Pahat ihmiset ovat

rumapahuushaisee

kokoontuneet puolueeseen.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • josvaikkajoo

      Noinkin voi sanoa. Idea puolueesta oli ehkä alunperin hyvä ja kaunis, mutta se hautautui jo kauan sitten rasismin, pyrkyryyden, oman edun tavoittelun ja monenlaisen muun saastan alle. Sääli niitä jotka aidosti uskoivat löytävänsä persuista pienen ihmisen puolustajan.

    • huti2233

      Nyt se on nähty ,persut ei puolusta pientä ihmistä ,päinvastoin kurittaa.

    • issesseee

      Oma ketju paras ketju :8

    • Valitettavaa

      Lohdutukseksi persuille voin lausua että ei se auvoisempaa ole meillä muiden puolueiden edustajillakaan. Hallituksessa ollessamme jouduimme tekemään periaatteitamme vastaan olevia päätöksiä mutta toisaalta saimme omaa ideologiaakin näytille. Valitettavasti myös meidän puolueesta näkyy pyrkyryys ja osittain tuntuu että olemme jakautuneet kahtia. Kuppikuntaisuus syö ehkä äänisaalista.

      • soinidiktatuurista

        Vain persupuolueessa vallitsee täydellinen soinidiktatuuri. Vastaavaa henkilöpalvontaa saa hakea Pohjois-Koreasta.


      • SinähänSiitäMeuhkaat
        soinidiktatuurista kirjoitti:

        Vain persupuolueessa vallitsee täydellinen soinidiktatuuri. Vastaavaa henkilöpalvontaa saa hakea Pohjois-Koreasta.

        Tuntuu kyllä sulla olevan suurempaa se Soinin palvominen kuin persuilla.


      • tosi.ääliömäistä

        No olipa äärityperä kommentti. Etkö persuna todellakaan parempaan pysty??


      • SinähänSiitäMeuhkaat
        tosi.ääliömäistä kirjoitti:

        No olipa äärityperä kommentti. Etkö persuna todellakaan parempaan pysty??

        Eihän tuohon toistuvaan haahuiluusi oikein muutakaan selitystä ole. Sinähän sitä palstalla hoet ja hoet, missä sinä sellaista sitten olet tavannut? Ei siis sullakaan antipersuna ihan putkeen mennyt.


      • älä.yritä.persu

        Kyllä persut on puolue, jossa koko homma pyörii Soinin ja osittain Halla-ahon ympärillä. Sitä on kenenkään turha yrittää kiistää.


      • MölhöMikäMölhö
        älä.yritä.persu kirjoitti:

        Kyllä persut on puolue, jossa koko homma pyörii Soinin ja osittain Halla-ahon ympärillä. Sitä on kenenkään turha yrittää kiistää.

        turha tuollaisen tulleron kanssa on kinata.

        Haista sinä tollo paska.


      • MölhöMikäMölhö kirjoitti:

        turha tuollaisen tulleron kanssa on kinata.

        Haista sinä tollo paska.

        Persu käyttäytyy hassunhauskasti.


      • perSSwäkee

        Persut paljastavat pöljyytensä myös tällä palstalla, eivät ainoastaan eduskunnassa ja hallituksessa. Persut ovat huuhiloiden poppoo, kuten jopa isä timo itsekin sanoo.


      • TerävääAntipersuTerävää
        perSSwäkee kirjoitti:

        Persut paljastavat pöljyytensä myös tällä palstalla, eivät ainoastaan eduskunnassa ja hallituksessa. Persut ovat huuhiloiden poppoo, kuten jopa isä timo itsekin sanoo.

        Et taida sitten paljolti omia kommenttejasi katsella ja ajatella.


      • älä.yritä.persu
        MölhöMikäMölhö kirjoitti:

        turha tuollaisen tulleron kanssa on kinata.

        Haista sinä tollo paska.

        Ei ole persulla taas mitään argumenttia aiheeseen. Miksi ollenkaan kommentoit? Etkö tajua, että tuollainen käytös saa sinut vain näyttämään typerältä?

        Siis perussuomalaiset pyörii kokonaan Soinin varassa. Kun Soini lähtee, puolue hajoaa. Se ei ole tervettä. Osittain se johtuu siitä, että puolueen kannattajien kommunikaatiokyky on pitkälti "haista sinä tollo paska" -tasolla, osittain siitä, että heillä ei ole omia ajatuksi, vaan kaikki mitä joku toinen persu, etenkin Soini tekee otetaan vastaan kritiikittömästi aplodein.


      • älä.persu.yritä
        SinähänSiitäMeuhkaat kirjoitti:

        Eihän tuohon toistuvaan haahuiluusi oikein muutakaan selitystä ole. Sinähän sitä palstalla hoet ja hoet, missä sinä sellaista sitten olet tavannut? Ei siis sullakaan antipersuna ihan putkeen mennyt.

        Jos sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, voit jättää kokonaan kommentoimatta. Kyllä me muut voidaan keskustella persuista ilman sinun avuttomia purkauksiasikin.


      • JotainHyvääkin
        älä.yritä.persu kirjoitti:

        Ei ole persulla taas mitään argumenttia aiheeseen. Miksi ollenkaan kommentoit? Etkö tajua, että tuollainen käytös saa sinut vain näyttämään typerältä?

        Siis perussuomalaiset pyörii kokonaan Soinin varassa. Kun Soini lähtee, puolue hajoaa. Se ei ole tervettä. Osittain se johtuu siitä, että puolueen kannattajien kommunikaatiokyky on pitkälti "haista sinä tollo paska" -tasolla, osittain siitä, että heillä ei ole omia ajatuksi, vaan kaikki mitä joku toinen persu, etenkin Soini tekee otetaan vastaan kritiikittömästi aplodein.

        Soini on kuitenkin koonnut säätiöönsä miljoonaomaisuuden yksinkertaisimpien äänestäjien tuella, joten ei persujen uurastus ole suinkaan mennyt hukkaan.


      • jippiikajee
        älä.persu.yritä kirjoitti:

        Jos sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, voit jättää kokonaan kommentoimatta. Kyllä me muut voidaan keskustella persuista ilman sinun avuttomia purkauksiasikin.

        Me muut tyyppi ;)


    • NerousVaivaaPalstalla

      Miten tällainen ketjun aloitus, edes voi tulla jollakin mieleen. Täydellisen mitäänsanomaton ja tyhjäpäinen. Kertoo tietysti aloittajasta, mutta tämä on jo typeryydessään jotain aikalailla ennenkuulumatonta.

      • sontamies

        Miksi sitten suollat sontaa?


    • jörgens

      Täydellisen mitäänsanomaton ja tyhjäpäinen.

      Lyhyt mutta ytimekäs kuvaus persuista.

      • LähinnäKaiSinuaKuvaavana

        Persuihin ei tuota typeryyttä liitä kuin se, että taas on yksi häiriintynyt hakeutunut persupalstalle. Niinhän sinäkin "häirikköurasi" aloitit. Järjellistä tarinaa ei synny, mutta täällä olet vuosia roikkunut.


      • 456366
        LähinnäKaiSinuaKuvaavana kirjoitti:

        Persuihin ei tuota typeryyttä liitä kuin se, että taas on yksi häiriintynyt hakeutunut persupalstalle. Niinhän sinäkin "häirikköurasi" aloitit. Järjellistä tarinaa ei synny, mutta täällä olet vuosia roikkunut.

        Älä tyrkytä muille tapojasi.


      • KevyttäVammaisuuttako
        456366 kirjoitti:

        Älä tyrkytä muille tapojasi.

        Ei sulla taida . . . . .


    • Hallaahonäänestäjä7

      KETKU-SIPILÄ JA HÖLÖ-STUBB EDUSTAVAT SUOMEA BRYSSELIN RAHANJAKONEUVOTTELUISSA JOTTA KANSALLINEN ETU TUHOTAAN TAAS KERRAN. Hallituksen toimista ei tule mitään ennen kuin nämä hurlumhei-tyypit ajetaan ulos hallituksesta

      KL 6.7.2015: ”Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) oli tarkoitus aloittaa maanantaina kesälomansa, jolloin Soini olisi varapääministerinä edustanut Suomea eurohuippukokouksessa. Valtioneuvoston kanslia ilmoitti kuitenkin alkuillasta, että Sipilän loman aloittaminen siirtyy ja hän edustaa Suomea huippukokouksessa.”


      http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197533-enta-sitten

      http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197941-euroopan-kolossaalinen-virhe

      • jäävipersu

        Spämmipaskaa!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe