Tuleeko Sipilän kaudesta Kataisen/Stubbin hallituksen toisinto, jossa pääministeri ja valtionvarainministeri käyttävät kaiken aikansa erilaisissa Kreikka-hätäkokouksissa juoksemiseen ja pohtivat mistä saataisin leikattua että Kreikka saa taas uudet miljardinsa?
Jonkun pitää nyt lopettaa tämä pelleily! Eu-virkamiehet eivät sitä tee koska heillä on oma lehmä ojassa.
Kreikkapelleily on lopetettava!
8
<50
Vastaukset
- jrhjdjdhdh
Siellä ne hallituksen Johtajat Sipilä, Soini ja Tubbi pähkäävät avokonttorissaan mitä tehdään. Ne on sellaisia uuden ajan avokonttorijohtajia, moderneja ei mitään arvokonservatiiveja.
- klovniralli
Taitaa mennä pelleilyksi tämäkin vaalikausi. Kuulemme Kreikka taas jallittaa ja tiistain kokous ei päässyt kunnolla alkuun kun todettiin ettei mitään saada aikaan.
Ota Sipilä ainakin tarpeeksi monta vaihtovaatekertaa ja hammasharja kun Portugali ja Espanja ovat alkaneet äännehtiä siihen suuntaan, että "tarttis taas vähän rahnaa - kun Kreikkakin sai".
Jos Soini tulee myös niin ottakaa Olvia mukaan - sieltä Brysselistä saa vain epäilyttäviä juomia. - guggenhell
Kreikan takia Kepu ottaa vatavan vaalitappion ja palaa sdp:n kavelin kevyeen keskisarjaan
- suomalaisuuskunniaan
Ei Kreikan rahoittaminen johda mihinkään pysyvään. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Kreikan sisäiset asiat täytyy laittaa ensin kuntoon. Veroa täytyy maksaa kaikien, eikä vain muutamien. Laivateollisuus ei tietämäni mukaan maksa ollenkaan veroa. Kansan täytyy tehdä kovasti töitä että pääseevä't taas jaloilleen. Ei kaikkein köyhemmiltä voi enää leikata, hehän kuolevat nälkään. Avustusten sijaan sinne olisi pitänyt lähettää jo alunalkaen asiantuntijoita opastamaan talouden kuntouttamisessa. Rahalla ei saada Kreikkaa kuntoon se on selvää.
Guuglaa myös kansalaisaloite sivulle ja pankkitunnuksilla voit allekirjoittaa maanmyynnin kiellon ulkomaalaisille.
Samalla voit allekirjoittaa myös homojen adoption kielto aloitteen. - dv8
Saksa ja ranska määräävät tahdin. Ei siinä muut voi kuin mennä kuuntelemaan Kreikan vasureiden vanhoja sepustuksia.
- erooneusta
Taas uusi takaraja. Viime viikon "ehdoton viimeinen" takaraja keskiviiko siirtyi Kreikan vaalien takia ensin tämän viikon keskiviikkoon. Nyt se siirtyi taas sunnuntaihin (on taas jotkut vaalit).. Sunnuntaina todetaan, että on pyhäpäivä ja päätetään siirtää taas eteenpäin. Sitten alkaakin keskieuroopan lomat (elokuu) ja uutta takarajaa siirretään elokuun loppuun. SItten taas siirretään, siirretään. Samaan aikaan laskut juoksevat ja Suomi vajoaa.
Ehdotan siis, että Suomessakin tehdään kansanäänestys eu:n suhteen. Suomen on erottava eusta. - huijarit
Kyllä Sipilän on tiltava nyt televisiokameroiden eteen ja kerrottava selkesäti, ettei Suomi osallistu missään muodossa kolmanteen tukipakettiin tai muihin siihen rinnastettaviin. Nythän ekp ja eu aikoo kierrättää maksut Suomen maksettavaksi kuitenkin erilaist vipu- ja vaaputusvälineiden ja muiden mutkikkaiden järjestelyiden kautta. Sellainen on laitonta ja perussopimuksen vastaista.
- erooneusta
Käykää äänestämäss etteä Suomi eroaa eu:sta:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792359Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411828Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi161662Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661357Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391336Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191128Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641088- 621039
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja112777Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46715