Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Tästä huomaat, kuinka äärettömän ja sanomattoman suuri asia on alttarin sakramentti, kun sitä käytetään oikein. Jos pitäisimme sitä oikeassa arvossa, meidän täytyisi kauhistua sen suuruutta, sillä järki ei voi ensinkään käsittää sitä. Eikö olekin suurta, että korkea majesteetti astuu eteeni ja antaa itsensä minun omakseni. Eikö edelleen ole suurta, että tämän lisäksi kaikki pyhät astuvat eteeni, seisovat tässä, ottavat minut vastaan, pitävät minusta huolta, palvelevat ja auttavat minua.
Näin Jumala saattaa meidät Kristuksen ja hänen valittujensa yhteyteen. Se lohduttaa meitä mitä suurimmassa määrin ja siihen voimme luottaa. Jos olen syntinen, Kristus on tässä sanoen: Tämä syntinen on minun omani, hänet tahdon pyhillä käsilläni ottaa huostaani. Kuka tämän tähden nurisisi! Näin minun syntini katoaa, ja minä nautin hänen vanhurskauttaan. Samoin me kristityt teemme toinen toisillemme: Toinen ottaa huomaansa toisen, toinen kantaa toisen syntiä ja raihnaisuutta palvellen häntä näin hurskaudellaan.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
1. Kor. 10:16 - tiistai 7. heinäkuuta
JUMALAN lapsille!
Sley
2
<50
Vastaukset
- 45623
65342
- 7676
76567
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1137247
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h985233Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163486Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333412Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352524Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961501Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3411451Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311346Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?421270