Mihin Kreikan saamat 315 miljardia kuluneet

Äänestämäänkö

Mielestäni olisi kohtuullista kaikkien eu-maiden kansalaisten saada tietää, aika tarkkaan, mihin Kreikan viiden vuoden aikana saamat 315 miljardia euroa on käytetty. Tämä mm. mahdollisia tulevia (kansan) äänestyksiä tai muita demokraattisia kannanottoja silmällä pitäen.
Minulle ei ainakaan riitä epämääräiset vihjailut esimerkiksi siitä, että ao. miljardeilla on lähinnä tuettu saksalaisia ja ranskalaisia liikepankkeja, estäen niitä kaatumasta.
Toisaalta jos tämä pitää paikkansa, on asialla suuri merkitys siinä, minkälaisen kannan minä ja varmaan moni muukin ottaisi kysymyksessä, laaditaanko Kreikalle vielä avustuspaketti 3. ja millaisin ehdoin. Annetaanko Kreikalle velkoja anteeksi ja kuinka paljon, ja edelleen millä ehdoin.
Tavalliset kreikkalaiset ovat oikeutetusti ihmetelleet miksi suomalaiset päättäjät eivät ole perustelleet ja "avanneet" tiukkaa Kreikka-suhtautumistaan 90-luvun lamakokemuksilla, jotka tämän tyyppiset asiat auttaisivat nekin ihmisiä ymmärtämään eri näkökantoja.
Olen jossain vaiheessa arvuutellut, mitä Suomessa olisi tehty tai saatu aikaiseksi 315 miljardilla eurolla, joka summa vastaa kutakuinkin Suomen kuuden (6) vuoden
budjetin loppusummaa.

2

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkuuedelleen

      On tosiaan eroa minkä verran rahoista tai niiden tuottamista toimista on päätynyt hyödyttämään tavallisia pien- ja keskituloisia ihmisiä.

      Sehän tosin tiedetään mihin velkojien edellyttämiin muutoksiin Tsipras ja hänen puolueensa (ja nyt äänestyksen tuloksena myös kansa) ei ole tähän mennessä suostunut puuttumaan. Asioiden joukossa on mm. rikkaat laivanvarustamot/-suvut luonnottomine verohelpotuksineen, suurimpien/aiemmin määräytyneiden eläke-etujen kohtelu, valtion byrokratia/ valtionyhtiöt, korruptio, veronkannon tehostaminen ym. ym.

    • metsamaapv1

      jos ja kun junankuljettajalla on 7000e/kk palkka ja sen lisäksi saa km-korvauksen mitä kyydissä istuu ja valvoo junan toimintoja, on hyvä palkkainen toimi, edelleen, muillakin työpaikoilla palkka suhteessa on motivaatioon ja vastuu puuttuu tai on kadonnut jatkuvaan politikointi-riitelyyn ja talouden alamäkeen, ja luulenpa, että jos esm Suomi olisi pyytämässä samansuuruisia tulkipaketteja niin etelän venkulat tikahtuis nauruunsa, Suomella ei ole eikä tule sellaista tilannetta vaikka lähelle menee ennen kuin globaali-talouden nousu jälleen alkaa rapakon takaa ja sitä myöden €uroopassa ja vienti alkaa vetämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe