1900-luvun alun Venäjän ja Ruotsin valtioilla ei ollut hallinnossa kovinkaan paljoa yhteistä eli miksi tsaarit eivät kopioineet ruotsia mahtavaa hallinto mallia koskemaan koko venäjää? Venäjä ei ollut Suomesta kovinkaan kiinnostunut minkä takia suomi sai niinkin suuren autonomian kun sai.
Suomi oli viellä 1900-luvun alussa Euroopan köyhin maa vaikka autonomian aikaan venäläiset olivat alkaneet modernisoida suomea esimerkiksi rautateillä. Suomen todellinen kehitys alkoi vasta itsenäisyyden jälkeen jolloin se olikin nopeaa kaikilla mittareilla. Herää vain kysymys kuinka nopeasti kehitys olisikaan edennyt jos Suomi saannut itsenäisyyden jo paljon aiemmin.
Oliko lisää valheita romutettavaksi? - vielä_kerran
Fennonmaa kirjoitti:
Ruotsi rakensi 700 vuodessa suomeen muutaman linnan turvaamaan ruotsin vallan,ei mitään muuta.
Suomen kehitystä ruotsi edisti jättämällä suomen alueen ilman puolustusta joka kävi hyvin ilmi iso- ja pikkuvihan aikaan.
Koko ruotsinvallan ajan suomi oli osallisena heimosodissa venäjän puolella asuvien suomensukuisten kansojen kanssa ruotsin ja venäjän välisissä sodissa.
1900-luvun alun Venäjän ja Ruotsin valtioilla ei ollut hallinnossa kovinkaan paljoa yhteistä eli miksi tsaarit eivät kopioineet ruotsia mahtavaa hallinto mallia koskemaan koko venäjää? Venäjä ei ollut Suomesta kovinkaan kiinnostunut minkä takia suomi sai niinkin suuren autonomian kun sai.
Suomi oli viellä 1900-luvun alussa Euroopan köyhin maa vaikka autonomian aikaan venäläiset olivat alkaneet modernisoida suomea esimerkiksi rautateillä. Suomen todellinen kehitys alkoi vasta itsenäisyyden jälkeen jolloin se olikin nopeaa kaikilla mittareilla. Herää vain kysymys kuinka nopeasti kehitys olisikaan edennyt jos Suomi saannut itsenäisyyden jo paljon aiemmin.
Oliko lisää valheita romutettavaksi?Edelleen, toimivan hallintojärjestelmän loi Ruotsi. Venäjä oli tässä suhteessa takapajula ja Venäjän tsaari esitteli mielellään autonomista Suomea "mallimaana" muille valtioille. Voit lukea historioitsija Heikki Ylikankaan juttuja aiheesta (Suomen kuvalehdessä oli juttu ihan hiljattain Suomen kehityksestä), jos et usko asioiden todenperäisyyteen. Samaan lopputulokseen päätyy myös HS:n ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski pohtiessaan kirjassaan "Narrien laiva" sitä, miksi Suomesta ei tullut heimosotien maata, vaikka täällä oli periaatteessa kaikki edellytykset tällaiselle. Vastaus on: Ruotsin vallan aikainen hyvä hallinto loi pohjan rauhanomaiselle ja yhtenäiselle Suomelle, ja sitä kautta meistä tuli pohjoismainen hyvinvointivaltio.
- hggtffghhj
vielä_kerran kirjoitti:
Edelleen, toimivan hallintojärjestelmän loi Ruotsi. Venäjä oli tässä suhteessa takapajula ja Venäjän tsaari esitteli mielellään autonomista Suomea "mallimaana" muille valtioille. Voit lukea historioitsija Heikki Ylikankaan juttuja aiheesta (Suomen kuvalehdessä oli juttu ihan hiljattain Suomen kehityksestä), jos et usko asioiden todenperäisyyteen. Samaan lopputulokseen päätyy myös HS:n ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski pohtiessaan kirjassaan "Narrien laiva" sitä, miksi Suomesta ei tullut heimosotien maata, vaikka täällä oli periaatteessa kaikki edellytykset tällaiselle. Vastaus on: Ruotsin vallan aikainen hyvä hallinto loi pohjan rauhanomaiselle ja yhtenäiselle Suomelle, ja sitä kautta meistä tuli pohjoismainen hyvinvointivaltio.
Voi hyvää päivää. Kun nykyisin Ruotsiksi kutsutun, vasta syntymässä olevan valtion miekat alistivat osia nykyisen Suomeksi kutsutusta alueesta, kyse oli veroista ja resursseista kuten kaikissa valloituksissa. Valloitetuilla alueilla oli oma hallintonsa, joka väistyi ja lakkasi kehittymästä. Se että valtion kehittyessä sekä sen emämailla että sen valtaamilla alueilla oli kehittyvän hallinnon tarve, on itsestään selvää. Ei tämä ole mitään hyväntekeväisyyttä.
- eiollutei
hggtffghhj kirjoitti:

Mitään hallintoa ei ollut. Suomessa ei edes ollut teitä 1600-luvulla.
- petruskakuwaldus1200
eiollutei kirjoitti:
Mitään hallintoa ei ollut. Suomessa ei edes ollut teitä 1600-luvulla.
Käräjät, shamaanit, vesitiet
- tarkkanäköinen
Ankdam kirjoitti:
Juuri niin ja kuinkahan monta kertaa tuokin on tällä palstalla toistettu?
Käsite "pakkoruotsittaja" on ainakin minulle täysi mysteeri. Me palstan surut emme voisi vähempää välittää teidän pakkoruotsistanne!
Me palstan surut asumme kuitenkin Suomessa nyt ja vastakin. Me puhumme ruotsia nyt ja vastakin. Yhteiskunnan on nyt ja vastakin järjestettävä meidän äidinkieliset palvelumme, tavalla tai toisella.
Vaikka te nefet kiukuttelisitte kuinka niin ruotsin osaamisesta tulee aina olemaan Suomessa hyötyä, eikä se johdu pelkästään meistä suruista vaan myös Suomen maantieteellisestä sijainnista. Suomi luetaan Pohjoismaaksi ja paikkamme Euroopan poliittisella kartalla määräytyy vahvasti pohjoismaisten yhteyksiemme ja erityisesti Ruotsin kautta. Ruotsin ja Suomen, niin poliittisessa kuin kaupallisessakin symbioosissa, on myös yhteisellä kielelellä suuri merkitys.
Osatkaa ruotsia tai olkaa osaamatta mutta älkää valittako! Hyöty ja laaja tarve Suomessa osata ruotsia ei tule poistumaan, hyödyntäkää se tai olkaa hyödyntämättä.Kyllä olet todella omahyväinen , sanonko mikä, onneksi ei tuollasia tapaa,
- tarkkanäköinen
Vasurien ja SDP:n valta hiipumassa ja eduskunnan paikkajako menossa terveempään suuntaan , nämä helpisti lahjottavissa olleet petturit kun ovat pudonneet eduskunnasta, niin kokoomus on se taho jolle säätiörahoja voidaan lahjonta mielessä tarjota(tästä kimmo sasi käy esimerkiksi mikä on lopputulos), Perussuomalaiset ja Keskusta ( pienellä miinuksella koska tällähetkellä yksi lahjusten ottaja riveissään) onkin sen verran isänmaallista sakkia , että epäkohta korjaantuu kyllä.
- Kuollut_kieli
Pakkoruotsi kuolee, kun emme puhu sitä.
- Rasisti_rkp
Veikkaan että ruotsin kieli tulee säilymään ainoastaan Ahvenanmaalla. Ruotsista tulee mamutuksen myötä joko monikielinen tai englanninkielinen. Surut puhuvat parempaa suomea kuin suomalaiset koskaan pakkoruotsia. Ongelma ratkeaa itsestään.
Sitä paitsi suomenkieliset ovat vähemmistö, eivät ruotsinkieliset. Ruotsinkielisiä on monta miljoonaa enemmän. - Ex-sibbobo
Ruotsissa on käyttökelpoinen sana "lagom" - varken för litet eller för mycket. ei liian vähän, ei liikaa.
Ei pitäisi kiihtyä vaikeuksista kuten Porvoossa, missä asiakas antoi osoitteensa ruotsiksi, mutta it-liikkeen tiedostossa kadun nimi oli suomeksi, ja sekaannusta syntyi. Asia selvisi. mutta jälkikäteen sitä käytettiin Svenska Ylessä osoituksena miten ruotsinkielisiä sorretaan Suomessa.
Otsikolla "Talade svenska - utslängdes ur bussen" kerrotaan lehden toimittajasta, jonka lippu oli vanhentunut eikä kelvannut, ja kuljettaja ei sen vuoksi ottanut häntä mukaan. Mies joutui ulos, kun ei hoksannut maksaa matkaansa. Svenska Ylen jutussa taivasteltiin sitä että suomenkielinen ei osannut ruotsia ja pidettiin aivan normaalina että ruotsinkielinen ei osannut suomea. Kun maahanmuuttajatkin pärjäävät bussissa ilman avustajaa, voi toimittajan käytöstä pitää provokaationa. Tämä juttu nostatt iruotsinkielisissä viha-aallon suomen kieltä kohtaan ja sehän oli jutun tarkoituskin.
Tyhmistä jutuista kiukuttelu ja provokaatiot eivät innosta kaksikielisyyden vaalimiseen. Se mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan, sanoo vanha ruotsalainen oikeusohje. Lagom, Svenska Yle, lagom. - Lukiolaislikka
Nuoriso on ruotsin hylännyt. Pojat vihaavat opiskella turhaa kieltä.
Pohjoismaissa kaikissa on nopea kehitys ottaa englanti toiseksi kieleksi.
Henkilökohtainen valintani on kieltäytyä puhumasta ruotsia muun kuin kielitaidottoman ruotsalaisen kanssa.
Wannabe ruotsalaiset puhukoot suomea ja riikit puhuvat muutenkin englantia ulkomaalaisten kanssa.
Kukaan ei voi pakottaa minua ruotsia puhumaan, vaikka sitä olen pakosta opiskellut. - Bättrefolk
Suomenruotsalaiset lppuvat, kun määritelmä modersmål muutetaan laissa. Kaksikielisten perheiden lapset pitäisi aina rekisteröidä suomenkielisiksi.
RKP on oppositiossa, joten hallitus lakia muuttamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa752873- 592841
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun172753- 412082
- 532061
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2792057Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211311- 421170
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo31124Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.961019