VENÄJÄ ESITTELI POMMIKONEITAAN SEKAROTUISILLE !

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436227526834.html

"Kun amerikkalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää, neljä Venäjän pommikonetta lensi liittovaltion rajoja kohti. Ne eivät kuitenkaan loukanneet Yhdysvaltain ilmatilaa.
Yhdysvaltalaiset juhlivat lauantaina itsenäisyyspäiväänsä. Venäjän presidentti Vladimir Putinkin onnitteli Amerikan kollegaansa Barack Obamaa. Viestissään Putin korosti maiden suhteiden kansainvälistä merkitystä ja toivoi molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuvaa dialogia.

Venäläiset saattoivat kuitenkin lähettää toisenlaisenkin ”tervehdyksen” läntiselle kilpakumppanilleen. Neljä Venäjän pitkän matkan pommikonetta lensi lauantaina kohti Yhdysvaltain rannikkoa.

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan venäläiset pysyivät kuitenkin kansainvälisessä ilmatilassa, eivätkä ne käyneet lopulta kovinkaan lähellä Yhdysvaltain rajoja. Tarkempaa etäisyyttä ei ole ilmoitettu.

Venäläiskoneet tulivat kuitenkin sen verran lähelle, että Yhdysvallat lähetti omat sotilashävittäjänsä tunnistuslennolle.

Venäläiskoneet harvinaisia Kalifornian edustalla

Ensimmäiset kaksi konetta lensi ensin Alaskan edustalla aamupäivällä ja seuraavat kaksi noin 30 minuuttia myöhemmin Kalifornian edustalla.

Alaskan edustalla Yhdysvaltain F-22 -hävittäjät tunnistivat kaksi Venäjän pitkän matkan TU-95 -pommikonetta, tuttavallisesti ”Karhua”. "


Ovat ne niin pirun linjakkaita kentsikoita nuo Venäjän pommittajakoneet, jotta jo noita kehtaa esitellä vaikkapa sekarotuisille sotahulluille jenkeillekin !
Ketakaikkiaan mahtavan näköisiä lentsikoita !


Late Lapista. SSSS Ry!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Parhaillaan tulee BBC muistotilaisuus jihadistisikojen hyökkäys 7/7 Lontooseen

http://www.bbc.co.uk/programmes/b01kl0yv

Punavihreä kupla on tuonut maahan islamisteja ja luokkataistelu vihreitä ja vasemmistoliittolaisia vastaan jatkuu

Äänestä
  • Sinä puhut sanoista, kun maahanmuutto on biologista toimintaa, kuten on myöskin kansan ylläpitäminen.

    Huomatkaa miten ns. mamuilun oppositio pitää touhun pelkästään sanojen tasolla ja hekin ajavat monirotuista yhteiskuntaa.

    Nämä punavihreät tms. eivät itse keksineet meille haitalliseksi määriteltyä suvaitsevaisuutta ja mokuilua, vaan omaksuivat sen aavikkolaisilta.

    Esimerkkinä USA:n maahanmuuttopoliitikan lobbaaminen valkoisia suosivasta monirotuiseksi:

    http://www.kevinmacdonald.net/books-immigration.html

    Yhdysvallat oli ennen ~85 % valkoinen, eivätkä todellakaan harjoittaneet mitään mokuilua. Sitten päästivät maahan suuren joukon näitä kärsimyksiään valittelevia viattomia uhreja. Lopputuloksena on alle 30 % valkoinen maa.

    Samaa ajavat meille nämä ählämi-isäntiensä percettä nuoleskelevat Halla-ahot, Persut ja kaikki counterjihadistit.

    Äänestä

  • lobby kirjoitti:

    Sinä puhut sanoista, kun maahanmuutto on biologista toimintaa, kuten on myöskin kansan ylläpitäminen.

    Huomatkaa miten ns. mamuilun oppositio pitää touhun pelkästään sanojen tasolla ja hekin ajavat monirotuista yhteiskuntaa.

    Nämä punavihreät tms. eivät itse keksineet meille haitalliseksi määriteltyä suvaitsevaisuutta ja mokuilua, vaan omaksuivat sen aavikkolaisilta.

    Esimerkkinä USA:n maahanmuuttopoliitikan lobbaaminen valkoisia suosivasta monirotuiseksi:

    http://www.kevinmacdonald.net/books-immigration.html

    Yhdysvallat oli ennen ~85 % valkoinen, eivätkä todellakaan harjoittaneet mitään mokuilua. Sitten päästivät maahan suuren joukon näitä kärsimyksiään valittelevia viattomia uhreja. Lopputuloksena on alle 30 % valkoinen maa.

    Samaa ajavat meille nämä ählämi-isäntiensä percettä nuoleskelevat Halla-ahot, Persut ja kaikki counterjihadistit.

    USA oli kammottavan rasistinen 1960-luvulle asti,,.,ei ollut mustalla menemistä valkoisten paikkoihin ja bussipaikkakin piti luovuttaa maitonaamalle....

    Äänestä

venäläisten huumorintaju on erikoista:) soittaa onnittelut ja tekee valehyökkäyksen samaan aikaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Huumoria mualimossa olla pitää ! Kreikka kreikka kreikka !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

ilmeisesti pääsivät putoamatta takaisinkin sinne mistä tulivat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Late_Lapista1 kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436227526834.html

"Kun amerikkalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää, neljä Venäjän pommikonetta lensi liittovaltion rajoja kohti. Ne eivät kuitenkaan loukanneet Yhdysvaltain ilmatilaa.
Yhdysvaltalaiset juhlivat lauantaina itsenäisyyspäiväänsä. Venäjän presidentti Vladimir Putinkin onnitteli Amerikan kollegaansa Barack Obamaa. Viestissään Putin korosti maiden suhteiden kansainvälistä merkitystä ja toivoi molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuvaa dialogia.

Venäläiset saattoivat kuitenkin lähettää toisenlaisenkin ”tervehdyksen” läntiselle kilpakumppanilleen. Neljä Venäjän pitkän matkan pommikonetta lensi lauantaina kohti Yhdysvaltain rannikkoa.

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan venäläiset pysyivät kuitenkin kansainvälisessä ilmatilassa, eivätkä ne käyneet lopulta kovinkaan lähellä Yhdysvaltain rajoja. Tarkempaa etäisyyttä ei ole ilmoitettu.

Venäläiskoneet tulivat kuitenkin sen verran lähelle, että Yhdysvallat lähetti omat sotilashävittäjänsä tunnistuslennolle.

Venäläiskoneet harvinaisia Kalifornian edustalla

Ensimmäiset kaksi konetta lensi ensin Alaskan edustalla aamupäivällä ja seuraavat kaksi noin 30 minuuttia myöhemmin Kalifornian edustalla.

Alaskan edustalla Yhdysvaltain F-22 -hävittäjät tunnistivat kaksi Venäjän pitkän matkan TU-95 -pommikonetta, tuttavallisesti ”Karhua”. "


Ovat ne niin pirun linjakkaita kentsikoita nuo Venäjän pommittajakoneet, jotta jo noita kehtaa esitellä vaikkapa sekarotuisille sotahulluille jenkeillekin !
Ketakaikkiaan mahtavan näköisiä lentsikoita !


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu