JOkainen meistä vanhenee..

ei.vihannes

Luin tuon artikkelin ja se on niin hyvä, että laitampa tännekkin.Olen aina ihmetellyt sitä, että vanhuksilla tai ikääntyneillä ihmisillä, tuo vanhus sana on niin kulunut ja aikansa elänyt.
Nykypäivänä vielä yli 80v. näyttävät ihan viriileiltä. Ainakin itse tunnen monta sellaista. Ei kai kukaan Aira Samulinikaan 87v. Sanoisi VANHUKSEKSI ?

Mutta kuitenkin ja puhun nyt ihmisistä, jotka eivät ole petiinsidottuja.
Kun joudut tai menet (laitokseen) tai hoivakotiin, et itse enää päätä, milloin nouset ylös. On herätys aika, että saadan siivottua. On aamupala aika, että saadaan tiskattua. Kaikki on niin tehokasta, että ihmisen omatahto ja henkinen hyvinvointi jää lapsenasteelle.
Miksi niin paljon holhotaan ? Jos ihminen itse pystyy jotain tekemään, eikö aamupalan voi ottaa omaanjääkaappiin jo edellispäivänä ja syödä, kun huvittaa. ? Siivota voi myöhemminkin.
Ja se ainanen lässytys. Mites me tänään voidaan ? No sinusta en tiedä, minä voin hyvin , sanoisin jos multa kysyttäis.
Sisälle tullaan omilla avaimilla ilman KOPUTTAMISTA ! Mitähän hoitaja ajattelisi, jos hän kotiinsa tultais noin ?

Vanhuksen elämässä huomataan vain kaksi viimeistä vuotta !

"Proud Age -liikkeen perustaja ja työyhteisövalmentaja Anna Pylkkänen sanoo, että vanhuksia ei pitäisi ajatella vain kuluna, joka viimeisistä elinvuosista joskus tulee. Eikä vanhuksia pidä jatkuvasti holhota liikaa."

" Suomessa suuret ikäluokat vanhenevat ja mediassa kauhistellaan, kuinka kaikki vanhukset saadaan hoidetuksi. Pylkkänen haluaa muistuttaa, että vanhukset ovat muutakin kuin kuluerä yhteiskunnalle.
Raskaan hoidon tarve koskettaa Pylkkäsen mukaan noin kymmentä prosenttia vanhusväestöstä – hoito sijoittuu yleensä kahdelle viimeiselle elinvuodelle.

– Tarkastelemme vanhuutta liikaa näiden kahden vuoden kautta, jolloin jää helposti näkemättä vanhuuden voimavaroja, eli miten ikääntyneet itse voivat olla yhteisönsä kannattelijoita, Anna Pylkkänen muistuttaa. Vanhuksen arkea hinkataan kuin curlingissa jäätä

Pylkkänen vertaa vanhusten kohtelua niin sanottuun curling-vanhemmuuteen, jossa vanhemmat pyrkivät kaikin voimin tasoittamaan lastensa elämää. Vanhoja ihmisiä saatetaan holhota samaan tapaan.

– Ihmisen ei tarvitse olla kovinkaan vanha, kun ihmiset alkavat huomautella, että eihän nyt tuon ikäisen kannata tehdä sitä tai tätä.

Pahimmillaan se johtaa siihen, että vanhuksen toimintakyky taantuu.

Anna Pylkkäsen mielestä on yksilön kannalta loukkaavaa, että vanhentuessaan ihmisten elämänkokemus mitätöityy ja hänet nähdään vain vanhenemiseen joskus liittyvien sairauksien kautta.

– Pahimmillaan se johtaa siihen, että vanhuksen toimintakyky taantuu, hänen itsemääräämisoikeuttaan loukataan ja hän ei enää luota itseensä samalla tavalla kuin aikaisemmin, hän toteaa.

Pylkkänen on ollut mukana Ylen Hoivakoti kuntoon -ohjelmassa valmentajana. Hänen mukaansa ohjelman esimerkkikodissa, Tervaskannossa, saatiin hyvin nopeasti aikaan isoja muutoksia.

– Vanhat ihmiset saavat nyt itse määritellä omaa arkeaan yksilöllisesti. He ovat nousseet pääosaan Tervaskannon arjessa – aivan kuten pitää ollakin, Pylkkänen iloitsee."
http://yle.fi/uutiset/vanhuksen_elamassa_huomataan_vain_kaksi_viimeista_vuotta/7856956?ref=leiki-uu

Katsoin jsk. TV ohjelman Tanskalaisen hoitokodin arjesta, siellä ihmiset saivat mennä ja tulla ja ennenkaikkea ELÄÄ, ihan omaantahtiinsa, käydä konserteissa oli kuljetus talon puolesta.He olivat iloisia ja elämänhaluisia, heillä oli seuraa toisistaan ja toki omista ystävistään ja sukul.
Tuo allaoleva ei ole se paikka mutta muuta en löytänyt netistä:

Hyggen salaisuus_miksi tanskalainen vanhustenhoito on brändi?

" Tanskalainen Edith Olsen (80 v) asuu asumispalvelu- ja hoitokeskus Bauneparkissa Hillerodin kunnassa. Asukkaat saavat päättää milloin syövät, mitä syövät ja mitä talossa ylipäätään tapahtuu. Aamuisin voi nousta silloin kuin huvittaa, iltaa voi istua yhdessä ystävien kanssa. Ukkokerhossa nautitaan rannassa snapseja ja seurataan ohi lipuvia laivoja."
http://www.socom.fi/node/369

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kohtavanha

      Hieno kirjoitus, kiitos siitä!
      Itse näin joitakin vuosia sitten pari dokumenttia, jotka liittyvät aiheeseen.
      Toisessa esiteltiin joku elektroniikka-alan firma usa:ssa, jossa työtekijät olivat vanhuksia. He kokosivat komponentteja. Tekivät työtä tietysti eri tahtiin kuin nuoremmat olisivat tehneet, mutta olivat huolellisia. Työajat olivat yksilöllisiä. Asiallista porukkaa ja tyytyväisiä toimeliaisuuden mahdollisuuteen.
      Toisessa dokumentissa tutkittiin sitä, kuinka puolesta tekemisen vähentäminen vaikuttaa vanhusten suorituskykyyn. Alussa tutkittavat vanhukset olivat pitkälti autettavia, mutta pikkuhiljaa heidän toimintakykynsä palautui, kun asioiden tekemstä heidän puolestaan vähennettiin. Esim. pukeminen, ruuan valmistus, jne. Siitä tulee elämän maku ja subjektikokemus.
      Nykyäänhän Suomessa pyritään pikemminkin siihen, että vanhukset eläisivät mahdollisimman pitkään hyvin huonokuntoisinakin omissa kodeissaan kotihoidon varassa. Siinä voi elämä sisällöllisesti köyhtyä aika lailla vaikka perushoito olisikin kunnossa.
      Vanhukset mukaan ihan tavalliseen arkeen!

      • työleirinatsi

        Kyllähäm Jeesuskin puuseppänä tietää, että työnteolla saa elämään sisältöä. Nuorilla on vaihtoehtoja... Mitenkäs rupusakilla? Heillä ei ole vaihtoehtoa. Työleirit pystyyn.


    • muutosta.laitoksiin

      Tärkeä aihe tämä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ns. laitoksissa, joissa asutaan pitkäaikaisesti, asukkaiden yksityisyyttä ja autonomisuutta tavoissa ja aikatauluissa pitää lisätä. Laitosmaisuudella pystytään säästämään, mutta voisiko säästöt puristaa jostain muusta?

      Esim. laitoksissa asuvat ihmiset saavat paljon palveluita, joista he eivät hyödy ja joihin he eivät ole motivoituneita osallistumaan, esim. fysioterapia ja yhteiset jumppatunnit. Myös ruokaa heitetään laitoksissa menemään, koska sairaat ja vanhukset eivät jaksa syödä kovin paljon, mutta siitä huolimatta nykylaitoksissa ruokaa lapataan eteen harva se tunti liian isoja annoksia.

      Minusta laitokseen muuttaessa asukkaan kanssa voisi laatia jotkut perussäännöt, joiden puitteissa asukas saisi elää itsenäisesti ja vapaasti. Osa vanhuksista jaksaisi varmaan siivota itsekin välillä sen sijaan, että hänet lennätettäisiin ylös sängystä tiettyyn aikaan? Lääkkeet asukas voisi ottaa sitten, kun on omia aikojaan herännyt. Aamiaista ei tuotaisi, jos asukas on valinnut sen vaihtoehdon, että menee itse valmistamaan aamiaisen, jos sellaista edes tarvitsee. Jne. Jotkut ovat yökukkujia vanhuksinakin, toiset aamuvirkkuja. Asukkaan ei tarvitsisi osallistua yhteistilaisuuksiin, jos hänestä ei tunnu siltä. Kävelylle voisi mennä vaikka iltakymmeneltä, jos asukas kokee sen paremmaksi itselleen.

      Tällä menetelmällä saataisiin leikattua paljon turhia menoja, ja lisäksi laitoksiin joutuneiden ei tarvitsisi kokea ahdistusta laitosmaisuuden takia. Toki tällainen edellyttäisi paradigmamuutosta sosiaalialan ammattilaisten ajattelussa. Siellä työskentelee nykyään paljon ihmisiä, jotka ovat jumiutuneet laitosmaiseen ajatteluun eivätkä kestä yhteiselämän ennakoimattomuuden lisääntymistä eivätkä hoivattavien yksilöllisyyttä. Toisaalta erilainen ympäristö huomioitaisiin jo alan koulutuksissa eivätkä kontrollifriikit enää hakeutuisi alalle, vaan toisenlaiset persoonallisuudet.

    • ei.vihannes

      " Siellä työskentelee nykyään paljon ihmisiä, jotka ovat jumiutuneet laitosmaiseen ajatteluun eivätkä kestä yhteiselämän ennakoimattomuuden lisääntymistä eivätkä hoivattavien yksilöllisyyttä. "

      Nimenomaan näin, osittain se on laiskuuttakin, on tottu tiettyyn " kellotukseen", niin siitähän ei luovuta ja asiakkaat ovat kyllästyneitä ja apaattisia pistääkseen vastaan.
      Onko ihme että itsareita tehdään niin paljon, kun ei ole mitään päätösvaltaa omastaelämästä aikä mitään odotettavaa, kun huominen on yhtä tylsä, kuin tämäkin päivä.
      Toinen asia mistä olin kauhuissani, kun vanhukset, jotka eivät itse pääse liikkeelle, heitä ei viety talvella ulos ollenkaan ! Ei muka ole aikaa ? Ja kuitenkin on aikaa , juoruta,lukea lehtiä ect.
      Ajattele , että olisit koko talven sisällä, pääsemättä raikkaaseen ulkoilman, edes hetkeksi.
      "Myös ruokaa heitetään laitoksissa menemään"

      Et tiedäkkään kuinka paljon !
      Joku valitti, että asukkaat eivät syö perunoita. No en minäkään niitä ylikypsiä vasilötkyjä olisi syönyt. Osa hoidokeista tarvitsee muusattua ruokaa, mutta osa syö ihan normi ruokaa. Miksi heille tarjotaan, vesiperunoita ? Ja paljon mautttomia eineksiä.
      " toisaalta erilainen ympäristö huomioitaisiin jo alan koulutuksissa eivätkä kontrollifriikit enää hakeutuisi alalle, vaan toisenlaiset persoonallisuudet."

      Juuri niin.Niin persoonat, jotka arvostavat myös muiden persoollisuutta. Ihmiset jotka ovat tehneet ikänsä työtä ja vielä raskasta työtä, ansaitsevat hyvän ehtoopuolenelämän.

      " Hieno kirjoitus, kiitos siitä! "
      Ole hyvä. Jotenkin kuvittelin aiemmin, että kun tämä isoikäluokka jää eläkkeelle, he eivät tyydy tähän laitosmanipulointiin, mutta taisin luulla väärin, en ole ainakaan kuullut, että mitään muutosta olisi tiedossa. Hallituksellehan he ovat vain kuluerä, vaikka itse ovat eläkkeensä maksaneet.

      Olisi korkea aika tehdä ISO SANEERAUS ikäihmisten parhaaksi !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      177
      2321
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      40
      1817
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1632
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1334
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1321
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1121
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1068
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1027
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      757
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      703
    Aihe